LapWall - Puuelementoinnin edelläkävijä

Pakettitalojen markkina jäähtyy, kuten tiedossa on ollut :point_down:

Talopakettialan syöksy kiihtyy vuoden kovimman sesongin alla. Nousevat korot, inflaatio ja Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama epävarmuus ovat olleet myrkkyä kuluttajien luottamukselle. Nyt epävarmuus konkretisoituu talopakettien ja muuttovalmiiden talojen myynnin sakkaamisena vuoden parhaan sesongin alla.

Aiemmin ennustettiin, että tänä vuonna aloitetaan jopa 9 000 omakotitalon rakentaminen. Nyt aloituksia arvioidaan toteutuvan 7 300 kappaletta, sanoo Rakennustutkimus RTS:n toimitusjohtaja Aarne Jussila.

Jussila ennustaa, että suurista yrityksistä vaikeuksiin ajautuu korkeintaan yksi. Keskisuurista muutama ja pienistä peräti parikymmentä. Edessä saattaa olla toiminnan lopettamisia tai konkursseja.

Millaiset firmat pärjäävät?

”Kyllä nämä suuret pärjäävät, koska ne ovat pystyneet ennakoimaan nykyisen tilanteen muita paremmin”, hän sanoo.

Jatkossa talojen valmistaminen teollistuu yhä enemmän. Taloja tehdään yhä enemmän hallituissa tehdasolosuhteissa, RTS:n Jussila pohtii.

7 tykkäystä

Hallituksen puheenjohtaja ostanut.

9 tykkäystä

LapWallin tilinpäätöstiedote: “kysyntä alkoi laskea, tilauskanta pieneni, raaka-aineiden hinnat nousivat edelleen (pois lukien puutavara), laskeva kysyntä, enemmän epävarmuustekijöitä näköpiirissä, ennustaminen aiempaa haastavampaa, laskeva markkina”.

Inderes: "Odotamme yhtiöltä laskevaa tulosta vuonna 2023.
Suositus: Vähennä, tavoitehinta 3,75€/osake

Oma näkemys: Niinpä. Uhka vaiko mahdollisuus? Lintu vai kala?

4 tykkäystä

Kyllä vielä noususuhdanne jossain vaiheessa tulee. Lapwallin talous hyvässä kunnossa. Jos kurssi laskee, se antaa sijoittajalle mahdollisuuden tankata.

3 tykkäystä

Kilpaileva teknologia saa myös julkisuutta :point_down:

Vaikka toimitusjohtaja Pekkarinen nostaa usein merkittävimmäksi kilpailijaksi vaihtoehtoisen tavan rakentaa, ei näitä signaaleja voi täysin ohittaa.

Lisätietoa teknologiasta löytyy muun muassa täältä :point_down:

4 tykkäystä

En näe CLT:tä tuotteena suorana kilpailijana, vaan vaihtoehtoisena tapana rakentaa puusta, joka edistää omalla tavallaan puurakentamista. CLT kilpailee oikeastaan perinteisen betonirakentamisen kanssa. Molemmissa on sama suunnittelu- ja rakentamislogiikka. Betoniin verrattuna CLT:llä on haasteena esimerkiksi kustannukset, palotekniikka ja monimutkaisemmat liitokset. Toki betonia on myös lobattu vuosikymmeniä, joka on muun muassa vaikuttanut lainsäädäntöön betonia suosivasti. CLT:n liimat eivät myöskään ole erityisen ympäristöystävällisiä, joten ihan ihmevihreää tuotetta siitä ei heti saada. CLT on sinällään erinomainen tuote ja mielelläni näkisin sen osuuden kasvavan rakentamisessa.

Lapwallin elementit ovat sitten vaihtoehtoinen tapa rakentaa puusta. En ole asiantuntija, mutta voisin kuvitella että esimerkiksi Lapwallin kattoelementit olisivat hyvin käyttökelpoisia CLT rakennuksissa, vaikka seinät olisikin tehty massivielementeistä. Ja sittenhän meillä on myös modulirakentamisen mahdollisuudet. Kaiken kaikkiaan hyvää kehitystä ja julkinen puoli voi parhaimmillaan olla puurakentamisen eturivissä.

5 tykkäystä

[quote=“Topstock, post:175, topic:30649, full:true”]
En näe CLT:tä tuotteena suorana kilpailijana, vaan vaihtoehtoisena tapana rakentaa puusta, joka edistää omalla tavallaan puurakentamista. CLT kilpailee oikeastaan perinteisen betonirakentamisen kanssa. Molemmissa on sama suunnittelu- ja rakentamislogiikka. Betoniin verrattuna CLT:llä on haasteena esimerkiksi kustannukset, palotekniikka ja monimutkaisemmat liitokset. Toki betonia on myös lobattu vuosikymmeniä, joka on muun muassa vaikuttanut lainsäädäntöön betonia suosivasti. CLT:n liimat eivät myöskään ole erityisen ympäristöystävällisiä, joten ihan ihmevihreää tuotetta siitä ei heti saada. CLT on sinällään erinomainen tuote ja mielelläni näkisin sen osuuden kasvavan rakentamisessa.

Lapwallin elementit ovat sitten vaihtoehtoinen tapa rakentaa puusta. En ole asiantuntija, mutta voisin kuvitella että esimerkiksi Lapwallin kattoelementit olisivat hyvin käyttökelpoisia CLT rakennuksissa, vaikka seinät olisikin tehty massivielementeistä. Ja sittenhän meillä on myös modulirakentamisen mahdollisuudet. Kaiken kaikkiaan hyvää kehitystä ja julkinen puoli voi parhaimmillaan olla puurakentamisen eturivissä.
[/quote

CrossLamin vieressä oli Elementti Sampo niminen yritys joka meni konkurssiin. Semmoiset 7 miljoonaa jäi velkaa…

Terveiset Kuhmosta

1 tykkäys

LapWall Oyj on julkaissut vuoden 2022 vuosi- ja vastuullisuuskatsauksensa. Katsaus sisältää vuoden 2022 vuosiraportin lisäksi ensimmäistä kertaa katsauksen LapWallin vastuullisuuteen.

Liiketoimintaamme on sisäänrakennettu vastuullisuus ja kestävä kehitys. LapWall on hiilijalanjäljeltään negatiivinen eli toimintamme sitoo enemmän hiilipäästöjä kuin aiheuttaa. Kaikille tuotteillemme on laskettu RTS EPD-ympäristöselosteet, joissa tuotteiden koko elinkaarenaikaiset ympäristövaikutukset on laskettu. Ympäristöselosteissa kerrotaan tuotteiden ympäristövaikutukset muun muassa ilmaston lämpenemiseen, otsonikatoon, rehevöitymiseen ja uusiutumattomien energiavarojen ehtymiseen.

Tehtaillamme kiinnitetään erityistä huomiota materiaalihukan pienentämisen ja kierrätykseen. Kehitämme toimintatapojamme jatkuvan kehittämisen periaatteella. Vuoden 2023 aikana valmistuvat eettiset toimintatapaohjeemme, jotka linjaavat muun muassa vastuulliset toimintatapamme suhteessa sidosryhmiimme. Välitämme asiakkaistamme ja työntekijöistämme ja luomme näin edellytykset asiakkaidemme ja oman liiketoimintamme menestykselle.

Kannamme vastuuta kaikista työntekijöistämme ja haluamme työskennellä joukkueena kohti yhteistä päämäärää. Lapwallilaisessa kulttuurissa arvostus ja kunnioitus on keskeinen osa rakentavaa yhteistyötä. Tavoitteenamme on saada kaikki mukaan kehittämään yhtiön toimintaa ja tuotteitamme. Kaikilla työntekijöillämme on näin aidosti mahdollisuus vaikuttaa tekemiseemme ja luoda yhdessä edellytykset yhtiön menestymiselle.

5 tykkäystä

Tyhjältä se kattoelementti tehtaan piha näytti,
Kun siitä viimeviikolla ohi ajelin.
Hallin palovaurio näytti korjatulta, ainakin ulospäin.

1 tykkäys

Neljänneksi taikakaavalistalla noussut puuelementtien valmistaja Lapwall on sekin tilanteessa, jossa rakennusalan näkymä ei tunnu juuri nyt kovin houkuttelevalta. Sijoituskohteena noin vuosi sitten listautuneessa Lapwallissa mitataan sijoittajien uskoa yhtiön pitkän aikavälin kilpailuetuihin.

Nämä 30 osaketta ovat tunnetun taikakaavan perusteella Helsingin pörssin parhaat sijoituskohteet juuri nyt | Kauppalehti

7 tykkäystä

Muistutuksena vielä tärkeä huomio jutusta :point_down:

Greenblatt ei alun perin ajatellut taikakaavaa yksittäisen osakkeen poimimiseen vaan sopivan osakejoukon haarukointiin ja salkun toistuvaan päivittämiseen.

Menetelmää soveltava sijoittaja ostaa siis pörssistä 20–30 parhaaksi rankattua osaketta ja omistaa niitä yhden vuoden ajan. Sen jälkeen lista päivitetään ja salkku tasapainotetaan uudelleen.

Kun vuodesta toiseen valitsee aina parhaat osakkeet ja myy listakärjestä pudonneet pois kaavan mukaan, ylituoton todennäköisyys Greenblattin mukaan kasvaa.

6 tykkäystä

Lyhyessä jutussa ei kerrota tarkempia tietoja yrityksistä, mutta vahvistaa osaltaan sitä käsitystä, joka meillä on :point_down:

Tilastojen mukaan pahimmassa kurimuksessa on rakennusala.

– Konkurssiaalto hyökyy nyt rakennusalalla ja aivan erityisesti talon rakentamisen toimialalla. Kolmessa kuukaudessa konkurssiin on asetettu yli 150 rakennusliikettä, joista kolmannes rakensi taloja. Mukana on useita pitkään toimineita rakennusliikkeitä, joilla on parhaimmillaan ollut useiden kymmenien miljoonien eurojen liikevaihto ja kymmeniä työntekijöitä.

4 tykkäystä

Tunnustan että en ole perehtynyt vielä tarpeeksi tähän yhtiöön, mutta onko tällä tekemistaä Jukka-Talojen kanssa, Pyhännän Rakennustuote?

1 tykkäys


Pikaisella vilkauksella liikevaihto laski aika paljon ennusteita enemmän (Viljakaisen ennuste 12,0 ja toteuma 9,2) mutta kannattavuus piti hyvin suhteessa tuohon liikevaihdon laskuun (ennuste 1,1 ja toteuma 1,0). Tähän oikeastaan tykästyin eniten luettuani tuon laajan raportin kuinka hyvin Lapwall kykenee skaalaamaan kuluja alaspäin ja tämä tekee kannattavuuden osalta Lapwallista jossain määrin vastasyklisen. Nyt on vaikeammat ajat rakennussektorilla ja tuo liikevaihdon raju lasku tietysti harmittaa, mutta positiivisena puolena tuo kannattavuuden hieno puolustus ja yhtiöllähän on kassassa kunnolla ruutia vielä jos hankala taloustilanne vaikka aiheuttaisi joillekin kilpailijoille vaikeuksia ja ne saataisiin ostettua Lapwallin alle huokeaan hintaan.

17 tykkäystä

Ei mitään tekemistä näiden yhtiöiden kanssa.

1 tykkäys

Tässä vielä yhtiöhaastattelu tuloskauden tiimoilta. Antilla oli useamman tuloksen päivä, niin kävin stunttaamassa.

Kellotukset:
00:00 Aloitus
00:25 Q1’23
03:20 Kulurakenteen sopeuttaminen ja joustot
04:35 Rakennusmarkkinoiden tilanne
06:53 Uusien hankkeiden käynnistymiset
08:13 Hintakilpailu
09:40 Vientiä päin
11:06 Iskuvalmius

8 tykkäystä

Toimitusjohtajalle pisteitä siitä, että selittää vaikutustekijät auki selvällä suomenkielellä siten, että maallikkokin ymmärtää. Vai oisko tässä toki myös se, että rakentaminen on maallikolle vähän tutumpi asia jo valmiiksi kuin joku sellun keitto. :face_with_open_eyes_and_hand_over_mouth:

14 tykkäystä
11 tykkäystä

Nopeasti lukaistuna olen sitä mieltä, että kauppahinta ei kyllä ollut ollenkaan paha. Käyttökatetta jos noin miljoonan varovaisesti arvioituna pystyvät normaalisti tekemään vuosittain niin ei paha. Eiköhän tämä näytä vielä paremmalta kun katsotaan muutaman vuoden päästä.

1 tykkäys

Perhanan nopeaa toimintaa. Vasta toukokuun alussa sijoitusmessuilla Tampereella Jarmo puhui tästä markkinan konsolidaatiosta ja osakeannista. Tänään tiedote.

Hiljalleen on valunut myös taas ostohintoihin. Voi olla tosin, ettei ehditä huomenna ostelemaan 3,35 euron pinnasta enää :grin:

6 tykkäystä