Mainarit taisi nousta kuopastaan ylös, koskee myös muita alan firmoja. Kullan hinta tietty huipussaan, rare-metallien oikeaa nousua odotellessa….
Nyt on kotona kerrottavaa, kurssihälytys pärähti ja kertoi että Leaddesk on jälleen yli 7 euroa!!
Salkku teki samalla uuden ATH:n
Tätä hälytystä odotellessa:
Xplora, tulosjulkistus tänään ja 40NOK poks. Yhtiö kertoo, että Q2 aikana myös Doron laitteisiin ympätään Xploran liittymät ja nuorisopuhelimen myynnin aloitus lähenee.
VUSION teki uuden ATH ja meni yli 220 euron uusien tilausten julkistuksen jälkeen.
Vink… tätähän saa nyt myös Nordnet:sitä kun ranskalaiset tuli kaupankäynnin kohteeksi.
Kivasti Hesuli kyykkäsi hetki sitten.
Nykyäänhän ensimmäiseksi kannattaa ensin katsastaa USA:n presidentin somekanavat, jos reaktion syytä haluaa selvitellä…
Ja sieltähän sitä tulee:
Voihan kilin pallit.
Aikalailla isoin käteispaino, missä ikinä ollut Toivotaan syvää V-muotoista kyykkyä taas, josta pikaista nousua.
Toivotaan että markkinoilla on keskikroppa kunnossa ettei tule L- mallista kyykkyä
Noh, eipäs aleta epäilemään kristallinkirkasta ja määrätietoista strategiaa. Nämä tullit voidaan julistaa aina kun pörssikurssit ovat ylätuella. Sitten väillä pakkia taas. Loppujen lopuksi tullit on saatu voimaan ja Sepe tikkaa 7000 pinnassa. Tämä on suunnitelmani
Olipa kerrankin ajoitus kohdallaan, kun myin juuri aamulla Nordeat (oli salkun 2. suurin) pois.
Aina tasasin ajoin nipistän itseäni kädestä varmistuakseni siitä että olen edelleen kiinni todellisuudessa. Tätä ei kyllä lapsenlapset usko kun kiikkustuolissa kerron tarinan oranssista miehestä ja Twitteristä.
What a time to be alive.
Markkinoiden reaktion perusteella sijoittajat eivät odota, että nämä 50% tullit näkee ikinä päivänvaloa. Ei mikään ihme, koska Trump on puhuu vain kovia. Viikon sisällä tulee aivan varmasti joku mahtava ”diili”, jossa EU lupaa alkaa ”käyttäytymään” kunnolla.
Aika pienestä rahamäärästä on kyse, jos alaraja kaupan erossa vuositasolla on tosiaan 250 miljoonaa $ koko Euroopan osalta tai sitten Trumpilla on viestissä iso pilkkuvirhe. Jotenkin pistää miettimään olenko ymmärtänyt viestin oikein…
Seitsikko taas punastelee ja Amazon vetää ehkä kohta (=ensi viikolla) kahdensadan tukitason läpi?
Eiköhän ero ole miljardeissa sama jos puhutaan tavarakaupasta? Kyllä tuossa saa pilkkua siirtää useamman pykälän…
Trumpissa huonointa on se, että koskaan ei tiedä onko mies tosissaan.
Nuo Apple - uhkailut ovat melkoinen aivopieru. Mitähän Tim Cook on tehnyt
Tässä on tänä vuonna hyvin “suorittaneita” osakkeita.
Eipä ole tietenkään mitään näistä salkussani.
https://x.com/StockSavvyShay/status/1926242786111562191