Osakesijoittaminen

Kojamo sijoituskohteena

Minkälaisia ajatuksia muilla on Kojamosta? Q1-raportti oli hyvä ja meno on vaikuttanut varmalta. Onko kukaan seurannut yhtiötä tarkemmin tai jollain omistuksessa tällä hetkellä olevalla jotain kommentteja yhtiöön liittyen? Saataisiin tähänkin ketjuun vähän elämää ja kommentteja, kun kyseessä kuitenkin mielenkiintoinen yhtiö :slightly_smiling_face:


Tässä Q1:n raportista video ja diat

2 tykkäystä

En sinänsä oikein osaa sanoa Kojamosta mitään ihmeellistä. Mielestäni tämä on niin sanottu no-brainer. Tämä yhtiö korvaa minulla sijoitusasunnot - riskit suhteessa sijoitusasuntoihin ovat mitättömät. On hajautus, sijainti, huoltofirma, isännöinti jne. Jostain syystä ei ole sijoittajien suosiossa. Liekö syy sitten omistuspohjan (ammattijärjestöt), mene ja tiedä.
Sen huomasin kyllä, että Akia aikanaan ostamattomuus harmitti ja voi harmittaa vieläkin. Itseäkin harmitti saamattomuus listautumisen jälkeen. Sittemmin korjasin asian, mutta valitettavan vähäisellä ostolla. Kivasti kuitenkin plussalla.


Oksanharju oli ilmeisesti tarkistellut OMXH25 firmojen ulkomaalaisomistuksia hiljattain. Kojamo oli ollut yksi neljästä yhtiöstä, jonka ulkolaisomistus oli kasvanut. Tähän lienee vaikuttanut myös se, että se hiljattain nousi vasta indeksiin, mutta onneksi nousi.

Kiitos mietteistä! Itsekin mietin, että tämähän hoitaa asuntosijoitushommat puolesta ja ainakin tähän asti toiminut hyvällä menestyksellä. Q1 oli myös hyvä ja koronan aiheuttamasta dipistä melkein palauduttu jo kokonaan.

Oksaharju oli tosiaan tehnyt pienen tilaston ja Kojamon ulkomaalaisomistus oli noussut n. puolen %-yksikön verran. Oli neljän parhaimman yhtiön joukossa, mitkä ottivat koronasta vähiten osumaa.

Tässä miettinyt mukaan lähtemistä. Kuitenkin vaikuttaisi bisnes olevan tukevalla pohjalla. Tästä omistuksesta oli tosiaan Hjalliskin tehnyt videon ja kritisoi kovaan ääneen, miksi eivät ole verovastuullisia. Tiedä sitten, miten vaikuttaisi yhtiöön, jos tähän jotain muutoksia tehtäisiin :man_shrugging:t2:

Sekin nyt sitten, että miten tässä on nousuvaraa :thinking: Kuitenkin tulokset vaikuttavat hyvältä. Muilla mietteitä tai tuoda eri perspektiiviä asiaan?

1 tykkäys

Arvelisin, että piensijoittajien vähäinen kiinnostus johtuu monestakin syystä. Yksi on tietysti yrityksen maine mediassa, ei siitä sen enempää. Toinen merkittävä juttu, on pieni EPS, 4x17s tekee 68s eli P/E huitelee noin kolmessakympissä, siksi osingotkin ovat pienet, koska ei tuosta paljon jää jaettavaa, kun pitää investoidakin. Piensijoittajat tykkäävät isoista osingoista kiinteistösektorilla, joten esimerkiksi Titanium ja Citycon ovat houkuttelevampia.

1 tykkäys

Aloin peilaamaan Jessen kirjoitusta Kojamon kiinteistöportfolioon ja kaivelin vuoden 2019 tilinpäätöstiedoista tarkemmat tiedot.

Ei liene sattumaa, että kiinteistöportfolio on ainakin vuokra-asuntojen puolesta melko keskittynyt pääkaupunkiseudulle ja muihin kasvukeskuksiin. Tuosta Jessen kirjoituksesta sai sen kuvan, että sijainnilla olisi merkitystä, ei ainoastaan kiinteistöjen arvonnousun kautta, mutta myös vuokra tuottojen kasvun kautta. Täytyy todeta, että kiinteistösijoitusyhtiöistä itse pidän Kojamoa vähäriskisimpänä juuri tuon valtavan asuntomäärän vuoksi tässä markkinassa. Mielenkiinnolla odotan H1:n lukuja.

Kojamolla asunnot opiskelu kaupungeissa. Kiitos asumistukien, käytännössä sata varmaa vuokratuottoa, tietenkin vielä meidän kustantamana (verorahoilla). Kaikenlisäksi AY-liikkeet pääsee pälkähästä ilman verojen maksua :blush: Hienoa silti muille osakkeen omistajille, että arvo kasvaa!

2 tykkäystä

Olisiko niin, että ilmiö olisi kuitenkin yleisempi eikä pelkästään yhtiökohtainen?

Kaino pyyntö @Antti_Jarvenpaa, voisiko ketjun nimen vaihtaa vielä vai onko se vain ketjun perustajan etuoikeus? Nimi tällä hetkellä viittaa enemmän listautumisen ajankohtaan eikä välttämättä houkuttele avaamaan tai lukemaan.

Lisäys: Myös tämä vahvistaa mielestäni tuota kokonaiskuvaa.

1 tykkäys

Laitoin ketjun nimen vaihtoon. Kiitos @Don_Jari, aiheellinen muutos. Ketju on nyt ristitty mielikuvituksettomasti (tai sitten sopivan neutraalisti) Kojamo sijoituskohteena -ketjuksi. :+1:

4 tykkäystä

Erittäin osuva nimi. Kiitos, Antti! :pray:

2 tykkäystä

Jälkikäteen helppo olla viisas ja Kojamon anti olisi ollut herkkupala osallistua. Mikäs tässä olisi kyydissä matkailla yhdessä ay-liikkeen kanssa ja mukavat tuotot olisi saanut jo nauttia. Suurissa kaupungeissa vuokra-asumista suosiva asuntopolitiikka eikun voimistuu ja ajetaan täysin asuntorahoituksen päätrendiä vastaan Kojamon ollessa yksi suurimmista hyötyjistä. Tekivät muuten hauskan rekryn kun “Osta, Vuokraa, Vaurastu” Olli Turunen siirtyi investointiyksikön johtoon.

1 tykkäys

Ihan samalla tavalla Kojamo maksaa veronsa kuin muutkin yritykset.

Taitaa jokaisella listatulla yrityksellä olla osakkeenomistajia jotka eivät osingoistaan maksa veroja.

Maksaako muuten Eläkevakuuttaja varmat ja ilmariset veroja? Eläkesäätiöt on ainakin vapautettu.

2 tykkäystä

OP:n toimialakommentista poimittuja:



Toimialan näkymästä vielä:

1 tykkäys

Tulosjulkistuksen mukaan pandemialla ei juurikaan vaikutuksia toimintaan:

  • tulos kasvoi noin 5% ja liikevaihto noin 2%
  • osakekohtainen tulos laski hieman (0,27 -> 0,24)
  • liikevaihdon odotetaan kasvavan koko vuonna 2-5%

Oma veikkaus reaktioista: Ei keuli mutta noussee lievästi

4 tykkäystä

OP:n aamukatsaus:


Liikevaihdon kasvuodotuksia tiputettiin prosentilla vuonna, jolloin oli koronakvartaali ja suurin osa yhtiöistä ei ole vieläkään antanut mitään ohjeistusta. Tämän annan anteeksi :pensive:

On se vaan defensiivinen ja jokseenkin ennustetta tapaus. Jatkoon!
giphy (1)

Lisäys: Tuloskommentti a la Markku Moilanen (OP)

Ja kurssi laskee? En tajua, ei nyt luulisi olevan sellainen osake missä pikavoittojen treidaajat olisi kovin aktiivisia? Onko odotukset lähtenyt V-käyrän nousun vuoksi ihan lapasesta porukalla?

Voi toki olla että vielä rajallinen ymmärrykseni tässä rajoittaa. Joo, osakekohtainen tulos putosi hieman mutta silti.

Noin keskimäärin (sen enempää Kojamoa tuntematta) tällä osavuosikatsauskaudella odotuksista jäämiseen on reagoitu voimakkaan negatiivisesti ja vastaavasti tulosylityksiin vähän laimeasti.

Herätellään Kojamoa: https://www.inderes.fi/fi/tiedotteet/kojamo-oyj-johdon-liiketoimet-34
Omistuksen kevennys ja pörssi reagoi oletetulla tavalla.

3 tykkäystä

Itse otin tänään elämäni ensimmäisen pienen avausposition Kojamoa juuri tämän takia. Mielestäni nämä tällaiset isojen blokkikauppojen tuomat dipit (vrt. eilinen Kamux) on hyviä ostopaikkoja, koska kurssi niiaa yleensä aina melko reilusti. Mielestäni dippiin ei yleensä ole mitään hyvää syytä, koska onhan se vain luontevaa, että kun iso blokki ostetaan niin siitä saa alennuksen, joka esim. tässä tapauksessa on viimeisen 50 päivän kurssiin n. -7-8%. Samalla on kuitenkin hyvä huomata, että tuota hintaa kovemmalla hinnalla osakkeella on käyty kauppaa vain viimeisen kahden kuukauden aikana, eli kauppahinta on itse asiassa mielestäni jopa yllättävän korkea.

4 tykkäystä

Siellä on nyt sekä Varma että Ilmarinen olleet myymässä. Ilmeisesti kyseessä on ollut blokkikauppa, mutta liputuksia ei ole vielä näkynyt. En ole missään nähnyt sen parempia syitä myynneille tai juuri muutakaan tietoa kaupoista.

Vieläkö @Jesse_Kinnunen lukee näitä foorumeita ja uudessa työssään tai vapaa-aikana seurailee kiinteistösektoria? Olisiko joitain valistuneita arvauksia, mitä tapahtuu? Onko mahdollista, että ulkomaalaiset olisivat ostojen takana? Anyone?

Lisäys: :man_facepalming: Noloa lukea illalla OP:n aamukatsausta ja huomata, että vastaus olisi löytynyt sieltä jo ennen kuin pörssi aukesi :point_down:

1 tykkäys

Tuon artikkelin mukaan juurikin näin. Lainaus: ”Olemme juuri viettäneet pari päivää puhelimessa eurooppalaisten sijoittajien kanssa. Keskusteluiden perusteella sijoittajat arvostavat kovasti kykyämme investoida uusiin asuntoihin, mutta he pitävät myös uutta tarjontaa synnyttävästä suomalaisesta toimintaympäristöstä”, Nieminen markkinoi.

3 tykkäystä