Veikkaan että Inden tekkitiimi on koodannut analyytikoille jonkun aikaohjelma-plugarin, että Ekan foorumiviestit ei näy pe-su iltaisin klo 18 jälkeen.
Siinä menee meinaa kotirauha äkkiä, kun pitäisi perheen/puolison kanssa alkaa illastamaan ja häivyt koneelle kommentoimaan takaisin Ekalle. Sehän pitää lisäksi tehdä mahdollisimman nopeasti, ettei näytä siltä että joudut arpomaan vastauksen kanssa
Näen tässä Kempin kurssikäyrässä niin paljon samaa kuin pari vuotta aiemmin Harviassa. Sen nousua hurrasin ja laskussa tankkasin. Tämä jätti sieluun sellaiset arvet että en enää ikinä rakastu yhtiöön(tai sen kurssikehitykseen).
Pian Inderes järjestää Ruotsiin bussimatkoja, niin päästään hamstraamaan halpoja osakkeita ihan kuten vuosikymmeniä vuosia sitten busseilla haettiin Ruotsista vientitukien halventamaa suomalaista voita.
Ei se vittuilua ollut vaan huumoria. Pakaratatuointi on legenda ja herättää lämpimiä muistoja parin vuoden takaa. Se kuvaa myös erinomaisesti parin vuoden takaisia sijoittajien tunnelmia.
Homma sai alkunsa Harvian osaria edeltävinä päivinä.
Kyllä kannattaa olla Mandatumin omistaja. Osinkopuolueenkin hyväksymän osinkovirran lisäksi saa myös ilmasen lehden kotiin kannettuna. Kevyttä iltalukemista
Suosittelen suhtautumaan asiaan niin, että jos olisit ostanut kiinteistön vuosi sitten, sen arvo olisi tänään kasvanut 20%. Aika hemmetin hyvä sijoitus.
Vuoden aikana tuskin olisit soittanut kiinteistövälittäjää päivittäin arvioimaan kiinteistön hintaa.
Se tunne kun tulet kotiin pitkän työvuoron jälkeen. Saat lapsen unille ja päätät rentoutua hetken lukemalla foorumia.
Huomaan remedyketjussa olevan 60 lukematonta viestiä ja tässä kohtaa jo pääsee huokaus. Avaan ketjun, pitkiä postauksia ja väittelyä toinen toisensa perään. Viesteistä paistaa perimmäisenä tarkoituksena lähinnä pakonomainen tarve saada vastapuoli alistettua omaan näkemykseen, koska muuten internetkunnia on menetetty ja Internethäpeä valtaa mielen, itsetunto on ikuisesti menetetty. Panokset ovat siis äärimmäisen kovat.
Silmäilen viestit pintapuolisesti läpi. Ei puhettakaan että olisi aikaa käydä sisältöä ajatuksella läpi. Toivoisin saavani lukea lähinnä tiettyjen kirjoittajien esim @Akee loistavia/neutraaleja postauksia/datankeruuta jonka avulla voi sitten pohtia mihin suuntaan AW2 myynti ja yhtiön liiketoiminta on menossa.
Siirryn kahvihuoneeseen ja päätän turhautuneena kirjoittaa tämän viestin. Lopuksi totean. “Remedyketju pilalla, pelkkää paskaa tilalla” ja päätän ruveta nukkumaan. Hyvää yötä foorumi <3
Käsittääkseni täällä ei kauhean moni ole eksynyt TikTok:iin tai Instagramiin, niin voisin jakaa aina välillä näitä meidän lyhäreitä myös tänne Kahvihuoneelle.
Kysyttiin tällä viikolla messuilla yhteisöltä mitkä olivat heidän ensimmäisiä osakeostojaan:
Tässä on Salkunrakentajan juttu Tukholman pörssistä löytyvästä Norva24:stä, jutun lukee muutamassa minuutissa.
Alun perin norjalainen, mutta Tukholman pörssiin listattu Norva24 on markkinajohtaja Pohjois-Euroopan pirstaleisilla maanalaisen infrastruktuurin kunnossapitopalvelujen (UIM) markkinoilla. Yhtiön tavoitteenamme on tulla johtavaksi eurooppalaiseksi toimijaksi.
Pari vuotta sitten ketjun (ja pörssin) Full Control tilassa sekä kurssi että ketju vaikuttaisi nykysilmiin erikoiselta.
Pakko mainita että @Suppilovahvero on varmasti saanut tahatontakin passiivisagressiivisuutta tuta, kun on Kempowerin kanssa mennyt samaa rallia ja reaktioita mitä muut porukalla pari vuotta sitten Harvioilla ja Kuuteilla. Se voi tuntua henkilöön menevältä, mutta todennäköisesti on meidän muiden tapa käsitellä omia kokemuksia ja ohessa ehkä varoittaa.
Siksi omasta mielestä Remedy ketjun villiksikin yltynyt saippuasisällissota on kärkkäydestään huolimatta todella hieno juttu, koska se tarjoaa väistämättä näkökulmia jotka ovat irti joukkoajatusharhoista ja sentimentistä. Riippumatta kuka on lopulta oikeassa.