KELA määrittelee kokopäivätyöksi 30 tuntia viikossa. Mitään yksiselitteistä määritelmää en löytänyt tätä määritelmää vastaan.
Olen itse tehnyt 30h sopparilla töitä, josta suurin osa oli ihan ns.täysillä tunneilla tehtäviä viikkoja. Yleensä töiden olemattomuudesta ilmoitettiin edeltävänä päivänä. Tuollaisella työsopimuksella firman on melko mahdotonta motivoida tekemään yhtään enempää kuin minimit, koska ahkeruudesta palkittiin palkattomalla vapaapäivällä. Tämä oli työurani alkupäässä, nykyisin ammattitaito ja -kokemus ovat antaneet varaa valita työpaikan. Eli tälläkin alalla voi päästä hyviin hommiin ja tienesteihin olemalla hyvä. Työura pitää todennäköisesti aloittaa huomattavasti ikävemmistä hommista matalalla palkalla.
Omien kokemusten mukaan työolot ja -suhteet eivät ole ainakaan parantuneet varastohommissa. Ulkoistamista ja työehtojen ja -etujen polkemista ja vuokratöitä suurin osa. Tarjotaan niin vähän kuin laki antaa myöden, mutta sitten ihmetellään kun se duunari ei annakaa aina ihan kaikkeansa.
Suosikkini on erään isomman eurooppalaisen logistiikkajätin kikkailut. Siellä ei ole varastoukot enää edes vuokramiehinä vaan suoraan aliurakoitsijoina. Aliurakoitsija kilpailutetaan aina noin neljän vuoden välein, jolloin näppärästi alkaa samojen varastoukkojen sopparit aina nollasta uusine lomineen ja koeaikoineen. Näin ei tarvitse myöskään kantaa huolta rikkoutuneista tuki- ja liikuntaelimistä, kun ne aikoinaan on kulutettu loppuun. Ergonomiaan ei tarvitse käyttää rahaa, niin jää enemmän viivan alle. Sen verran kuitenkin maksoivat, että ukkoa löytyi aina taloon. Työolot eivät todennäköisesti siltikään ole niin huonot kuin lähi-idässä, joten uudet tulokkaat eivät ala samalla tavalla kitisemään kuin kermaperseiset suomalaiset. Ovat vähempään tyytyväisiä, tämä ei minun mielestä tosin ole ylpeilyn aihe.
Sanomattakin selvää, että täällä täyspäiväisille tarjotut sopparit olivat 30h/viikossa. Neuvottelin itselleni 40h/viikossa sopimuksen, tästä sainkin ihan kotiin asti privaattipuhelun päälliköltä, joka muistutti työsopimusten olevan kahdenkeskisiä asioita joista ei työkavereiden kesken jutella. Viimeisenä työpäivänä unohdin työsopimukseni taukohuoneen pöydälle. Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut parempi unohtaa se sinne jo aikaisemmin.
Duunaria hyvin kohtelevissa firmoissa on aina ollut lähes jonoksi asti ylitöihin jääviä, sekä yleinen ilmapiiri ja moraali ovat olleet todella korkealla. Työtahti on ripeä ja tavarat pysyvät ehjinä, varaumat hoidetaan kunnolla ja dokumentointi on muutenkin hyvällä tasolla. Näissä on palkkakin ollut kohdillaan.
Sitten vastaavasti näissä missä palkka on minimi, työvälineet neukkulan aikaista ja -tasoista, työnjohto toimii vanhalla management by perkele -metodilla työnantaja saa aivan varmasti juuri niin vähän kuin vain tarvitsee tehdä. Molemminpuolinen välinpitämättömyys on läsnä joka päivä.
Aloittaessani työurani vuonna 2005, oli aloituspalkkani elintarvikealan tesin minimi eli 9,81€ tunnissa. Tämän päivän rahana se on 14,35€, jolla ei pääse edes osan työnantajien kanssa pöydän ääreen liian korkean palkkapyynnön takia. Osa varastohommista on tosin sellaisia, mistä ei voi oikein mitään pyytääkään. Laatikoiden lemppaaminen kun ei ole kovin vaativaa hommaa.
Joissain työpaikoissa on tullut vastaan myös melkoista ay-änkyrää, joiden toimilla ei kenenkään minimiä enempää tekevän työelämää parannettu. Joten en ole todellakaan laittamassa kaikkea huonoa työnantajien puolelle. Ahtausfirman johtaja kirosi joskus ääneen, että tarpeeksi kauan kun ahtaajat on sitä mieltä että liitto hoitaa, niin kohta ei ole mitään hoidettavaa. Viime vuosina heiltä onkin kaksi isoa asiakkuutta siirtynyt pois, koska jatkuvat lakot.
