Maaliskuun alussa tasavallan presidentiksi nimitetty Alexander Stubb on luopunut osuudestaan isänsä perustamasta European Sport Services -yhtiöstä. Alexander Stubb omisti yhtiöstä noin neljänneksen.
Kanslian mukaan presidentti sai osakkeistaan 700 euroa. Yhtiön liikevaihto oli heinäkuussa 2023 päättyneellä tilikaudella 392 000 euroa ja liiketulos ennen veroja noin 94 000 euroa.
Eikse niin ollu, ettei luvut ole Alexin vahvuus? Yrityksen arvo 2800 euroa kun tilikauden tulos on 94 000 euroa
Lisätään nyt vielä sarkasmivaroitus loppuun
Verottaja muistaa lahjaveropäätöksellä ja veronkorotuksella, jos ei itse älyä tehdä lahjaveroilmoitusta. Se on osa Suomen maailman suurinta onnellisuutta, että kansalaiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Samat säännöt myös Tasavallan Presidentille.
700 euron omistuksesta 15000€ osinkoja vuodessa. Noin ansioitunut osinkohaukka pitäisi kutsua osinkopuolueenkin presidentiksi!
Lahjaveron maksaa aina lahjan vastaanottaja. Ei tästä pressalle mitään lahjaveroa voi määrätä. Hän oli potentiaalisesti lahjan antaja.
Lahjan saaja on vastuussa lahjaveron ilmoittamisesta ja maksamisesta. Ei kuulu pressalle.
Mikä on mielestäsi sopiva minimimerkkimäärä foorumin viestiin?
- 50 merkkiä
- 20 merkkiä
Jaa se olikin Inderes efekti kyseessä kun Puuilo kyykkäsi 4 pinnaa avauksessa
Joo, pieni halpuutus markkinalla ennen ensi viikon osaria jossa sitten taas (olettaen ettei tule mitään ikäviä ylläreitä) voidaan pompata taas… normiheiluntaa.
Mermiketjussa, kahvihuoneella, ostin/myin ketjussa, yms 20,
kaikkialla muualla 50.
Hienoa, että Vepu on laittanut välillä ihan oikeaa kuvaakin Varttien markkinointiin, eikä aina hassuttele photoshopilla.
@Heikki_Keskivali, @Pohjolan_Eka ja @Mauri sekä profiilitekstien ihmeellinen maaikma.
https://twitter.com/hkeskiva/status/1770690300920435179
https://twitter.com/PohjolanEka/status/1770690644865958296
@Verneri_Pulkkinen tuli isäksi hiljattain, niin siinä taitaa lukea siemensinko.
Keskeytän hetkellisesti pienen foorumitaukoni tärkeän tiedotuksen vuoksi, jonka Alokas pyysi minua kirjoittamaan. Moni on pitkän ajan kuluessa kysellyt, eikö @mauri ansaitsisi oman tittelin kunnianosoituksena poikkeuksellisen laadukkaasta kirjoittamisestaan. Loungessa illallistanut politbyroo on huolella analysoinut Maurin foorumihistorian. Monipuolisesta tuotannosta nousee perusteellisten yhtiöanalyysien ohella erityisesti hänen hienovireinen ja laajaan lukeneisuuteensa pohjaava sijoituspsykologian ymmärryksensä. Tähän liittyen hän kirjoitti uudenvuodenaattona 2021 yhden historian pidetyimmistä avausviesteistä perustamaansa ketjuun Sijoittamisen psykologia. Tämän vuoksi, ilman turhia kommervenkkejä, Maurin titteliksi tulee:
Perkele minä sanon. Olen kansainvälisen yrityksen palveluksessa ja tuotteet tulevat mm baltista, italiasta ja saksasta. Saksalaiset hoitavat asiat hyvin henkilötasolla mutta byrokratia on outoa. Baltialaiset sanovat yhtä ja todellisuus on toista. Italialaiset keksivät tekosyitä ja ilmoisesti tavoitteena on tehdä mahdollisimman vähän.
Nostan hattua että jaksoit kliksutella ilmaiset hieman vajaa kolme euroa tästä “exploitista”
(valitettavasti Nordnetin asiakkaat eivät tätä voineet hyödyntää kun kulut moninkertaiset)
Osinkopuolue on vahvasti edustettuna Nordean yhtiökokouksessa. Pari tiukkaa kysymystä ja kommenttia jo tullut sitä vastaan, että ostetaan omia osakkeita, kun siinä vain tuhotaan omistajien omaisuutta. Case Nokia on mainittu myös ja osakkeiden ostoista kuulemma vain hyötyvät bonuksia saavat johtojunnan jäsenet.
Hyvää ironiaa näin kevään korvilla tai huumoria🤣
Houkuttaisiko tatuointi🌞Jäin kyllä miettimään että lukeeko rinnassa
Osinko, tasinko vai pelkkä sinko?
Ausinko armas kuivas hesulin.
Hesu hesuli, mörni uudelleen.
Tästä sais kyllä kilpailevan puolueen, jossa ois Pyysing ja tatuoinnissa lukisi OMIEN OSTOT.