hieno lista. en muistanut, että Revenio on noin vahva jenkeissä. toivottavasti Trump-tullit eivät tule koskemaan Revenion tuotteita.
@Iikka:n tviitti Ourasta
Hesuli-sijoittajan päivän positiivinen: Vielä on runsaasti varaa mennä alaspäin. (Sarkastinen hymiö.). Näin indeksisijoittajana on salkussa koko mörnijäkollektiivi, niin ei tarvitse olla ärtynyt ainoastaan yksittäisen yhtiön ketjussa, vaan niitä on 25.
Oura olisikin oiva lisä Hesuliin, kun siellä ei ennestään kuluttajateknologia sektorilla ihan hirveästi tungosta ole. Sitten pitää vaan toivoa, että Apple ei ala kiinnostua älysormuksista niin paljon, että tulisi ihan tuote markkinoille Luonnollisesti jos Oura listautuu, niin Hesulisijoittajan tuurilla Apple julkaisee oman älysormuksensa parin kuukauden päästä ja pyrkii kilpailemaan Ouran pois markkinoilta, mikä takaisi Ouran omistajille hyvät turskat. Hesulin tuntien se vaihtoehto, että Apple ostaisi Ouran pois kuleksimasta ei ole vaihtoehto, koska Hesulissa ei voi tehdä tuottoa
Joko olette varautuneet? Ettehän te ole. Eletään jossakin toisessa todellisuudessa, odotetaan kaiken vain parantuvan vieläkin.
Kyllä kyllä. On vettä, patruunoita, evästä, joditabletit, kaasunaamarit, hyvä kunto ja kaikkea pahanpäivänvaralle, saunassa sokeria… kaikki valmiina. Vinkkaa vaan jos tiedät koska pilli soi.
Meinasin ostaa Ouran sormuksen, käännyin lopulta pois kun luin kommentin miten huonoja nää on salitreenissä jos ottaa vaikka tangosta otteen. Tietenkin sen voisi ottaa siksi aikaa pois, mutta se antaa myös treeneistä hyvää dataa joten tuntuisi vähän ikävältä jättää sellasia blank spotteja siihen dataan
Ei vaa tainnut Ilkka tietää, että omxh25 indexiin ei päästä markkina-arvon perusteella…
Ilokseni voin ilmoittaa, että Inderesin Kirjakerhon historian kolmas jakso on ulkona! Tällä kertaa käsittelimme @Antti_Jarvenpaa:n kanssa William Greenin Richer, Wiser, Happier-teosta, joka minun ja Antin näkemyksen mukaan sopii erityisesti sijoittamisen psykologisesta ja filosofisesta puolesta kiinnostuneille, mutta toimii varmasti myös mukavana vaihteluna Numero Niiloille, jotka kaipaavat taukoa konkreettisista kaavoista.
Kirjasta jäi käteen lukuisia oppeja, joista mainittakoon ”Älä ole hölmö”, ”Sano usein ei” ja ”HALT-PS”. Kirjan ensimmäisen osion otsikko ”The Man Who Cloned Warren Buffett” teki sekä minuun että Anttiin vaikutuksen. Katso tai kuule lisää jaksossa!
Meinaatko että nyt kun vuosien manailun jälkeen karhuilusi ovat osoittautuneet oikeiksi, tosin vain hesulin kohdalla, niin nyt voi alkaa pedata maailmanloppua. Omasi ja ehkä meidän muidenkin mielenterveyden takia toivon ettet ole tässä jälkimmäisessä yhtä aktiivinen
Ota rakkaudella tämä kettuilu.
https://x.com/elonmusk/status/1858914024013910020?t=lWy2qX9dIAEfNlG3KAmmXg&s=19
@kapteeni_indeksi Jos boikotoit X:ää niin siinä tapauksessa parempi että en näytä ollenkaan sisältöä ja @Santtu3 hauskuus on Elonin kommentissa ja itse video on mielestäni hämmentävän hauska automainokseksi.
Xiittien esikatselu ei näy ja itse boikotoin x:ää, joten ainakin itselleni olisi hyödyllistä pieni referaatti tai kuvakaappaus xiiteistä
Niin tai edes pieni selvitys mitä hauskaa tuossa oli…
On kyllä rumaa jälkeä salkussa. Itse ollut Hesulissa taas mukana keväästä alkaen ja salkku noin -7%. Hinnat senkun halpenevat Mietin, että kun tässä kumminkin ostoja ollaan jatkamassa niin milläköhän ilveellä sitä saisi ostotoimeksiannot tehtyä ilman, että ensimmäisenä näkee salkun surkea arvon. Pitäisi olla sellainen vaihtoehto, että saisi itseltäänkin piilotettua tuon
Sinullahan hyvin menee jos salkku vasta -7%
Kiina ohitti Euroopan unionin kumulatiivisissa CO2-päästöissä. Ilmastonmuutoksen torjunta ei ole enää meitin käsissä.
Toivottavasti tämä tilasto vähän vähentää sellaista - syyllistetään länsimaita kaikesta ikävästä - jorinaa, mitä kuuluu vähän liiaksi.
Olen silti sitä mieltä että vaikka Kiinan CO2-suunnitelmat ovat hitaammat kuin EU:n, ne ovat uskottavammat.
Suomen hiilinieluihin perustuvaa netto-nolla uhoamista en ole koskaan ymmärtänyt.
Toisaalta Kiinassa on yli 3x enemmän väkeä kuin EU:ssa ja yli 4x enemmän kuin Yhdysvalloissa joten ei ihmekään jos kokonaispäästöjä tulee enemmän. Toivottavasti ei kuitenkaan per capita -tasolla nouse Euroopan tasolle (saati Yhdysvaltojen).
Se juna meni jo. Kiina tuottaa myös per capita enemmän päästöjä kuin vaikkapa Suomi. Tämä fakta aina yllättää kun sen mainitsee.
Kovin moni isompi maa ei Kiinan yläpuolelle pääse: