Inderesin kahvihuone (Osa 10)

Tässä kohtaa olet ymmärtänyt tahallasi väärin. Tämä on keskustelupalsta jossa vaihdetaan mielipiteitä. Sinä olet esittänyt sellaisen jonka jälkeen minä esitin omani. Joskus ne eivät kohtaa.

Ei tässä sen kummemmasta ole kyse. Ja aina voi jättää myös lukematta jos epäilee ettei viesti ole omaan makuusi - kuten minä tuon lopun viestisi.

Hyvää viikonloppua!

12 tykkäystä

Monet rahastot on sullotti täyteen NVIDIAa ja muuta (kts. kommenttini Pörssien suunnassa).

Ymmärrettävästi tässä tilanteessa halutaan välttää pakkomyyntejä jos asiakkaat irtaurtuvat ja allokoivat pääomat toisaalle.

On totta, että Amerikassa on maailman parhaita firmoja.

Ongelma on, että niitä hinnoitellaan täydellisyyteen. Samalla Yhdysvaltain talous ottaa osumaa Trumpin politiikasta.

Muu maailma on edullinen ja politiikka on Yhdysvaltoihin verrattuna järkevää.

19 tykkäystä

Makoilin sängyllä ja olin aivan varma, että nyt napsahti päässä joku verisuoni kun maailma alkoi pyöriä ympyrää ja tuntui, että taju lähtee hetkenä minä hyvänsä.

No, eihän se mikään verisuoni ollut vaan yli 7 magnitudin maanjäristys. Onneksi en ole missään noissa keskustan tornihotelleissa vaan hieman ytimen ulkopuolella ja maan tasossa. Mielenkiintoinen kokemus kyllä.

48 tykkäystä

Riippuu osakkeesta. Esim. Alphabetin taaksepäin katsova P/E on 21 ja eteenpäin katsova 18 ja firman tase on terästä. Ei vaikuta mielestäni täydellisyyteen hinnoitellulta.

6 tykkäystä

Alphabet näyttää edulliselta. Mutta toisaalta yhtiö ei kasvakaan enää niin nopeasti ja sääntelyuhka (joka on kyllä ollut yksi ikuisuushuoli) on yllättäen edelleen pöydällä Trumpinkin kaudella. Plus tekoäly: uhka vai mahdollisuus?

6 tykkäystä

Olet Bangkokissa? Jännä, että suomalainen media on täynnä uutisia Bangkokista, kun paljon lähempänä järistyksen keskusta löytyy aika monta muuta miljoona kaupunkia, joissa luulisi että tilanne on vielä pahempi (en sano että Bangkokissakaan tilanne olisi hyvä).

Länsimaista mediaa ei taida samalla tavalla löytyä Rangoonista, Kalkutasta tai Dhakasta.

1 tykkäys

Uutisten ihmettelyni perjantain kunniaksi jatkukoon

Yhdysvaltain ministerin Kristi Noemin Rolex-kello El Salvadorissa suututti - Ilta-Sanomat

Myönnetään että on hiukan pröystäilevää mennä moinen kello ranteessa köyhän valtion vankilaan kaiken menettäneiden ihmisten keskelle. Enkä muutenkaan ihaile Trumpin hallinnon meininkiä, päin vastoin.

Mutta kello itsessään on ymmärtääkseni edelleen kelpo sijoitus: Pitää hintansa, näyttää hyvältä, kestää aikaa ja käyttöä ja lisäksi käytetyillä on ymmärtääkseni hyvät jälkimarkkinat. Eräänlainen inflaatiosuoja siis. Jos itselläni olisi tuon verran irtorahaa niin kello olisi varmaan yksi järkevimmistä ostoksista, siis ei sijoituskohteena vaan nimenomaan "hemmottelu"ostoksena.

Voisihan sitä ostaa vaikka Porschen*, mutta se maksaa huomenna puolet siitä mitä tänään ja viiden vuoden päästä loput rahat menevät akkuremonttiin. Kellon huoltokin epäilemättä maksaa, mutta ei ihan samoja summia.

*Enkä siis hetkeäkään usko että kukaan ostaisi Porschea vain liikkumiseen paikasta toiseen, siksi se on tässä verrokkina toisen “statussymbolin” kanssa. Liikkumiseen on paljon järkevämpiä vaihtoehtoja, myös rahakkaille.

Sekä että. Alphabet on AI:n kehittämisessä kärkijoukossa (Gemini, DeepMind, Waymo ym.) mutta luulen että tärkeä syy miksi se ei ole vielä tuonut AI:ta isommin hakuun on hinta: perinteinen Google-haku ei vaadi paljoa servereiltä (joiden hyödyllinen käyttöikä on ~6v luokkaa) kun taas AI-kysely vie monta kertaa enemmän laskentakapasiteettia. Siellä lasketaan datakeskusinvestointien kannattavuutta, aikatauluja ja rautavalintoja pää sauhuten.

3 tykkäystä

Sanoisin, että ihan kohtalainen suoritus. :thinking:

https://x.com/Jeppez420/status/1905351473657249840
image
image

8 tykkäystä

Kajakin tai Macanin moni ostaa arkiliikkumiseen vaikka taloudellisesti ajatellen parempiakin vaihtoehtoja on.

Itseä on jäänyt harmittamaan noin 20 vuotta sitten ostamatta jäänyt 911 3.0 vuodelta 1976. Oli silloin noin 20 ke, nyt arviolta kolminkertainen arvoltaan. Toki säilytys ja kunnossapito olisi maksanut, mutta olisi myös saanut nauttia autosta.

Kellojen huollot on muuten ihan suhteettoman hintaisia niiden arvoihin verrattuna. Perus-Omega, jonka arvo ehkä 3000e, huolto 5-10v välein on helposti jonkun 800 euroa.

10 tykkäystä

“Elinkeinonharjoittajien liiketoimintaan otetuista lainoista 84 % on myönnetty maatalouteen.”

En tiedä kuinka hyvin mahtaa korreloida sen asian kanssa, että miksi jauhelihahyllyt ovat tyhjiä :smiley:

5 tykkäystä

Toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja ostin Porsche 911 vm 2007 n. 6 vuotta sitten ja myin sen reilut 2 vuotta myöhemmin ja sain siitä 9.000€ enemmän…järkiautoja, no aivan turhaa keskustelua pihikulvandereille, jolla on rahaa mutta ei Porchea, ”life is too short to drive boring cars”.

Muitakin autokauppoja sopii yli 40 vuoteen…

Voi kun Nesteeseen laitetut rahat olisin laittanut Porscheen :cry: tai edes siihen osakkeeseen…

16 tykkäystä

Backstagelta hiukan livekuvaa

ezgif-6961aecab19534

39 tykkäystä

Piippaako puhelin kesken vapaiden vieton?!

Vinkki viikonlopuksi :point_down:

34 tykkäystä

Jokos tämä oli jaettu meemi- tai jossakin muussa ketjussa!? Jere Karalahden Limonaaditehdasta haetaan konkurssiin | Kauppalehti

Rehellisesti sanoen, en edes ollut kuullut, että Jere oli nykyään limonaaditehtailija :slight_smile:

22 tykkäystä

Pahoittelen toista viestiä peräkkäin, mutta nyt Kauppalehtikin saa kokea kantapään kautta, mitä tarkoittaa, kun @Erkki_Vesola lopetti analyytikon hommat: PÖRSSI: Helsingin pörssi päätyi laskuun – Konecranes laski yli 12 prosenttia | Kauppalehti

“Kauppalehti ei tavoittanut Konecranesia seuraavia analyytikoita Helsingin pörssin sulkeutumisen jälkeen.”

46 tykkäystä

Ei ole salkunhoitaja. Nimi kyllä sopii yhdelle historian menestyneimmistä bisnesmiehistä ja sijoittajista. :moneybag:

7 tykkäystä

Juuri näin. Viime viikolla tein ma-pe neljä yötä. Viikonloppuna kotona jetlagissa. Tällä viikolla uusiksi neljä yötä, ma-pe. Eli 11 vuorokauteen 8 yötä. On vähän kroppa lujilla. Kiinnostaa kuin koripallo yksi tunnin siirto puoleen tai toiseen🙂

5 tykkäystä

Ovatkohan kyseiset herrat selvinneet kunnialla?

1 tykkäys