LeadDesk sijoituskohteena

Tällainen tiedote ilmestyi tänään LD:ltä :slight_smile:

LeadDesk Oyj, Yhtiötiedote, 30.12.2024 klo 12:00

LeadDeskin talousjohtajaksi Teemu Rautiainen

Teemu Rautiainen (M.Sc. Industrial Engineering and Management) on nimitetty LeadDeskin talousjohtajaksi (Chief Financial Officer, CFO) sekä johtoryhmän jäseneksi 31.3.2025 alkaen.

Teemulla on vankka kokemus talous- ja strategiajohdosta, kansainvälistymisestä, kasvusta ja yrityskaupoista. Aiemmin hän on toiminut ohjelmistoalan kasvuyhtiöiden talousjohdon tehtävissä, edellisessä roolissaan Accountor Softwaren väliaikaisena talousjohtajana ja sitä ennen esimerkiksi Rovio Entertainmentin Games -liiketoimintayksikön talousjohtajana. Aiemmin urallaan hän on toiminut myös strategiakonsulttina.

”Teemu hyppää mukaan todella mielenkiintoisessa vaiheessa, kun LeadDesk on juuri vahvistanut Zissonin yritysostolla kannattavaa kotimarkkinaansa Pohjoismaissa ja orgaanisen kasvun suhteen katseet ovat Manner-Euroopan valtavassa markkinassa. Teemu kokemus tulee olemaan tärkeässä roolissa, kun monistamme Pohjoismaisen menestyksemme Manner-Euroopassa", toimitusjohtaja Olli Nokso-Koivisto kommentoi.

”LeadDesk on rakentanut Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa vahvan kotimarkkinan sekä onnistunut kasvamaan Euroopassa. Tältä pohjalta LeadDesk lähtee entistä vahvempana Manner-Euroopan kasvumarkkinalle. LeadDeskin halu voittaa nopeasti konsolidoituvassa markkinassa on kova, ja tähän matkaan on inspiroivaa hypätä mukaan”, kommentoi Teemu Rautiainen.

LeadDeskin johtoryhmä 31.3.2025 lähtien:

  • Olli Nokso-Koivisto, toimitusjohtaja
  • Saija Pouru, VP of Operations
  • Teemu Rautiainen, talousjohtaja
  • Jarno Tenni, VP of Engineering
  • Kai Leppänen, VP of Sales
4 tykkäystä