Inderesin kahvihuone (Osa 9)

Norja on tosiaan henkisesti ihan yhtä pahasti osinkoriippuvainen kuin Suomikin. Varmaan joku Ruotsin entisten alusmaiden yhteinen juttu :man_shrugging:

Me kaikki mentiin tähän ansaan että luultiin omistavamme portfoliotaan +20% per kvartaali kasvattavaa yritystä, mutta niin siinä vaan kävi että yhtiö olikin koko ajan @Verneri_Pulkkinen osinkopuolueen miehittämä ja siellä pelattiin pitkää osinkoa. Nyt firman koviten kasvava osa myydään, jotta päästään jakamaan ylisuuria osinkoja omistajille.

image

Voititte osinkosijoittajat tämän erän, mutta vielä tulee aika kun teidän osinkoja leikataan ja kaikki rahat pistetään kasvuun ja omien ostoon :fist:

45 tykkäystä

Mä oon jo luovuttanut Norjan pörssin ja omien osakkeiden oston osalta. Nyt siellä on vielä varallisuusvero, joka täytyy tietysti saada osingoilla maksettua.

Odotan seuravan viiden vuoden aikana maksettavan vielä tuo miljardin osinkoja mitä helioksesta saadaan ja eiköhän hermanakin maksa osinkoja ennenkuin se saadaan myytyä.

Ja vielä juuri kun olen saanut Elisat ja fortumit myytyä ja yrittänyt päästä osingoista eroon.

image

13 tykkäystä

Hah, olin kirjottamassa ihan samaa.

Olen tavallaan jo luovuttanut Norjan(kin) suhteen. Omistan myös Aker Carbon Capturea, jossa myös kuvittelin sijoittavani kasvuyhtiöön. Nyt perustivat Joint Venturen toisen firman kanssa ja analyysitalo flirttailee ajatuksella, jossa JV:n kautta saadut varat jaettaisiin osakkeenomistajille. Osinkona se tekisi 7,5 NOK / osake, kun yhtiön kurssi on tällä hetkellä 7,1 NOK. Toivon kurssille pientä nostetta vielä ennen osingonmaksua, koska en edes halua tietää voiko kurssi mennä miinukselle.

12 tykkäystä

Ja juuri kun luulet joutuneesi tähän loputtomaan osinko-dolorosaan takaisin sisälle tulee Hermanan spin-off jälkeen iso kala ostamaan koko puljun 80% preemiolla pois :sweat_smile:

6 tykkäystä

No se olisi ihan kelvollinen lopputulema. Toki siinä on taas riskinsä kun alan niitä rahoja sijoittamaan, että osun seuraavaan osinkoansaan. Eihän täällä voi luottaa enää muihin kuin Buffettiin.

4 tykkäystä

Olikohan eilen kun täällä vilahti nopeasti, että käräjäoikeudesta poiketen hovioikeus tuomitsi hälytysajossa olleen poliisin ympäristöänsä vaillinaisesti tarkkailleen henkilön päälleajosta. Jonkin kauan sitten unohtuneen tunsin liikuttavan minua…

Loppusyksyllä käräjäoikeuden vapauttava päätös ei liiemmin istunut @OldFeki n pirtaan, minkä hän teki tiettäväksi Kahvihuoneessa, jääden syntyneessä katkerassa kahvihuonesodassa näkemyksineen lähes yksin. Monien taisteluarpien kuluttamalle ja pidempää taukoa jo aiemmin pallotelleelle veteraanille konflikti oli liikaa, ja äkkiarvaamatta hän lopetti. Hiljattain oli mukava kuulla, että uusi sivu on nyt kääntynyt.

OldFeki jätti syvän kädenjäljen foorumiin, liikkuen sulavasti ylätason pörssikeskustelusta Nokia-analyysien kautta politiikan syviin pohjavesiin. Mikään inhimillinen ei ollut hänelle vierasta. Hän oli kompleksinen ja ristiriitainen persoona, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Hämmästyttävää lukeneisuutta, korkeatasoista kieltä, temperamenttia, välillä jopa tulta ja tuhoa. Merkittävimmän elämäntyönsä hän teki pandemian ensimmäisen vuoden loisteliailla aamukatsauksilla, joista lukuisten foorumilaisten päivä lähti liikkeelle.

OldFekin lopettaessa harmittelin skandaalinkäryistä finaalia, mutta etäämmältä katsoen, ehkä sen piti mennä juuri näin. Zidane lopetti punaiseen korttiin, Kasparov hävisi uransa viimeisen pelin. Ehkä OldFekikin katsoo asiaa nyt vuoden 2008 Ahtisaaren leppoisalla virnuilulla.

Ehkä järjestelmän ei pitäisi enää antaa O-alkuisille, kuvaa käyttämättömille nimimerkeille sitä tiettyä vihreän sävyä; sitä, josta tiesi aina, että nyt tapahtuu.

88 tykkäystä

Ehdotan että vihreä O jäädytetään. Nostetaan Inden toimiston kattoon vihreä lippu, jossa on iso o-kirjain.

30 tykkäystä

Ihan mielenkiinnosta haluaisin kysyä miksi Citycon on valikoitunut salkkusi suurimmaksi palaseksi? Ymmärrän että se voi löytyä salkusta ja olihan se vähän aikaa itsellänikin, mutta mikä siinä saa riskituottosuhteen omasta mielestäsi kaikista kiinnostavammaksi kun katsotaan kotipörssiä tai ehkä hieman laajemminkin?
Kysymys on täysin vilpitön ilman mitään arvostelua. Sijoitusteesit kiinnostaa aina ja ajattelin ettei kysymällä mitään menetä.

3 tykkäystä

Huhhuh danske on kyllä paska pankki, mobiilipankista ei saa vieläkään tehtyä e-lasku sopimuksia :face_with_spiral_eyes: tyytyväisyyskyselyyn vastasin tiukalla palautteella jonka jälkeen tuli viesti “haluatko keskustella vastauksistasi, voimme soitella…” Käyttäisivät sen ajan palveluiden kehittämiseen. Kyllä on nordealla vaan mukava käyttää bisnespuolta. Harmillisesti asuntolainaan danskelta tuli selkeästi paras tarjous marginaalin ja vakuuksien osalta, eikä aloitusmaksuakaan tarvinnut maksella.

4 tykkäystä

Jenkkien jätät ja P/E-luku :slight_smile:

https://x.com/Barchart/status/1796016810271080899

3 tykkäystä

Köyhän miehen tekninen analyysi näyttää että kurssi on ollut laskevalla trendillä kohti nollaa jo vuodesta 2009. Kuinkahan moni suomalainen on tähänkin rahojaan polttanut kun koko ajan kurssi on vaan muuttunut ”edullisemmaksi”. Lohdutukseksi on toki saanut osingot (nyt ei edes niitä) ja tappiot verotukseen vähennettäväksi.

EDIT: siis Cityconin kurssi kuvassa

11 tykkäystä

Mut voisko näitä pullonkorkkeja markkinoida innovaationa, patentoida ja myydä kovilla hinnoilla Jenkeille? :thinking:

75 tykkäystä

6cff5932f96d9efd4174c5af7a8e147e7cbba86b_2_437x500

Tässä onkin tärkeä muistaa, että eurovaalit ovat jo käynnissä!

29.5. (ke) Ennakkoäänestys kotimaassa ja ulkomailla alkaa
4.6. (ti) Ennakkoäänestys kotimaassa päättyy

Eurovaalien äänestysprosentti on yleensä varsin matala. Muistakaahan käydä vaikuttamassa, että kuka siellä ytimissä päättää meidän puolesta.

22 tykkäystä

Ajoin eilen vahingossa kirjastolle ajatuksissani kun piti hakea poikaa iltapäiväkerhosta. Koska henkkarit sattui olemaan mukana, kävin äänestämässä samalla.

Tämä itse asiassa kuvaa aika hyvin päätöksentekoprosessiani yleisestikin :thinking:

30 tykkäystä

Tämähän oli vekkuli virke (Harvian aamukommentista) :grin:

3 tykkäystä

Eli siis saisit nukkua yöt rauhassa mutta päätät olla nukkumatta ja päivittelet foorumille kahdelta yöllä?

31 tykkäystä

Juurikin näin, tajusin itsekin ristiriidan viestin lähetettyäni. Elikkä sijoituksista riippumattomista syistä valvoin yöllä. Kyl mä noihin kolmeen luotan.

12 tykkäystä

@Badwithmoney kiitos haastosta :blush: Pohdimme tätä hetken, mutta näin kesäkauden osalta oli pientä aikataulupainetta laittaa ilmoitus ulos, joten jäi sitten pohdinnan tasolle.

Ilmoituksessa on tuo 2+ vuotta työkokemusta ja positio on Software developer, ei Senior eikä Junior. Nämä ankkuroivat palkkaa jo jonkin verran ja helpottavat hakemisen pohtimista, mutta tietty konkreettiset numerot ovat aina parempia.

Niistä numeroista, karkea palkkahaitari positiolle on 4k€-5.5k€, riippuen tietty osaamisesta, kokemuksesta jne. Tuon lisäksi tietty on erinäisiä kivoja työsuhde-etuja, osakesäästöohjelmaa, extralaaja terveysvakuutusta yms. Toivomme tietty että hakijalle palkka on vain yksi tekijä muiden joukossa, ja primäärisyyt juuri Inderesille hakemisessa ovat muissa tekijöissä :blush:

33 tykkäystä

EU:ssa ratkotaan maanosamme tai kenties koko maapallon kohtalonkysymyksiä :rofl:

9 tykkäystä

Saattaa olla, että tämä kehitys vaan jatkuu. No etelässä päästään sitten maksamaan verojakin enemmän…

Seitsemässä vuodessa erot alueiden välillä ovat paisuneet suuriksi. Ääripäitä edustavat pääkaupunkiseutu, jossa kotitalouksien varallisuuden arvo on noussut keskimäärin 410 euroa kuukaudessa ja Itä-Suomi, jossa se on laskenut keskimäärin 170 euroa kuussa

3 tykkäystä