Joo. Peruste sille että yli 2v asutusta omasta asunnosta ei saa vähentää luovutustappiota on se että vastaavassa tilanteessa luovutusvoitto on verovapaa eli verokohtelu voiton tai tappion suhteen on symmetrinen.
“Oman vakituisen asunnon luovutustappio on siten vähennyskelpoinen, jos verovelvollinen on omistanut asunnon alle kaksi vuotta tai jos hän on käyttänyt asuntoa omana tai perheensä vakituisena asuntona omistusaikanaan yhtäjaksoisesti alle kaksi vuotta.”
Sitä, ettei tavoitehintoja tai suosituksia kannata seurata. Ne eivät mielestäni kerro mistään muusta kuin usein aivan liian yltiöoptimististen geelitukkien päiväunista.
Do your own research. Koskee myös “ikimörnijä” Sampoa.
Avasin aikanaan Nordnet-tilin ostaakseni puoliksi vakavissani vähän Paradoxia. Nyt sijoitus on kasvanut yli 200 prosenttia ja olen alkanut miettiä että haluanko vielä pitää. Peliteollisuus on aika ailahtelevainen kuitenkin. Ajattelin että jos sen 10 vuotta saisi täyteen niin voisi käyttää hankintameno-olettamaa… ei kuitenkaan isoista rahoista kyse, vaikka onkin noin kasvanut.
Jos nyt lähdetään kyseistä analyysiä tulkitsemaan, niin tuotto-odotus on positiivinen (~7%/v), mutta ei analyytikon mielestä riittävä positiiviseen suositukseen osakkeesta. Käytännössä siis odotetaan, että muista osakkeista löytyy parempaa tuottoa. Jollekin taas tuo ~7%/v tuotto-odotus on miellyttävä, ja silloin voi hyvinkin päätyä ostamaan Sampoa.
Käytössäsi on 30.000€ ja sijoituskanavia kolme: 1) Osakesäästötili. 2) Normi arvo-osuustili tai 3) holding/sijoitusyhtiö. Mihin kanavaan lykkäisit 30KEUR?
Tästä puuttuu vielä aika monta muuttujaa. Haluatko tehdä osakepoimintaa? Mikä on aikajänne? Riskihalukkuus?
Jos kysymys oli mitä minä tekisin jos tililleni ilmestyisi 30 k€ ylimääräistä, niin varmaankin laittaisin arvo-osuustilille ja ostaisin SPYI ETF:ää koko rahalla ja katsoisin 20 vuoden päästä miltä näyttää.
Pörssiosake nippu ja digital assets. Onko erona vain kenelle jaetaan käteen?
MicroStr osakkeestakin taitaa olla useita versioita. Voiko jossakin vaiheessa käydä niin että osa osakkeista kantaa velkataan ja osa jatkaa matkaa tokenisoituna versiona, velkataakasta vapaana marssin matkalle.
Onkohan Bitcoineissakin eroja? Osaan leivottu velkaa ja vipua, osa vielä manipuloimattomia jonkun “kadonneessa” kukkarossa? Joka löytyy sopivasti marssin kamaralta, kehittyneemmän tekoälyn avaamana.
Nimikkeillä varmaan väliä vasta sitten, kun kupla alkaa puhkeemaan.
Semmonen mietityttää että mikä tai kuka määrää kaupankäynnin hinnat? Siis viimeiset sentit ja desimaalin. Esim tecnotree osakkeella käydään kauppaa 0.0001€ tarkkuudella. Onko Järkee vai ei?
Ei ole pitkä aika kun Tecnotreen osake oli senttiosake jolloin desimaalien määrä oli neljässä. Sittemminhän se teki “reverse-splitin” jolloin 200 osakkeesta tuli yksi. Jolloin kun markkina-arvo jaetaan nykyisellä osakemäärällä niin ollaan taas kokonaisissa euroissa.