No nyt löytyi lääke mallisalkun mörnimiseen: Sijoittajalahjakkuus löytyi omasta takaa Marianne Palmu nappasi selvän voiton Arvopaperin salkkukisassa – Muhkeat tuotot poiminnoilla Helsingin pörssistä | Arvopaperi
Kyseisessä kaupassa josta tiedän omakohtaisesti oli muutamia “hätävaloja” joiden valaistuksessa pääsi kyllä liikkumaan. Ja kuten sanottua, katkon tullessa asiakkaita ei enää otettu sisään, mutta sisällä olevat saatiin kyllä rahastettua ulos. Käytännössä suurin ilo oli että yleensä suomessa nuo katkot ovat muutamia minuutteja ja näissä tapauksissa häiriö oli varsin pieni.
Jos tiukka paikka tulee, en tarvitse muuta kuin kuivat kengät ja puukon. Kaikki muu löytyy luonnosta. Jokaiselle olisi hyvää harjoitusta elää yksi viikko elämästä ilman sähköä.
Sähköttä olo onnistuu mökillä, kerrostalossa se olisi lähinnä kidutusta.
Oikein kunnon Mad Max -maailmassa tärkeimpiä lienee (terveyden lisäksi) hyvät sosiaaliset taidot ja resilientti ja joustava luonteenlaatu.
Lisäksi tietysti käytännön selviytymistaidot ja erityisesti jos on jotain harvinaisempia käytännön taitoja jotka liittyvät perustarpeiden tyydyttämiseen.
Veikkaanpa et s kaupat menee shokkiin ja kiinni ja asiakkaat ulos. Ehkä sama cittareissa.
Sit pienemmät K kaupat varmaan voisivat kauppiaan johdolla painaa käteisellä ja vaikka ihan ”vihko auki” periaatteellakin jos tiedossa pidempi katkos.
Voi tulla kylmä ennen kuin ehtii vaatteet nylkeä
Maksumuurin takaa referoikaas mitä siellä on poimittu
No mutta voi kuules jos joku haluaa sen keskiketterän mukaan sieltä eikä sitä saa lyötyä järjestelmään niin mitäs valvira tästä tykkää
Nordnetin salkku on koko historian ajalta miinuksella jonkin verran.
PYN Elite on noin 10 pinnaa miinuksella mulla.
Mutta pieni kryptosalkkuni nousi pitkästä aikaa plussalle.
Kuhan tarkistaa paperit alle 30v ja @Shinjuku-mies ’ltä niin kaikki on iloisia!
Kyllä se lienee nyt niin, että Shinjuku-sedälle kävi eräänlaiset Hanksit, eli isoksi yhdessä yössä. Ei ole kysytty olutostoksilla kuin kerran henkkareita elokuun lopun jälkeen, liekkö paistanut aurinko päin naamaa juuri silloin, joten se on nyt vain hyväksyttävä, että menen jatkossa keski-ikäisestä parikymppisen sijaan.
Hollywood-loisteeni on sammunut. ET-lehden vuositilauksen tarjouksia selailemaan. Mittatilausarkun tekninen suunnittelu käyntiin. Paikallisia bingoiltoja järjestävät seniorituvat haltuun mapsista. Tekniikan Maailman testivoittajarollaattorit koeajoon. Epä-älyllisen senioripuhelimen ja SOS-rannekkeen hankinta. Kiikkustuolin hankinta keskelle olohuonetta. Puolen vuodet vaipat komeroon…
Noh, kunnialla kohti väistämätöntä, oluesta silti nauttien…
Tämitähäh. Eikö se homman juoni ollutkaan, että maailma seuraa Suomen esimerkkiä, joka kirkkaana majakkana pimeydessä loistaa?
Mikä muuten on Suomi ja missä se sijaitsee?
(Kysymys on lainattu Speden ihanan totuudenmukaisesta sketsistä Ilmatilaloukkaus.)
Taannoin juttelit toisen miehen kanssa palstalla kasvovoiteista. Oletko vaihtanut merkkiä, vai olisiko voide voinut mennä yli viimeisen käyttöpäivän
Juuri tästä kirjoittelin, mutta kirjoitellaan uudestaan. Nimittäin varautumisesta.
Tuo kolmen päivän survival pack on varmasti hyvä olla ja helppo hankkia. Samoin muutama satanen käteistä, vaikka tyynyn alle. Aggregaatteja saa kaupasta, samoin vesiastioita ja patteriradioita sekä taskulamppuja.
Mutta mitä nykyajan ihmismielelle tapahtuu jos sähkö- ja nettikatkos kestää vaikkapa kuukauden? Jaksaako samoja Aku Ankkoja lukea enää viidettä kertaa? Pasianssi, matopeli, tetris, kaikki kiellettyjä koska lataus pitää säästää puheluihin. Miten tehdään (etä)töitä, toimiiko firmassakaan netti, saako Fazerilta lounasta ja jos niin onko se lämmintä? Aukeaako ovi, kassakaappi tai parkkitalon ovi? Päivittyykö Porschen ohjelmisto?
Tuosta huolimatta pitäisi elää ja suorittaa jollain tasolla. Ehkä varautumista voisi tehdä ihan pään sisälläkin, miettiä skenaarioita, itsensä ja/tai läheistensä näkövinkkelistä? Korona oli ehkä hyödyllisempi oppi kuin ikinä ajattelimmekaan?
Mitään tuon kaltaista ei olla tosin nähty yhteiskunnan tasolla edes Ukrainan sodassa, eikä Gazassakaan. Skenaariosi on selvästi noita äärimmäisempi.
Pienemmässä mittakaavassa aluekohtaisesti on kyllä nähty mutta silloin ihmiset ovat muuttaneet evakkoon sellaiseen paikkaan jossa hommat vielä toimivat.
Nääh, voiteet toimii mainiosti ja parasta ennen -päiväystä löytyy hyvin, niin voiteista kuin niiden käyttäjästäkin.
Hmm, mitäpä jos kaivankin loppuelämäni ajan oluenostoerikoisoperaatioiden aikana henkkarit aina iloisesti esille ja näytän ne oma-alotteisesti kassahenkilölle reippaana nuorena miehenä? Sitten 80-vuotiaanakin tämä jokaviikonloppuinen täydellisyyteensä toistamalla hiottu liikerata on jo niin tuttu ja toimiva, että voimme sitten yhteisymmärryksessä vähin verbaalisin keinoin vahvistaa puolin ja toisin, että kyllä, ikää löytyy ja että olipa hyvä, kun ei tarvinnut erikseen kysyä.
Veikkaan että kuukauden nettikatkon myötä ihmiset huomaisivat yhtäkkiä olevansa onnellisempia ja viettävänsä enemmän aikaa perheensä ja ystäviensä kanssa. Ja havaitsisivat että kanssaihmiset eivät kenties olekaan suvakkeja, rasisteja, wokehulluja ja natseja vaan lopulta ihan hyväntahtoisia kanssaeläjiä.
Ei taida yhdelläkään toimittajalla olla tällä hetkellä offline-maksuja käytössä kassaintegraation yhteydessä muuta kuin lentokoneissa ym.
Tekninen valmius näihin on ja niissä tapauksissa missä on käytössä acquirer kantaa vastuun, mutta maksujen määrä ja aika on rajattu
Reilun yhdeksän kuukauden kuluttua on synnytyslaitoksella ruuhkaa.