Onpas ollut erikoinen vuosi. Tammikuun 16. tänä vuonna kosahti salkkujen yhteisarvo ekaa kertaa yli puolen miljoonan, ja nyt 14.12.2023, eli tänään, meni ekaa kertaa rikki 600 000. Matka miljonääriksi etenee, vaikka melkein koko vuosi on tuntunut todella surkealta. Iso osa salkun kasvusta on säästöjä palkkatuloista, hyvä palkka ja pihi elämäntyyli, mutta nyt napsahti kuukaudessa n. 60 k arvonnousuakin, isolla riskillä ja onnenkantamoisella. Nyt kun vielä malttaisi olla häviämättä näitä ja jatkaisi samaan suuntaan. Riskiä on tullut kyllä kasvatettua, nyt on velkavipua käytössä aika ronskisti ja taas on osto-ohjelma käynnissä, niin varmaan tästä vielä kevääseen mennessä tulee turpaan kunnolla, kun erehdyn nyt kehuskelemaan. Koko ajan hirvittää kyllä, kun ihan tuurilla tässä mennään.
Aika vähissä on muuten nykyään ne, joiden mielestä 10 % vuosituotto on helppo nakki, vaikka vielä neljä vuotta sitten tämä oli valtavirran näkemys. Ei ole ollut helppo nakki mulle viimeisen parin vuoden aikana, melkoista tervanjuontia ja pelonsekaista jännäämistä koko ajan, että mikähän yhtiö varoittaa seuraavana, ja mihinkähän kankkulan kaivoon taas tuli säästörahoja kaadettua.