Lähi-idän turvallisuustilanne ja aggressiot

Trump haluaa rakentaa Gazaan hotelleja ja pakkosiirrättää palestiinalaiset.

7 tykkäystä

Sitä jihadistien riemua on vaikea kuvailla jos tämä toteutuu. Mikään ei olisi ääriryhmille parempi propaganda lahja kun Yhdysvallat miehittämään gazaa ja algaidojen jäsenhakemus ruuhka tulisi olemaan maailmanennätys luokkaa.

5 tykkäystä

Israelin Länsirannan valtaus siirtokuntien kautta olisi tosiaan vielä pientä maanryöstöä verrattuna tähän Trumpin ehdotukseen. Huh huh. Täysin kaistapäinen idea.

Olisiko mahdollista että Trump taas vetää taktiikkaa. Ensin heitetään idea joka leimataan välittömästi täysin pähkähulluksi. Sitten kun kaikki ovat ehtineet pöyristyä ja tuhlanneet aikaansa tästä taivastelemiseen, esitetään joku toinen ratkaisumalli joka yhtäkkiä kuullostaa täysin järkevältä verrattuna tähän pähkähulluun ideaan. Ja se voi jopa olla malli joka ilman tätä kierrosta “out there” olisi myös tyrmätty laajasti, mutta kun se esitetään parannuksena aiempaan, se voi kuullostaa paljon kohtuullisemmalta.

Tai sitten vain syödään sitä mediatilaa asioilla joilla ei ole edes mitään tarkoitusta lopulta toteutua, mutta vasen laita tuhlaa aikaansa näihin samalla kun jää huomiotta jotain muuta… :thinking:

Kiinnostavaa seurata tuleeko tästä jotain konkretiaa. Sanon jo nyt olevani yllättynyt jos USAn joukot ilmestyvät miehittämään koko aluetta samalla kun puskutaktorit lähtevät siivoamaan paikkoja kiinteistöprojektien tieltä…

6 tykkäystä

Kun Hamas ei hyväksy Israelin olemassaoloa, eikä Israel ole pakkaamassa matkalaukkuja, niin Gaza tullaan tuhoamaan maan tasalle tasaisin väliajoin, koska Hamas jatkaa hyökkäyksiä.

Tästä herää kysymys, onko Gazan uudelleen rakentaminen nykyiselle väestölle kovin mielekästä taloudellisesti/inhimillisesti.

Väestön siirto muualle ei ole Trumpin idea, sitä on pyöritelty julkisesti pidempään ja olen myös itse päätynyt(itsenäisesti ajatellen) viime vuonna siihen, että se olisi siviiliväestön kannalta järkevin vaihtoehto. Tasokas infra jonnekin muualle, elintaso nousisi merkittävästi ja Hamasin rekrytointi vaikeutuisi. Moni tahtoisi jo nykyisellään lähteä pois Gazasta, johtuen poliittisesta umpikujasta, Hamas on syöpä josta ei päästä eroon.

Hamasia ei voisi vähempää kiinnostaa siviiliväestön hyvinvointi, heille asukkaat ovat vain resurssi pyhässä sodassa.

12 tykkäystä

Teoriassa ehkä niin. Mutta kun yksikään maa ei ota gazalaisia.

2 tykkäystä

Tämän ketjun tarina alkaa mennä hyvin sakeaksi. Ei kahden miljoonan ihmisen siirtäminen heidän maastaan Trumpin lähipiirin kiinteistösijoitusten ja Trumpin Israel -rakkaudenkaan takia ole vain millään muotoa realistista, vaan täysin sairas ja epäinhimillinen ajatus.

Trump on väittänyt olevansa diilientekijä, mutta tämä nykyinen ehdotus ei ole diili, vaan räikeästi kansainvälisen oikeuden vastainen, opportunistinen heitto.

Toki tämän jälkeen alkaa osaltaan ymmärtää sitä tukea, mitä Israelin toimet Gazassa ovat saaneet. Talot on pommitettu ja ihmisten elinolot tuhottu, mikä vain edistää tätä Riviera-ajatusta, muttei tee siitä mitenkään mahdollista.

14 tykkäystä

Näin on. Ja se on myös projekti, joka eteenpäin vietäessä tulee aiheuttamaan myös väkivaltaisen vastareaktion yhdysvaltalaisia kohtaan. Ja mikä olennaisempaa, se tekee siitä vastareaktiosta ymmärrettävää ja laajempien piirien keskuudessa hyväksyttävää.

4 tykkäystä

Trumpin ehdotuksen toteutuminen todellisuudessa on lähellä nollaa. En usko että hän saisi amerikkalaiten sotilaiden lähettämiseen tukea omilta kannattajiltaan tai kongressilta. Lisäksi ajatus on täysin kansainvälisenlain vastainen ja tuhoaisi ajatuksen kestävästä rauhasta Israelin ja Arabimaiden välillä. Eiköhän tämä ole Trumpin hullun miehen taktiikkaa ja hän yrittää reaktioista välittämättä aloittaa keskustelun täysin äärimmäisellä ehdotuksella. En tiedä mutta ehkä tällä on tarkoituksena laittaa painetta arabimaihin ja saada heidät osallistumaan Gazan jälleenrakennukseen sekä valvontaan joka voisi tuoda pysyvämpää rauhaa alueelle.

5 tykkäystä

Taitaa koko suunnitelma olla jonkinlaista 4d shakkia tai vain perinteinen aivopieru. Kyllähän tätä kohua hyödyntäen jonkinlaista uutta kulmaa tähän aiheeseen olisi mahdollista hakea. (Ja perustella itselleen miten suuri johtaja on taas nero ja pyörittää muita kuin…) Mutta perus ongelma on että ei noita Gazalaisia kukaan halua niihin turvallisempiin ja kauniimpiin ympäristöihin.

Eivät siksi että tuolla Gazassa he ovat todella iso piikki arkkivihollisen eli Israelin kyljessä. Eivätkä siksi että edellisen kerran kun ovat olleet paremmilla alueilla niin heidät heitettiin pois kun eivät kyenneet käyttäytymään (mm. #1, #2, ja lisää Quorassa). Näillä näkymin ei ole olemassa tahoa joka heidät vapaaehtoisesti ottaisi.

Ja jos käsitervehdykset eivät vakuuttaneet (referenssinä Floridalaisten uusnatsien esimerkki jossa jotain kovin tuttua), niin ei nämä pakkosiirtofantasiatkaan ihan kauheasti auta ainakaan parantamaan tuota nyt rakentuvaa imagoa…

2 tykkäystä

Näyttää siltä, että ei olla kaukana Putinin tai Valko-Venäjän keinovalikoimasta.

ISRAELISSA puolustusministeri Israel Katz kertoi määränneensä maan armeijan laatimaan suunnitelman Gazan asukkaiden siirtämisestä. Katzin mukaan suunnitelma koskisi asukkaita, jotka haluavat lähteä itse.

– Gazan asukkaille tulisi sallia vapaus lähteä ja muuttaa muualle, mikä on normi kaikkialla maailmassa, Katz sanoi televisiohaastattelussa uutistoimisto Reutersin mukaan.

Kun Katzilta kysyttiin, mihin palestiinalaiset voisivat lähteä, puolustusministeri ehdotti suunnaksi maita, jotka ovat vastustaneet Israelin sotilasoperaatiota Gazassa. Ministeri nimesi esimerkiksi Espanjan, Irlannin ja Norjan.

2 tykkäystä

Israelin iskua Iranin ydinaseohjelmaa vastaan pidetään erittäin todennäköisenä tänä vuonna, mutta koordinaation suunnittelu USA:n kanssa on yhä kesken:

“According to a report in the Wall Street Journal early Thursday, US intelligence assessed that Israel is considering striking Iranian nuclear sites attacks on Iran’s nuclear sites this year.”

"According to reporting in major U.S. media outlets in recent days, American intelligence reports claimed that Washington believed an Israeli strike on Iran would come in the first half of 2025. CNN also said that Israel intended not only to attack Iran’s nuclear capabilities but to bring down the Iranian regime. "

2 tykkäystä

Strategisia vuotoja joilla vilautellaan keppiä Iranille. Jos oikeasti olisi operaatio suunnitelmissa siitä ei hiiskuttaisi sanallakaan.

Minä tulkitsen tuon taas niin että Irania on nyt varoitettu. Nyt se voi itse muuttaa toimintatapojaan tai kärsiä seuraukset.

Toki operaatiot yleensä tehdään hyvin salassa, mutta tässä tapauksessa Israelin uutta iskua Iranin ydinlaitoksiin on jo odotettu. Siinä mielessä tietovuoto ei aiheuta mitään ongelmaa koska etukäteen on jo tiedossa mitkä ovat Israelin mahdollisen hyökkäyksen maalit.

Toteutustapakin on melko pitkälti selvillä eli Israelin ilmavoimat tekee hyökkäyksen hävittäjillä. Mielenkiintoiseksi asian tekee se että tässä voi olla ensimmäinen kerta kun F-35 lentää taistelutehtävälle jossa se altistuu vihollisen ilmatorjunnalle.

3 tykkäystä