Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1)

Nyt kun liikevoittonegarin uhka on väistynyt, mielestäni Kamux alkaa olla hyvin houkutteleva sijoitus näillä hinnoilla. Itseäni ei liikevoiton lievä pienentyminenkään olisi saanut huolestumaan, mutta vaikuttaisi siltä että markkina tätä pelkäsi oikein huomattavasti Q3 jälkeen.

9 tykkäystä

Q4 markkina ei ole ollut mikään erityinen, eli jälleen kerran mielestäni vahva signaali siinä että jos Juha haluaa että päästään lopulta koko vuoden tavoitteisiin niin Juha pääsee koko vuoden tavoitteisiin. Viikonloppuja kaikille.

36 tykkäystä

Hienoa että saatiin tälläinen “tupla posari”, liikevaihdostakaan ei ole tarvinnut tinkiä - vaan kasvua reilu 20% ja EBIT-% +3,4%.

Kokovuoden EBIT-% jääkin 3,3% luokkaan, joten tilinpäätökseen jää jännitettäväksi uskooko johto ensivuonna päästävän yli 3,5% ohjeistukseen (jos antavat ensivuodellekkin ohjeistuksen) - heikompien ruotsin ja saksan edelleen kasvaessa suhteellisesti suomea nopeammin. Vai alkaisiko noidenkin maiden integroidut pikkuhiljaa tuottamaan ja muutenkin liiketoiminta skaalaamaan suhteessa kiinteisiin kuluihin.

PS. ensivuosi tarkoittaa tätä vuotta.

12 tykkäystä

Olipa hieno yllätys tähän punaiseen perjantaihin (ei poliittinen kannanotto).

Osakkeeseen on hinnoiteltu aika rajuakin tuloskunnon laskua, mutta ainakaan pahimmat karhu-skenaariot eivät näytä toteutuvan.

Olen ollut odottavalla kannalla kuluneen puolen vuoden ajan, mutta nyt tuo osakkeen arvostus ja tuotto-odotus alkaa olla kohdillaan. Perussuoritus vuodelta 2022 pitäisi riittää kannattelemaan kurssia. Ja saahan tästä osinkoakin, jos sellaisista tykkää.

15 tykkäystä

Kannattaa muistaa, että Kalliokoski on itsekin sanonut, ettei ole tyytyväinen edellisiin kvarttaaleihin ja että toimenpiteitä tarvitaan. Rimaa on pidettävä korkealla, kun halutaan pysyä kärjessä.

Tulosvaroituksen pääsignaali on se, että Kamuxin käynnistämät toimenpiteet ovat tuottaneet tulosta jo Q4:llä. Tämä on erittäin positiivinen signaali, koska se kertoo, että yhtiö on edelleen ohjaksissa oman liiketoimintansa suhteen. Mitä tulee Sakaan, kyllä Kamux on saanut myös siitä suunnasta muistutuksen, minkälaisilla toimenpiteillä Kamux voi toimintaansa terävöittää.

33 tykkäystä

Joo, tietysti myös näin.

Lähinnä huvittaa täälläkin aika ajoin esiintyvät kommentit: “Nyt on luotto mennyt Kamuxiin lopullisesti kun tulos on näin huono”, vaikka yhtiö juuri vast’ikään linjasi uuden kasvuun painottuvan strategiansa. Lisäksi vielä tästä yksittäisen kvartaalin tulosrivistä sekä työpaikan vaihdoksista käsittelevistä uutisista rakennellut nätit aasinsillat heikkoon organisaatiokulttuuriin ja huonoon ilmapiiriin jne.

15 tykkäystä

Onko täälä mielipiteitä autokauppa-alasta ylipäätään 5-10v sisällä? Jonkin verran tässä autokauppaan tutustuneena olisi kiva kuulla jos on. En spesifisti Kamuxia mieti mutta toki vaikuttaa myös Kamuxiin. Omaan silmään näyttää että alalla on tällä hetkellä kolme pelaajaa:

  1. Perinteiset retailerit eli esim. Kamux
  2. Uudet online retailerit (Cazoo, Carvana, Aramis, CarNext jne)
  3. Markkinapaikat (Nettiauto, Auto Trader, FINN, Blocket, Leboncoin, jne)

Sekä online retailerit että markkinapaikat hakevat kovaa kasvua sektorissa mikä ei volyymien puolesta ole mikään valtava rakenteellinen kasvutarina. Eli kaikki kolme ei voi samanaikaisesti olla toimivia bisneskonsepteja/osakkeita.

Online. Online retail kilpailee täysin suoraan perinteisen retailin kanssa ja (mielestäni) paremmalla palvelukonseptilla. Lisäksi omistajapohja onlinessa ainakin toistaiseksi ollut valmis katsomaan isojakin tappioita pitkän aikavälin kuvan pohjalta (toki tämä voi olla muuttumassa kun katsoo markkinan menoa), eli “online tekee turskaa” ei varsinaisesti ole argumentti. Jos sijoittajat on valmiita rahoittamaan tappioita niin se voi silti tuhota perinteisen retailin bisnesmallin.

Markkinapaikat. Historiassa perinteisen retailin “kumppanit” eli ilmoittelusivustot puhuvat kaikki kasvun hakemisesta uusista palveluista, pääosin C2C kaupan mahdollistamisesta sekä finance & insurance -palveluiden tarjoamisesta/kilpailuttamisesta. Vaikka tämä ei päällisin puolin ehkä näytä kilpailulta perinteisen retailin kanssa, on jokainen C2C kauppa pois C2B:ltä (vaihtoauto retailille) ja jokainen Nettiautossa kilpailutettu vakuutus/rahoitus on pois retailerin myymästä vakuutuksesta/rahoituksesta. Jos perinteinen retailer tekee karkeasti 5% bruttomarginaalia käytetyllä autolla ja finance&insurance 50% penetraatiolla nostaa myydyn auton bruttokatteen n. 10%:iin, on se aika iso ongelma jos yhtäkkiä kuluttajat kilpailuttavatkin vakuutuksen/rahoituksen muualta. Tilannetta vaikeuttaa se että autokauppiaan myymä rahoitus/vakuutus ei millään tasolla ole edukkaimmasta päästä, eli onlinen mahdollistama kilpailutus olisi a) helppoa ja b) selkeästi halvempaa = yksinkertaisesti parempi vaihtoehto kuluttajalle. Esim. Adevinta puhuu että haluaa tuplata moottori-vertikaalin liikevaihdon viiden vuoden sisään. Mistä semmoinen kasvu voi tulla tämmöisellä toimialalla? Ei ainakaan volyymeistä, ja varsinaisia uusia innovaatioita käytettyjen autojen kaupassa ei ole joten se kasvu pitää tulla jonkun toisen kustannuksella? Eikö tämä “toinen” ole mm. perinteisen retailerin finance&insurance bisnes?

En vain oikein ymmärrä miksi näistä kolmesta pelurista perinteinen autokauppias olisi 5-10v aikajänteellä se voittaja. Ja vaikka 5-10 voi tuntua olevan liian kaukana tulevaisuudessa, niin jos online retail/markkinapaikat alkaa ottamaan markkinaosuutta 1-2v sisällä niin se 5-10 kuva hinnoitellaan perinteiseen sektoriin alempina kertoimina aika nopeasti vaikka fundassa ei vielä varsinaisesti näkyisikään.

Tosiaan olen täälä vain oppimassa itsekin eli en kritisoi Kamuxia, hatun nosto kaikille jotka on tässä tehneet rahaa. Mutta itse en jotenkin nää että perinteinen retail olisi se paras konsepti joka voittaa. Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin ajatuksia!

PS. Onnittelut kaikille jotka omisti tämän päivän posariin!

14 tykkäystä

Kamuxin kyllä voi melkein laskea Onlineksi. Tämä ei kuitenkaan ole ihan sama kuin moni muu online-kauppa jossa voi vain välikätenä ottaa rahat pois ja hoitaa asiakaspalvelun samalla kun tavara shipataan jostain alihankkijan/tukkurin varastosta ja firma ei edes koskaan näe sitä. Käytetyn auton kaupassa on pakko liikutella isoja peltimöhkäleitä ja logistiikka on tärkeässä osassa. Kunhan ei liikaa koreile kiviseinien kanssa vaan korkeintaan ollaan pykälää perusvarastohallia paremmissa tiloissa ja online-kaupankäynti toimii rasvattuna niin se on mielestäni Online-kauppa.

Puhtaat välikädet/kaupankäyntialustat sitten erikseen jotka pyrkivät siihen ettei niillä ole osaa eikä arpaa itse auton siirtelyyn ja siihen koskemiseen. Täysin eri bisnes.

3 tykkäystä

Niin no Kamux nyt kuitenkin pyörittää n. 80 showroomia joista 50 Suomen kokoisessa maassa. Meinaan aidolla online retailerilla sellaista joka ei operoi showroomeja vaan se opex/capex säästetään logistiikan varmistamiseen. Osto tehdään täysin online autoa “näkemättä”, se ajetaan sun pihalle 7 päivän sisään ja 14 päivän palautusoikeus “no questions asked”. Näin toimii jo useita online retailereita Euroopassa ja konsepti on kuluttajan näkökulmasta erittäin toimiva. Toki voi olla että tällä mallilla ei ikinä tehdä rahaa, mutta ei se sitä estä etteikö kuluttaja siihen siirry (jos katsotaan esim food delivery).

5 tykkäystä

Autot ovat ikävän isoja ja ne pitää varastoida jonnekin. Ei siitä liiketilasta kovin helpolla pääse kokonaan eroon ellei autoja aiota säilyttää jossain tienposkessa

6 tykkäystä

Kyllä Kamuxin pitää olla näissä ajanhermolla, että miten kuluttajan ostokäyttäytyminen kehittyy ja lisätä panostuksia ja investointeja tämän mukaisesti. Käsittääkseni Saksassa autokauppa on vielä hyvinkin perinteistä, joten 2-5v tähtäimellä nykykonseptilla eteenpäin, mutta rinnalla erilaisten tapojen, palveluiden ja konseptien kehittämistä ja testausta

3 tykkäystä

Tuo on totta, varastoja tarvitaan. Mutta jos miettii kulurakennetta, niin onhan myymäläverkosto myyjineen eri maailmasta kuin jonkinlainen varastotilaverkosto.

Kamuxhan käsittääkseni ajaa auton ovelle jos asiakas näin haluaa. Online palveluna siis toimii jo hyvin Kamuxillakin. Mutta, pystyykö puhdas online-toimija niistämään hinnoista merkittävän siivun pois, jolloin Kamuxin kaltainen toimija ei enää pysty myymään kannattavasti? Tämä se riski taitaa olla puhtaaseen online-konseptiin verrattaessa, koska yleensä hinta lopulta ratkaisee kuluttajien tottumukset. :thinking:

Toisaalta on hyvä muistaa, että mitä suurempi sijoitus on, sitä tarkempia kuluttajat ovat. Eihän asuntojakaan myydä pelkän virtuaalinäytön perusteella, vaikka teknologiaa alkaa jo olemaan virtuaalisiin näyttöihin. Toki auto on paljon edullisempi sijoitus …

11 tykkäystä

Tällä hetkellähän Kamuxin kotiinkuljetus maksaa. Saksassa n. 1€/km, Suomessa huomattavasti vähemmän.

Eli sikäli se ei ainakaan vielä ole hintoja puottamassa.

4 tykkäystä

Listahintainen rahoitus ei toki ole halvimmasta päästä, mutta onko jotain dataa etteikö vakuutukset olisi? Itselläni autokaupan kautta saatu vakuutus oli selvästi edullisempi kuin (laikasti) online-kilpailutettu vakuutus muualta, soittamalla olisi toki saanut varmaan halvemmalla.

Nuo täysin online alustat voivat toki mullistaa alaa, mutta toistaiseksi he eivät saa lähellekkään samanlaista katetta per auto kuin vaikka kamux. Vaikea tosin arvioida miten tämä tulee tulevaisuudessa menemään. Vaikea kuitenkaan uskoa ettei kivijalka kauppiaita tarvita jatkossakin.

1 tykkäys

Juu vakuutuksen saa kamuxilta halvemmalla kuin mitä suoraa vakuutusyhtiöltä.

Edit: tuohon online kauppa keskusteluun. Niin pitää muistaa, että koko euroopassa käytettyjen autojen kauppa on hyvin fragmentoitunut ja markkina syödään nyt näiltä jobbareilta. Retail bisneksessä skaalaedut toimivat ja kamuxin päästessä tarpeeksi suureen kokoon on sen kanssa vaikea kilpailla pienessä marginaali pelissä. Kamux kasvoi kuitenkin tänä vuonna 30% markkinan laskiessa, että markkinaa paalutetaan kovaa vauhtia.

OEM myös kommentoivat, että komponentti pula hellittää tänä vuonna ja uutta autoa alkaa tulemaan kiihtyvään tahtiin, joten tätä voi tietyssä mielessä pitää syklin pohjana mielestäni.

5 tykkäystä

Voisitko linkata OEM kommentin tähän keskusteluun? Etsin itse kommenttia, mutta mistään en sitä löytänyt.

Tässä nyt simppeli esimerkki esim UK guaranteed asset protection vakuutuksista:

  • What is gap insurance and how much should you pay for it
    “In theory, GAP insurance is a good thing, but most people are paying too much for it because they’re buying it from dealerships rather than going directly to insurance companies. GAP insurance is bought by around 26% of new car buyers, and 91% of those do so through dealers. According to the Financial Conduct Authority (FCA), more than half of GAP insurance fees on these policies go to the dealership as commission.”

Ja jos haluaa enemmän hard core niin

  • FCA: Gap insurance intervention evaluation paper
    “In the GAP insurance market, results suggested that: i) the product was not offering value to consumers and ii) car dealers were benefiting from a clear point-of-sale advantage, which allowed them to sell the product alongside car finance. This has the potential to result in low levels of shopping around, lower levels of product knowledge, and low levels of engagement with the purchasing process. These factors can, in turn, increase the likelihood of sub-optimal consumer outcomes, for example, paying too much or not getting the right cover.”

Tosiaan Kamuxista en suoraan osaa sanoa, puhun vain car retailista sektorina (mikä toki vaikuttaa Kamuxiin vähintään valuaatiokertoimen kautta). Muutenkin näkisin että usein point-of-sale -myynnin arvo on helppoudessa eikä niinkään halpuudessa. Vertailutus tuonut säästöjä kuluttajalle jo sähkössä, vedessä, remonteissa, nettiliittymissä, rahoituksessa, vakuutuksissa, niin vaikea ajatella että autovakuutusala olisi jotenkin poikkeus tässä.

Ja tosiaan tuosta online retailista, tappiotahan ne monet tekee mutta sehän ei sinällään ole kuluttajan ongelma jos rahoittajat vaan jaksaa pitää valot päällä. En minäkään jätä ruokatilausta tekemättä sen takia että Wolt tekee turskaa. Jos joku haluaa tarjota ilmaisen kotiinkuljetuksen ja palautuksen (kuten esim Cazoo, Carvana) niin kyllä mä sen otan :grinning:

Hyvää keskustelua!

2 tykkäystä

Tutkimusten mukaan (ei nyt lähdettä, oli erään esityksen powerpointeissa) kiinnostus leasingiin ja lyhytomistamiseen kasvaa hurjaa vauhtia.

Erään autobrändin strategia on jatkossa pyrkiä myymään autonsa pääasiassa väliaikaisesti takaisinostosopimuksella/leasingjaksolla/“aja tällä vuosi ja vaihda toiseen malliin” jne. ja auto palaa määräajan jälkeen jälleenmyyjän omistukseen. Auton omistus halutaan pitää jälleenmyyjillä ja auto myydään useaan kertaan tällaisilla määräaikaisilla sopimuksilla ennen kuin se päätyy Kamuxin ja vastaavien tekijöiden haltuun.

Herättääkö mitään ajatuksia, jos tällainen yleistyy? Hyvä että Kamux pilotoi omaa leasingiaan ja on ajan hermoilla.

4 tykkäystä

Kuullostaa paikalta josta käytettyjen kauppiaat voi ostaa bulkkina vähän ajettuja. Kertaalleen kierrossa oleet tuskin menevät ihan niin hyvin kaupaksi uusia myyviltä ja historiallisesti leasing ja vuokra-autot ovat käytettyjen kauppiaiden tavaralähteitä - ainakin ennen koronaa, joka sotki markkinaa melkoisesti. Ensin vuokraajat pistivät hirveän mällin autoja lihoiksi kun kysyntä romahti, sitten loppuivat piirit ja uudet ja… sekasotku oli valmis. Notkeat toimijat pystyvät silti tekemään bisnestä käytetyillä…

1 tykkäys

Lienee tarpeen pohtia ja yrittää arvioida ainakin, että pystyykö digitaalisuus ja tekniikka korvaamaan tulevaisuudessa myyjät ja heidän työpanoksensa ja kuinka suurilta osin. Myyjien palkat muodostavat kuitenkin merkittävän osuuden yhtiön kuluista. Mutta tarviiko tässä kuitenkaan päästä 0-kuluun? Ehkä isommissa myymälöissä päästään parempaan myyjäkohtaiseen tehokkuuteen digitaalisuuden avustamana.

Ja toisena yksittäisenä kommenttina aiempaan se, että onko sillä väliä, jos Varkaudessa ei myydä autoja enää 20000 ihmisen markkinalle, jos se tehdään tehokkaammin isommalle kohdeyleisölle jossain muualla. No toki sillä on väliä Varkaudessa asuville, mutta ei minulle osakkeenomistajana.

3 tykkäystä