Marimekko - Ajatonta suomalaista designia

Vielä 23.3.2021 julkaistussa tilinpäätöksessään Marimekko kertoo, että

“Marimekko ei hanki materiaaleja erittäin korkean riskin maista. Tämä koskee erityisesti puuvillan hankintaa Uzbekistanista, Turkmenistanista ja Xinjiangin uiguurien autonomiselta alueelta Kiinassa”

ja että

“Raportoitujen ihmisoikeusloukkauksien perusteella Marimekko kielsi vuoden aikana toimittajiltaan Xinjiangin uiguurien autonomiselta alueelta Kiinasta peräisin olevan puuvillan tai alueella sijaitsevien alihankkijoiden käytön Marimekon tuotteiden valmistuksessa.”

11 tykkäystä

@TeeDee enpä ollut Eettiin vielä tarkemmin tutustunutkaan, tai saattaa jopa olla että jonkun noista rapsoista olen nähnyt mutta siihen se on sitten jäänyt. Rima vaikuttaa olevan asetettu sillä tavalla kivan korkealle, että eroja oikeasti löytyy, vähän kuten brittiläisellä vastineella(?) Ethical Consumerilla. Eli keskikastikin tarkoittaa että oikeita asioita on jo tehty, ja korkeimpiin pisteisiin tai reittaukseen pääsee vain harva.

Tuosta vois myös sellaisen näkökulman saada, että isommista suomalaisista vaatemerkeistä (sikäli kun osaan hahmottaa “suuruuden” oikein) vain Marimerkko ja Halti olivat päässeet keskikastiin asti, muut isommat olivat sitten alemmissa kasteissa. Pienet yritykset tuppaa näissä olemaan nopeampia. Suunta on kuitenkin oikea suhteessa 2019 tuloksiin.

3 tykkäystä

En osaa sanoa, onko tässä mitään uutta monelle ketjua seuraavalle, mutta huomenna on Osakesäästäjien webinaarissa Marimekko:

Tiistaina 30.3. klo 18 alkaen Nuorten Osakesäästäjien webinaarissa on Marimekon yhtiöesittely. Paikalla on yhtiön toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko. Webinaarin alustana on Teams ja osallistumaan pääset alla olevasta linkistä.

2 tykkäystä

Mulle on edelleen vähän epäselvää, minkälainen vaatebrändi Marimekko haluaa (lähi)tulevaisuudessa olla. Haluaako se olla lähempänä koko kansan “Uniqlo-tieriä” vai “Suomen Gucci”-luksusbrändiä? Esim. Alahuhta-Kasko painotti tuossa Leadcastissä, että Marimekon liikeidea on lähtenyt siitä, että se haluaa erottua muotimaailman eksklusiivisuudesta ja mm. “voimaannuttaa naisia ympäri maailman”. Minusta tuntuu että aika moni näistä viime aikojen mallistoista on ollut melko eksklusiivisuutta henkiviä julkistuksia ja vienyt brändiä enemmän ja enemmän poispäin siitä jokapoika-meiningistä.

Mika Ihamuotila oli tänään julkaistussa Futucastin podissa, jossa ei ihan hirveästi Marimekosta puhuttu, mutta jotenkin rivien välistä on aistittavissa että jos asia olisi hänen vastuulla, niin se luksusbrändi on se tie. Aika paljon herran puheet kuvaavat elämää siinä omassa yläluokkaisessa kuplassaan, tuossakin vilisi maininnat huippuyliopistoista, huippuosaajista, Piilaaksosta, ranskalaisista älykköystävistä, hienoista ravintoloista, hyvästä viinistä ja rapujuhlista. Eihän Ihamuotila mikään vastuullisuusjohtaja ole, mutta vähän mietityttää että kiinnostaako häntä vastuulliset valinnat siellä ns. suorittavassa portaassa Aasian hikipajoilla.

Tämmöistä tajunnanvirtaa vaan mitä noiden parin podcastin perusteella tuli mieleen. Molemmat kuitenkin herättivät mielenkiinnon Marimekkoon sijoittamisesta, otetaan entistäkin tarkempaan seurantaan.

11 tykkäystä

Ja ihamuotila joka ottaa yleensä kantaa asiaan kuin asiaan tyytyi tänään vaan jakamaan haastetteluaan eikä vastaamaan kysymyksiin.

4 tykkäystä

On toisaalta ihan hyvä että sellainen johtaja, joka ehkä ei kykene parantamaan kohuksi noussutta tilannetta (edit: tai tässä tapauksessa omistaja/hallituksen pj, jonka varsinkin on hyvä jättää tämmöiset operatiivisen johdon käsiin), vaikenee ja jättää viestinnän ammattilaisille aikaa miettiä miten pelastetaan se mikä voidaan pelastaa…
Toki jonkun asiaan pitäisi nopsaan ottaa kantaa. Ite kun en käytä Twitteriä niin en tiedä miten tuo on kehittynyt.

2 tykkäystä

Ihamuotila omasta mielestä aika ärsyttävä hahmo, jolla tuntuu löytyvän vastaus kaikkeen - kumma ettei nyt :smiley:

Tässä hieman realisoituu Mekon riskiä ja omasta mielestä tämä on ainakin erittäin negatiivinen uutinen. Pitää tarkastella positioita salkussa, periaatteellisesti tekisi mieli heittää laitaan mutta selkäranka ei ole niin jäykkä :thinking:

2 tykkäystä

Ehdottomasti asia kuuluu nimenomaan Marimekon operatiiviselle johdolle. Hallituksen pj ja suuromistaja Ihamuotila kuuluu siihen kategoriaan, jonka kirjoituksia en ainakaan itse halua lukea kovin kirjaimellisesti, koska muuten ne aiheuttaisivat usein syviä puistatuksia.

Marimekolta asiaan odottaisi luonnollisesti jonkinmoista vastinetta, mutta toki se on niin sanotusti kahden tulen välissä. Todennäköisesti tässä on lisäksi kyse ylemmän tahon toimijan tekemisistä, kuten Finnwatchinkin jutussa todetaan: koska itse BCI on poistanut maininnan sivuiltaan, ei Marimekolle (ja muille BCI-puuvillaa käyttäville yrityksille) jää juuri muuta vaihtoehtoa kuin toimia samoin, sillä BCI-puuvilla ei yhdessä hetkessä poistu mihinkään. BCI:n toiminta ja sen eettisyys onkin sitten jo kokonaan toinen keskustelunaihe.

6 tykkäystä

Kas, luulin, että minun fiilikseni Ihamuotilan ulostuloja ja ulosantia kohtaan oli vain minun juttuni :grin: Olen jättänyt Marimekon tuotteita ostamatta hänen tähtensä, sen verran vahvasti on inhottanut. Siksi myös soisin hänen olevan hiljaa usemmin kuin äänessä… Sen sijaan osaketta olen ostanut hänestä huolimatta.

Marimekon kommentoimattomuuteen uiguuriasiassa, uskon, että tässä on strategisesti parempi pitää suu kiinni ja vain katsoa tarkasti, että TEOT ovat tarkastelun kestävät. Vähemmän puhetta siis, turha sotkeutua noihin kiemuroihin liiaksi, eikä kukaan halua, että lopputulemana ihmisten mieliin jää vain assosiaatio otsikoista Marimekko+uiguurialueen työllistäminen. Valitettavasti näin helposti käy, vaikka viesti olisi päinvastinen. Eikä Kiinaa kannata tällaisen pienyrityksen turhan takia härkkiä, riittää, että toiminta on kestävää.

5 tykkäystä

Marimekon toimintaan on varmasti syynä se mitä tapahtui H&M:lle joka katosi kaikista kiinan verkkokaupoista Kiinan valtion masinoimassa kampanjassa H&M Criticized in China Over Xinjiang Forced-Labor Stance - WSJ

Samaan aikaan Nike, Adidas ja muut joilla vastaavat maininnat nettisivuilla eivät kohdanneet mitään seurauksia. H&M vain valittiin sopivaksi kohteeksi.

Kaiken takanahan on natsisaksaan verratava toiminta jossa ihmisiä pakotetaan vuosiksi pakkotyöhön etnisyyden perusteella valmistamaan puuvillaa ja lastenvaatteita.

Aivan sairasta ja nimenomaan natseihin verrattavaa toimintaa Kiinalta. EU:n pitäisi tässä asiassa pakottaa kaikki EU:ssa vaatteita myyvät yritykset samalle viivalle eikä niin että pienistä maista tulevat yritykset jäävät kiinan komenneltaviksi. Marimekko on varmasti pahassa paikassa joskin todennäköisesti niin pieni ettei Kiinalle maksa vaivaa organisoida kampanjoita sitä vastaan.

10 tykkäystä

Hyvää informaatiota Uiguurien tilanteesta on toki vaikea saada, mutta olen kyllä samaa mieltä, että vertaus natsien kauhiiksiin on oikein. USA on ollut aika paljon EU:ta tiukkasanaisempi niin Uiguurien kuin Hong Konginkin suhteen.

Onko Kiina Marimekolle iso markkina? Täällä Taiwanissakin näkyy tuotteita Stockman tyylisissä tavarataloissa.

4 tykkäystä

Marimekko on palauttanut sivuilleen linjauksen siitä, ettei se hyväksy Kiinan uiguurialueella Xinjiangissa tuotetun puuvillan käyttöä tuotteissaan. Maininta on nyt erillisessä tuotantoperiaatteita koskevassa dokumentissa, joka on linkattuna yhtiön vastuullisuussivuilla.

”Marimekko ei toistaiseksi hyväksy tuotteissaan puuvillaa Uzbekistanista, Turkmenistanista tai Xinjiangin uiguurien autonomiselta alueelta Kiinassa puuvillan­tuotantoon liittyvien ihmisoikeus­riskien kuten lapsi- tai pakkotyövoiman käytön vuoksi”, dokumentissa sanotaan.

5 tykkäystä

Eilen oli myös telkkarissa juttua

3 tykkäystä

Näköjään alkuperäinen veikkaukseni osui aikalailla oikeaan, että diplomaattisesta tempusta olisi ollut kyse. Tuossahan Ihamuotilalla on ihan hyvät perustelut, olkoonkin että varmasti joku tuon pystyy myös tulkitsemaan kompromissien teoksi, mikä nostaa idealisteilla karvat pystyyn. Etenkin kun “vastakkain” ovat firman tuloksentekokyky, suomalaiset työpaikat ja toisella puolella maailmaa elävien ihmisoikeudet (siis tässä tapauksessa ei todellisuudessa vastakkain, vain näennäisesti).

Taidan olla tullut vanhaksi, seuraavaksi alan varmaan arvostamaan “reaalipolitiikkaa” :scream: Anyway, position ottaminen edelleenkin harkinnassa.

2 tykkäystä

Ei sinällään mitään uutta ketjuun, mutta lukemista kahvin lomaan kenellä tunnukset on

Mistä yhtiö sitten hakee kasvua? Vuosikertomuksen mukaan muoti pysyy Marimekon keihäänkärkenä viime vuoden pudotuksesta huolimatta. Nyt yhtiö aikoo investoida vielä entistä voimakkaammin verkkokauppaan ja kansainväliseen kasvuun.

*Marimekko näkyi jo 1960-luvulla Voguen kaltaisten kansainvälisten muotilehtien sivuilla, mutta yhtiön liikevaihdosta lähes 60 prosenttia tulee edelleen Suomesta.

Yhtiön toiseksi suurin markkina-alue on Aasia 18 prosentin liikevaihto-osuudella. Japani on alueen maista toistaiseksi tärkein.*

4 tykkäystä

Kovasti nämä jaksaa Talouselämässä Marimekosta juttuja kirjoittaa :thinking: Ohessa katkelmia

Selkeä kokonaiskuva on auttanut myös johtoryhmän uudistamisessa vuosien 2015 ja 2020 välillä.

Talousjohtaja Elina Anckar , kauppatieteiden maisteri hänkin, siirtyi yhtiön palvelukseen A-lehtien talous- ja henkilöstöpuolelta heti uuden toimitusjohtajan debyyttivuonna 2015. Johtoryhmän uusin tulokas on marraskuussa yhtiössä aloittanut myyntijohtaja Dan Trapp , joka siirtyi Marimekkoon urheiluvälineitä valmistavalta Salomonilta.

Talossa Alahuhta-Kaskon kanssa yhtä pitkään johtoryhmästä on ollut vain markkinointijohtaja Sanna-Kaisa Niikko . Nykyisessä tehtävässään Niikko aloitti loppuvuodesta 2020, jolloin hänet nimitettiin myös johtoryhmän jäseneksi.

Marimekon vähittäismyynnin elpymistä tuki muotialaan jo viime vuosina juurtunut digitaalinen siirtymä, jonka kehittäminen vain vauhdittui koronakriisissä. Vauhdissa pysymisestä on vastannut Marimekon digitaalisen liiketoiminnan johtaja Kari Härkönen , joka palkattiin hahmottelemaan suuntaviivoja verkkokaupan kilpailukyvylle vuonna 2016. Keskeistä osaamista on kertynyt Sanoma Digitalin verkkokauppajohtajan pestistä, vaatealan hän tuntee Zalandon Suomen-maajohtajan kokemuksella.

Digitaalisuuden lisäksi alalla näkyy kuluttajien muuttuva arvomaailma, jonka vastuullisuustrendistä Marimekko on hyötynyt. Arvopohjaan ankkuroitua suuntaa rakentaa luovana johtajana syyskuussa aloittanut Rebekka Bay . Vastuullisuuden lisäksi hänen tehtävänään on kehittää brändityötä ja kansainvälistä kilpailukykyä.

Arvoketjuun keskittyy lisäksi vaatetusalalle kouluttautunut ja yhtiössä vuonna 2017 aloittanut hankinta- ja tuotejohtaja Tina Broman , sillä vastuullisuutta haetaan myös materiaali-innovaatioista. Samana vuonna taloon tulivat myös henkilöstöjohtaja Tanya Strohmayer ja strategisia kehityshankkeita johtava Riika Wikberg , jonka tausta liiketoiminnan kehityksessä tulee muun muassa Outotecistä ja Fiskarsista . Marimekko onkin profiloitunut selkeästi naisten johtamaksi yhtiöksi.

6 tykkäystä

Marimekon toimari pörssipäivässä

14 tykkäystä

@Petri_Kajaani , uskallatko sanoa onko Marimekosta tulossa laajaa raporttia vielä tämän vuoden puolella, vai kuinka usein noita laajoja tulee? Viimeisin näyttäsi olevan 11.07.2019.

4 tykkäystä

Tulee tän vuoden puolella.

17 tykkäystä

Se ois 21.5.2021 Marimekko 70 vuotta :partying_face:

Tämmönen uutinen sattui silmään

3 tykkäystä