Inderesin kahvihuone (Osa 1)

Varasin tänään ajan ja kävin juuri irtisanomassa nuo tuotto-osuudet paikallisessa osuuspankissa. Oli ilmeisesti tieto aikeistani mennyt asiakkuuspäällikölle asti. Taustaksi voisi kai todeta, että kyselin noin vuosi sitten, voisiko asuntolainamme marginaalia tarkastaa hieman. Oli niin pliisu tarkastus, että annoin silloin asian olla.

Siirsin tässä kuussa lasten arvo-osuustilit ja möin vähän aiemmin pankin rahastot pois. Nyt asiakkuuspäällikkö tuli kesken neuvottelun hakemaan ja keskustelemaan kanssaan marginaalista. Marginaalit olivat kuulemma laskeneet aika tavalla viime kerrasta. Minä nauroin sisälle päin. Nyt oli tosiaan ääni päälliköllä muuttunut. Ja marginaali, se tosiaan tuli alaspäin. Oli siinä kyllä varaakin, mutta se täytyy muistaa, etten asu suuressa kerrostaloasunnossa minkään kasvukeskuksen kantakaupungissa. Pisti kyllä miettimään, että olisiko perhana kuitenkin niin, että meistä halutaankin pitää kiinni? Kannammeko pankkiin siis kuitenkin jotain muutakin, kuin tuulikaappihiekkaa? :thinking:

Lisäys: Pakko vielä lisätä, että tämän päiväinen noin tunnin vierailu pankissa säästi minulta 20 k€ (ceteris paribus). Niin kova on korkoa korolle -ilmiö. Ja lopputulemana oli win-win -tilanne: nyt ei tarvitse enää kilpailuttaa asuntolainaa, ja pankki sai pitää asiakkaansa.

12 tykkäystä

Iltapäivän välikevennys:

Tsemmppiä pussittajajahtiin! (joutuu muuten kummasti vähemmän spekulatiivisten nimien pariin kun ei rajaa itseään liian lyhyeen aikaikkunaan :wink: )

21 tykkäystä

Onhan siellä vielä halpojakin vaikka kuinka monta :slightly_smiling_face:… mukaan vain :money_mouth_face:

1 tykkäys

Tekninen analyysi seur. 6kk yhtiöstä evolution gaming:

14 tykkäystä

Golfsimulaattoristako katoit mallia?

20 tykkäystä

Haluan nostaa tämän Kallen kommentin esille, koska se on erittäin olennainen ja siitä tykätään liian vähän huomioiden tämä.

Meillä ilmeisesti ei ole 100% läpäisyä sen suhteen, miten päämarkkinaindeksi toimii.

4 tykkäystä

Nönnö asiakkaat pääsette jenkkiostoksille.

Shoppaile USA:n osakkeita ilman ostovälityspalkkioita perjantaina 27.11.2020

7 tykkäystä

Jihuu :slight_smile: muistakaa että usa pörssi on perjantaina poikkeuksellisesti auki vain 20.00 suomenaikaa.

3 tykkäystä

OP tuo ensi vuonna markkinoille biometrisiä maksukortteja, kumppaninaan TietoEvry. TietoEvrylle palveluitaan taas tarjoaa norjalainen biometrisiä maksuvälineitä valmistava Zwipe, joka onkin artikkelin lopussa mainittu. Yhtiö on RedEyellä seurattavana, ja he povaavatkin tuleville vuosille voimakasta tuloskasvua.

5 tykkäystä

Ei ole täysin faktuaalista sanoa persuja fasisteiksi, mutta liian tarkkojen määritelmien käyttö politiikassa tai taloudessa tekee kaikesta viestinnästä todella rasittavaa ja miltei mahdotonta. Kun joskus itse yritin “mennä tosiasioiden lähteelle” ja tutkin poliittista kirjallisuutta, lopputuloksena oli että en löytänyt oikein mitään eroa fasismin ja sosialismin väliltä. Tällä ei kuitenkaan ole mitään väliä, vuosi on 2020. Nämä vanhan ajan viisastelusanat pitäisi omasta mielestä heittää roskiin, mutta puhetyöläiset eivät voi elää ilman niitä.

En vastustaisi persuilua, koska se on tai ei ole fasistista. Vastustaisin sitä koska puolue tarjoaa kodin ihmisille, jotka eivät kunnioita oikeusvaltiota. Olisin siis varmaankin SUVAKKI. Pahoittelut omastakin puolesta.

2 tykkäystä

Ompas jännittävä päivä kun ostin uuden telkkarin. Edellisellä pötkin 11 vuotta mutta nyt houkutus kävi liian suureksi :slight_smile: vähän kyllä pelotti kun myyjä totesi nykyisen ledi teknologian kestävän huomattavasti vähemmän. Yleinen elikaari on 4-5v kuulema… Noh, nyt on 4k, hdmi 2.1 ja 120hz paneeli. Kaippa se on sitä nykyaikaa :grin:

9 tykkäystä

Nämä rokote uutiset voisi nyt loppua. Ei voi aina ostaa Embraceria kun rotaatio dippi tulee. Tän kerran voi vielä.

4 tykkäystä

Mihin vehkeeseen päädyit?

1 tykkäys

Bloom Energy Corp lisäys
Hyliion Holdings Corp lisäys
Nio osto taas mukana

Noin 5 päivää sitten.

Sitä se Boomin lisäys tiesi :rocket: :money_mouth_face: :grin:

3 tykkäystä

Samsungin Q80T. Käsittääkseni ja myyjän mukaan hinta/laatu todella hyvä. OLEDistä haaveilin, mutta hinta kyllä olisi karannut liian pitkälle oman tv katselu määrään nähden :sweat_smile:

3 tykkäystä

Tuskinpa. Aiheuttaisi veivausta siis. Toki hyvillä perusteilla kaikki on mahdollista.

DIS oli lajinsa viimeisiä koronakuoppaosakkeita, tuolta rapakon takaa, salkussani. PTEN, HP, NRZ, EPR, CCL, DAL, NCMI, MDP, OXY ja XOM (ja varmaan muutama muukin, joka ei juuri nyt tule mieleen) ovat saaneet lähtöpassit jo aiemmin. SPG vielä sinnittelee Josko sata taalaa menisi rikki, ennen kuin myös siinä kiinni olevat pennit siirretään vihreään energiaan.

Tai johonkin @Aston_livingstone:n ruotsalaiseen lempilapseen :wink:

Ja sen mitä olen @meri:n sijoitustouhuja kateudesta vihreänä seurannut, mainitsemani firmat eivät taida hänen kiikarissaan näkyä. En siis pelkää joutuvani beesausveivailemaan. Saati että se olisi allekirjoittaneen resursseilla 1:1 edes mahdollista.

Mukava kuitenkin jos DIS myyntini ja epäonnistunut NEL ostoni aiheuttivat hyvän mielen tunteita, kun havaitsit ja käytit paikan “piikitellä” :+1:

3 tykkäystä

Äh mitä heittoa minä myyn mitään palasia vedystä… Nythän on eu hydrogen week menossa…! Noo, ei voi myydä vielä…

2 tykkäystä

Pointtini ei ollut piikitellä epäonnistuneista kaupoista, ehei. Mun osto- ja myyntihistorialla ei ole varaa siihen. Sellainen pienimuotoinen kuitti siinä kuitenkin oli seassa, kun jo pidemmän aikaa katsellut tuota sopulina peesailua, kun milloin missäkin fomottaa firmat, joihin ei olla perehdytty nimeä ja ehkä toimialaa enempää, mutta jotka sattumoisin ovat merin juuri ohimennen mainitsemia yhtiöitä. Eikä siinä periaatetasolla mitään, eiköhän meistä kukin pohjimmiltaan tahdo tehdä hyvää tulosta ja rikastua.

3 tykkäystä

Tänään opin taas yhden läksyn lisää. Pelaillu fuel cellin osakkeilla viim joukukuusta lähtien, ekat hankinnat alta euron. Möin isolla voitolla tammikuussa ja sen jälkeen ostanu aina alta 2,5 ja myynyt 3,5 paikkeilla. Paitsi tällä kertaa kun osake kävi alle 2,5 oli rahat suomi osakkeissa jumissa. Tähän junaan ei sit ollu osakkeen osaketta. En tiedä monta kertaa tälläsiä tulee sijoittaja uran aikana vielä eteen mut sen opin et tee suunnitelma ja pysy siinä. Turha veivaus pitäis pienten voittojen toivossa jättää päivätreidaajille jotka sen osaa.

3 tykkäystä

Älä huoli, olisit myyny nekin sit 3,5e hujakoilla. Jos tässä aletaan menetettyjä tuottoja laskemaan niin loppuu nollat kesken, nauti jo saaduista voitoista! Ne ovat varmoja.

7 tykkäystä