Kopin Corporation täydentää todellisuuttamme

Kopin Corporation perustettiin vuonna 1984 Westborough’ssa, Massachusettsissa. Yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Dr John C C Fan johti yhtiötä vuoteen 2022 asti, ja sen jälkeen toimitusjohtajana on ollut Michael Murray.

Avasin ketjun, koska yhtiö tuottaa teknologiaa lisätyn todellisuuden (AR) ja virtuaalitodellisuuden (VR) kokonaisratkaisuihin ja sillä sektorilla on USA:ssa julkinen hallinto (puolustusvoimat) aktivoitunut ja vaikuttaa lisäävän ostoja. Itseäni kiinnostaa Kopinin tapauksessa se, että yhtiö nyt tietoisesti pyrkii toimialakohtaisiin käyttötapauksiin. Esim. US Army, terveydenhuolto, teollisuus, huoltotoiminnat jne.

AR ja VR ovat tunnetusti Metan, Googlen, Microsoftin ja monien muidenkin pelikenttää. Mutta juurikin Microsoftin ylikalliin ratkaisun takia US Army todennäköisesti avaa 22 miljardin kilpailutuksen uudelleen (Microsoft oli jo siis valittu). Ja kommentoin Kopinia taannoin jo Palantir ketjussa. Palantirihan kykenee tuottamaan tilannekuvaa näyttöpäätteelle, mutta Kopin osaa viedä tilannekuvan mikronäytölle tai virtuaalilaseihin.

En tunne AR VR teknologioita, enkä osaa arvioida Kopinin kilpailukykyä. Ja yhtiöstä on ylipäänsä tosi vähän analyysiä saatavilla. Yhtiö on myös ollut vaarassa tippua pois Nasdaq listalta osakkeen pienen nimellisen arvon takia. Yhtiö on koko ajan tappiolla ja liudentaa osakettaan reippaasti. Yhtiössä on vain 150 työntekijää. Yhtiöltä puuttuu mahtipontiset TAM ja strategiakalvot. Yhtiö on juuri tässä hetkessä kiinni.

Kuten jo Palantir ketjussa asiasta mainitsin, niin en yleisesti ole kiinnostunut elektroniikka/HW yhtiöistä, koska en ymmärrä sitä tekniikkaa juuri olenkaan, ja myöskin business mallit ovat softataloja heikommat. Mutta Kopin on saanut vuonna 2024 kauppoja US Armyn kanssa, defence vetää, yhtiö on tammikuussa 2025 yhdessä Wilcox-yhtiön kanssa julkistanut uuden edistyksellisen pimeänäköratkaisun, yhtiö on mukana F35 mikronäyttöratkaisuissa jne. Eli paljon uutta on tapahtumassa. Avasin ketjun, jotta saisimme yhdessä paremman käsityksen tästä persoonallisesta yhtiöstä.

About Kopin

20 tykkäystä

Teknologiasta sen verran, että Kopinin laseissa periaatteessa katsellaan (yksinkertaisen optiikan kautta) silmän lähellä olevaa LCD/LCoS/OLED-paneelia. Näissä ei siis käytetä mitään aaltojohteita diffraktiivisine pintahiloineen kuten vaikkapa Microsoftin HoloLens-laseissa. Ratkaisu ei ole yhtä elegantti kuin Microsoftilla tai vaikkapa 3.5 miljardia (!) nostaneella ja sittemmin kuopatulla Magic Leapilla, mutta tuotantokustannukset pysyvät järkevämpinä, kun ei tarvitse valmistaa monimutkaisia nanorakenteita.

En usko Kopinin ikinä pääsevän kiinni kuluttajamarkkinaan, jota Meta, Apple ja kumppanit edelleen tavoittelevat isolla rahalla. Kopinin teknologialla yksinkertaisesti on vaikea tehdä AR-laseja, joita kukaan haluaisi käyttää julkisesti tai joilla yleensäkään olisi monia käyttötarkoituksia.

Enterprise-puolelle laseja voi mennä sovelluksiin, joissa kädet eivät ole vapaana ja pienelle “lisänäytölle” on tarvetta. Eli sinänsä projektit USA:n armeijan kanssa istuvat hyvin Kopinin portfolioon.

Toinen vastaava pitkään toiminut jenkkifirma on Vuzix, josta syksyllä harkitsin pienen position ostamista kurssin ollessa alle dollarin. Firman tulot ja menot olivat kuitenkin niin pahasti epätasapainossa, että jätin väliin. Sittemmin Vuzix on saanut lisärahoitusta ja kurssi nelinkertaistunut…

Sen lisäksi, että isot firmat ovat käyttäneet miljardeja älylaseihin eikä niitä silti käytetä kuin yksittäisissä sovelluksissa, niin moni pienempi firma (Osterhout Design Group, Daqri jne) on kaatunut ja tuskinpa yksikään älylasifirma on vielä ollut voitollinen. Tämä on hyvä pitää mielessä.

5 tykkäystä

Alla on linkki jonkinlaiseen analyysiin tästä yhtiöstä, jossa todetaan tämän olevan “pieni” mutta nopeasti kasvava yhtiö, joka hyödyntää puolustussektorin kasvua erityisesti edistyksellisten näyttöteknologioiden avulla. Yhtiön myynti puolustussektorilla on kasvanut paljon erityisesti F-35-hävittäjien kypäränäyttöjen ja muiden sotilasteknologioiden ansiosta.

Jutussa korostetaan myös, että Kopin laajentaa aktiivisesti toimintaansa Euroopassa ja Aasiassa, missä puolustusbudjetit kasvavat geopoliittisten jännitteiden myötä. Tuossa toki muistutetaan, että yhtiön talous on edelleen tappiollinen, mutta sanotaan toisaalta, miten sen kasvunäkymät ja alhainen arvostus tekevät siitä houkuttelevan sijoituskohteen.

Yhtiötä ajatellen koko maailman puolustussektori on nyt suotuisassa tilanteessa ja Kopin on nyt sitten hyvin asemoitunut hyödyntämään tätä kasvua.

Ei näy tietääkseni ainakaan kirjautumatta (?):

https://seekingalpha.com/article/4752069-kopin-corporation-poised-for-growth-as-trumps-america-first-spurs-global-defense-spending

4 tykkäystä

Kiitos @Sijoittaja-alokas hyvän suomennoksen pudotit tähän ketjuun. Itse olen kahlannut aika paljon matskua Kopinista, mutta jos haluaa päästä vähemmällä, niin tuossa edellä on kaikki olennainen. Olen kyntänyt tappio-osakkeilla sitkeästi pitkin pohjia (mm. Planet Labs, Upstart, IonQ) eli 2-3 vuotta bear marketissa. Kunkin kvartaalin keskeisin tarkastelukohta on ollut se, että meneekö yhtiö konkkaan vai ei. Kunkin edellä kuvatun yhtiön olin valinnut merkityksellisyyden ja ainutlaatuisuuden takia, omasta mielestäni.

Kopin kuuluu nyt samaan genreen. Lähden seuraamaan, miten yhtiön talous kehittyy. Merkityksellisyyden ja ainutlaatuisuuden olen perustelut itselleni ketjun avauksessa. Ainutlaatuisuus ei tarkoita etteikö olisi kilpailijoita. Mutta joku oma juju pitää olla. Planetin, Upstartin ja IonQ:n kanssa menin liian aikaisin sisään mutta sitten opettelin pohjaongintaa. Samaa voisin nyt tehdä Kopinin kanssa. Kopin on numeroiden mielessä isompi riski kuin edellä mainitut, koska Kopinilta puuttuu ns. SPAC tase. Edellä mainittu kolmikko hyötyi siitä, että tekivät spacit 2021 huipuilla, kurssit dyykkasivat kunnolla 2022, mutta rahat olivat kassassa. Kopinilta puuttuu vastaava vahva kassa. Se nyt vähän arveluttaa. Eli tiedossa on edelleen osakedilutointeja.

Eli pohjaonginta on mulle rentouttava harrastus. Ja se on sopivan hauskaa. Koska panokset ovat pohjaonginnassa pienet. Päälaji on sitten tuolla korkeasti arvostetuissa kasvuosakkeissa (HIMS, NVDA, Palantir ja vastaavat).

9 tykkäystä

Tämä olikin mielenkiintoista, kiitokset. Kiitos myös ketjun aloittajalle, olin kokonaan unohtanut tämän firman. Aikanaan AR-hommia tehneenä ja lukuisiin haasteisiin törmänneenä en ole kokenut alan firmoja järkevinä sijoituskohteina. Kopin täytyy nyt kuitenkin ottaa seurantaan.

Tykkään, että firma käyttää LinkedInissä ilmausta “head-mounted display” (HMD). Se kertoo hyvin, mistä on kyse. 20 vuotta vanhoissa artikkeleissa tuo ilmaus esiintyi usein, mutta sitten sen korvasivat seksikkäämmät “smart glasses” ja “augmented/mixed reality”.

Kopin ei yritäkään yhdistää reaali- ja virtuaalimaailmaa, vaan tekee kursailemattomasti päähän kiinnitettyjä näyttöjä. Ja niin tehdessään välttää monet AR/MR-lasien haasteet, joihin HoloLenssejä käyttäneet sotilaatkin varmasti törmäsivät.

Daqri taisi aikanaan tehdä hommia armeijan kanssa, mutta meni jo vuosia sitten konkurssiin. Muut jenkkifirmat (kulutuselektroniikkajättiläiset, Vuzix, Digilens…) laittavat paukkuja ennemminkin tyylikkäisiin AR-laseihin.

Jos Microsoftkin aikanaan hehkutti IVAS-sopimusta armeijan kanssa, niin Kopinin kokoiselle firmalle vastaava yhteistyö olisi valtava juttu.

4 tykkäystä

Mitähän tämä käytännössä tarkoittaa? Ilmeisesti Microsoft siirsi IVAS-projektin hallinnoinnin eikä tule enää kehittämään hardwarea. Vielä on kuitenkin avoinna, jatketaanko projektia, mikä tulisi olemaan budjetti, ja mikä olisi Andurilin rooli? Kopinin edellisen vuorokauden kurssikehityksen perusteella muillekin on vähän epäselvää, mitä tämä käänne oikein tarkoittaa.

Andurilin perustaja on Oculuksella omaisuuden tehnyt Palmer Luckey, mutta firmalla ei taida olla mitään AR/VR/HMD -tuotteita?

2 tykkäystä

Itse olen tulkinnut, että Anduril vie koko potin, ja kasaa nyt projektia. Andurilin yksi perustajista on Peter Thiel, eli Palantirin perustaja. Varmaan 2025 saamme Andurilin pörssiin. Eli kannattaa olla hereillä. Entäs Kopin? Tulevaisuus näyttää. Voi olla, että se saa jotain Andurilin kaupan alihankkijatoimituksia. Jäämme seuraamaan.

1 tykkäys