Vähän jotain tällaista olen ajatellut, koska on kyse sellaisista yhtiöistä, että jokainen ansaitsee oman yhtiöketjun.
Luulen, että voisin siirtää Cargotecin ja Wärtsilän viestit Foorumialustan uudella ominaisuudella uuteen ketjuun oikeaan aikajärjestykseen, eli jos siirrän Wärren vanhat viestit Wärren omaan ketjuun, niin ne eivät tulisi uusimmiksi, vaan oikeisiin kohtiin kronologisesti yhtiöketjuun. Sitten luonnollisesti jättäisin Konecranesin viestit tänne ja ehkä sellaisetkin, jotka koskevat kakkia tämän alan yhtiöitä.
Sitten toki muokkaan otsikkoa ja pyydän apua joltain aloitusviestin kanssa. Teen näin, jos kellään ei tule vastaansanomisia.
En vastusta muutosta, joskin tämä yleiskonepajaketju on sopinut juuri omiin tarpeisiini (koronadipistä salkkuun tulivat keskisuuriksi riveiksi juuri Cargo, Cranes ja Wärre. Wärre tosin poistui salkusta parahiksi ennen osarinousua). Näiden yhtiöiden kohdalla kun on usein lähinnä solmituista kaupoista kertovia pikku-uutisia, verrokkien kuulumisia tms.
Saadut tilaukset olivat 2 382,5 miljoonaa euroa (2 179,7), +9,3 prosenttia (+10,4 prosenttia vertailukelpoisilla valuutoilla laskettuna).
Kunnossapidon saadut tilaukset olivat 753,3 miljoonaa euroa (713,5), +5,6 prosenttia (+6,4 prosenttia vertailukelpoisilla valuutoilla laskettuna).
Liikevaihto oli 1 812,3 miljoonaa euroa (1 459,2), +24,2 prosenttia (+25,4 prosenttia vertailukelpoisilla valuutoilla laskettuna).
Vertailukelpoinen EBITA-kateprosentti oli 10,7 prosenttia (7,2), ja vertailukelpoinen EBITA-kate oli 193,7 miljoonaa euroa (105,0). Vertailukelpoinen EBITA-kateprosentti kasvoi kaikissa kolmessa segmentissä.
Liiketulos oli 183,7 miljoonaa euroa (28,7), 10,1 prosenttia liikevaihdosta (2,0). Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät olivat yhteensä -5,1 miljoonaa euroa (62,4).
Laimennettu osakekohtainen tulos oli 1,38 (0,09) euroa.
Vapaa kassavirta oli 230,0 miljoonaa euroa (-28,1).
Nettovelka oli 619,8 miljoonaa euroa (700,1) ja nettovelkaantumisaste 43,2 prosenttia (55,1).
KOLMANNEN VUOSINELJÄNNEKSEN KYSYNTÄNÄKYMÄT
Maailmanlaajuiseen kysyntänäkymään liittyy edelleen epävakautta ja epävarmuutta.
Kysyntäympäristömme teollisuusasiakkaiden keskuudessa on pysynyt hyvänä ja jatkuu hyvällä tasolla huolimatta globaalien makrotalouden mittarien heikentymisestä ja joistakin heikentymisen merkeistä kaikilla kolmella maantieteellisellä alueella.
Maailmanlaajuinen konttiliikenne jatkuu korkealla tasolla, ja maailmanlaajuiset konttien käsittelyyn liittyvät pitkän aikavälin näkymät ovat edelleen yleisesti hyvät. Joidenkin satama-asiakkaiden päätöksenteossa on kuitenkin alkanut olla nähtävissä merkkejä epäröinnistä lyhyellä aikavälillä.
Saadut tilaukset olivat 1 092,9 miljoonaa euroa (1 082,1), +1,0 prosenttia (+3,5 prosenttia vertailukelpoisilla valuutoilla laskettuna). Saadut tilaukset kasvoivat Kunnossapidossa ja Satamaratkaisuissa mutta vähenivät Teollisuuslaitteissa.
Kunnossapidon sopimuskannan arvo oli 313,9 miljoonaa euroa (310,2), +1,2 prosenttia (+4,8 prosenttia vertailukelpoisilla valuutoilla laskettuna).
Kunnossapidon saadut tilaukset olivat 374,5 miljoonaa euroa (366,7), +2,1 prosenttia (+4,7 prosenttia vertailukelpoisilla valuutoilla laskettuna).
Tilauskannan arvo oli 3 411,4 miljoonaa euroa (2 825,4) kesäkuun lopussa, +20,7 prosenttia (+25,1 prosenttia vertailukelpoisilla valuutoilla laskettuna).
Liikevaihto oli 913,0 miljoonaa euroa (787,1), +16,0 prosenttia (+18,7 prosenttia vertailukelpoisilla valuutoilla laskettuna). Liikevaihto kasvoi kaikissa kolmessa segmentissä.
Vertailukelpoinen EBITA-kateprosentti oli 10,8 prosenttia (7,7), ja vertailukelpoinen EBITA-kate oli 98,3 miljoonaa euroa (60,9). Vertailukelpoisen EBITA-kateprosentin kasvu johtui pääasiassa myyntivolyymin kasvusta ja hinnoittelusta.
Liiketulos oli 98,0 miljoonaa euroa (48,2), 10,7 prosenttia liikevaihdosta (6,1). Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät olivat yhteensä -7,7 miljoonaa euroa (5,8).
Laimennettu osakekohtainen tulos oli 0,71 (0,35) euroa.
Vapaa kassavirta oli 114,0 miljoonaa euroa (-30,7).
@Erkki_Vesola antoi kommenttinsa Konecranesin Q2-aamutuloksesta.
Konecranesin Q2-numerot jäivät kauttaaltaan hieman sekä omista että konsensusennusteista. 2023-ohjeistus säilytetiin odotetusti ennallaan, sillä se lupaa vain väljästi parannusta vuoteen 2022. Kurssireaktio kääntynee negatiivisen puolelle.
Tässä on Sijoittaja.fi:n analyysi Konecranesista, jonka lukee muutamista minuuteista.
Toistaiseksi analyytikot odottavat vielä ensi vuodelle tuloskasvua Konecranesin osalta. Vuoden 2023 tulosennusteella ja tulosjulkistuksen jälkeen laskeneella kurssilla mitattuna Konecranesin P/E-luku on noin 9,5, mikä kertoo markkinan selvästi uskovan hidastuvan talouskasvun vaikuttavan jatkossa negatiivisesti yhtiön kysyntään. Sijoittajan ei kuitenkaan kannata keskittyä pelkästään yhtiön saatuihin tilaisuuksiin ja jättää täysin huomiotta yhtiön hyvä tuloskunto. Lyhyen aikavälin epävarmasta markkinaympäristöstä huolimatta Konecranes tavoittelee tulevina vuosina vielä nykyistäkin parempaa kannattavuutta.
Konecranesin osake kannattaa joka tapauksessa laittaa seurantalistalle. Osakkeen suurin riski on sen syklisyys ja toimintaympäristön lyhyen aikavälin haasteet.
OP:n Jussi Mikkonen kertoo hyvin odotusten mukaisesta tuloksesta. Jussi hieman ihmetteli niin punaista markkinareaktiota.
Konecranes on raportoinut aamulla Q2-tuloksensa, joka oli pitkälti ennusteiden mukainen. Analyytikko Jussi Mikkonen avaa yhtiön tulosta videolla tarkemmin.
Joo, myin taas nerona koronakuopasta 15-20e ostetut *)ylämäkeen 29-39, vikat päivää ennen kuin Hartwallin luopui… palasin omistajaksi eilen, lisäsin tänään. Perustelut Ekiltä… ROE:n ja P/B:n suhde riittää minulle, noin alkajaisiksi.
Edit: ty-po, lisäys
*) Vertailun vuoksi: en sit tosiaan myynyt Konetta, Talenomia, Reveniota, Harviata, Qt:tä huipulla, olisi pitänyt
Rapsa oli tuttua Eki-laatua, vielä pitää pureksia erilaisia asioita, mutta nostan yhtiöraportista tämän kohdan.
Konecranesin osakkeen -8 %:n pudotus Q2-raportin jälkeen oli mielestämme ylilyönti verrattuna raportin ja analyytikkopuhelun antiin. Lähiaikojen kysyntä-ja tulosajurit eivät ole kovin vankkoja, mutta Konecranes vakuutti että sillä on varasuunnitelmia myös heikomman suhdanteen uhatessa. Toistaiseksi näille ei kuitenkaan nähdä tarvetta. Olemme myös edelleen luottavaisia pääomamarkkinapäivässä esitettyjen kasvu- ja kannattavuusohjelmien toteutuskelpoisuudesta.
Konecranesin Q2-numerot jäivät kauttaaltaan hieman sekä omista että konsensusennusteista. Yhtiö kuitenkin säilytti odotetusti 2023-ohjeistuksensa. Markkinanäkymissä on riskejä, mutta ei aihetta suurempaan pessimismiin. Ennusteleikkauksemme ovat maltillisia. Osakkeen arvostus on kaikilla mittareilla houkutteleva. Säilytämme lisää-suosituksemme, mutta alennamme tavoitehintamme 38,00 (aik. 41,00) euroon.
Konecranes sai tilauksen Taiwanin pääsatamaan, tilauksen arvoa ei kerrota.
Konecranes sai vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä CMA CGM Kaohsiung Terminal Co. Limitediltä tilauksen seitsemän hybridikäyttöisen Konecranes Noell -kumipyöräkonttinosturin toimittamisesta konsernin konttiterminaaliin Taiwanin pääsatamassa. Nosturit otetaan käyttöön vuoden 2024 kolmannella neljänneksellä, ja ne on tarkoitus luovuttaa käyttöön vuoden viimeisellä neljänneksellä.
En tiedä oliko “pieniä muutoksia” tarkoitettu sarkastisesti, mutta minusta Mahlberg on ollut avaintoimija KC:n satamaliiketoiminnan hyvässä suorituksessa.
Sinänsä Pankakoskikin on käsittääkseni suoriutunut hyvin, joten muutos toivottavasti on vaikutuksiltaan pieni.
Konecranesille uusi tilaus, tilauksen arvoa ei kerrota.
Texasilainen Houstonin satama on tilannut Konecranesilta Barbours Cut -konttiterminaaliinsa viisi RTG-hybridinosturia. Tarkoituksena on tukea sataman pitkän aikavälin parannusohjelmaa, joka sisältää kanavien kehittämistä ja maainfrastruktuuri-investointeja. Tilaus kirjattiin vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä, ja nosturit toimitetaan vuoden 2025 alussa.