New Yorker on kyllä ihan hirveää shaibaa, varmaan parempi että tuosta roadman-mestasta en edes suutani avaa.
Normalista täytyy olla hieman eri mieltä. Parempi puolisko ostelee meille kaikki hygieniatarvikkeet, pesuaineet yms. Normalista, jossa tuotteet järjestään huomattavasti muita halvempia. Samoja merkkejä mitä Prismankin hyllyllä, joten kyse ei ole laatueroista. Normalista löytyy usein myös säästöpakkauksia, joissa litra/kilohinnat matalat.
Toki pitää olla sen verran itsekuria että matkaan ei tartu samalla reissulla turhaa krääsää mukaan
Itse tein saman liikkeen pari kk sit, eli poistin kännykältä somet (fb, ig) mitä tuli availtua ihan ajattelemattakin jatkuvasti… ehkä pari kertaa viikossa tulee nykyisin avattua selaimen kautta ja todettua ettei taaskaan ole mistään jäänyt paitsi ja ihan samaa kuraa feedit täynnä.
Työn puolesta olisi “suositusta” käyttää myös x:ää ja linkkaria, jotka on vielä turhempia… tilit löytyy muttei ikinä tuu käytyä.
Täällä foorumilla taasen tulee nykyisin notkuttua varmaan kaikki se aikaisempi someen käytetty aika
En käytä taksia juuri ikinä, niin en tiedä miten taksikuski-indeksissä mennään tällä hetkellä, mutta Jodelin sijoituskeskustelussa kysymykset sinkoilee siihen malliin ja ovat erittäin aloittelijamaisia (eikä siinä ole mitään vikaa), että alkaakohan normikansalaisten irtovarat olla jo pörssissä?
Ajan kuva. Tunteet, fanaattisuus ja politiikka ovat nyt kaiken Teslaan liittyvän ympärillä. Samat teemat toistuvat keskustelussa oli kyse sitten itse yhtiöstä, poliittisista trendeistä ja -vaikuttajista tai sijoittamisesta. Järkeväkin sijoittaja voi sokeutua ideologian, teknologian ja politiikan ristiaallokossa.
Noihin on kyllä aika paljon laitettu tuloskasvuennusteita jotta saadaan näyttämään noin vähän kalliilta.
Trailing P/E antaa mielestäni paremman kuvan. Se perustuu sentään faktaan eikä ennustajan tunteisiin ja mahdolliseen hyötyyn edustamalleen firmalle. P/E on vielä noin 28. Mediaani pyörii siinä 15 tuntumassa joten aika paljon saa vielä laskea että ollaan mediaanissa. Toki pörssi on eteenpäin katsova, mutta ennusteiden antajilla on luultavasti intressinä antaa melko härkäiset ennusteet. Voi olla että nuo on annettu muutenkin ennen Trumpin ja Elonin sirkusshowta.
Kauan sain rullailla, ennen kuin löysin tämän kirjoitukseni. Elokuulle 2023. Eli jos olisin tiennyt että New Yorker jatkaa toimintaansa ryssissä, niin olisin luonnollisestikin boikotoinut. Mutta kun ei näistä saa selkoa kuka siellä toimii ja kuka ei.
Laitoin tosiaan muutama päivä sitten sähköpostia Yleen, koskien ideaani Venäjällä toimivien länsiyritysten nimien tuomisesta esiin, samaan tapaan kuin pörssikurssit. Eli rullaamaan esim. Uutislähetysten alareunaan. Yleltä ei kukaan vastannut mitään. Ullatuus…
Laitoin samankaltaisen sähköpostin eilen myös MTV:lle. (Korjasin ensin typerät kirjoitusvirheeni, joita oli lipsahtanut luvattoman paljon. )
Sain tänään vastauksen. Olen täysin eri mieltä. Vaikka olen seurannut sotaa aktiivisesti alusta asti, niin ei mulla ole hajuakaan firmoista jotka ryssissä toimivat! Niitä on ihan älyttömästi ja tekevät meille kaikille tuttuja arkituotteita. Vielä kun tietäisi mitä, niin osaisi boikotoida. Ja vielä kun tätä tietoa jaettaisiin koko Suomelle, niin tällä olisi jo jotain marginaalista vaikutustakin. Ja isoa merkitystä henkilökohtaisella tasolla.
En jaksa jatkaa vänkäämistä tämän ison pampun kanssa. Jos joku teistä jaksaa, niin antaa mennä vaan.
Mä kävin kirjoittelemassa vähän tuosta tuonne Klarnan ketjuun, jos jollakin on ajatuksia tähän liittyen tai muuten yhtiöön liittyen, ni kiva jos jaksatte tulla kirjoittelemaan tuonne.
Isä Christopher iski sähköpostia heikkona hetkenä kun salkun YTD on 6-8% pakkasella Avajaistarjoukseen kuuluu 800k käteistä, talo ja “virallinen auto”. (Mikä olisi “epävirallinen auto”?)
Kävipä sulla tuuri! Toivottavasti mestari Christopher hyväksyy inderesin käytön niin saadaan lueskella vastaisuudessakin viiltävää osakeanalyysiä sulta
”Varatoimitusjohtaja Turtio oli puolestaan tullut aikoinaan pankkialalle Liha Heinosen hankintajohtajan tehtävästä. Hän on valmistunut pienestä Muhoksen kunnassa sijaitsevasta Koivikon maatalousoppilaitoksesta agrologiksi vuonna 1996.”
Eikö nykyään saanut erikoiskilvet ihan sellaisena kuin haluat, joten mitä kikkailemaan viivalla ja numeroilla kun voi suoraan hankkia sen kilven missä lukee dode, maga, musk tai trump… Tai sitten jotain muuta yhtä järkevää.
Pelkkää rekkaria myydään ja syynä se, ettei Pauli kehtaa nykyisessä maailmantilanteessa ajaa ko. kilvillä. Lähtee kuulemma ilmaiseksi, jos ei tule järkevää tarjousta.
Itselleni noiden arvo on rankasti negatiivinen eli pitäisi saada rahaa, jotta suostuisin autoon tuollaiset laittamaan…
Erityiskilpi maksaa sen 850€+ 15€ kilvet ja rekisteröinti. Tämän lisäksi pitää edelliselle “omistajalle” maksaa jotain jotta hän “vapauttaa” kilven jos kilpi oli varattu…