Yksi hauska esimerkki historian revisionismista löytyy sankarihaudoista.
Ruotsin Birkasta, tunnetusta viikinkikylästä, löytyi hautakammio, jonka vainaja oli saanut mukaansa täyden sotavarustuksen hevosia myöten.
Vainajan lanteilla oli lautapeli, jonka tulkittiin viittaavaan strategiseen ajatteluun.
Yli sadan vuoden ajan vainajan tulkittiin olevan viikinkisoturi ja ehkäpä jopa tärkeä sotapäällikkö. DNA testien kehittyessä vainaja paljastui kolmekymppiseksi naiseksi.
On mielenkiintoista, miten historian tutkijat niin miehet kuin naiset, hylkäsivät aluksi DNA-testin perusteella ajatuksen, että kyseessä olisi sotapäällikkö tai edes soturi. Selitystä hautavarustukselle lähdettiin etsimään esimerkiksi siitä, että täydellä sotavarustuksella pyrittiin suojaamaan vainajan matkaa Valhallaan. Eihän nainen olisi voinut olla merkittävä sotapäällikkö. On oltava jokin muu selitys.
On kyllä totta, ettei sotavarustuksen hautaaminen ole todiste vainajan osallistumisesta sotimiseen. Eipä nuo miespuolisetkaan sotapäälliköt ole sotatantereen eturintamassa aikaansa viettäneet.
Nykyään historian tutkijat pitävät mahdollisena, että viikingeillä oli sotapäällikköinä myös naisia. Nykyään wikipedia tuntee tapauksen Birkan viikinkisoturinaisena. Nykyinen käsityksemme naisten kyvyistä johtaa on varsin tuore.
Mutta ehkä näin pitkälle määrittävä tulkinta joutaa jonain päivänä romukoppaan.
Mielestäni tämä esimerkkinä kuvastaa hyvin sitä, miten se, miten historian tulkintamme on usein riippuvainen meidän omasta arvomaailmastamme ja muuttuu sen mukaan, mitä satumme olemaan mieltä asioista tietyllä hetkellä.
Eräs foorumilainen sanoikin kerran loistavasti, että historian kirjoitus tapahtuu siten, että yhdessä sovitaan miten asiat meni ja yhdessä sitten päätetään myös unohtaa, miten ne todella meni. Selitykset keksitään vasta jälkikäteen.
Olen tykännyt reissuillani kovasti kierrellä tomuisia kivikasoja. Vaikuttunut monenlaisista ihmisen muovaamista rakennelmista. Tyypillisesti perheeni kävelee museossa edellä ja kiertää kaikki paikat kun itse jään lukemaan ja kuuntelemaan opasteita.
Korona-aikana vierailimme Norjassa Viikinki-museossa. Pitäähän se ensin todeta, kun olet vieraillut Roomassa ja nähnyt Lontoon British Museumin kaikki sen jälkeen tuntuu turhalta.
Kuitenkin kuunnellessani Viikinki-museon arkeologien tarinaa siitä, miten historia tutkimusta tehdään ja miten erilaisia tulkintoja niiden pohjalle rakennetaan.
KYNNESTÄ LEIJONA!
Silloinhan se iski omaankin ymmärrykseen. Muahan on huijattu.
Aika pirun pienistä vihjeistä paisutellaan massiivisia tarinoita ja päätelmäketjuja. Pidän luotettavampana sitä analyytikon antamaa Nesteen 60€ tavoitehintaa kuin kaikkia niitä tarinoita, joita olen matkoillani itseeni imenyt.
Kyllä minua on huijattu. Jätän kyltit lukematta ja keskityn esineiden ja rakennusten ihailuun.
Tai no… Kyllähän tarinoita on aina mukava kuunnella ja jokin totuuden siemen niissä usein on. Voihan ne asiat olleet aivan päälaellaan ja riimuja on kirjoitettu tsemppaamaan ja ylistämään, jotta jatkossa asiat menisi edes jotenkin sinne päin. Todellisuus sitten jotain muuta.
Ei se siis mikään ihme ole, että historiaa pitää aika ajoin keksiä ja revisioida uudestaan.
