Voxtur on siinä mielessä erilainen hypekeissi, kun muutamat muut tuolta Kanadan roskapörssistä kaivetut dynat ja muut, että lappua hypetään “analyyttisella” tavalla. Siinä missä Hyzonista laitettiin pelkkä rakettimeemi, niin Voxturista kirjoitetaan viesti- ja sivukaupalla “analyyttista” matskua. Mutta se on vain kuin tuore lumipeite paskasella tiellä. Analyysi ei ole oikeaa analyysia, mikäli sitä tuottaa taho, jolla on merkittävä oma taloudellinen intressi mukana. Analyysi harvoin on objektiivisin lasein kirjoitettua (varsinkaan amatööreillä), kun omia rahoja on kiinni yhtiössä. Lopputuloksena on toivekertomus objektiiviseksi analyysiksi naamioituna. Aloittelijat eivät huomaa eroa ja tulevat melkeinpä huijatuksi mukaan. Vaikka jokainen on vastuussa omista rahoistaan, niin toi Voxtur on malliesimerkkilappu, johon aloittelevat sijoittajat hurahtavat.
Veronmaksajain keskusliitto houkuttelee toisinaan liittymään jäseneksi.
Täältä varmasti nykyisiä tai entisiä jäseniä löytyy, joten kysymys kuuluukin onko tästä mitään riemua jos jäseneksi liittyy?
Pidän Suomen Osakesäästäjiä paljon mielekkäämpänä yhdistyksenä niin lehden kuin tapahtumien suhteen. Lisäksi hyviä alennuksia mm Nordnetissä. Toki Veronmaksajiin kuulumisesta on paljon aikaa.
Oli kyseessä sitten junaturmat tai pankkien kaatumiset… jostain syystä jäljet johtavat aina sylttytehtaalle.
Regulaatiossa on hyvät ja huonot puolensa, mutta keskimäärin voi kai sanoa, että sitä tarvitaan.
Huoli ei ollut turha. Tässähän on muutama tunti pörssien aukeamisen jälkeen jonkinlainen semipaniikki meneillään ja jenkkien tunnetusti hermoherkät sijoittajat vasta heräilevät uuteen päivään. Konepajat, kasvuosakkeet ja pankit johtavat laskua. Melkoista heiluntaa. Tällaisina päivinä toivoisi olevansa enemmän orientoitunut päiväkauppaan.
No niin, kai se pitää lähteä pankkiautomaatille pikku hiljaa.
Tänään pääsee USA:n ja Kanadan pörsseihin hieromaan kauppoja jo klo 15.30 alkaen ja kaupanteko loppuu kympiltä. Tällä aikataululla pari viikkoa.
Epäilen V- käyrää omxh ja sp500, joka muodostuu tälle viikolle. Perustelut: Ongelma keskittynyt, raha printterit tulille, korko-odotukset laskee = tekee nannaa isossa kuvassa osakkeille. (jotka eivät ole piilaakson tekkifirmoja)
Perus mutuilua vaan, mielenkiinnolla seuraan tätä viikkoa! Muistaakaa antaa muiden panikoida, fiksut kattelee vierestä ja ottaa laadun halvalla
Salkku -1 %. Se oli siinä sitten, firetys-unelmille hyvästi ja päivätöihin.
Käväisin katsomassa osakkeitani Nordnetissä.
Meinasin laittaa korteni kekoon “Tavoitteesi sijoittamisella?” ketjuun vastauksella: Saada jonain päivänä omat takaisin.
Ilta-Sanomat:“ENNÄTYSKALALAUTAKUNTA on hyväksynyt Suomen uuden ennätyskalan. Suomen suurin kala on turska, joka painoi 29,55 kiloa ja oli 141 senttiä pitkä. Todellisuudessa kala painoi vieläkin enemmän, sillä se punnittiin vasta perkaamisen jälkeen.”
Itse olen troolannut 37kg turskan ennen perkaamista saaristomereltä 1990-luvun puolivälissä. Tuolloin ihmettelimme, että onpas iso vonkale.
Taitaa ko. kartassa olla lähinnä illustroitu mikä toinen maa on lähimpänä mistäkin pisteestä Venäjällä.
Tokmannilta sokeria koko kassalla. Tähän ei pankkikriisit ja kusetusmarkkinat iske!
Kyllä johto ansaitsee palkkionsa hyvästä työstä.
Ou mai gaaaad! Itseäkin pelottaa ajatus, miten Nordeakin menee konkurssiin .
Osuu kyllä pilkka omaan nilkkaan siinä vaiheessa, kun meillä onkin Suomessa kohta pankkikriisi. No ei oo vielä ainakaan, joten kaikki ilo irti!
Olen puolueellinen, koska olen ollut jäsen vuosikausia, mutta ehdottomasti kannattaa liittyä.
Itse olen kokenut eniten hyötyneeni Taloustaito-lehdestä ja veroneuvontapuhelimesta, josta jäsenet saavat vastauksia verotuksellisiin kysymyksiinsä.
(huomaa kyllä yllä olevasta tekstistä, että en ole myyntimies; sen verran lattea teksti, mutta vilkaise jäsenedut-sivu ja päätä sen perusteella)
Minä olen pilkkinyt myöskin yli 30kiloa turskaa ostamalla reilu 3000kpl Kamuxin osakkeita.
Pitäiskö Fedin palkata Jim Cramer, kun fediin selkeästi palkataan vain epäpäteviä henkilöitä.