Inderesin kahvihuone (Osa 2)

Oroco-ketju ainakin lähti sivu-urille. Pienen hehkuttelun ymmärrän mutta sitten jatkui paljon viestejä asian vierestä. No, kyllä foorumi pääosin hyvänä on pysynyt (ja edelleen mielestäni laadukkain ja siistein palsta), vaikka pakko myöntää että vasta vuoden palstalla olleena pienen muutoksen silti huomaa. Jotain tuo wsb ja meemeily teki…

8 tykkäystä

Harvian hatunsyönti livessä P.Kajaani löylytti kyllä hyvin Verneriä Harvian S(auna)aaS bisneksestä… Nyt olisi P(alju)aaS myös kavalkaadissa.

joko @Verneri_Pulkkinen Digi SaaS bumtsibum miehellä alkaa hikinoro valumaan otsalta :joy:

9 tykkäystä

Hyvät uutiset perjantaina ja sijoittajat juovat nahkasohvallaan shampanjaa niin ymmärretään hehkutus.

Itsellä kyllä suuri hatunnosto palstan tasolle, liputuksille ja asioiden kehittämisen halulle. Jopa uutena jäsenenä aina välillä miettii, että miten sitä oikein mukaan mahtuu ja tyytyy pääsääntöisesti viettämään aikansa foorumia lukien.

7 tykkäystä

Ei tästäkään voi koronaa sivuuttaa. Ihmiset enemmän kotonaan ja vuoden verran on jo seiniä tuijotettu. Pörssiromahdus ja paluu arkeen (koronan jälkeen), niin eiköhän palstat taas puhdistu ja rauhoitu…myös aktiivisuuden osalta.

6 tykkäystä

“Ykkönen, ykkönen, kakkonen! - Uusi hätänumero muista…
ykkönen , ykkönen, kakkonen! - Älä vastuusta luista…”

:smiley:

2 tykkäystä

Voi sitä vastata vaikka kahvihuoneen puolella.

1 tykkäys

Täytyy sanoa, että olen ymmärtänyt näiden tykkäysemojien käyttötarkoituksen aika eri tavalla. Olen itse käyttänyt näitä emojeita siten, että emoji kuvastaisi omaa fiilistä tai tunnereaktiota kirjoittajan viestiin. Se ei siis ole palaute kirjoittajalle :smiley:

Sadfrogia voisin käyttää suunnilleen tällä periaatteella:

Eli voisin laittaa tuon esim. jos kirjoittajalle on sattunut jotain ikävää tai jos kirjoittajan linkkaama uutinen kertoo jotain harmillista omistamastani yhtiöstä. Kirjoittajan viesti on voinut olla sinänsä hyvä. Miellän siis, että tykkäys (tai reaktio) on aina positiivinen, mutta emojilla voi viestiä ehkä monipuolisemmin omista fiiliksistä.

Kakkaemojia olen nähnyt muissa yhteyksissä käytettävän melko luovasti :smiley: Sen on tarkoitus kai olla hauska ja joskus se voi olla myös itseironinen. Toki nämä emojit ovat vain viestinnän välineitä ja kuten sanoja, niitäkin voi käyttää moneen eri tarkoitukseen. Huonoa käytöstä ei tarvitse sietää.

Oli miten oli, pyörin itse täällä foorumilla ensisijaisesti etsimässä laadukasta keskustelua ja sijoitusideoita. Raketit ja huumori ovat toisarvoisia, vaikka ne usein päivää keventävätkin. Pitäisi siis huolehtia siitä, että laadukkaan sisällön tuottajat pysyvät jatkossakin foorumilla. Jos se edellyttää kakkojen siivoamista foorumin nurkista, niin ehkä sitten olisi syytä siivota.

23 tykkäystä

Tähän pakko kommentoida että kyllä noin 80% nousu 6 viikossa oli mun mielestä pikavoitto :grin:

11 tykkäystä

Nämä onkin monesti vähän tulkinnanvaraisia ja käyttö luovaa. Moni varttuneempi foorumilainen tuskin on koskaan sad frog -meemejä selaillutkaan, jolloin konteksti jää puuttumaan.

Sammakko emojin saadessaan joutuu miettimään onko kertonut jotain negatiivista, jota sammakko suree kanssasi vai onko sammakko pettynyt kirjoittamaasi asiaan. Kumpaankin käyttötapaan vättäisin tällä foorumilla törmänneeni.

Tämähän se tosiaan tärkeintä on. Olisi hirveä tragedia, jos esim @Pohjolan_Eka norsupyssyineen kyllästyisi kakkoihin ja vaihtaisi foorumia :poop:

7 tykkäystä

Tässä kannattaa myös muistaa se, että ulkomaan osingoista menee kuitenkin lähdevero, eli esim. jenkki-osingot tulee ostilla -15% ja jos ne nostaisi pois, tulisi vielä ostin 30% vero. Poikkeuksena britti-osingot 0% lähdeverolla sekä veroparatiisien osingot (Bermuda yms) jotka menisivät normaalisti ulkomaan ansiotuloihin.

Itse kyllä mietin, että jos olisi ollut munaa/älliä ostaa viime vuoden kuopasta esim. jenkki-REITejä ostille, niin olisi aivan loistava diili lopulta ollut, kun esim. NYMT sai ostettua taalalla ja nyt tulisi jo ostohintaan nähden 40% osinkoja vuodessa sekä osakkeen hinta noussut yli 300%. Tuollaisista osingoista voisi jo sen 15% lähdeveron maksaa, kun loput saisi ilman kotimaan veroa sitten sijoitettua uudelleen ostin sisällä vs. aot:n osinkoverotus ja kasvatettu ostia aina vaan :slight_smile:

Oma pieni “voi kun vaan olisin osannut ostaa” -hekumointi olisi ollut vetää all in koronakuopassa ostille FMA financial, joka kävi 0.32 taalaa, kun lafkalle meinasi iskeä eeppinen margin call. 50k€ olisi sitten saanut ostille jotain 175t osaketta, joiden nykyinen osinko% olisi n. 94% ja jos palautuu pre-korona hintaan, niin kevyt 250% osinko eli jo tällä hetkellä tulisi sitten osinkoa 52 500 taalaa - 15% lähdevero vuodessa ja possa arvo olisi noussut 50k€ → +600 k€. Noi kun sijoittaisi vielä uudelleen ostin sisällä seuraavat 10v :slight_smile: Hauskoja ajatusleikkejä ja eikähän joku ole vastaavaa jenkeissä uskaltanut vetääkin.

12 tykkäystä

Alapeukku ei olisi tosiaan sopinut tänne ollenkaan ja sen käyttö tuntuisi minulle enemmän tai vähemmän ilkeälle. Liputtaminen on minusta kyllä ihan hyvä tapa ja tarvittaessa, jotkut ovat vielä kommentoineetkin, miksi ovat liputtaneet, mikä on minusta hyvä asia. :slightly_smiling_face: Jos oikein muistan, niin olen liputtanut kolme kertaa ja mut on liputettu 2 kertaa. Toinen oli minulta selkeä virhe (ei mikään ilkeä viesti) ja toinen oli enemmän tai vähemmän ohi aiheen.

Uskon suurimman osan käyttävän kakka-emojia huumorilla tai joskus olen huomannut, että sitä on käytetty myös, jos joku on tahallaan trollaillut tai ilkeillyt. Toisaalta sitä on myös käytetty ilkeilyyn, eli emojit, jotka tuovat tai saattavat tuoda asialliselle kirjoittajalle pahaa mieltä, niin eivät ole mielestäni tarpeellisia. Mielipidekysymyksiä toki nämä kaikki, mutta minusta pitää olla ainakin tiukkana kaikenlaisen ilkeilyn, kiusaamisen ja vähättelyn suhteen. :relaxed:

Sitten privaviestejäkin voi laittaa, varsinkin jos on “tuttu hahmo”, jolle uskaltaa laittaa, niin kannattaa ehdottomasti laittaa ystävällinen palaute. Esimerkiksi minulle voi laittaa privaviestiä, jos jotkut tietyt viestini tai yleisesti mun kirjoittelut laskevat selkeästi foorumin tasoa, koetan sitten palautteen mukaan korjata toimintaani sopivaksi, jotta tämän foorumin taso pysyy hyvänä. Foorumin tasoa eivät yleisesti ottaen laske aloittelijat, jotka tekevät hyviä kysymyksiä sekä tuovat uutta erilaista “maallikkosijoittajan” näkökulmaa - ilkeilevät ja/tai erilaiset ajattelemattomat kirjoitukset sen sijaan laskevat foorumin tasoa. :relaxed:

Kiitos kaikille, minä menen kohta nukkumaan ja hyvää viikonloppua kaikille! :relaxed:

8 tykkäystä

Jaahas alkaa taas ilmaantumaan näitä “kevyitä” päivänousuja samoihin osakkeihin jenkeissä, joita pumppailtiin joulu/tammikuussa, indeksit huutaa ath ja meemiosakkeet on tulessa. Ei päättynyt suurelle osalle hyvin tuo pelleily, eli pitääkö alkaa karhu-pöksyjä kaivamaan kaapista.

3 tykkäystä

Hyvä kun saatiin tuo adidas mukaan Marimekon junaan. Jospa sitä Marimekon (MEKKO) tavoitehintakin on vielä 260-380 taalaa laatumerkin mukaan, 2020-luvulla :dancer: :heart_eyes_cat:

Tosiasiassa hirvittäviä hintoja vaatteista mitä sivuja selannut. Onneksi en ole nainen :grin:

6 tykkäystä

Se on totta että molemmissa on etunsa. Mutta meitä on niin moneksi että ei kai sentään jokainen sijoittaja noita molempia tarvitse? Onhan paljon esim. indeksisijoittajia, jotka hoitavat homman pelkillä rahastoilla eivätkä eläessään ole ostaneet ensimmäistäkään osaketta. Osakkeet uudelleen sijoittajava rahasto on automaattisesti varsin verotehokas. Jokainen sijoittakoon sillä tyylillä mikä itselle tuntuu sopivammalta :pray::sunglasses:

10 tykkäystä

Halusin alleviivata itse asiaa, eli tuota paskomista. Myös sitä minkä viestissäsi mainitset, eli emojien tulkinta eri tilanteissa ja mitä niillä mahdollisesti halutaan viestittää. Ei välttämättä ole niin yksioikoinen asia.

1 tykkäys

Kiitos vastauksista. Sattuipas sopivasti, kun vastauksenne tukivat väitettäni emojien vaikeasta tulkittavuudesta. ojl500 halusi siis esittää haisevan vastalauseen @Johannes_Sippola suorittamaa sensuuria kohtaan ja Pedro puolestaan halusi korostaa kakka-aiheista viestiä pikku pökäleellä.

9 tykkäystä

Päätin lukea ketjua “Miten rikastua eri elämänvaiheissa” saadakseni vähän vinkkejä, miten voisin itse vaurastua, mutta siellä keskusteltiinkin rattaista ja vaunukopista. :thinking: :open_mouth: Tulee mieleen eräs foorumi, jossa oli ketju moninkertaisesta SM-mitalistista ja ajattelin lukea, että miten kisoihin valmistautuminen on mennyt; ketjussa oli kauhea miesten välinen riita marjojen poiminnasta eikä tuoreimmissa viesteissä juttuakaan itse urheilijasta. :face_with_monocle:

Mutta, mutta… itse asiassa mua ei haitannut tuo ollenkaan, kun “rikastumis”-ketjussa juteltiin em. rattaista ja vaunukopista, enemmänkin näin sympaattista keskustelua ja ihan konkreettisia vinkkejä ihmiset jakoivat pääosin siellä hyvässä hengessä noiltakin osin. Osin taisi keskustelu hieman karata aiheesta, mutta toistaalta siinä keskustelussa oli kyllä hyviä vinkkejä säästämiseen, eli vaurastumiseen. :relaxed: :wink:

7 tykkäystä

Itse en usko että alkuperäinen kysymys olisi ruokkinut pitkää keskustelua. Mielestäni rikastumisen vastaukset oli käsitelty muutamassa kymmenessä viestissä (agressiivinen sijoittaminen, kovapalkkainen työ, yrityksen perustaminen jne). Sen vuoksi se lähti muovautumaan asioihin, jotka vaikuttavat rikastumiseen tai hidastavat sitä.

11 tykkäystä

Viikinkipäällikkö käyttää vain syrämmiä ja hehkutusketjussa kuutin tapauksessa rakettia. Kakka on kakkaa ja sammakot sammakoita… ugh

5 tykkäystä

Sharevillestä sai päivän piristyksen kun nimimerkki miguli kyseli neuvoja asuntosijoitukselleen. Kunnes nimimerkki aloittelija pärähti paikalle maitopullo kommentteineen. :point_down::ok_hand::joy:


55 tykkäystä