Yleensä se jakautuu kolmen osaan,jotka on eroteltu eli uudet, käytetyt ja tukkukauppa. Sinänsä Kamuxin kannalta, sillä ei ole mitään merkitystä. Ainoa järkevä oma sijoitus syy olisi odottama, että joku ostaa sen pois kuljeskelemasta. Mutta en siihenkään jaksa uskoa.
Kamux ei ole mukana listauksessa ollenkaan. Listassa on seitsemän diileriä, jolle on merkattu enemmän myytyjä käytettyjä autoja kuin Kamuxilla (68 257 autoa vuonna 2023). Silti Kamux mainostaa olevansa kolmanneksi suurin käytettyjen autojen kauppa euroopassa? Joko listassa noissa on mukana jotain muutakin kuin eurooppaa, tai sit tää suuruus mitataa jossain muussa ku myydyissä autoissa.
Eikös se ole liikevaihdon mukaan suuruusjärjestyksessä (taulukon viimeinen sarake). Varsin ilmeistä että uusien autojen kauppa kasvattaa liikevaihtoa huomattavasti enemmän kuin käytettyjen ja listalle ei näytäkään mahtuvan yhtään pelkästään käytettyjen kauppaa harjoittavaa yritystä.
Tässä nyt vertaillaan omenoita appelsiineihin, ja se ettei Kamux mahdu liikevaihdoltaan likimainkaan listalle ei siis mielestäni ole kritiikin aihe. Muilta osin kritisoitavaa yhtiön toiminnasta on kyllä viime aikoina löytynyt senkin edestä. Listalta ei oikeastaan voi katsoa edes sitä miten Kamuxin käytettyjen autojen myynti suhteutuu näihin “suuriin”, sillä listalta voi puuttua Kamuxin tavoin lukuisia nimiä jotka keskittyvät erityisesti käytettyjen kauppaan.
Ei ole autoilu vielä pelkkää sähköilyä, Moottori lehdessä juttu Kamux
Vaikka paljon puhutaan liikenteen sähköistymisestä ja sähköautoista, myydään käytettyjen puolella yhä paljon polttomoottorisia autoja. Kamuxin myyntitilastoissa ensimmäinen sähköautomalli eli Teslan Model 3 on vasta sijalla 21.
Jos 2023 oli ennätysvuosi sähköautojen myynnissä niin eipä niitä kovin paljon ole vielä käytettyjen riviin ehtinyt, mutta eiköhän niiden osuus käytetyissä jollakin aikavälillä ala vastaamaan uusien suhteellista osuutta. Tai sitten sähköautojen ostajat ovat niin tyytyväisiä autoihinsa ettei niitä vaihdeta yhtä tiuhaan kuin polttomoottoriautoja.
Kyllä, tähän törmää viikottain jos ei päivittäin. Pari kolme vuotta vanha Model 3 josta velkaa 35k€ ja vaihtohyvitys 25k€ luokkaa, korko vanhassa 1.x%+kulut, uus rahoitus 5.99% korolla ja kulutusluotto yli 10% todellisella korolla tuolle 10k€ ylirahoitukselle, siinä kulut karkaa käsistä ja kyrvistellän vanhalla pakon edessä…
Wetterin aamun yrityskauppatiedotteesta voi poimia myös Kamuxille kiinnostavan asian myyjän eli Rinta-Joupin kommenteista. Hekin pyrkivät keskittymään enemmän käytettyihin autoihin, joka luonnollisesti Kamuxin kulmasta lisää kilpailua. Toki tuo on heidän mainospuhettaan, aika näyttää miten onnistuvat.
Sami Kankaanpää, toimitusjohtaja, Rinta-Joupin Autoliike Oy:
“Liiketoimintakaupan myötä suomalainen vakavarainen perheomistukseen kuuluva Rinta-Joupin Autoliike Oy selkeyttää strategiaansa ja keskittyy tulevaisuudessa vaihtoajoneuvokauppaan, tarkkaan valikoitujen uusien henkilöautojen merkkiedustuksiin niin myynnin kuin huollon puolella sekä matkailuajoneuvojen myyntiin ja huoltoon. Liiketoimintakauppa mahdollistaa meille entistä voimakkaamman markkinaosuuden kasvun, jolla vahvistamme asemaamme yhtenä Suomen suurimpana käytettyjen autojen myyjänä ja ostajana.”
Ihan OK oli syyskuu käytettyjen kaupassa.
Henkilöautoissa +1.2% vs -9/23 ja pakettiautoissa n. +3%.
Hiukan ehkä jengi odottaa rahoitustarjousten paranemista euriborien laskiessa, tämä
asia ei kovin paljoa näy ainakaan Kamuxin markkinointiviestinnässä.
Kyllä Kamux on alkanut oikeasti laittaa myyntivarastoa kondikseen, varsinkin Ruotsissa!
Tässä tilanne Q4 alkaessa, nyt vaan ahkerasti kaupantekoon, ohjeistus on savutettavissa!
Toki Saksassa voisi 1000auton myyntivarasto olla, autoja ainakin on saatavilla…
Ohjeistus on varmasti savutettavissa ja ehkä saavutettavissakin, mutta nuo varastotasot kappalemääräisesti ovat silti alle parin edellisen vuoden. Ainakin omassa seurannassa tässä kohtaa vuotta varastotasot ovat nousseet aiempinakin vuosina hieman loppukesästä.
Erittäin mielenkiintoista nähdä miten loppuvuosi sujuu Kamuxilla.
Eli 10 000 uudesta autosta on nyt tultu sinne 5 000 pintaan.
Lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä suomalaisen kuluttajan ostovoimassa tai kansantaloudessa ei merkittävää parannusta, uusien autojen hintaa nostettu ALV:illa ja lisäksi hintakilpailua markkinoille tuoville Kiinalaisille tiedossa tulleja nyt 5-vuodeksi. Tarkoittaako tämä siis sitä, että Suomesta tulee käytännössä entistä vahvemmin Keski- ja Pohjois-Eurooppassa (muualla kuin Suomessa) ostettujen autojen second hand-jälkimarkkina. Eli Suomalaiset kilometrit ajetaan jatkossakin vanhemmilla ja halvemmilla autoilla.
Eli jatkossa autokaupassa ja autoilussa merkittävin lisäarvon kasvupotentiaali on käytettyjen maahantuonnissa (eli paras valuuttakurssipelissä-kruunu/euro voittaa) ja lisäksi tietysti korjaamotoiminnassa ja varaosissa yms…?
Eli Kamuxin kilpailukykyä lisää, mikäli heillä on kilpailijoitaan parempi ymmärrys valuuttakurssien kehityksestä (ostatko varaston kruunu- vai eurokuluttajilta)? Ja mahdollisesti potentiaalia ottaa siivu kasvavasta huolto/korjausmarkkinasta?
Suomen osalta kannattaisi ennemmin sijoittaa varaosa-/huolto-/korjaamo toimintaan kun automyyntiin. Käytetyistä käydään “veristä kilpailua” euroopassa kauttaaltaan ja suomalaisten ostovoima vain hiipuu entisestään. Autojen keski-ikä tulee nousemaan entisestään 1-2 vuotta, jo nyt ollen euroopan korkeimpia. Keskihinnan hiipuessa jo lähemmäs 10ke kohdille, siinäpä sitä on haastetta repiä katetta, pitkän kuluttajasuojankin nostaessa entisestään kuluja.
Joo taitaa olla lähellä, että pitää heittää Ruotsissa vaneerit laseihin.
Jäisi muutaman millin vuosittainen tappio pois.
Ei tämä nyt ns. veret seisauttavaa ole, mutta pettymys kuitenkin.
Saas nähdä onko Pajuharjusta, onko Markku Kanervan tie…
Näkymien päivityksen perusteet
Ruotsissa vuoden 2023 toisella vuosipuoliskolla tunnistettuihin väärinkäytöksiin liittyvillä korjaustoimenpiteillä on ollut ennakoitua isompi vaikutus Kamuxin myyntiin. Vuoden 2024 kolmannen vuosineljänneksen toteutunut ulkoinen liikevaihto Ruotsissa oli n. 45 milj. euroa, kun se oli vuoden 2023 kolmannella vuosineljänneksellä 57,3 milj. euroa. Heikon myynnin seurauksena kolmannen vuosineljänneksen oikaistu liiketulos Ruotsissa on merkittävästi tappiollinen, mikä heikentää olennaisesti konsernin oikaistua liiketulosta. Ruotsissa on toteutettu useita toimenpiteitä tuottavuuden ja tehokkuuden parantamiseksi, mutta niillä on positiivinen tulosvaikutus vasta vuonna 2025.
Uudet näkymät vuodelle 2024:
Kamux arvioi vuoden 2024 oikaistun liikevoiton olevan 15–17 miljoonaa euroa.
Aiemmat näkymät vuodelle 2024:
Kamux arvioi vuoden 2024 oikaistun liikevoiton ylittävän vuoden 2023 oikaistun liikevoiton, joka oli 18,0 milj. euroa.
Kamux antoi odotetun tulosvaroituksen maanantaina ja odottaa nyt 2024 oik. liiketuloksen jäävän hieman viime vuotta heikommaksi. Syyksi yhtiö kertoi Ruotsin toimintojen heikon kehityksen myös Q3:lla, joka ei sekään ollut yllätys. Näemme kuitenkin edelleen yhtiössä potentiaalia selvästi parempaan tulostasoon, eikä ulkomaiden toimintojen potentiaali mielestämme heijastu osakkeen arvossa. Toistamme lisää –suosituksen ja laskemme tavoitehinnan 4,2 euroon (aik. 4,5e).
On kyllä ollut surullista tämä Kamuxin tarpominen, ja ennustamisen vaikeus korostunut tämän yhtiön kohdalla jo pitkään. Toivotaan käännettä parempaan!