Jännä miten suurissa puolueissa tuota päälle huutamista esiintyy niin paljon enemmän kuin pienpuolueissa. Jokin siinä muuttuu siirryttäessä portaissa ylemmäksi. Yksi merkittävä syy miksi ei näitä väittelyitä jaksa katsoa.
Toivon ja uskon, että nämä artikkelit eivät millään tavalla heijastele suomalaisen todellisuutta. Eihän me sentään näin köyhä kansa olla?
Tunnustan myös olevani hirveä ja saavani voimaa näistä artikkeleista päivinä jolloin tekisi mieli heittää hanskat tiskiin. Sillä läheisen kuoleman ja terveyden menetyksen jälkeen pelottavin asia itselle on taloudellinen perikato.
Melkeinpä joka päivä vituttaa mennä töihin, mutta sentään työllisyys on hyvä, eikä siitä auta kuin olla kiitollinen.
Heikommin hoidetut pankit kaatuvat ja vahvat vahvistuvat?
Ostettu varmaan aina dipistä osakkeita.
En tiedä miksi pitäisin montaa tonnia käyttötilillä. Yksittäisiä tonneja siellä ja loput käteisestä tileillä, joihin ei korttia, etteivät pääse tyhjenemään väärissä käsissä. Käyttötilin koko ei hirveästi heijastele varallisuutta tai käteisen määrää. Osahan siirtää käyttötilille rahaa melkein vain tarpeen mukaan ja aina alle tonni siellä vaikka rahaa olisi kuinka.
E: näköjään hätiköin enkä nähnyt säästöosuutta lopussa. Vähäistä oli niidenkin osalta
Arvelen tuon valitettavasti heijastelevan aika lailla todellisuutta, tosin siinä on varmasti huomattavaa sattumanvaraisuutta vastaamisen osumiseen palkkapäivän lähelle suuntaan tai toiseen. Olisiko pari vuotta sitten joku pienempi vakuutusyhtiö julkaisi oman selvityksensä, minkä mukaan jo parin sadan ylimääräinen kulu tuo erittäin suuria ongelmia olikohan se 40 %'lle kotitalouksia. En nyt ehdi googletella sitä selvitystä.
Yleensä valitetaan sitä, että suomalaiset makuuttavat rahojaan pankkitileillään ja nyt sitä etteivät???
Tää viikko on ollut kunnon turskaviikko. Pikkuhiljaa rupeaisi riittämään. Pankit nousuun!
Juh, Sveitsin keskuspankki pelastaa CS:n näin ensialkuun ja samoilla lämpöisillä EKP:n(=kuin myös Fed:in) flaatiotaistelusuunnitelmat menevät “hyvinkin pitkälti” uusiksi…
Todellakin, tiedä vaikka CS olisi ns. “uusi Nordea”…?
No, ei vaiskaan.
Aloitin vähän aktiivisemman rahojen työntämisen pörssiin vuonna 2021 keväällä. Viime vuonna tuli turskaa ihan riittävästi ja aika moneen putoavaan puukkoon tartuttua. Nyt ekaa kertaa on vähän huono olo ennen pörssin aukeamista. Pitkää peliä pelataan, mutta tosiasia on, että olisin aika paljon vauraampi, jos olisin pitänyt rahat ihan vaan käyttötilillä. Vaikka inflaatio olisi osan rahoista syönytkin.
Ei muuta kuin kohti uusia pettymyksiä ja tappioita
https://www.stat.fi/til/vtutk/2019/vtutk_2019_2021-06-08_kat_002_fi.html
Eipä mikään näistä mediaaneista hirveästi mieltä ylennä. Olen aina ollut henkisesti “viittä vaille konkurssissa”, enkä näe että se hirveästi muuttuisi, vaikka taloudellinen tilanne paraneekin jatkuvasti, eikä todellisuudessa akuuttia hätää ole hetkeen ollukaan. Pakkoajatus taloudellisesta perikadosta auttaa säästämään…
Itseäni vain juilii sydämessä niiden suomalaisten puolesta, joilla menee vielä heikommin.
@Matias_Arola oli puhumassa Credit Suissesta ja pankkihommista Ylellä.
Linkin takaa löytyy minuutin klippi haastattelusta.
Myönnän olleeni yksi kyselyyn vastanneista ja silloin KÄYTTÖtilillä oli todennäköisesti n. 1000e.
Eikai sitä tilillä voi olla rahaa, kun bumtsibumit ja dipin dipin dipit ovat vieneet jo kaiken irti lähtevän viimeiset parivuotta.
Oletteko ikinä miettineet miksei finanssivalvonta saa ikinä ketään rankaistua? Tai miksi pankkikriisejä tulee toistuvasti, vaikka viranomaiset vahtivat pankkeja todella tarkasti?
Selitys ei voi mitenkään olla valvojien epäpätevyys?
”Helsingin Sanomat uutisoi keskiviikkona, että Fivan tutkinnat venäläisestä rahanpesusta ovat vanhentuneet kahden ison pankin osalta. Finanssivalvonta (Fiva) päätti Danske Bankin rangaistusharkinnan keskeyttämisestä viime kesänä ja Nordeaan kohdistunutta tarkastusta ei saatettu rangaistusharkintaan ollenkaan.
Fiva löysi molemmista pankeista mittavia laiminlyöntejä Venäjän rahanpesun estämisessä, mutta tutkinnat vanhenivat ennen rangaistusharkintaa. ”
”Helsingin Sanomien tietojen mukaan selvitysten vanhentuminen tuli yllätyksenä Fivan tarkastajille, jotka eivät tunteneet lain vanhentumissäännöksiä.”
Tämä on melko yleistä, kun töissä ei ole riittäviä kannustimia tehdä töitä viimeisen päälle. Korostuu etenkin julkisella sektorilla.
Niin tai näin:
Voin kuvitella tämän olevan aito:
Tästä tulee mietittyä aina Sveitsin vastaava tilanne kun siellä tulee paljon pyörittyä. Sunnuntaisin ”superautojen ulkoilutus”
ja hauska ajella järvi/vuoristoseuduilla bongaamassa niitä. 95% tapauksissa kuski on harmaapää, ei ole nuoria hirveästi näkynyt
Miten Nordean kurssille käy tänään, puhelimeen tulvii jo viestejä: pitäisikö ostaa
- Nordea korjaa tänään 6% tai yli huipussaan
- Nordea korjaa tänään 1%-5% huipussaan
- Nordea korjaa tänään alle 1% huipussaan
- Nordea jatkaa pulkkailua
0 äänestäjää
En.