Konecranes - Materiaalinkäsittelyalan globaaleja johtajia

Tässä on SalkunRakentajan juttu Konecranesista. :slight_smile: Ei ihmeellistä uutta, mutta ihan hyvä ja tiivis juttu.

Konecranesilla on käynnissä teollisuuslaitteiden ja kunnossapidon optimointiohjelma, joka etenee suunnitellusti. Ohjelman tavoitteena on 40-50 miljoonan euron parannukset EBITDA-tulokseen.

4 tykkäystä

Konecranesin toimari lähtee :point_down:

Sisäpiiritieto: Toimitusjohtaja Anders Svensson jättää Konecranesin

Toimitusjohtaja Anders Svensson on päättänyt lähteä Konecranesista siirtyäkseen toiseen yhtiöön. Hän johtaa Konecranesia aktiivisesti, kunnes jättää yhtiön 19. heinäkuuta 2025.

“Anders on vaikuttanut merkittävästi Konecranesin menestykseen viimeisen kahden vuoden aikana, ja haluan kiittää häntä lämpimästi jo tässä vaiheessa. Hänen toimitusjohtajakaudellaan yhtiö on päivittänyt strategiaansa, parantanut selvästi suoritustaan ja luonut omistaja-arvoa. Olen tyytyväinen saadessani jatkaa yhteistyötä hänen kanssaan tulevina kuukausina”, sanoo Pasi Laine, Konecranesin hallituksen puheenjohtaja.

“On ollut etuoikeus saada johtaa Konecranesia hallituksen tuella yhdessä erinomaisen johtoryhmän kanssa. Olen erittäin ylpeä tuloksista ja kehityksestä, jotka olemme saavuttaneet yhdessä koko henkilöstön kanssa. Olen vahvasti sitoutunut jatkamaan tehtävässäni heinäkuuhun saakka. Konecranesin asema on vahva, ja tiedän, että yhtiön sitoutunut henkilökunta jatkaa strategian toteuttamista määrätietoisesti”, sanoo Anders Svensson.

Anders Svenssonin seuraajan haku alkaa välittömästi.

6 tykkäystä

Moro kaikki, koska toimitusjohtaja Svenssonin lähdön siirtymäaika on pitkä (exit on vasta 19.7.25), ei lähtöön mielestäni liity dramatiikkaa vaan kyse on normaalista toimarin vaihtumisprosessista. Sinällään harmillista Konecranesille, sillä Svensson on kuitenkin ollut tehtävässä vasta kaksi vuotta ja työnjälki on ollut hyvää. Terv. Eki

21 tykkäystä

Juha Variksen ylläpitämältä “Fenno+”-tililtä vielä tviitti liittyen CEO:n lähtöön. :slight_smile:

https://x.com/FennoPlus/status/1881236479030231492
image


image

5 tykkäystä

Hexagonilta tuli tällainen tiedote ulos. :slight_smile: Eli tuonne hän siirtyi.

The Hexagon Board of Directors has appointed Anders Svensson as President and CEO. Anders Svensson will take office on 20 July 2025 at the latest, succeeding Norbert Hanke, who will continue as interim President and CEO until then.

2 tykkäystä

Tässä on tuore LEHDISTÖtiedote Konecranesin saamasta tilauksesta.

Tilauksen arvoa ei kerrota. :slight_smile:


Länsi-Australiassa toimiva Pilbara Ports on tilannut Konecranesilta kaksi siirrettävää ESP.9 Gottwald -satamanosturia Port Hedlandin satamaan, joka on rahdin määrällä mitaten maailman suurin irtotavaran vientisatama. Nosturit tilattiin vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä, ja ne on määrä toimittaa Pilbara Portsin satamaan Lumsden Pointiin vuonna 2026.

Port Hedlandin satama käsitteli tilivuonna 2023-24 yli 570 miljoonaa tonnia rahtia. Koska Pilbaran alueen kaupan ennustetaan kasvavan, Lumsden Pointin kehittäminen on keskeinen osa suunnitelmaa lisätä sataman kapasiteettia.

Nämä nostokapasiteetiltaan 200 tonnin siirrettävät ESP.9 Konecranes Gottwald -satamanosturit parantavat merkittävästi sataman mahdollisuuksia käsitellä kontti- ja projektitahtia. Tämä puolestaan helpottaa sataman lisääntyvää ruuhkautumista ja monipuolistaa kauppaa. Jokaisessa nosturissa on satametrinen kaapelikela ulkoista virtalähdettä varten, minkä ansiosta Pilbara Ports voi parantaa energiatehokkuutta sekä vähentää työmaan pakokaasu- ja melupäästöjä merkittävästi.

“Siirrettävät satamanosturit ovat kriittinen osa Lumsden Pointin kehitystä, sillä ne helpottavat akkumetallien vientiä ja uusiutuvan energian infrastruktuurin tuontia. Ne myös tukevat suorien laivaliikennepalvelujen lisäämistä Pilbarassa”, kertoo Pilbara Portsin Lumsden Pointin projektijohtaja John Freimanis.

“Konecranesin asiakaslähtöisyys ja luotettava suorituskyky tekivät meihin vaikutuksen tarjouskilpailussa. On hienoa, että Pilbara Ports voi räätälöidä tämän huipputehokkaan infrastruktuurin Port Hedlandin ainutlaatuisiin tarpeisiin yhdessä Konecranesin kanssa.”

Nosturien kaksoisnostoavustin (Tandem-lift Assistant) parantaa turvallisuutta ja tarkkuutta, kun raskaita tai suuria kuormia käsitellään molemmilla nostureilla. Suorituskyky varmistetaan kuntoon perustuvan kunnossapitojärjestelmän, Konecranes TRUCONNECT -etävalvonnan ja nopeasti saatavilla olevan varaosapaketin yhdistelmällä.

“Materiaalinkäsittelylaitteisiimme luotetaan jälleen kerran maailmantalouden kannalta keskeisen solmukohdan tukemisessa. On Konecranesille suuri kunnia, että maailman suurin irtolastiviennin satamaviranomainen on valinnut meidät tuekseen. On hienoa, että voimme auttaa Pilbara Portsia saavuttamaan tuottavuus- ja vastuullisuustavoitteensa”, kertoo Konecranesin aluemyyntipäällikkö Holger Wagner.

Tämä sopimus on osa Ecolifting™-visiota, jonka avulla Konecranes pyrkii lisäämään tuotteidensa ja palveluidensa myönteisiä ympäristövaikutuksia sekä pienentämään asiakkaiden hiilijalanjälkeä. Aiomme jatkossakin tehdä enemmän vähemmällä muun muassa optimoimalla dieselkäyttölaitteiden ympäristötehokkuutta sekä edistämällä hybridisaatiota ja täysin sähköisen kaluston käyttöä.

Vahva asiakaslähtöisyys sekä sitoutuminen liiketoiminnan kasvuun ja jatkuvaan kehittämiseen tekevät Konecranesista materiaalinkäsittelyalan johtajan. Tätä tukevat investoinnit digitalisaatioon ja teknologiaan sekä työmme materiaalivirtojen tehostamiseksi ratkaisuilla, jotka vähentävät hiilidioksidipäästöjä ja edistävät kiertotaloutta ja turvallisuutta.

4 tykkäystä

Tässä on Konecranesin perjantaista Q4-rapsaa varten Ekin etkokommentit. :slight_smile:

Hiljaista aikaa edeltävän analyytikkopuhelun perusteella Q4-numeroiden pitäisi olla kohtuullisia, vaikka makroindikaattoreissa on mollisointua. Annettava 2025-ohjeistus viitannee stabiiliin tai lievästi paranevaan kehitykseen. Osakkeen arvostustaso kertoo mukavasta nousuvararasta.

4 tykkäystä
  • Order intake EUR 1,166.5 million (926.0), +26.0 percent (+25.9 percent on a comparable currency basis), order intake increased in Service, Industrial Equipment and Port Solutions
  • Service annual agreement base value EUR 342.5 million (318.3), +7.6 percent (+6.3 percent on a comparable currency basis)
  • Order book EUR 2,888.4 million (3,040.8) at the end of December, -5.0 percent (-6.1 percent on a comparable currency basis)
  • Sales EUR 1,212.5 million (1,148.9), +5.5 percent (+5.4 percent on a comparable currency basis), sales increased in all segments
  • Comparable EBITA margin 13.2 percent (11.7) and comparable EBITA EUR 159.5 million (133.8); the increase in the comparable EBITA margin was mainly driven by higher volumes and pricing, as well as good strategy execution.
  • Operating profit EUR 146.4 million (121.6), 12.1 percent of sales (10.6)
  • Earnings per share (diluted) EUR 1.36 (1.21)
  • Free cash flow EUR 169.9 million (166.8)

Jos en väärin katsonut, niin Ekin ennusteista mentiin yli liikevaihdossa ja tuloksessa sekä tilauskertymässä.

  • The Board of Directors proposes a dividend of EUR 1.65 (1.35) per share for 2024

Osingossa taas Inderesin odotus oli 1,85€

Tasaista menoa ennustetaan.

DEMAND OUTLOOK
Our demand environment within industrial customer segments has remained good and continues on a healthy level. Global container throughput continues on a high level, and long-term prospects related to global container handling remain good overall.

FINANCIAL GUIDANCE
Konecranes expects net sales to remain approximately on the same level in 2025 compared to 2024. Konecranes expects the full-year 2025 comparable EBITA margin to remain approximately on the same level or to improve from 2024.

17 tykkäystä

Tässä on vielä Ekin pikakommentit Konecranesin Q4-tuloksesta. :slight_smile:

Konecranesin Q4-raportti oli lukujen osalta odotusten molemmin puolin. Vahvinta kehitystä nähtiin tilauskertymässä, mutta marginaalit olivat ainakin omiin odotuksiimme hieman alakantissa. Myös osinko oli meille pettymys. 2025-ohjeistus oli suunnilleen linjassa odotuksiin. Tilauskertymän ansiosta kurssireaktio lienee ainakin lievästi positiivinen.

6 tykkäystä

Tässä on Sijoittaja.fi:n analyysi Konecranesista, loppuosa on muurin takana.

Konecranesin saaduissa tilauksissa nähtiin merkittävä parannus sekä edelliseen vuosineljännekseen että vertailukauteen nähden. Saadut tilaukset olivat 1 166,5 milj. euroa, kasvua 26,0 % vertailukaudesta.

Yhtiön tilauskannan taso parani hieman edellisen kvartaalin tasosta, mutta alitti silti reilusti vertailukauden 3041 milj. euron lukeman. Tilauskanta vuoden lopussa oli 2888,4 milj. euroa, laskua -5,0 % vuodentakaisesta.

1 tykkäys

Tässä on ihan uusi Konecranesin yhtiöraportti Erkki Vesolalta. :slight_smile:

Konecranesin Q4-raportti oli lukujen osalta odotusten molemmin puolin. Vuoden 2025 markkinanäkymäkommentit sekä ohjeistus olivat odotusten mukaisia eli neutraalista lievästi positiiviseen. Ennustemuutoksemme 2025-2026:lle ovat vähäisiä. Tämä seikka sekä viime kuukausina melko paikoillaan pysynyt osakekurssi pitävät osakkeen arvostuksen eri mittareilla tarkasteltuna edelleen houkuttelevana.

Rapsasta lainattua:

Ennustemuutoksemme vuosille 2025-2026 ovat vähäiset. Vertailuvuoden 2024 numeroiden täsmennyttyä ovat liikevaihtoennusteemme hieman nousseet, mutta kasvuprosentit ovat liki ennallaan. Q4’24:n marginaalien jäätyä arvioistamme olemme leikanneet 2025-2026:n EBITA-marginaaliodotuksiamme 13,3 %:iin (aik. 13,8 %) ja 13,6 %:iin (13,9 %).

5 tykkäystä

Ilkka Sinervä kirjoitteli Konecranesin kilpailijasta Columbus McKinnoninista, jutussa luonnollisesti puhutaan myös Konecranesista. Jutussa on lainattu Hannu Angervuota.

Amerikkalaisen fuusioyhtiön pörssiarvo nousee siten 1,6 kertaiseksi suhteessa liikevaihtoon ja Konecranesilla 1,15 kertaiseksi, eli pörssiarvo jää kolmannekseen amerikkalaiskilpailijaa halvemmaksi suhteessa liikevaihtoihin 12 kuukauden tilinpäätöstiedoilla.

Angervuon mukaan kertoimet kuvastavat samalla Konecranesin osakekurssin halpuutta.

3 tykkäystä