Inderesin kahvihuone (Osa 1)

Jaa, en mä itse myymistä verojen maksulapun saamiseksi kovin motivoivaksi näe… Nokian osakkeella samalla alkupanoksella puljannu koko vuoden ja osakemäärä on kolminkertaistunut ja tullut kylkiäisenä toisen lafkan osakkeita noin 2* alkuperäiseen Nokiaan laitettuun sumvmaan nähden.

Toki nyt Nokian osakkeeton pikkasen tappiolla viime ostoon nähden, mutta verojen maksussa alle 300,-säästäminen olisi enemmän periaatekysymys kuin järkiasia.

1 tykkäys

Löytyskö kaffehuoneen puolelta mielipidettä ku ei taida tuo Finskikään enää ns. ”nousta päivittäin”.

Joka päivä huomaa entistä enemmän täntyyppistä sijotuspuhetta ja varmojen firmojen veikkailua. Meininki on ku Vermon raviradalla konsanaan kun veikkailtiin voittavaa heppaa… :sweat_smile:

Mutta ei anneta karhuille valtaa, vielä.

10 tykkäystä

Solteqista tuli tänään vuoden toinen bäggeri. Vähän ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta kaksi baggeria ihan OK painoilla, mutta samana vuonna missattu pari “ilmeistä” multibaggeria, tehty tyhmiä myyntejä jne, mikä lopulta rokotti kokonaistuottoa aika reilusti.

Seuraavaan vuoteen lähdetään vähän rankemmilla stop loss -säännöillä ja suuremmalla fokuksella kerätä talouden voittajia salkkuun.

4 tykkäystä

Tarkoitan sellaisia, joita joku muu myy ja minä ostan halvalla.

3 tykkäystä

Meillä on tämä vuoden 2021 veikkausketju. Se olisi varmaankin oikea paikka tällaiselle.

2 tykkäystä

Forzalta tuli tuore, kannustava tiedote juuri ulos. Silti taas joku kireäpipainen liputteli sedän tykättyä Forza-analyyshiä tuolla Forza-ketjussa, joten otetaan se tänne kafferoomin suojiin:

MasseFoorumin aatelinen

22 min

Kurssi tänään em. uutisten jälkeen??

Masse-setä, FA, 20 eedvartin kaffet jo tulilla :notes: :notes: :notes: :coffee: :coffee: :coffee:

18 tykkäystä

Kröhm Hauislihas ei osallistu punnertaviin lihasharjoitteisiin. Se on ns. Vetävä lihas. Tuossa pitäisi kysyä kuinka sait tollaset Ojentajat.

3 tykkäystä

Uncle Massessa ja entisessä pm Sipilässä on paljon yhteistä. Molemmat selvästi pyrkivät edistämään Suomen ja suomalaisten talouskasvua, toki kumpikin tyylillään ja eri retoriikalla kannustaen. Ja heitä yhdistää myös ikävä ajojahti. Massea liputetaan, Sipilää liputettiin ulos pm pestistä.

Toisaalta “Massela” ilmeisesti pysyy sulana sähkölämmityksellä kun taas Sipilä enemmän häkäpönttömiehiä😁

7 tykkäystä

Jep! Ärsyttävää sedän liputtelua… Anna mennä Masse!

3 tykkäystä

Kiitos, kiitos. Masse-setä on kyllä aika paljon Juhaa jäljessä tuossa massen teossa (ei juuri koskaan voita Vaiettua Mr. Indexiä, toim. ikävä velvollisuus huomauttaa), mutta foorumien peukkukisassa Juhasta ei juuri ole vastusta :rofl:

Masse-setä, FA, Toki juuri nyt näyttää pahasti siltä, että v. 2020 setä näyttää Mr. Indexille aika pitkää nenää :lying_face: :heart_eyes: :lying_face:

18 tykkäystä

Nyt täytyy ihmetellä ääneen eri analyysitalojen painoarvoa ja vaikutusta kursseihin. Inderes antaa Efectelle tavoitteen 11 euroa ja kurssi ampaisee sinne. Nordea antaa Qt:lle tavoitteen 60 euroa ja kurssi nousee 51,2:een?

2 tykkäystä

Yhtiöt painii hieman eri sarjassa. Toisen market cap on 1 miljardi ja toisella muutama kymmenen miljoonaa. Qt myös aika paljon jo kireämmin arvostettu.

9 tykkäystä

Pakko sanoa kyllä et tää vuosi on vedetty aivan kauheella tuurilla näiden ostojen kanssa. Eilen vedin isosti sisään Efecteen. Ja Neles laputkin onnistuin myymään tuurilla melkein täydellisesti huippuhintaan. Tähän naurettavien onnistumisien tunteeseen ei saa kiintyä tai kuvitella, että tämä olisi muuta kuin 80% tuuria 15% onnea 5% taitoa.

E:Niin joo, Nixuakin ostin muutamaa viikkoa ennen Vastaamo keissiä jonka jälkeen sekin meni Stonks.

11 tykkäystä

Jaahas. Mistä yrityksistä on vielä tulematta Inderesin laaja raportti? Tietäisi tehdä ostot sitä ennen… :sunglasses: :sunglasses:

Edit: nimim. mietin eilen, ostanko Zaptecia vai Efecteä. No ostin dipin kiinni.

3 tykkäystä

Odotapas jos/kun ottavat Tokmannin ylipäätään seurantaan :slight_smile: :slight_smile: No, silläkin markkina-arvo alkaa jo lähentelemään miljardia joten ei pelkällä foorumilaisten ostoilla nouse heti Efecten lailla 10% aamupäivään - ma luulen.

3 tykkäystä

Kyllä se sinne lähemmäks 60 ecuun nousee ja jatkaa matkaa siitä ylöspäin ennemmin tai myöhemmin… :crystal_ball: :eyes: (veikkaus)

5 tykkäystä

Lueskelin Sievin ketjua ja kyllä ihmetyttää jatkuva kurssin päivittely siellä ja muuallakin.

Ihan kuin olisi hyvä, että seksiäkin harrastettaisiin aina vain ja ainoastaan mahdollisimman nopean laukeamisen takia. Mitä nopeammin, sen parempi ja sitten etsimään uusia kohteita.

4 tykkäystä

pitkään kyllä rimpuilit indeksin voittamista vastaan :smiley: hyvä, että nyt oon vähän jo mukana. Muistaako setä ne monet hienovaraiset huomautukset Taleno, QT jne. ketjuissa tai kahvihuoneessa.

Ei saattas tulla kovin hyvä mieli jos katsottaisiin niiden aika ja talenom kurssi silloin ;).

5 tykkäystä

Päivää tännekin!

Mitä mieltä täällä on lukijat Norwegian air shutlesta?
Harkitsen josko ottaisi ison riskin salkkuun pienen siivun tätä konkurssikypsää yhtiötä.
Itse ajattelen ettei tätä yhtiötä päästetä kovin herkästi konkurssiin koska on niin isot velat, ja yhtiöllä on hyvä kalusto jatkaa liiketoimintaa. Velkojien etu olisi että yhtiö pääsee takaisin markkinoille ja alkaa lyhentämään tasaisesti velkaa pois.

Olisi mukava jos joku viisaampi kommentoisi tätä myös :slight_smile:

2 tykkäystä

Buy the dip. Jooo, onhan se ilmeisesti toiminut viime aikoina. Silti hieman laittaa hymyä huulille, kun joka toinen ostin/myin -topicin postaus on tyyliin “lisätty firmaa x dipistä”.

Siis helvetti! Tää sun firma x ei ole tehnyt vielä voittoa lainkaan, liiketoiminta on teoreettista eikä siten liikevaihtoakaan oikeastaan ole. Sitä paitsi osake on noussut jonkun muun samassa hype-skenessä olevan firman Twitter-viestin vuoksi viikossa 100%, niin ei tämä tän päivän -3% ole mikään dippi.

No, kyllä se mun hymy hyytyy kun osake on ensi viikolla taas +100%, koska uusi talous, green deal ja brrrrrrr.

Huumoria huumoria

22 tykkäystä