IT-palvelusektori sijoituskohteena

Taitaa q3kin mennä aika hyvin, kun uskalletaan jo luvata, että "Uudistetun politiikan mukaan Innofactorin tavoitteena on maksaa osinkoa säännöllisesti joka vuosi. "

12 tykkäystä

kuuluskohan meidän avata kohta Innofactor ketju, niin voitas siellä keskustella, vaikka tämäkin käy, kun on niin rauhallinen.

Kiva kun osinko tulee mukaan, lähinnä siksi, että minusta se henkii yhtiön luottamusta tällä hetkellä tulevaisuuden suhteen, muutoin ei olisi niin justiinsa, vaikka muutaman vuoden päästä mieluusti pitäisin salkussa myös osinkoa maksavia osakkeita, jotta kassavirta olisi riittävä.

salkussa kun on isoin mm. Qt (milloin saan nykyhinnalle sieltä 3-4% osinkoa? :smiley:

2 tykkäystä

Innon tapauksessa voisi olla fiksuinta ostella omia osinkojen sijaan, suht pienivaihtoinen lappu saisi liikettä kurssiin.

1 tykkäys

Innofactorin oma ketju voisi sinällään olla kiva, kun esim. niitä uusia kauppoja oli aika paljon tuossa alkuvuodesta, niin siellä ne sitten pompsahtaisivat foorumille omaan ketjuun.

Voin paljastaa, että tieni tuo usein tänne foorumille ja itse Inderesinkin sivulle toki päivittäin, mutta täältä on hyvä seurata.

Pienivaihtoinen ei omien ostoista hirveästi saa lisävaihtoa tiukkojen rajoitusten takia milloin saa ostaa ja minkä verran päivävaihdosta. Enemmänkin saisivat ostaa silloin mikäli kurssi on alamaissa

Innon tapauksessa on ollut selkeästi nähtävissä, että vapaat kassavirrat ovat olleet viime kvartaaleina hyvin vuolaat ja tase on parantunut silmissä. Eiköhän liikkumavaraa ole tullut entisestään, jonka takia kukkaronnyörejä ei tarvitse pitää enää niin tiukoilla

1 tykkäys

Mistä nämä rajoitukset tulevat, FIVAlta/lainsäädännöstä? Pörssiltä?

Onko sulla jotain yhteenvetoa niistä?

Kyllä pörsseillä on rajoituksia näihin vähän joka maassa. Suomen osalta olen lukenut näiden rajoituksien olemassaolosta, mutta en ole ikinä nähnyt mitään tarkempaa tietoa asiasta. Vaikeaa

Nyrkkisääntö kuitenkin, että avoimessa kaupankäynnissä volyymi pitää olla päivävaihdosta sitä luokkaa, ettei sillä ole oleellista vaikutusta kurssinmuodostukseen. Yleensä kaupankäynti on kielletty avauksessa ja lähellä pörssin sulkemista

1 tykkäys

Löytyihän sieltä omxh:n sivuilta

3 Toiminta omien osakkeiden hankinnassa
3.1 Yleiset periaatteet
3.1.1 Pörssiyhtiö toimii omia osakkeita hankkiessaan markkinoilla muiden sijoittajien
tapaan. Pörssiyhtiöllä on mahdollisuus hankkia omista osakkeistaan enimmillään 10
prosentin osuus, ja siten pörssiyhtiö voi olla hetkellisesti merkittävä toimija
markkinoilla. Omien osakkeiden hankinta tulee toteuttaa siten, että hankinta ei aiheuta
poikkeuksellisia markkinaliikkeitä ja että hankintakokonaisuudessa otetaan huomioon
osakkeenomistajien yhdenvertaisuus.

3.1.2 Omien osakkeiden hankinnassa tulee kiinnittää huomiota kunkin pörssiyhtiön ja
sen osakkeiden jälkimarkkinoiden ominaispiirteisiin sekä markkinatilanteeseen.
Osakkeiden hankinnan toteutukseen soveltuvat yleensä seuraavat menettelytavat:
3.1.2.1 Omien osakkeiden hankinnat toteutetaan siten, ettei pörssiyhtiö
anna osakkeensa kaupankäynnin vilkkauteen ja kauppamääriin nähden
poikkeuksellisen suuria toimeksiantoja.
3.1.2.2 Omien osakkeiden hankinnat toteutetaan riittävän pitkän ajan
kuluessa (sijoittajilla kaupankäyntimahdollisuus vähimmillään yhden
kaupankäyntipäivän ajan).
3.1.2.3 Omien osakkeiden hankinnat toteutetaan jatkuvassa
kaupankäynnissä automaattisessa tarjousten täsmäytyksessä.
3.1.2.4 Omien osakkeiden hankintaa toteuttavalla välittäjällä on
hankinnan aikana jatkuvassa kaupankäynnissä jatkuvasti voimassa
ostotarjous.
3.1.3 Johdannaissopimuksen tai warrantin käyttö omien osakkeiden hankinnassa
samoin kuin omia osakkeita koskevan lainaussopimuksen tekeminen edellyttää, että
osakkeen vaihdanta jälkimarkkinoilla on riittävän laajaa. Tehtäessä johdannaissopimus
tai hankittaessa warrantti otetaan huomioon kohdeosakkeen hintataso
käteismarkkinoilla.
3.2 Tarkemmat säännökset
Omien osakkeiden hankinnan toteutuksessa pörssin jatkuvassa kaupankäynnissä
sovelletaan seuraavia menettelytapoja:
3.2.1 Hankinnan määrä kunakin pörssipäivänä saa olla enintään puolet hankinnan
kohteena olevan osakkeen keskimääräisestä päivävaihdosta hankintaa edeltäneiden
neljän (4) viikon ajalta.
3.2.2 Mikäli osakkeen vaihto hankinnan aikana jonakin pörssipäivänä ylittää
merkittävästi 3.2.1 kohdassa tarkoitetun määrän, hankinnan määrä saa 3.2.1 kohdasta
poiketen olla enintään puolet pörssipäivän vaihdosta hankinnan kohteena olevalla
osakkeella.
3.2.3 Omia osakkeita ei hankita huutokauppamenettelyssä eikä päätöshuutokauppaa
edeltävän viimeisen viiden (5) minuutin aikana.
3.2.4 Pörssiyhtiö voi erityisestä syystä poiketa kohdan 3.2.1–3.2.2 menettelytavoista.
Poikkeaminen edellyttää, että poikkeama ja sen syy julkistetaan pörssitiedotteena
ennen poikkeamista. Poikkeaminen ei saa johtaa yleisistä periaatteista poikkeamiseen.

6 tykkäystä
Inderes nostaa Goforen tavoitehinnan 11,00 euroon (aik. 10,00e), toistaa osta-suosituksen

Vastavirtaan laskupäivänä :slight_smile:

5 tykkäystä

En ymmärrä näitä koontiketjuja. Todella ärsyttäviä. Miksei voi kullakin yrityksellä olla oma ketjussa? Foorumi olisi paljon selkeämpi. Kyllä jokainen pienempikin yhtiö sen ansaitsisi.

13 tykkäystä

Minä taas pidän tästä koontiketjusta. Sektorin yrityksillä ei ole kovinkaan aktiivista kommentointia, joten ketju ei ole hallitsematon, mutta tätä kautta saa kuvaa alan muidenkin yritysten tilanteesta kuin siitä joka salkussa sattuu olemaan. Samalla tulee kokonaiskuvaa ja voi saada ideoita :slight_smile:

5 tykkäystä

TietoEVRY jatkaa mergerin toteuttamista ja 100Meur synergiaetujen realisoimista YT:n kautta.

4 tykkäystä

“– Meillä on ollut pitkälti yhteisiä näkemyksiä aktiivisesta työvoimapolitiikasta sekä digitalisaation ja ilmastoasioiden edistämisestä.”

Tämä on vähän erikoista tukipolitiikkaa. Kun yksityinen kysyntä romahtaa, on melko luonnollista että liikettä pehmitetään lisäämällä julkista kysyntää, jota voidaan tarvittaessa väliaikaisesti rahoittaa vakaiden, maksukykyisten julkishallintojen velkakirjoilla tai sitten vaarallisesti keskuspankkirahalla.

Jos julkisen kysynnän lisäämisessä on tavoitteena työllisyyden pienentäminen se onnistuu tietty parhaiten investoimalla sektoreille joilla joko on korkea työttömyys tai joihin on mahdollista kouluttautua nopeasti ja niin että myös jatkossakin on töitä tarjolla.

Tätä digitalisaatiota tehdessä vähän ahdistaa tuhlata aikaa foorumikirjoitteluun, kun samalla pitäisi miettiä että miten muuttuu kolmeksi jotta kerkeisi tehdä niitä digitalisaatioprojekteja joihin asiakkailla on jo rahat tiskissä ja vain tekijät puuttuvat. Vielä enemmän ahdistaa ajatus että joku päättää lapioida seuraavaksi vuodeksi sata miljoonaa euroa lisäkysyntää, todennäköisesti enemmän.

Digitalisaatiossa on myös se vaikutus että työvoimaintensiivisiä prosesseja voidaan osin automatisoida, vähentäen työvoiman kysyntää. Pitkän aikavälin ilmiönä tämä on tietty erittäin positiivista kun ihmiskunta saa enemmän vähemmällä, mutta juuri nyt uudelleentyöllistyminen voi olla tarpeettoman hankalaa.

Joku koulutus- tai työllistämistuki digitalisaatiofirmoille voisi olla ihan toimiva tuki. Saadaan ihmisiä siirtymään firmoihin joilla on kasvupainetta ennen ja jälkeen koronan, saadaan lisättyä keskimääräistä koulutusastetta ja arvontuottokykyä ja ei syrjäytetä markkinaehtoista kysyntää, ainakaan kovin rankasti.

Pessimistisesti odotan että raha valuu digihankkeisiin väliaikaisena kysyntäpiikkinä koronan aiheuttaman väliaikaisen kysyntäpiikin päälle, jolloin ainoat voittajat on ne osakkeenomistajat joiden firmat ymmärtävät pistää lisähintaa kaikkiin tarjouksiin. Goforet ja Solteqit eivät lähde salkusta näitä digitukieuroja odotellessa, mutta toivon tosiaan erittäin hartaasti että tukieurot valuvat mielummin digitalisaation koulutukseen tai vetyketjun pumppaukseen kuin omiin ylitöihin.

6 tykkäystä

Pieni tilaus näemmä Innofactorille. Jospa vahva tilauskanta näkyisi kohta myös liikevaihdossa selkeänä kasvuna.

4 tykkäystä

Tästä listasta Siili Solutions puuttuu mutta mielestäni ehdottomasti kuuluisi listalle!! Ohjeistus on vielä palauttamatta vaikka H1:llä bisnekset rullasi ihan hyvin. Lisäksi vaikka kuinka paljon muitakin positiivisia merkkejä ilmassa. Johto on ostanut vähän väliä lisää osaketta, kassa kunnossa ja viimeisessä videossa vihjailuja yritysostoista mikä muutenkin on kuulunut siilin strategiaan pitkään, Q3:sen yhteydessä päivitellään strategiaa tarkemmin, uusia potentiaalisia tuotteita. Siinä nyt muutama asia alkuun. Mielestäni posari paukahtaa hetkenä minä hyvänsä ja yritysostoistakin voidaan tiedottaa. Käänne on yhtiössä jo jonkun aikaa käynnissä ja uskon vahvasti että se jatkuu. Onko muut samaa mieltä?

2 tykkäystä

Pahoittelut että vastauksessa kesti luvattoman kauan!

Tuo oik. EPSin ja raportoidun ero vuosina 2020-21 johtuu yrityskauppoihin liityvistä IFRS 3 -poistoista, jotka oikaisemme tuloksesta. Arvioimme IFRS 3 -poistojen loppuvan alkuvuonna 2022, mistä johtuen oikaistut loppuvat ja raportoitu tulos lähes sama. Oikaistun liikevoiton kasvuennusteemme vuodelle 2021 ja 2022 ovat 6 % ja 10 %.

Tuloslaskelma 2017 2018 2019 2020e 2021e 2022e 2023e
EPS (oikaistu) 0,01 -0,07 0,07 0,11 0,11 0,12 0,12
EPS (raportoitu) -0,04 -0,09 0,01 0,06 0,06 0,12 0,12
Tunnusluvut 2017 2018 2019 2020e 2021e 2022e 2023e
Liikevaihdon kasvu-% 10,1 % -3,8 % 1,7 % 2,6 % 3,0 % 3,0 % 3,0 %
Oikaistun liikevoiton kasvu-% -424,9 % -253 % 73 % 6 % 9,8 % 1,8 %
Käyttökate-% 2,0 % -1,6 % 7,9 % 11,5 % 11,5 % 11,9 % 11,9 %
Oikaistu liikevoitto-% 0,9 % -2,9 % 4,4 % 7,4 % 7,6 % 8,1 % 8,0 %
Nettotulos-% -1,9 % -5,0 % 0,6 % 3,2 % 3,3 % 6,2 % 6,4 %

Kysymyksesi jälkeen Innofactor kertoi osingonmaksusta ja kommenttimme asiaan liittyen on luettavissa tästä Innofactor alkaa maksaa osinkoa | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

3 tykkäystä

Vincit on tällä viikolla tiedottanut uusista sopimuksista. Onkohan IR vain herännyt vai enemmänkin positiivista kehitystä…

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/vincitille-sopimus-hsyn-kanssa/524383bb-8188-4b79-a548-c392c2688469

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/vincitille-miljoonasopimus-yhdysvalloissa/61949c2f-2942-4c65-9176-88b75b00bd65

1 tykkäys
7 tykkäystä

IT-sektorista uutta päivitystä podcastin muodossa :slightly_smiling_face:

8 tykkäystä

Missä kohtaa tuossa puhuttiin Innofactorista yrityksenä?
Alasta puhutaan yleisesti mutta olisin vähän odottanut et Ension puljua olisi käsitelty enemmän, voi olla että just sitte hyppäsin sen kohdan yli, en ihan joka minuuttia kuunnellu…

1 tykkäys