Osakesijoittaminen

Lehto Group -ketju

No. Se meni sitten pahemmin yläkanttiin.

1 tykkäys

Olli Koponen Inderesiltä siirtyi SRV:n suhteen positiiviseksi lisää-suosituksella. SRV:n tilanne muistuttaa Lehdon tilannetta. Molemmat kääntävät laivaa oikeaan asentoon, ja molempien käänne etenee - kylläkin hitaasti. Lehdolla on takanaan 6 parantavaa osavuosikatsausta :+1:. Koposen videolla on paljon asiaa yleisesti rakennusalasta, joka koskee myös Lehtoa. Siksi linkitän sen tähän.

6 tykkäystä

Täällä ollutkin mukavasti puhetta Lehdosta viime aikoina. Ohessa viimeisin (tänään julkaistu) päivityksemme premium-lukijoille: https://www.inderes.fi/fi/potentiaalin-hintalappu-riskin-arvoinen

Lehdon osakekurssi alkaa olla laskenut jo sen verran, että sitä mahdollista tulevaisuuden potentiaalia voidaan jo pienellä turvamarginaalilla lähteä tavoittelemaan. Potentiaali 2-3 euron hujakoilla osakkeella seuraavien viiden vuoden aikana on olla, mutta vielä tähän liittyy merkittävästi riskejä.

Merkittävimmät näistä liittyvät yhtiön omiin projektinhallintaongelmiin, liikevaihto tason kestävyyteen ja alan kustannuspaineisiin. Asuntoaloituksia on tullut nyt kvartaalin aikana odotuksiamme vähemmän, mikä laski yhdessä kasvaneiden kustannuspaineiden kanssa ennusteitamme, joka taas sitten laski tavoitehintaa.

Loppuvuonna Lehdolla on myös pieni tulosvaroituksen riski mielestämme, jos asuntojen valmistumiset siirtyy tai projektien kustannusylitykset jatkuvat. Katseet ovat kuitenkin pitkälti tulevaisuudessa myös Lehdon osalta, jolloin tämän vuoden tulostasolla ei niin isoa merkitystä ole.

Yhtiöllä on kohtuu hyvä taloudellinen tilanne vielä, mutta tappioiden jatkuessa, tulee uudet rahoitusjärjestelyt kyseeseen yhtiölle. Tämä on myös riski, mitä sijoittajan pitää osakkeessa kantaa tällä hetkellä. Loppuvuoden kassavirtojen tuloutumisen pitäisi likviditeettitilanne kylläkin merkittävästi parantaa.

17 tykkäystä

Kiinnostaisi tietää arvioitteko 3 Q kvartaalille mitään tulosvaikutusta sille, että lehdistötiedotteen mukaan Lehto myi Kivistön kauppakeskuksen kiinteistöyhtiön osakkeet? Tämä on mielestäni mielenkiintoista, sillä yleensä rakennusliike saa ensin tuottoa urakkasopimuksestaan kiinteistöyhtiön kanssa ja myöhemmin, kun kauppakeskus on saatu toimimaan muutaman vuoden ajan ja kun myy kiinteistöyhtiön osakkeet. Myynti nyt viittaisi ehkä siihen, että kiinteistöyhtiö on saanut tehdyksi pitkäaikaiset vuokrasopimukset koko vuokrattavalle liiketilalle jo tässä vaiheessa ja siten löysi hankkeelleen ostajan jo etukäteen.

Emme näe tällä merkittävää vaikutusta, jonka vuoksi myös tiedote oli arviomme mukaan lehdistömuotoinen. Kyseessä on kuitenkin hyvinkin keskeneräinen hanke, joka vasta aloitetaan. Lehdolle tärkeämpi on se itse rakentamisen vaihe ja nyt tämän myötä se muuttui enemmän urakkamuotoiseksi. Tästä varmaan on saatu investoidut pääomat takaisin, sillä mitään mainintaa tulosvaikutuksesta ei ollut. Mutta Q3-raportissahan se selviää. Isompaa kuvaa se ei mielestämme tässä casessa kuitenkaan muuta.

4 tykkäystä

Ollin tuorein näkemys Lehdosta. Lehto tarjoaa nykyisillä hinnoilla sekä potentiaalia että riskiä. Olen tästä samaa mieltä Ollin kanssa.

10 tykkäystä

Taas pukkaa negaria. Kyllä on ongelmat syvällä tässä yhtiössä.

Lehto alentaa vuotta 2021 koskevaa taloudellista ohjausta

24 tykkäystä

En ole lukenut kaikkia viestejä, mutta saattaa olla hankalaa rakennusliikkeillä, jos hinnat on annettu kiinteillä hinnoilla ja nyt on vähän kaikki materiaalit kallistuneet ja rahdit vaikuttavat osin vielä erikseen.

Lehto vielä ollut aika moinen alisuorittaja, joka toimii välillä aika mielenkiintoisesti omalla tyylillään.

Vielä sellainen ajatus, että kun lehto kasvoi kovaa vauhtia, oli sen rakentamista taloista/rakennuksista monet alle 2 vuoden ikäisiä, kun ne on paria vuotta olleet pystyssä, niin niissä syynätään puutteita ja vaaditaan vuosi korjauksia jne. Tämä saattaa jälkikäteen puottaa aikaisempien vuosien kannattavuutta, jos ymmärrätte mitä tarkoitan…

4 tykkäystä

Ihmettelen, että tulosvaroituksessa mainitut ongelmat tulevat johdon tietoon vasta 3 viikkoa kvartaalin päättymisen jälkeen. On syytä epäillä, että hallitus ei ole tehtäviensä tasalla.

2 tykkäystä

Lehdon ohjeistus on koko vuodella 2021, että kvartaaleiden vaihtuminen ei juuri vaikuta negarin ajankohtaan. Kvartaalin vaihtuessa ainoastaan talousluvut kammataan läpi, jolloin ehkä tulee realiteetit selvemmin johdon näkyviin ja niitä ei voi enää vältellä → joudutaan antamaan se negari.

Lehto on kyllä uskomaton yritys. Voisi käydä Lehdon tiedotteet läpi ja laskea kuinka monta negaria on tullut esimerkiksi kolmeen viimeiseen vuoteen, muttei taida sormet riittää.
Tässäkin negarissa on syitä: 1) projektien kannattavuus 2) projektien viiveet 3) materiaalikustannukset 4) materiaalin saatavuus 5) viiveet projektialoituksissa :see_no_evil:
Näiden päälle on sitten vielä lueteltu erinäisiä riskejä.

Aiemmat ohjeistukset on nyt korvattu liikevaihto -20 % ja liiketulos negatiivinen. Teoriassa tuo negatiivinen tulos nyt kattaa melkein mitä vain, mutta tässä on myös ihan todellinen riski saada vielä yksi negari ennen Q4 tulosta, eli 2022 vuoden puolella :thinking: . En tiedä kuinka paljon alle 20 % tiputuksen pitäisi liikevaihdossa lopulta mennä tai kuinka paljon tuloksen pitäisi mennä negatiiviseksi, että annettaisiin vielä yksi negari.
Jossain toisessa yhtiössä voisi olettaa ohjeistuksen vedetyn niin matalalle, että se varmasti saavutetaan. Lehdolla omien ohjeistuksien alitus on pitkäaikainen traditio.

9 tykkäystä

Koska tämän vuoden liiketulosta koskeva tulosvaroitus annettiin jo nyt, tulkitsen, että liiketulos ei voi olla lähellä nollaa. Tätä vuotta on jäljellä vielä lähes kaksi ja puoli kuukautta. Nollan lähellä olevaa tulosta ei vielä voi ennakoida luotettavasti. Lehdon liiketulos vuonna 2020 oli -2,9 m€ ja vuonna 2019 se oli -41,8 m€. Nyt näyttää siltä, että tämä tulosparannusputki katkeaa.

YIT ja SRV ovat ennakoineet liiketuloksensa paranevan tänä vuonna. Kreate ennustaa vain liikevaihdon laskevan. Kumpikaan ei ole vielä antanut tulosvaroitusta. Lehto selittää tulosheikennystä materiaalikustannusten nousulla, materiaalien heikolla saatavuudella ja viiveillä (jotka saattavat aiheutua COVIDista ja materiaalien saatavuudesta). Nämä syyt koskevat kaikkia rakennusliikkeitä. Jos YIT ja SRV myös antavat negarit seuraavan kolmen kuukauden aikana, nämä syyt ovat hyväksyttäviä. Silloin tämä negari ei välttämättä merkitse, että tulosparannusputki on Lehdon osalta ohi. Jos taas verrokkiyritykset eivät anna negareita, perussyyt tulosheikkouteen löytyvät talon sisältä, ja ne syyt saattavat olla luonteeltaan kroonisia. Jos Lehdon tilinpäätöksestä ilmenee, että Lehto olisi päässyt positiiviseen tulokseen ilman näitä ulkoisia syitä, oletan Lehdon tulosparannusputken jatkuvan. Joskin siihen tulee nyt ennalta arvaamattoman pituinen kuoppa.

6 tykkäystä