Pitäähän sitä nimitystoimikunnan jäsenellä olla automaattisesti meiltä Premium. Aktivoitiin sulle se.
Ilmeisesti ketään ei ennakkolukujen jälkeen kiinnosta Kempower enää, kun ketjuun ei ole postattu osaria eikä edes muita päivän tiedotteita
Kaikkia aseta haluamasi voimasana tähän kun ei ole kyydissä
Kempillä on kyllä hyvin omistajia. Suurin osa tietysti annista jo mukana
31.3.2023 Päivitetty omistajalista
Tämä on sentimentin kannalta hyvä merkki. Kurssinousu luo apaattisuutta ja epäuskoisuutta hypen sijaan.
Ilmeisesti myös Inderesin sisäpiirissä epäuskoisuutta sen verran että päätitte tehdä dramaattisen ratkaisun
Ensisilmäyksellä oikeasti luulin että Verneri tuossa ja lätkäisty vain jotain uutistaustaa vasten
Melkein tuhat ahnasta bulleroa on hypännyt taas nousuhuuman saattelemana mukaan.
Muutama sata viestiä ylempänä kerroin miksi Nordean Euribor ennusmalli oli huttua ja aiheutti lähinnä myötähäpeää.
Tässä pari herkkupalaa lisää.
Housing ja Macroeconomic analyst koittaa kai kertoa että asuntojen hinnat ovat romahtaneet, kun hinnat laskevat ekaa kertaa 10 vuoden aikana.
Tällä videolla Sifter-sijoitusyhtiön Santeri Korpinen kertoo suunnilleen, että jos Teslan kate autosta on ollut 20% niin 20% hintojen lasku tarkoittaa että katetta jää edelleen 16% (20% × (100% - 20%).
Ehkä näille aivopieruille voisi tehdä oman ketjun niin tulisivat talteen ja joku voisi ehkä oppia jotain.
Oispa joku ilmastonmuutoksen keskustelemisesta keskustelemisen ketju että saisi eduskuntavaaliketjussa seurata hallitusneuvotteluiden etenemistä rauhassa.
Tällä videolla Sifter-sijoitusyhtiön Santeri Korpinen kertoo suunnilleen, että jos Teslan kate autosta on ollut 20% niin 20% hintojen lasku tarkoittaa että katetta jää edelleen 16% (20% × (100% - 20%).
" You can’t argue with logix"
Ei niin oleellisten syiden takia tulos on 50 M odotuksia heikompi, markkina-arvo laskee lähes 2 miljardin verran. Kerrot että tuloksesi yli puolittuu viime vuodesta, ponnistat lähes plussalle päivän sisäisesti. Hieman kärjistäen.
Stora Enso ja Nokia - toisessa on todella suuri long -positio, ja toiseen ostettu aamulla hyvä short -positio. Arvaa kumminpäin? Aina ei mene nallekarkit tasan.
Tulin kirjoittamaan tätä ihan samaa juuri. Nyt meinaa vähän ketuttaa kuin sitä Li Anderssonin pientä eläintä.
Kempowerin arvostuksesta on maalailtu täällä niin pahoja kauhutarinoita, että kukaan ei kehtaa kertoa enää omistavansa, saati ostavansa sitä, mutta samaan aikaan “salaa” haalitaan lisää osakkeita salkun perukoille ja yhtiö senkuin toimittaa.
Taas yksi hyvä syy olla poikkeuksellisen aktiivinen foorumilla seuraavan kalenterivuoden aikana.
Kempowerin valuaatiosta paljon puhuttiin jo jokunen kuukausi sitten ja homma on vain kiristynyt sen jälkeen. Minä olin yksi äänekäs kriitikko, mutta haluan huomauttaa että koko ajan olen viestittänyt että hinnan korjaantumisessa voi mennä aikaa ja lyhyellä aikavälillä hinta voi heilua edelleen miten vain. Eipä tuota ole syytä koko ajan toitottaa, joku pian hermostuu vielä
Laitan kalenteriin ylös 2024 alkuvuoteen, 2026 ja 2028 että tsekkaa Kempowerin hinta. Palaan asiaan ja katsotaan miten käy Myönnän auliaasti ja nöyristellen jos olen ollut isosti väärässä
Häiritseekö ketään muuta kuin nykyään Helsingin pörssissä on aivan liian monta W-alkuista yhtiön nimeä? . Salkussa Witted, mutta sekoitan aina kun näen uutisen Wetterista tai jostain ihmeen WithSecuresta . Jälkimmäisin voisi mennä puolestani vaikka konkkaan, keskimmäisen ostaa joku pois pörssistä (kokonaan) ja Witted raketoida kuuhun . Toki sitten eräs omistamani analyysiyhtiö menettäisi jälleen asiakkaita, kun niitä jo valmiiksikin ollaan pöllitty muiden toimesta vuoden sisällä liikaa
Muutin näkemystä yhtäkkiä tecnotreestä ja palautin positiota 100k kpl noin 0,49e kpl.
Nimimerkkisi ei tunnu korreloivan toimiesi kanssa…ajattelee ääneen
Itsellenikin tuntuu välillä käyvän juuri niin, että sekä longeista ja shorteista tulee tu(r)skaa. Negatiivinen tekki-sektori näkemys yhdistettynä härkämäisyyteen WithSecurea kohtaan, niin soppa on valmis.
It is what it is
Samaa ois kai voinut veikata Caverionista, vaikka analyysitalojen ennusteet ei ollu lähimaillakaan, minne lehmät sen sitten lennätti. Saapa nähä
Laitan tänne ettei yhtiöketjuun tule kohinaa. Mutta eikös Caverion ollut verrokkeihin nähden aika huokeasti hinnoiteltu. Vaikka Elliott silloin taisi paasata, että puhtaana vakuutusfirmana Sammolle voisi hyväksyä preemiota, ei kai nämä kovin samanlaiset caset ole.
Toissapäivänä laskulle oli syy.
Osakkeet voivat heilua päivätasolla suuresti ilman näkyvää syytä. Incapin tapauksessa syy laskulle voi hyvin olla esim. pikavoittojen tavoittelijoiden turhautuminen, kun nopeaa palautumista ei tullutkaan. Tai sitten syy on vaan se sama kuin eilenkin. Jos siellä on joku isompi syy, sen löytää helposti Googlen avulla.
Nyt on jonnella setit kasassa. GAV 0,51e ja kasassa ihanat 2700 lappua. Isoin tekijä on Alokkaan myynnit, joka on selkeä ostopaikka.
Kaveri laittoi tämän mulle WhatsApis tiedoksi surullisen emojin kera.