Ainakin OP:ssa voi valita, että tuleeko paperisena vai sähköisenä verkkopankkiin.
Why Elon Musk No Longer Wants to Buy Twitter
Elon Musk wants out of the long-gestating Twitter deal. But why?
Ainakin OP:ssa voi valita, että tuleeko paperisena vai sähköisenä verkkopankkiin.
Itse olen nyt jo noin 6v. yrittänyt luoda omaan puutarhaan pölyttäjä-ystävällistä ympäristöä lisäämällä jatkuvasti sellaisia kukkia ja kasveja joista erityisesti perhoset ja kimalaiset pitävät. Samalla kaikki reuna-alueet on jätetty luonnontilaan lahopuineen ja onkaloineen asuinpaikoiksi. Nyt tilanne alkaa olla sellainen että erilaisia kukkia kukkii pihassa heti lumenlähdöstä aina lumien tuloon saakka. Oman mututuntuman mukaan pölyttäjät ovat hieman lisääntyneet meidän pihalla mutta kukkien lisääminen tulee jatkumaan viel lähivuosina.
En tiedä, onko @Sijoittaja-alokas löytänyt Tinderistä kirjekaveria, mutta näin vanhana ja koeteltuna keinona kannattaa kysyä daamilta, haluaisiko hän tulla teille katsomaan radiota ja muita loistovehkeitä.
Myönnän, etten ole itse vielä Tinderin saloihin tutustunut, mutta luotan siihen, että wanha kansa tietää, mistä puhuu.
Köh… yks mun tuttuni 2000-luvun alkupuolella pyyteli naisia yökerhossa katsomaan hänen hienoa kelloradiotaan, mutta yksikään ei lähtenyt mukaan… En tiedä, onko hän edelleen sinkku.
Ehkä meen vaan lähikuppilaan istuskelemaan tälleen:
Hauska ajankuva vartalo- ja muista ihanteista.
Nykyään ruskettunut ja hoikka/lihaksikas nähdään keskimäärin ihanteena (päätellen mihin ihmiset kadulla, IG:ssä yms. pyrkivät.), kun satasen vuotta sitten nuo olisi assosioitu matalapalkkaiseen ja huonoon ulkotyöhön.
Urheilu oli pöhköjen hommaa. Sosiaalihistorian opettaja tokaisi, miten hänen äitinsä aikoinaan kommentoi pisteiliäästi lenkkeilijöitä: “menisi tuokin hyödyllisiin töihin”.
Kalpea iho ja sopiva runsaus taas kertoivat siististä sisätyöstä ja hyvästä asemasta yhteiskunnassa, kun ruumiillista työtä ei tarvinnut raataa.
Kiitos vinkistä!
Toimii aika hyvin ja on käytössä hyvin usein.
Vesivoima tappaa n. 50 kertaa enemmän kuin turvallisimmat aurinko-, ydin- ja tuulivoima.
Asiasta toiseen. Pelasta talviteloilta liikenteeseen lähtenyt motoristi-pappa. Älä aja hänen eteensä, vaikka hän näyttäisi olevan kääntymässä pois maantieltä jolle olet itse kääntymässä.
Moottoripyörissä (useimmissa) on ominaisuus, että vilkku pysyy päällä kunnes se sammutetaan. Tämä on keväisin erittäin vaarallista, kuten tulemme uutisista huomaamaan. Pappa lähtee oikeallepäin maantielle ja vilkku on oikein laitettuna oikealle. Hurmos päällä hän kiihdyttää mopedin kiitolaukkaan ja nauttii tuulen tuiverruksesta valkeilla kutreillaan, jotka pilkistävät kypärän alta. Viis siitä, että varaa moottoripyörään oli vasta eläkepäivillä. Nyt ollaan vapaita ja nuorekkaita. Harmi vain, että vilkku on edelleen oikealle.
Kolmen kilometrin ajamisen jälkeen sattuman kauppana Irma-Kalevi on lähtenyt samalle tielle uuden karhealla Yariksellaan. Hän miettii kääntymistä vasemmalle yli vasemmalta lähestyvän papan kaistan. No eipä tässä mitään. Pappahan on kääntymässä tälle tielle, joten voin hyvin mennä.
KAZUNK!
Laaki ja vainaa.
Mikä oli tarinan opetus? Kertauksena älä usko motoristin vilkkua näin keväisin. Seuraa onko hän oikeasti hiljentämässä ja kääntämässä. Vilkuta valoja tai hätävilkkua vastaan matkavauhtia tulevalle motoristille, jolla on vilkku päällä, jos olet varma että nyt on vilkku papalta unohtunut.
Minäkään en saa unta.
Papalla on kevättä rinnassa, kaasu pohjassa ja ohitusvilkku päällä
Varhaisen aamun silmät lukivat ylen väärin: ”Maanteillä siirrytään porrastetusti vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tästä päivästä alkaen.”
Ilkka Sinervä on kirjoittanut Hannu Angervuon ajatuksista ja ennusteista pörssin alkuvuodesta.
”Nokia ja Nordea sekä Fortum julkistanevat tuloksiensa paranemisesta. Outokummun ja SSAB:n tulokset saattavat jopa pudota jyrkästi verrattuna vuoden takaiseen neljännekseen”, Angervuo vetää yhteen yhtiöiden aiemmista osavuosista ja ennusteista sekä markkinatilanteesta.
Jutun alaotsikot:
@Karo_Hamalainen on kirjoittanut mielenkiintoisen jutun pörssin ostotarjouksista ja tässä jutussa on käsitelty niin Nixun, Nordic Lightin kuin Wetterin tapauksia.
Ostotarjous tarkoittaa sitä, että joku on halukas ostamaan pörssissä noteerattavan yhtiön osakkeita tiettyyn hintaan ja tarjoaa tätä mahdollisuutta kaikille osakkeenomistajille. Useimmiten ostotarjoukset liittyvät siihen, että ostaja haluaa tarjouksen kohteena olevan yhtiön kokonaan itselleen.
Se olisikin jotain jos joku tekisi vastentahtoisesti ostotarjouksen pörssiyhtiöstä.
Muistaakseni tarina kertoo, että rusketukseen ihanne muuttui Jenkkilän kieltolain aikaan. Rikkaat lentelivät Karibialle ryyppäämään ja tulivat takaisin selvästi muita ruskettuneempana. Ajan myötä siitä tuli statussymboli varakkuudelle. Tietysti ne kellä ei ollut varaa lomailla, halusi kuulua parempiin piireihin, ja alkoivat hankkia rusketusta tavalla tai toisella.
Olisko sellainen että “en mä tätä varsinaisesti halua tai tarvitse mutta kun niin halvalla lähti”
Se olisikin jotain jos joku tekisi vastentahtoisesti ostotarjouksen pörssiyhtiöstä.
Enter Elon Musk. Bada-tshii-dum!
Elon Musk wants out of the long-gestating Twitter deal. But why?
Se olisikin jotain jos joku tekisi vastentahtoisesti ostotarjouksen pörssiyhtiöstä.
Eikö näitäkin ole? Wetterissä taitaa olla tälläinen ja joskus jostain stonesoftista tai muusta taidettiin tehdä negatiivisellä preemiolla, kun tarjous tehtiin korkeimmalla itse maksetulla hinnalla.
Venäjän konsulaatti lakkautettava Ahvenanmaalla.
Muistutus vielä aloitteesta
Tässä on pitkähkö, tosi mielenkiintoinen ja vähän masentavakin juttu siitä, miten amerikkalaiset poliittiset konsultit onnistuivat nostamaan George Sorokseen kohdistuneella juutalaisvastaisella salaliittoteorialla Orbánin Unkarin johtoon, ja kuinka sitä on käytetty muuallakin populistisen liikehdinnän katalyyttinä.
How two Jewish American political consultants helped create the world’s largest anti-Semitic conspiracy theory.
Jos luottamusindeksi laadittaisiin Inderesin foorumin perusteella, olisi tulos täysin päinvastainen.
Kaikki on kurjasti. Viimeistään tällä sesongilla kaikkien yritysten tulokset kyykkää. Viimeistään nyt tulee se -80% romahdus. Ja aivan viimeistään nyt alkaa ne historiallisen huonot ajat, jolloin loppuu bensa, sähkö, ruoka ja ennen kaikkea rahat