Lyöt sinne kaurapuuron sekaan 2 ruokalusikallista maapähkinä voita (ja pitää olla crunchy siitä ei neuvotella) sitten hunajaa ja marjat päälle. Jos sulla ton jälkeen kroppa huutaa parin tunnin päästä ruokaa niin en osaa auttaa
Lapsuudessa tälle oli minun perheessä nimi
”Nuuskamuikkusen nuuskapuuro” ja päälle vielä pari teelusikallista sokeria niin ai että oli naperona tyytyväinen
E: nyt jälkikäteen aikuisena miettinyt että miksi sillä oli tuo nimi mutta kieltämättä aika ajoin tulee tuota tehtyä darra aamuna
Nojoo. Tunnustus tehtävä ja sanoa, etten ole koskaan tainnut lukea ainuttakaan sijoitusaiheista kirjaa. Silloin aikanaan vuosituhannen taitteessa, kun näihin tuli ensimmäistä kertaa teininä perehdyttyä niin ei sellaisia ihan hirveästi ollutkaan. Ehkä jotain Saariota oli, mutta en ollut tietoinen asiasta. Näin jälkikäteen olen kokenut tämän vahvuutena, koska sijoittaminen on paljon monimuotoisempi asia, jota ei voi oppia apinoimalla jonkun “gurun” oppeja. Hyvin pärjätäkseen voi tehdä asiat monella tapaa ja monesti se tulee erehdyksen ja oppirahojen kautta
Vielä pitää sanoa, että on ihan turhaa käyttää liikaa aikaa numeroiden tarkisteluun. Mikäli yhtiö ei tuota mitään ja sen ainoa arvo on taseessa löytyvä omaisuus on se ainoa asia mitä kannattaa tarkastella. Näin ei kuitenkaan ole, joten tulevaisuuden kassavirtojen odotusarvo on se komponentti jota ei saakaan niin helposti selville pelkkiä numeroita katselemalla
Näinhän se on, että melkeinpä kaikille se indeksisijoittaminen on parempi vaihtoehto ellei koe sijoittamisen olevan kallis harrastus, josta voi vaikkapa vähän maksaakin
Tässä on nyt vissiin käynyt joku sekaannus. Olet oikeassa ja minä/me väärässä. Poika puhunut mulle “muunneltua totuutta ” tai minä olen ymmärtänyt asiat väärin. Näyttäähän niitä olevan. Mä oon ollut vaan taustalla, kun poika on äiteensä kanssa noita katelleet.
Mutta pidetään tarjous silti voimassa, eli jos jollain foorumilaisella on sijoistusasunto Jykylässä, niin voi mulle vinkata esim. yksityisviestillä.
Pahoittelut sekaannuksesta,
-Suppis-
Oli kyllä ihan huikea matsi. Ja huikea loppuratkaisu
Pika kaurahiateleita kuppiim n.1,5dl, suolaa n. Teelusikallinen.
Kiehuvaa vettä x määrä sekoittaen että koostumus on mieluisa.
Sen jälkeen n. “nyrkin” kokoinen kimpale meijerivoita seksan sulamaan.
Sitten kun voi on sulanut, käännellään se sinne sekaan.
Ja eikun ääntä kohti.
Eikä kestä kauaa teko.
Ja jos on kiire voi tämän tehdä myös ruokatermokseen ja syödä sitten kun ehtii.
Mulla on erillinen kulho puuroa varten. Koska tulee syötyä enimmillään 120-140g kaurahiutaleita + muut härpäkkeet ja välillä saattaa tuoki määrä ylittyä.
Itse olen tykästynyt nyt aamupalana munakkaaseen. 4 munaa kulhoon ja loraus (0,5-1dl) maitoa joukkoon ja sekoitus. Silppuan myös 4kpl jotakin voileipäkinkkua ja 5-8 miniluumutomaattia, jotka laitan ensin pannulle paistumaan ja kaadan tuon munaseoksen joukkoon. Joskus mukaan pari jalopenosiivua myös
Tuo on pitänyt nälän hyvin loitolla. Bongasin joskusmuinoin PT-Vatasen videolta .Itse olen kamppaillut saman asian kanssa että puuro ei pidä kauaa nälkää. Keitin puuron noin 100g hiutaleista ja valmiin puuron päälle 100g raejuustoa ja loraus mehukeittoa. En oikeen pystynyt tuota satsia isontamaan kun siitä tuli hetkellinen ähky ja tukkoinen olo. Elimistö käsitteli tuon satsin kyllä nopeasti ja huutava nälkä oli jo reilusti ennen taukoa töissä.
Nyt tuli niin nälkä että lähden munakkaan paistoon
Teataapas aitoa ranskalaista tapaa. Munia, voita ja suolaa. Ei koskaan maitoa tai kermaa koska siitä tulee kuumentaessa makea sivumaku. Jos ei ole aamulla kiire niin riko kananmunat kulhoon ja sekoita suolan kanssa 15 minuuttia ennen paistamista. Jos on kiire niin suola lisätään vasta lopussa. Voita käytetään reilusti. Ainakin 10-15g per muna.
Kun aloittaa paistamisen tulee kiire. Kaiken pitää olla valmiina ja vaimon istua jo pöydässä. Paistamisessa kestää korkeintaan minuutti jatkuvasti pannua raapien ja lopputuloksena on ”kermainen” täydellisen kuohkea scrambled eggs(munakokkeli?).
Ja kun MSCI World kyykkää -50%, todennäköisesti sinun salkku kyykkää paljon enemmän.
Harri Heliövaara lopetti tennisuransa vuonna 2013 tuotantotalouden DI-opintojensa vuoksi. Onneksi Heliövaara palasi ammattilaiskentille 4 vuoden tauon jälkeen!
Trump selvisi eilisestä salamurha yrityksestä joka tapahtui suorana TV:lähetyksessä, simpsonien ennustus melkein toteutui. Trumpista tuli sankari ja legenda, melkein varmuudella on seuraava Yhdysvaltojen Presidentti.
Melkeinpä väittäisin että tuo nälän hiipiminen johtuu siitä että proteiinin osuus jää aivan onnettomaksi noilla lisukkeilla. Aikuisen miehen pitäisi saada proteiinia 20-25g minimissään per ateria.Tuohon rinnalle vaikka pari keitettyä kananmunaa, raejuustoa puuron sekaan tai vaikka sekoittelee jonkun mukavan marjarahkakipon tuohon seuraksi niin pitäisi nälkä pysyä poissa pidempään. Tosimiehen ratkaisu on tietty paketti pekonia
Lähellä oli toteutua.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Tuttu asia varmasti monille, tviitin aiheesta on puhuttu/kirjoitettu runsaasti viime aikoina.
Eiköhän tuo joskus nouse vaikka aika tasaisena on pysynytkin. Ennenhän tuo oli ilmaista. Tuskinpa heidän kulut tuosta laskeekaan.
Alle 250e/kk pistäisin rahastoon tai sitten ostaisin vähän isomman pompsin kerralla.
Talouselämän jutussa Näille kolmelle suuryhtiöille veikataan nyt kurssilaskua isolla rahalla | Talouselämä (talouselama.fi) on listattu Helsingin pörssin lainatut osakkeet Equilend-palvelun tietojen mukaan. Lainaamisen lähes ainoa syy on shorttaaminen. Fivan shorttaus-tilastot voi jättää omaan arvoonsa, koska niissä näkyvät ainoastaan shorttipositiot, jotka ylittävät 0,5% osakkeiden kokonaismäärästä.
Omia huomioitani:
- Näitä OMXH25-yhtiöitä ei ole lainattuna: Cargotec, Elisa, Konecranes, UPM.
- Metsä-Boardin ja Stora Enson osakkeiden lainattu osuus on hyvin pieni.
Mitä merkitystä näillä on? Kun paljon shortatulle osakkeelle saadaan positiivisia uutisia, tulee positiivinen kurssireaktio todennäköisesti olemaan voimakkaampi, kun vähemmän shortatulla osakkeella.
Eikös tämä palkkio koske vain ETF säästämistä eikä normi rahasto säästämistä.