Osakesijoittaminen

Innofactorin käänne edennyt hyvin

Kannattaa myös muistaa, että IT-palvelusektorin firmat eivät ole viime kuukausina muutenkaan ole olleet mitään raketteja vaan kehitys ollut neutraalia tai mollivoittoista. Tulospohjaiset kertoimet ovat kautta linjan (Goforea lukuunottamatta) edullisia. Veikkaan, että palkkainflaatio pelottaa sijoittajia enkä usko, että mitään pomppuja ylös tulee, ennenkuin saadaan ihan lukuja pöytään, jossa pelot marginaalien paineista lakaistaan pois. Innofactorin on ollu lisäksi vaikea kasvaa korona-aikana, ainakin jos vertaa muihin alan yhtiöihin.
Eli tulosperusteisesti edullista on, mutta tälle on syynsä. Ei tämä mikään riskitön arbitraasi ole.

5 tykkäystä

Palkkainflaatiosta. Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden vuodelle 2022-2023 sovittu palkankorotus taisi olla 1,8%. Voidaan olettaa, että tämä sama tulee kaikille myös IT-palvelusektorilla. Lisäksi mahdolliset yritys/henkilötason korotukset, joita on aina tehty.

Nykyisessä inflaatiotilanteessa 1,8% olisi hyvin maltillinen. IT-palveluala pystyy lyömään tämän suoraan asiakashintoihin ongelmitta. Sanon omasta kokemuksesta.

3 tykkäystä

Tuo 1,8% (0,9 yleiskorotusta + 0,9) on vuodelle 2022. Vuoden 2023 korotuksista päätetään myöhemmin.

2 tykkäystä

Joo lähinnähän mietityttää, että moniko IT-palvelusektorin työntekijä tyytyy tällä hetkellä pelkästään tes-korotukseen, koska kysyntää tuon alan osaajille tuntuu olevan.

3 tykkäystä

Jos inflaatio laukkaa 3,7% (marraskuu CPI) niin eihän se ole kuin -1,9% reaalista köyhtymistä. Jos tämä on tulikuuman työntekijämarkkinan mielestä OK tuotto, niin eikai siinä sitten. Itse en usko että palkkainflaatio jää mihinkään 1,8%:aan prosenttiin. Itse sain viime vuonna 10% palkankorotuksen ja pitänee kait taas kohta käydä pyytämässä lisää jos hintataso edelleen jatkaa nousuaan. Tosin on jollain firmoilla varaa maksaakkin jos konsulttityöstä tulee taloon sisään puolet mitä maksaa työntekijästä (palkka+sivukulut). Kaikki firmat tähän ei tietenkään pysty ja mitä kokemattomamampaa porukkaa ja mitä enemmän on välipomoa välistä vetämässä, niin sitä vähemmän siitä jää titenkin katetta.

5 tykkäystä

Tulikuumilla aloilla on aina ollut porukkaa, jotka saavat palkankorotuksia. IT-alalla on työvoimapula ja tietysti tämä aiheuttaa paineita tarjota korkeampia palkkoja. Mutta tilanne on ollut näin jo 30 vuotta (tai aina). Offshoresta on saatu halvempaa työvoimaa, mikä on työnantajan näkökulmasta helpottanut tilannetta. Mutta ei ne intialaistenkaan palkat ole paikallaan polkeneet. Lähtötaso vaan on alempi.

1,8% on siis vain se pohjakokorotus, joka tullee kaikille. Se saadaan hintoihin.

Puhtaasti suomalaiseen työvoimaan nojaavilla IT-palvelutaloilla paine on kuitenkin kovempi. TietoEvry hyötyy tilanteesta, Innofactor ei niiinkään, koska ei käytä offshorea.

1 tykkäys

Ei välttämättä tule kaikille tuo koko määrä, jos firmassa on käytössä paikallinen sopiminen. Silloin yleensä kaikki saavat tuon yleiskorotuksen verran ainakin, mutta loppuosa sitten jaetaan pitkälti palkkakuopassa oleville, junioreille yms. Tällöinhän palkat eivät nouse niin paljoa välttämättä, mitä tuo prosentuaalinen määrä antaisi ymmärtää. En kyllä osaa sanoa, mikä malli Innofactorilla on käytössä.

1 tykkäys

Kaikille tulee 0,9 ja toinen 0,9 jaetaan yrityskohtaisesti. Ja toivon että tuo toinen 0,9 lasketaan palkkasummasta, eikä suinkaan niin että 0,9 annetaan niille joilla pienempi palkka.

Edit. Tämä siis yleisesti, en puhu Innofactorista pelkästään.

1 tykkäys

Ei nyt ehkä Innofactor asiaa tämä palkankorotusten arpominen, kuten enska sanoi, mutta vastaus löytyy TESseistä. Paikallisesti aina voi sopia eri tavalla, mutta tyhmäähän olisi sopia “perälautaa” huonommat ehdot. Käytännössä yrityksen maksama palkkapotti kasvaa tuon 1,8%. 0,9% korotus kaikille ja sitten 0.9% yrityskohtainen erä, minkä euromääräinen summa lasketaan edellisen kuukauden palkkapotista.

Jos firma maksaa 1.000.000€ palkkarahaa työntekijöilleen palkankorotusten jälkeen se maksaa 1.018.000€. Tuosta 18.000€ summasta 9.000€ on maksettu yleiskorotuksena kaikille. 9.000€ taas jaetaan kuten työnantaja haluaa, mutta työntekijöiden luottamushenkilö hyväksyy tai ei hyväksy ehdotuksen. Tuo voidaan jakaa vaikka niin, että 30hlö saa 300€ palkankorotuksen tai se yksi hyvä tyyppi saa koko 9000€/kk. Tosiaan monesti nämä menee palkkakuoppien tasaukseen, mikä voi olla kokonaisuuden kannalta vähän huono asia. Toiset ovat aktiivisempia pyytämään lisää palkkaa ja näin työnantaja pystyy antamaan palkankorotukset, mitkä niiden olisi muutenkin pitänyt antaa, tästä “yhteisestä potista”.

Vaikka omistankin Innofactoria niin en kyllä ihan kauhean hyvin ymmärrä firman businesta, eikä tämä tunnu tarjoavan mitään erityistä vauhtia ja jännittäviä tilanteita. Luotan kuitenkin parviälyyn, että tässä on arvopotentiaalia (ja maksaa tämä pientä osinkoakin), että aika näyttää. En usko, että palkankorotukset, mitkä vaikuttaa liittotasolla kaikkiin suomalaisiin yrityksiin, vaikuttaa kauheasti Innofactorin tilanteeseen markkinalla. On myös hyvä muistaa, että ku palkka nousee 1€/h niin yritys nostaa veloitushintaa 2€/h. Jää sinne lisää rahaa myös viivan alle, vaikka suhteellinen osuus pysyisi samana.

2 tykkäystä

Myös yksi mikä hiukan huolettaa Innofactorissa on se, että viime vuoden toukokuun jälkeen ei ole tullut kuin yksi pörssitiedote uudesta kaupasta ja sekin oli jatkosopimus. Eli onko tilauksissa käänne tapahtunut nyt huonompaan vai onko sopimuksia tullut, mutta sen verran pieniä ettei niistä ole ilmoitettu? Myös henkilöstön määrä on itsellä tarkkailun alla seuraavassa osavuosikatsauksessa.

1 tykkäys

@enska ja @Stynks noinhan se varmaankin lasketaan, eli kokonaispalkkasummasta (josta varmaankin otetaan johdon yms palkat pois ensin :slight_smile: ). Itse ajattelin jotain keskipalkkahässäkkää, mutta ei se varmaan niin mene.

Ei tuo ihan noin yksioikeisesti mene, eli on paljon asiakkuuksia, joissa on kiinteä tuntihinta ja muutenkaan ei niitä velotuksia voi loputtomasti nostaa, koska sitten hävitään kilpailutukset aika varmasti. Tietenkin näissä sitten voidaan säätää pistämällä jo hiukan kokeneempi juniori tekemään vaativampia hommia isommalla tuntihinnalla, jolloin jää sitten firmalle suurempi potti, kun palkka on kuitenkin pienempi. Tuo on ikävä ilmiö it-alalla, enkä usko että Innofactorikaan on immuuni tälle.

Tämän kertaiset korotukset eivät kuitenkaan niin massiivisia ole, että tämän suunnalta itse näkisin mitään isompaa painetta tuloksen suhteen. Tietty tässä ollaan vielä aika alussa sen kanssa, mitä kaikkea jännää infaatio tuo tullessaan.

5 tykkäystä

Eihän niitä kaikkia sopimuksia tosiaan pörssi- tai lehdistötiedotteilla ilmoitella, kuin ne isot kalat tähän ei pidä liikaa takertua. 10x0,5M soppari on aivan sama kuin 1x5,0M ainoa ero on siinä, että toinen julkaistaan ja muita ei. Tuossa aiemmin oli puhetta myös osingosta. Inderesin ennuste on 0,06 EUR … Kurssiin suhteutettuna on jo vähän parempi kuin “jakaa pienen osingonkin”. Viime keväänä julkaistiin se verottajana 15-25M diili, joka oli kaikkien aikojen suurin diili. Nyt aletaan kursississa olemaan samalla tasolla kun ilman sitä diiliä.

1 tykkäys

“Ei tuo ihan noin yksioikeisesti mene, eli on paljon asiakkuuksia, joissa on kiinteä tuntihinta ja muutenkaan ei niitä velotuksia voi loputtomasti nostaa, koska sitten hävitään kilpailutukset aika varmasti.”. Eiköhän se mahdollinen palkkainflaatio koske muitakin yrityksiä kuin Innofactor, vai ajattelitko niin, että jos Innofactor nostaa tuntihintaa niin keikka menee kilpailijalle, koska niillä matalammat palkat? Kyllä markkinat hoitaa asian. Yhdenkään firman etu ei ole ottaa tarjouskilpailusta keikkaa, joka lähtökohtaisesti jo tuottaa turskaa. Jos palkat nousevat ei kukaan tule tietenkään myymään keikkaa tappiolla, jolloinka kaikkien on nostettava hintoja.

1 tykkäys

Tietenkin palkkainflaatio koskee kaikkia yrityksiä. Tuossa kuitenkin tarkoitin sitä, että homma ei toimi niin helpolla, että 1.8% palkankorotukset voidaan kuitata suoraan nostamalla tuntihintoja saman verran. Ensinnäkin tuollainen skenaario vaatisi sen, että kaikki firmassa tekisivat koko ajan 100% laskutetettavaa asiakastyötä, eli luppoaikaa, eikä inhouse kehitysta yms olisi lainakaan. Tällaista frmaa tuskin löytyy edes Japanin työn ihmemaasta, eli tuntihntoja pitäisi nostaa paljon enemmän. Seuraavaksi törmätäänkin siihen, että on olemassa vanhoja asiakkuuksia, joissa kiinteä tuntihinta ja jos näitä yrittää säätää, niin asiakas lähtee kävelemään.

Lopulta päädytään esim. siihen, että 1.8% sijaan, kaikkia uusien asiakkuuksien tuntihinnat pitäisikin nostaa paljon enemmän. Sitten kun tulee esim. jokin julkkaripuolen kilpailutus, missä hinta on lopulta ainoa kriteeri (näin ei sisi kuitenkaan aina ole julkkaripuolella, vaikka usein tästä onkin kyse) ja tämä hävitään lopulta vaikka 0.5€ tuntihinnan takia, niin pakkohan siinä on niitä tuntihintoja säätää aika tarkaan. Ketään ei keikkaa tappiolla myy, mutta jos halutaan jokin tietyn asiakkuuden avaus, niin se saatetaan myydä käytännössä +/-0. Näissä hinnoista sitten asiakkaan päässä kyllä pidetään kynsin ja hampain kiinni :slight_smile: Pahimmassa tapauksessa sitten niitä kadonneita euroja haetaan muista säästöistä, kun tuo aiemmin mainitsemani ja pahimmassa tapauksessa YT-menettelyllä.

1 tykkäys

Kiitos vastauksesta. Pitkäjänteisten yritysten ei luulisi olevan noin herkästi sormi liipasimella IT-palveluntarjoajan vaihtoon. Tiedän vaan omasta kokemuksestani millainen sekasorto ja savotta omassa työpaikassani syntyi, kun IT-palveluntarjoajaa vaihdettiin. Kyllä siinä puoli vuotta ainakin meni ennen kuin homma alkoi olemaan jotenkuten edes kuosissaan. Eli luulisi, ettei voimassa olevaa sopimusta lähdetä vaihtamaan ihan heppoisin perustein. Tarvitsisi olla mielestäni takana myös erittäin suurta tyytymättömyyttä toimintaan hinnan lisäksi. Selviää siinä ostavakin yritys monasti paljon helpommalla kun jatkaa entisen kanssa kun rupeaa suhteellisen pienen erotuksen vuoksi vaihtamaan koko systeemiä. Hintaeron olisi oltava merkittävä, jotta systeemit kannattaisi alkaa rakentamaan uuden tarjoajan kanssa uudestaan - oletuksena siis että toiminnassa ei ole ollut sinällään mitään suurempaa ongelmaa.

Vielä palatakseni Innofactorin tekemiseen, niin Suomihan on ja voi hyvin… Joku naureskeli näille 20% pitkäaikaisille kasvutavoitteille jne. Joku oli tehnyt jossain laskelmaa, että jos Innofactor olisikin vain Suomessa ja muut pohjoismaat jäisi pois niin ne ei olisikaan niin naurettavia. Eli nuo muut maat ovat syöneet Suomen tekemää tulosta. Olennaisinta Innofactorin kohdalla minusta onkin, että miten nuo muut pohjoismaat suorittavat jatkossa. Keskustelu on mun mielestä jumittunut niin nyt ihan liikaa palkkainflaatioon ja osaajapulaan. Jos niiden koneet saataisiin viritettyä samaan asentoon Suomen kanssa niin rahaa sataisi ovista ja ikkunoista ja kurssi olisi 3 EUR heittämällä. Vaakakuppi kellahtaa nopeasti kovaan kasvuun, jos muut pohjoismaat saadaan kuntoon.

6 tykkäystä

Samaa mieltä tästä, eli vaikka muut pohjoismaat tuovat suuria mahdollisuuksia, niin ne myöskin kahlitsevat Innofactorin kasvua ainakin omasta mielestäni. Koko vuoden kasvu on mahdollista mennä pienellä firmalla pieleen, jos esim. toisen maan toiminnot menevät pahasti mönkään. Tietenkin kun puhutaan aika riskittömistä paikoista, kuten nyt pohjoismaista, niin riski ei ole tietenkään samassa kategoriassa, kuin silloin jos firmalla olisi isommin liiketoimintaa vaikka Kazakstanissa.

Olet oikeassa tässä. Olen myös sijoittanut Innofactoriin nimenomaan tämän näkökulman vuoksi ja uskon tuotteistettujen palveluiden myynnin kasvuun ja sitäkautta katteiden parantamiseen. Pakko myös uskoa lähinnä Ruotsin käänteeseen tai vaikka sitten divestointiin, muuten jatkuu hyvän rahan kaataminen huonoon. (Kankea käännös)

Lähinnä viestissäni otin kantaa siihen, että viime aikoina ketjussa on paljon roikuttu Innofactorin osakkeen hinnassa ja etsitty syitä sille, miksi kurssi on laahannut eikä isojen myyntien loputtua ole tullut reboundia ylös. Koko sektori on performoinut huonosti viimeiset 6 kk enkä ilman hyviä uutisia tai hyvää osaria näe Innofactorissa lyhyen aikavälin pomppua ylös ELLEI koko sektorin arvostus lähtisi kohoamaan. Tämä ei tarkoita, etteikö Innofactor voisi olla hyvä sijoitus vähänkin pidemmällä aikavälillä, mutta paljon nyt tuntuu porukka odottavan pikavoittoja liittyen osakkeeseen (ei firmaan) liittyvien teknisten asioiden osalta.
Tässä muutaman it-palveluyhtiön kurssigraafi.




11 tykkäystä

Juuri katselin Indereksen aamukatsauksesta, että esim. Innofactorin verrokkiyhtiöllä Goforella on mennyt Inderesin ennusteitakin vahvemmin. Laskutusasteet hyvällä tasolla jne. Eilen Solteq sai joltain gurulta vahvan ostosuosituksen. Ei tässä IT-palveluyhtiöiden suhteen kannata kirvesta kaivoon heittää, roimat laskut on päinvastoin tuonut taas hyviä tankkauspaikkoja pl. Gofore joka ei pahemmin ole edes dippaillut.

4 tykkäystä

Lueskelin lehdistä taas näistä kuulusista maakuntavaaleista ja sote-elueiden pystytyksestä. Varovaisesti IT-systeemien pystytykseen menee yli miljardi euroa. Innofactorilla on ollut aika vahva side julkiseen sektoriin. Taitaa tulla IT-pajoille yhtä sun toista tilausta näiltä sote-alueilta.

2 tykkäystä

Ennenkuin innostutaan liiaksi tämän tarjoamista mahdollisuuksista, niin olisi oikeasti hyvä miettiä tai tietää, mistä tuollainen rahasumma löytyy. Ja miksi kyseessä olisi noin suuri summa ylipäätään?
Minusta Suomessa ei vieläkään ymmärretä, ettei tietojärjestelmien kehittämiseen mene miljardeja, jos työt annetaan pienille innovatiivisille yrityksille tehtäväksi. Siinä voisi varmasti myös Innofactorikin olla mukana, mutta tässä pitäisi puhua kymmenistä miljoonista, jotta mittaluokka olisi oikea.
Tietysti ensin pitäisi ymmärtää, että mitä uutta softaa ylipäätään tarvitaan tuon himmelin tukemiseksi. Sitä määrittelytyötäkään ei ole vielä aloitettu, joten kyllä tämä projekti on pitkä kuin …

14 tykkäystä