Hyvät näkymät sisäpihalle ja terassilla varustetut huoneet sijoitettu alimpiin kerroksiin.
Kouvola kun tulee usein nostettua esiin betonibrutalismin yhteydessä, niin ehkä olisi joskus syytä hetki miettiä miksi tämän kaupungin keskusta on sellainen kuin se on eikä täynnä söpöjä puutaloja ja jugendilmestyksiä.
Kouvola on ollut jo vuosikymmenien ajan Suomen tärkein junien risteysasema, radat vievät joka ilmansuuntaan ja henkilö- ja tavarajunia kulkee jatkuvasti, enemmän kuin missään muualla Suomessa. Tämän takia sitä pommitettiin Neuvostoliiton toimesta pitkään ja raskaasti viime sotien aikana. Pommituslentojen määrää nosti entisestään lähellä oleva Korian rautatiesilta jota Neuvostoliitto koetti systemaattisesti tuhota lukuisin pommituslennoin ja katkaista samalla tärkeimmän ratayhteyden. Koko Kouvolan keskusta käytännössä paloi maan tasalle näissä pommituksissa - mutta junat pysyivät kulussa, ratoja korjattiin yötä päivää jatkuvasta hengenvaarasta piittaamatta.
Kouvolan nykyarkkitehtuurin pilkkaaminen tuntuu tätä historiaa vasten joskus halvalta heitolta, no, hyvin historiantajuttomalta. Vähän kuin kiusaajasakki tulisi naureskelemaan ja ilakoimaan jonkun perheen tulipalossa tuhoutuneen kodin äärelle ja osoittelemaan korvikkeeksi rakennettuja asumuksia.
En ennen tätä tiennyt mitä on mm. brutalistinen arkkitehtuuri. Nyt tiedän.
Enkä tule kannattamaan suuntausta. Tai no, jos joskus saisin jostain käsittämättömän summan rahaa, rakentaisin itselleni kyseisen suuntauksen mukaisen talon naapurien iloksi.
Tämä on mielenkiintoinen keskustelu, ja syystäkin tunteita herättävä. Onhan rakennetulla ympäristöllä valtava vaikutus siihen, miten päivittäin liikumme, miten voimme ja mitä näemme.
Kouvolassa on mielestäni Suomen hienoimpia kaupungintaloja, suosittelen ehdottomasti paikalla käyviä käymään katsomassa.
Kouvola kärsi pahasti pommituksissa. Monissa muissa kaupungeissa kuitenkaan pommitukset eivät olleet se “pahin”: Hämeenlinna, Turku, Lahti… Useimmissa tapauksissa kaupunkilaiset itse tuhosivat vanhaa rakennuskantaa minkä kerkesivät. Tai antoivat rakentajien tehdä näin. Harmikseni en muista tarkalleen tätä lainausta enkä sitä, kuka sanoi sen, mutta surkutellessaan Hämeenlinnan kohtaloa joku tokaisi että vaarallisinta kaupungille on kaupunkilaiset itse.
Eli tavallaan Oma Säästöpankki on ollut sankari rahoittaessaan ykköskorttelin panttivangiksi ostamisen ja kaiken rakentamisen ja kaupunkilaisten ilmenemisen pysäyttämisen paikalleen Hämeenlinnassa.
Tämän takia on vaikea mennä ketään tuomitsemaan, kun ei tiedä minkälaista roolia he tulevat vielä maailmassa näyttelemään.
Itsekin kävin vilkaisemassa, että mitkä firmat tänään julkistikaan tuloksensa. Vastaus KAIKKI
13.2.2025 Aallon Group, Alexandria Group, Apetit, Atria, Boreo, CapMan, Eezy, Endomines Finland, Finnair, Fondia, Harvia, Kalmar , Kojamo , Lassila & Tikanoja, Loihde, Mandatum , Metso , Neste , Optomed, Outokumpu , Qt Group , Raute, Relais Group, Revenio Group , Siili Solutions, Solteq, Spinnova, Titanium, United Bankers, Valmet , Asuntosalkku
Minä viime viikon tiistaina:
Boreo tänään:
Verrokiksi, Norjan pörssissä on mennyt nurin (ainakin) neljä firmaa vuoden sisällä.
- Circa
- Nordic Unmanned
- Recreate
- Teco 2030
Ja tälle vuodelle odotettavissa 2-3 lisää. Vuosikymmenen alun listautujia karsiutuu pois reippaalla kädellä.
e: Cambi → Circa
Eihän meidän virallinen paskalaitos (titteli on tosin taas vaarassa Nesteen raportin myötä) ole mennyt konkurssiin? Onko siellä ollut jokin toinenkin Cambi?
Ei ole, piereskelen ajatuksissani - Circa ja Cambi meni sekaisin. Kiitos huomautuksesta!
Eikös listasta unohtunut wanha kunnon Geosentric aka Benefon
Oma tuloskauteni:
Google - tulokset ennusteisiin tai yli, Cloud vaisu → Osake putoaa
Amazon - tulokset ennusteisiin, ohjeistus heikko → Osake putoaa
EVO - en muista mutta… → Osake putoaa
Mastercard - hyvä kuten aina → Osake nousee
Nokian Renkaat - rapotti täysi pommi → Osake romahtaa
Neste - surkeaa kuten aina → Osake putoaa
Valmet - alle odotusten, mutta tilauskanta hyvä → Osake putoaa?
Revenio - alle odotusten, vaistua on → Osake putoaa?
Paypal - odotuksiin, mutta ohjeistus vaisu → Osake putoaa
Lindex - odotuksiin, mutta mitään ei tapahtu, joten → Osake putoaa tai kyntää
Wärtsilä - Hiphei, hyvin menee → Osake nousee
`
Olen alkanut vihaamaan näitä tuloskausia. Ja salkkuani. Onneksi olen “nuorehko”, joten en ole ehtinyt koko elämäntyötä upottamaan Helsingin pörssiin. Tässä iässä ehtii vielä oppia virheistä ja sijoittaa jatkossa rahat Yhdysvaltoihin.
Älä huoli! Kyllä siihen vielä turtuu että joka tuloskausi tulee paskaa niskaan!
Sen verran nuorena kaverina oon aina pohtinut, että miltähän Nokiaan kultavuosina sijoittaneista on mahtanut tuntua. No nyt ei tarvi enää pohtia, kun on päässyt kokemaan sen Nesteen kautta itse.
Pitäisikö hesulinkin mennä lakkoon kunnes kurssit nousee 10 %
Hesulin osalta parasta olisi, jos pörssi lyötäisiin 10 vuodeksi kiinni. Voidaan tsekata vaikka 2035 tilanne. Silloinhan mm. Neste on elämänsä iskussa ja hiilineutraaliustavoittet saavutettu