Inderesin kahvihuone (Osa 8)

Voisi olla ihan tarpeellinen, mutta eikö hyödyllisempää olisi laajentaa tarkastelua myös sinne prosessin alkupäähänkin, ts. siihen, että treidaajat yhdessä miettivät ja analysoivat treidausideoita? Näin saataisin vähennettyä virheitä ja lisättyä onnistumisen mahdollisuuksia, koska yksi ihminen ei ehdi mitenkään perehtyä kaikkiin muuttujiin, joita markkinoilta jatkuvasti putkahtelee. Itse kaipaisin nimenomaan tähän ideointiin ja analysointiin tukea muilta (varsinkin TA-tyypeiltä, koska itse olen enemmän funda- ja sentimenttitreidaaja), ja siksi perustin viime vuoden keväällä treidaamiseen liittyvän analysointiketjun, mutta heikoksi on jäänyt sen suosio.

Pitää siis luottaa omaan tekemiseen. Esim tänään tuli taas uusia inflaatiolukuja USA:sta, ja olin itse varautunut tähän availemalla ruudulle Nasdaqin ja Russell2000 -indeksin viputuotteija, joita sitten valikoisin ostoon sen perusteella, mitä inflaatioluvut ovat. Nyt kun jäätiin alle ennusteiden, voi kohtuullisella varmuudella odottaa, että indeksit nousevat pitemmän aikaa (koska FEDin korkokäänteen todennäköisyys nousee selvästi), ja vaikka tänään kl 15:30 inflaatiolukujen tultua julki indekseissä tapahtui nanosekunneissa prosentin-puolentoista nousupyrähdys, voi hyvillä mielin ostaa viputuotteita, koska historia on osoittanut, että vastaavissa tilanteissa nousu jatkuu luultavasti pitempäänkin.Tai ainakaan indeksit eivät pahasti romahda :smile:
Ja niinhän siinä kävi, nousu on nyt jatkunut reilut pari tuntia, ja olen 4000 euroa varakkaampi, kun menin myymään puolet kl 15:30 ostamistani viputuotteista.

Tällaisina päivinä on paljon mahdollisuuksia, mm. paljon parjattu ja shortattu Plug power olisi ollut mainio viputuotteen kohde, mutta valitettavasti sen viputuotteet ovat jo massiivisen laskun takia knokanneet arvottomiksi, joten piti tyytyä pelkkään osakkeen ostoon, kun se oli USAn avauksessa 6% nousussa. Eli kovasti nousi heti avauksessa, mutta nyt se on jo 15% nousussa. Miksi? Plug on kovasti shortattu, ja tällaisessa inflaatiotilanteessa (ts. korot lähtevät laskuun) on suuri mahdollisuus, että tapahtuu ns short squeeze, kuten nyt näyttää Plugin kanssa käyneen.

Summa summarum: mainio treidipäivä :grin:
Jos kiinnostaa jakaa ajatuksia niin tervetuloa alla olevaan ketjuun.

4 tykkäystä