Lassila & Tikanoja

Montako vuotta tätä on odotettu :rofl:

https://view.news.eu.nasdaq.com/view?id=b33c5622ae785a8c711ff97c7a2c90e15&lang=fi&src=listed

Sisäpiiritieto: Lassila & Tikanoja käynnistää kiertotalous- ja kiinteistöpalveluliiketoimintojensa eriyttämisen suunnittelun ja tulosparannukseen tähtäävän ohjelman

Lassila & Tikanoja Oyj
Sisäpiiritieto
13.12.2024 klo 8.00

Sisäpiiritieto: Lassila & Tikanoja käynnistää kiertotalous- ja kiinteistöpalveluliiketoimintojensa eriyttämisen suunnittelun ja tulosparannukseen tähtäävän ohjelman

Lassila & Tikanoja Oyj:n hallitus on päättänyt käynnistää suunnittelun yhtiön kiertotalousliiketoimintojen, eli Ympäristö- ja Teollisuuspalveluiden, ja kiinteistöpalveluliiketoimintojen eriyttämiseksi kahdeksi itsenäiseksi pörssiyhtiöksi. Tarkoituksena on eriyttää kiertotalousliiketoiminnat uudeksi listatuksi yhtiöksi Lassila & Tikanoja Oyj:n osittaisjakautumisella.

Hallituksen arvion mukaan kiertotalous- ja kiinteistöpalveluliiketoimintojen eriyttäminen voisi kasvattaa omistaja-arvoa mahdollistamalla molemmille liiketoiminnoille omien strategioidensa ja kasvumahdollisuuksiensa tehokkaamman toteuttamisen.

Lassila & Tikanojan hallitus arvioi, että mahdollisen osittaisjakautumisen suunnittelu kestää noin 12 kuukautta ja suunnittelu käynnistetään välittömästi. Mahdollinen osittaisjakautuminen ja kiertotalousliiketoimintojen listautuminen on ehdollinen Lassila & Tikanoja Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksynnälle.

”Lassila & Tikanojan hallitus on vakuuttunut, että kiertotalous- ja kiinteistöpalveluliiketoimintojen eriyttäminen mahdollistaisi pitkäaikaisen omistaja-arvon kasvattamisen tuomalla molemmille liiketoiminnoille paremmat edellytykset ja fokuksen strategioidensa toteuttamiseen”, sanoo Lassila & Tikanojan hallituksen puheenjohtaja Jukka Leinonen.

Lassila & Tikanoja käynnistää tulosparannukseen tähtäävän tehostamisohjelman

Lassila & Tikanoja uudisti vuoden 2024 aikana toimintamallinsa. Toimintamallityön jatkoksi käynnistetään vuoden 2025 alussa tulosparannukseen tähtäävä tehostamisohjelma, joka kohdistuu sekä kiertotalous- että kiinteistöpalveluliiketoimintoihin. Tehostamisohjelmalla tavoitellaan vähintään 8 miljoonan euron vuotuista tulosparannusta vuoden 2026 loppuun mennessä vuoden 2023 tasoon verrattuna, huomioiden osittaisjakautumisessa syntyvien kahden erillisen pörssiyhtiön kustannusvaikutus.

”Tehostamisohjelma keskittyy muun muassa prosessien yksinkertaistamiseen sekä suorien ja epäsuorien hankintojen ja kalustonkäytön tehostamiseen. Tehostamisohjelman kokonaistavoitteet perustuvat yhtiön johdon alustaviin suunnitelmiin. Mahdollisiin uudelleenjärjestelyihin liittyviä tavoitteita tai toimenpiteitä ei ole päätetty”. sanoo Lassila & Tikanojan toimitusjohtaja Eero Hautaniemi.”

Raportoitavat segmentit muuttuvat vuoden 2025 alusta

Tammikuun 1. päivästä 2025 alkaen Lassila & Tikanojalla on kolme raportoitavaa segmenttiä: Kiertotalousliiketoiminta, joka muodostuu nykyisistä Ympäristöpalvelut ja Teollisuuspalvelut toimialoista, sekä Kiinteistöpalvelut Suomi ja Kiinteistöpalvelut Ruotsi. Raportointirakenteen muutos vaikuttaa Lassila & Tikanojan taloudelliseen raportointiin vuoden 2025 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen. Oikaistut vertailuluvut uudella segmenttirakenteella julkaistaan ennen vuoden 2025 ensimmäisen osavuosikatsauksen julkaisua.


Ja reippaat alaskirjaukset samaan nippuun

https://view.news.eu.nasdaq.com/view?id=be72fe40193b83a5652b251da1e9de1bc&lang=fi&src=listed

Sisäpiiritieto: Lassila & Tikanoja tekee yhteensä noin 28 miljoonan euron alaskirjaukset ja varaukset Ruotsin kiinteistöpalveluliiketoimintaan liittyen

Lassila & Tikanoja tekee vuoden 2024 neljännen vuosineljänneksen raportoinnissaan yhteensä noin 28 miljoonan euron alaskirjaukset ja varaukset (ennen veroja) Ruotsin kiinteistöpalveluliiketoimintaan liittyen. Kirjaukset raportoidaan vertailukelpoisuuteen vaikuttavina erinä.

Ruotsin kiinteistöpalveluliiketoiminnan liikevaihdon ja liikevoiton kehitys on ollut ennakoitua heikompaa. Säännöllisen arvonalentumistestauksen perusteella Kiinteistöpalvelut Ruotsin konserniliikearvoon kirjataan noin 23 miljoonan euron suuruinen arvonalennus. Arvonalentuminen kirjataan vuoden 2024 neljännen vuosineljänneksen tulokseen, eikä sillä ole vaikutusta Lassila & Tikanojan kassavirtaan tai oikaistuun liikevoittoon. Ruotsin kiinteistöpalveluliiketoimintaan liittyvän liikearvon tasearvo kirjauksen jälkeen on noin 9 miljoonaa euroa.

Lisäksi Lassila & Tikanoja kirjaa Kiinteistöpalvelut Ruotsin tappiollisiin asiakassopimuksiin ja riita-asioihin liittyen yhteensä noin 5 miljoonan euron varaukset. Tappiollisten sopimusten varaukset liittyvät kahteen julkisen sektorin asiakassopimukseen, joihin liittyvät vastaiset menot tulevat Lassila & Tikanojan arvion mukaan ylittämään sopimusten odotettavissa olevat tuotot. Varaukset kirjataan vuoden 2024 neljännen vuosineljänneksen tulokseen, eikä niillä ole vaikutusta Lassila & Tikanojan kassavirtaan tai oikaistuun liikevoittoon.

15 tykkäystä

Mielenkiintoista olisi tietää, että onko ollut strategisten pohdintojen aikana renkaanpotkijoita liikkeellä, mutta hinnasta ei ole päästy yksimielisyyteen. Siinä tapauksessa ihan hyvä toki, että Kiinteistöpalveluistakaan ei olla oltu valmiita luopumaan pilkkahintaan syklin pohjalla. Mene ja tiedä, markkinoilla varmaan hajua ollut, että ostajia ei liiemmin liikkeellä ole ollut, jos kurssikehitystä katselee.

Mihinkäs muuten sinun laskelmasi @Rauli_Juva asettuu Kiinteistöpalveluiden arvosta tuon 23(tiedotteen otsikossa on virhe ja loput 5 miljoonaa ovat varauksia)miljoonan alaskirjauksen jälkeen, aiempi arviosi taisi olla 70 miljoonan luokkaa, liian suoraviivaista olisi varmaan laskea 70-23=47 :slightly_smiling_face: Lienet kuitenkin ottanut analyysissasi huomioon nuo Ruotsinmaan jatkuvat ongelmat!?

Se vielä, että kokonaisuutena en ole varma, miten näihin uutisiin pitäisi suhtautua. Kauan odotettu eriytyminen tapahtuu, mutta höystettynä alaskirjauksilla, toki hyvä, että yhtiö lopulta myöntää, ettei Ruotsiin laajentuminen ole mennyt ihan putkeen. Voi myös olla, että erillisenä yhtiönä Kiinteistöpalveluista on helpompi päästä eroon, kunhan markkinat ensin hinnoittelevat sen pörssissä, pelkään vain, että siitä tulee hylkiö ja kaikki panokset siirtyvät Ympäristöpalveluihin. Jokin hintalappu näillä strategisilla pohdinnoilla ja eriyttämiselläkin on, voisi kuvitella, että ulkopuolisia neuvonantajia on myös käytetty.

9 tykkäystä

@Iikka on ollut nopea ja tehnyt jo tviittiketjun tästä L&T:n tuoreimmasta uutisesta. :slight_smile:

https://x.com/IikkaNumminen/status/1867461737890378075

Loppuosa tviittiketjusta

image
image
image

5 tykkäystä

Ei meillä tosiaan ole Ruotsin osalta lähellekään tasearvoja tai niiden pohjalta arvioitu käypää arvoa. 90 MEUR oli tuoreimmassa raportissa hiha-arvio koko Kiinteistöpalvelutliiketoiminnalle, jossa Ruotsille 25 MEUR, eikä tämänpäiväisessä ilmoituksessa ole semmoista tietoa joka noita oleellisesti muuttaisi. Alla perusteellisempi aamukommenti.

12 tykkäystä

Maksumuurin takana Kauppalehdessä juttua aamun uutisesta, koska @Rauli_Juva :n mielipide pitäisi olla foorumilaisille tiedossa, lainaan vain S-Fennon vanhempi salkunhoitaja Juha Variksen kommentit:Näin analyytikot kommentoivat Lassila&Tikanojan jakautumisaikeita | Kauppalehti

S-pankin vanhempi salkunhoitaja Juha Varis huomauttaa, että pienikokoisen pörssiyhtiön jakautuminen kahdeksi vielä pienemmäksi yhtiöksi luo omat kustannuksensa. Lassila&Tikanojan markkina-arvo on noin 320 miljoonaa euroa.

”En pidä ehdotusta kovin hyvänä ideana tässä vaiheessa”, hän sanoo Kauppalehdelle.

Toinen ongelma on siinä, että kuinka kiinnostavia jakautuneen yhtiön osat ovat erillään, Varis sanoo.

”Jos toinen osa yhtiöstä kiinnostaa hyvin harvaa, niin olisi mielestäni hyvä kysyä, että kannattaako sitä sitten jakaa. Jos johto ja hallitus eivät saa löydettyä mieleistään ratkaisua, niin kannattaako tätä sitten osakkeenomistajien riesaksi antaa.”

PS. Lisätty Juha Variksen titteliin tuo “vanhempi”, siltä varalta, että sattuu itse lukemaan Inderesin foorumia :slight_smile:

6 tykkäystä

Jaha, tästä oli saatu raflaava vastakkainasettelu otsikkoon :slight_smile:
Jakautumisen järkevyys riippuu toki vähän mistä kulmasta asiaa katsoo, instituutiosijoittajalle ei varmasti näin pienen firman pilkkominen olekaan järkevää.

Tämä on kyllä iso haaste, vaikea itsekään nähdä Kiinteistöpalveluja kovin kiinnostavana pörssiyhtiönä, mutta on siellä toisaalta nykyäänkin listoilla paljon semmoisia joista voisin sanoa saman, eikä kokokaan välttämättä ole kummoinen. Ja kuten kommentissa mainitsin, uskoisin että L&T on hyvin avoin myös toimintojen myynnille edelleen, joten tämä voi osaltaan olla tapa pidentää myös myyntiprosessia jakautumisen rinnalla.

7 tykkäystä

Tämä voi olla varsin paikkansapitävä analyysi, joka itselläkin kävi mielessä. Voisi olettaa pääomamarkkinoiden olevan suotuisammassa asennossa jo esimerkiksi ensi syksynä ja korot ovat jatkaneet laskuaan, jolloin ostajia voi eri tavalla kiinnostaa ja kaupan arvostuskertoimissakin olisi ehkä nousuvaraa. Toki tuosta Ruotsin tuloskäänteestä olisi hyvä saada edes jotakin merkkejä, ehkäpä kaikki sopimukset saadaan vuodenvaihteessa kestävämmälle pohjalle ja onko tuolla alaskirjauksella jatkossa pääomantuottoja kohottavaa vaikutusta, edellyttäen siis, että plussalle pinnistetään Ruotsissa @Rauli_Juva !?

Itseäni toistaen, kulujahan tämä eriyttäminen joka tapauksessa aiheuttaa, olipa lopputulos sitten mikä tahansa. Toivon mukaan pysyvät kuitenkin kuusinumeroisissa luvuissa.

4 tykkäystä

Sopimuksia ei valitettavasti saada kyllä kerralla uusittua, se on iso savotta (jota tehdään jatkuvasti), mutta Ruotsin kääntelle tässä toki saa vähän lisäaikaa, jonka voisi olettaa olevan isoin ongelma toimintojen myynnille (kelvolliseen hintaan). Aamukommentin kirjoittamisen jälkeen huomasin vielä, että tuo Ruotsiin tehtävä 5 MEUR varaus kattaa osin tappiollisten sopimusten tulevia vastuita, joka mun logiikalla siten parantaan lähivuosien tulosta (tai kuinka pitkään nuo sopparit on vielä voimassa), joten pieni tekninen tuloksen parannuskeino otettiin myös käyttöön.

Liikearvon alaskirjaus luonnollisesti parantaan myös paperilla pääoman tuottoa (jos/kun tulos on plussalla), mutta sitä tuskin kukaan ostajaehdokas tuijottaa, L&T:n kannalta taas voidaan tässä vaiheessa aika hyvällä varmuudella todeta että 2017 Ruotsissa tehty Veolia FM -yrityskauppa (70 MEUR) on ollut osakkeenomistajien arvoa tuhoava. Tuolloin toki oli koko lailla eri johto firmassa, joten kun aiemmin oli kritiikkiä CEO Hautaniemen suuntaan, niin tämä kauppa ei mene hänen piikkiin.

6 tykkäystä

Antti Leinonen tehnyt hyvän ja suhteellisen kattavan artikkelin L&T:stä :slight_smile:

Vuonna 2003 L&T:n liikevaihto oli 306 miljoonaa euroa ja kaksi vuosikymmentä myöhemmin se oli 802 miljoonaa euroa. Tuolloin yhtiön liikevoitto oli 36 miljoonaa euroa ja viime vuonna se oli 39 miljoonaa euroa. Liikevaihto on siis kasvanut noin viiden prosentin vuositahtia, mutta liikevoitto on käytännössä pysynyt paikoillaan.

7 tykkäystä

Jussi Halme on tehnyt videon Lassila & Tikanojasta :slight_smile:

Lassila & Tikanoja, yksi Suomen johtavista kiertotalousyhtiöistä, on ilmoittanut harkitsevansa jakautumista kahdeksi erilliseksi pörssiyhtiöksi. Miten tämä vaikuttaa osakkeen tulevaisuuteen?

Videolla käydään läpi yhtiön haasteita, kuten Ruotsin tappiollisiin liiketoimintoja ja heikkoa osakekehitystä. Voiko uusi kiertotalousyhtiö hyötyä vihreän siirtymän megatrendeistä ja luoda pitkäjänteistä arvoa sijoittajille? Onko nyt oikea aika ostaa Lassila & Tikanojan osaketta, vai pitäisikö odottaa jakautumisen toteutumista?

4 tykkäystä

Ei ole helppo markkina kiinteistöhuoltotoiminta isoille vanhoille toimijoille. Onko täällä ollut keskustelua PHM Groupin laajentumisesta ja mahdollisesti Alltime toisena joka hakee aggressiivisesti yritysostoilla laajentumista suomenlaajuiseksi toimijaksi. PHM Group ainakin onnistui konsolidoimaan asemansa viimeisen 5 vuoden aikana. Tuoneet ja tuovat varmasti kovasti kilpailua alalle. Toinen on se, että kun nämä toimijat ovat laajentuneet yritysostoilla, niin paikalliset yrittäjät ovat aloittaneet taas uudestaan kilpailevaa toimintaa kun kilpailukielto ehdot ovat päättyneet. Kiinteistöpalvelualalle on erittäin matalakynnys lähteä kilpailemaan mielestäni ja omasta mielestäni etu lähtökohtaisesti on pienillä paikallisilla yrittäjävetoisilla toimijoilla, kun isoihin toimijoihin pakkautuu keskiportaan hallinnon väkeä ja toiminta jäykistyy.

1 tykkäys

@Rauli_Juva ehti vielä vuoden lopuksi pudottamaan tavoitehintaa, lisää-suositus säilyy. Nykytasoilla kyllä jo jokseenkin varma kasvava osinkotaso takaa jonkinlaisen tuoton(toim.huom.):

7 tykkäystä

Tällaisia positiivisia uutisia kun saataisiin lisää. L&T kehittänyt laajan patentin teollisuushuoltoon ja on uutisoinut asiasta 31.1.2025:
L&T:n kehittämälle räjäytyspuhdistusmenetelmälle EU:n yhtenäispatentti | L&T

14 tykkäystä

Sinänsä merkityksetön pikauutinen Kauppalehdestä, ihan vaan muistin virkistämiseksi, että myös SEB seuraa Lassila & Tikanojaa: SEB laskee Lassila&Tikanojan tavoitehintaa 9,4 euroon (aik. 9,7 euroa)

9 tykkäystä

L&T mainittu, jippii :slight_smile: , jäähän tästäkin jotakin viivan alle, vaikka ei maata mullistava asia olekaan: Hangon rannikolta löytyneet valkoiset rakeet ovat peräisin Nesteen merikuljetuksesta - Neste

Neste on hankkinut Hankoon tehokasta Lassila & Tikanojan koneellista puhdistuskalustoa. Neste myös tilaa L&T:ltä siivoushenkilöstöä niille kohteille, joille koneet eivät pääse, kuten kivisille rannoille.

11 tykkäystä

Tässä on Raulin etkokommentit, kun L&T julkaisee torstaina Q4-tuloksensa. :slight_smile:

Odotamme oik. liiketuloksen olleen suunnilleen vertailukauden tasolla. Tämän vuoden näkymien suhteen odotamme yhtiön ohjeistavan samaan tapaan kuin 2024 eli liikevaihdon olevan samalla tasolla ja oik. liikevoiton olevan samalla tasolla tai parempi.

4 tykkäystä