Käytän hotelleja Helsingissä melko paljon omalla rahalla. Kokemukseni on että noin 100 eurolla saa hyvän huoneen ja priimaa saa kahdella sataa. Kalleimmat huoneetkin on Helsingissä halpoja muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
Esimerkki hintoja kahdelle huomiselle ydinkeskustasta uudesta ja hienosta hotellista.
Hittolainen. Tajusin juuri, että mikäli en ole tarkkana niin sitä pääsee kohta kateusveron piiriin 2024 vuoden osalta. Vielä toki ehti romahtaa loppuvuodesta
Toivottavasti hesulifirmat eivät nyt yllätä positiivisesti, jotta valtiovarainministeriön kirstuun ei kilahtaisi liikaa euroja
KHO perustelee kieltoaan kaatopaikan lokkien törmäysriskillä voimalan lapoihin. Oikeuden mukaan kaatopaikka on ”maakunnallisesti merkittävä lokkiesiintymä”
Ymmärrän luonnonsuojelun kun halutaan säilyttää jotain koskematonta tulevaisuuteen ja sitten on tälläisiä…
Tuli yövyttyä ehkä 10 yötä koronnan aikana Helsingissä (asuin myös Helsingissä) staycation merkeissä ja en muista kertaakaan maksaneeni satasta enempää, useimmiten oli alle.
30k meni rikki vuodenvaihteessa ja tämä 40k rajapyykki rikkoutuikin yllättävän nopeasti. Salkkua kasvatettu vain palkasta (~2300€/netto) säästetyillä rahoilla. Homma tuntuu helpottavan, kun pääoma alkaa myös tekemään töitä, eikä salkun kehittyminen ole vain omasta säästämisestä kiinni. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan kohti seuraavaa tasakymppiä.
Viime talvena arkiyöpyminen Helsingin keskustassa maksaoi tavallisimmin 120-150€. Scandic:ssa olen ollut harvemmin, kun muuttivat hinnoittelunsa. Tosin jos on ollut yli neljän yön keikkoja niin sitten sieltä saa huoneen aamiaisineen halvalla, koodilla FISTAY. Ei koske kaikkia hotelleja, harmittavasti esim. Marski on tarjousten ulkopuolella.
Tuo on vielä ihan ok hinta, mutta jos mennään yli tuon, niin mielestäni sitten hotellissa pitää alkaa olemaan jo jotain oikeasti erikoista.
Tämmösistä uutisista tulee aina tälläinen mielikuva.
Suomalaisen start up yrityksen elämän tarkoitus on tulla osaksi jotain jenkkifirmaa oston kautta sen sijaan että se kasvaisi omaksi itsenäiseksi yritykseksi.
Olin pitkästä aikaa iltarasteilla ja tein pari aika pahaa pummia.
Tajusin molemmilla kerroilla, että olen luultavasti hukassa, mutta kummasti sitä kuitenkin haluaa uskoa löytävänsä maastosta merkkejä, joilla voi perustella itselleen olevansa ns. kartalla.
Jännä, että tuli pummin jälkeen oma sijoitustaival mieleen .
Tämän luettuani tajusin miksi peesaan sijoituksissa muita. Armeijassa kun oli suunnistusta niin jäin odottamaan myöhemmin lähteneitä taitavampia suunnistajia.