Marimekko - Ajatonta suomalaista designia

Tässä olisi linkki tiedotteen ja sen alle olen laittanut rapsan sekä vertailutaulukon. :slight_smile:

SIinä vertailuksi:
image

10 tykkäystä

Liikevaihto lievästi yli ennusteen, kannattavuus jäi ikävästi alle. Liikevaihdon lasku kotimaasta, ulkomailla pysynyt ennallaan lisenssimyynnin laskusta huolimatta. Onhan tässä jonkinlainen hopeareunus jos tuotemyynti ulkomailla vetää.

11 tykkäystä

Ei hyvä, ei kamala. Samaa mieltä, että mieluiten lv:n lasku otetaan kotimaasta. Voi olla, että tulee tankkailupaikkoja tarjolle lähipäivinä…

7 tykkäystä

Tässä on vielä Raulin kommentit tuloksesta. :slight_smile:

Marimekko raportoi Q1-tuloksensa tänään aamulla. Liikevaihto laski odotetusti, joskin vain 2 % vertailukaudesta. Tulos sen sijaan laski hieman meidän ja konsenusodotusta enemmän korkeamman kulutason takia. Koko vuoden ohjeistus kasvavasta liikevaihdosta ja 16-19 % oikaistusta liikevoittomarginaalista pidettiin ennallaan. Aasian kasvu oli Q1:llä hyvää ja yhtiö nosti arvioita uusista Aasian myymälöistä. Hieman odotettua heikommasta tuloksesta huolimatta emme odota merkittäviä ennustemuutoksia tämän raportin pohjalta.

15 tykkäystä

Evliltäkin tuli tuloskommentti, eivät ole suuresti yllättyneitä: Marimekko: No big surprises - Evli | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

8 tykkäystä

Tässä on Sijoittaja.fi:n muutamissa minuuteissa luettava analyysi Marimekosta.

Pitkässä juoksussa Marimekon osake on ollut erinomainen sijoitus, mutta viime syksystä saakka osakkeen kurssikehitys on ollut melko vaisua. Yhtiöllä on kovat kasvu- ja kannattavuustavoitteet tuleville vuosille, mutta lyhyellä aikavälillä sijoittajat ovat edelleen varuillaan osakkeen suhteen etenkin maailmantalouden hidastumiseen liittyvien riskien vuoksi. Pidemmällä aikavälillä sijoittaja voi kuitenkin melko huoletta lisätä osaketta nykyisiltä 8–10 euron tasoilta. P/E-luku vuoden 2023 tulosennusteella on 14,9, joka on Marimekolle todella halpa. Pidämme pandemiaa edeltävää kurssihuippua noin 8 euroa pohjatasona, jolla osaketta on lähes pakko ostaa.

12 tykkäystä

@Rauli_Juva haastatteli Tiina Alahuhta-Kaskoa tuloksen tiimoilta: Marimekko Q1’23: Odotettua pehmeyttä | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

Jossakin vaiheessa Rauli ehti Kauppalehdellekin puhumaan kurssia ylös aamun syöksystä :slight_smile: , en nyt referoi, kun aika paljon samoja asioita, joita on luettavissa Inderesin katsauksista ja varmaan tuosta Tiinankin haastattelusta: Marimekon alkuvuosi oli sijoittajille pettymys – Tätä yhtiössä kannattaa nyt pitää silmällä | Kauppalehti

Ehkä kuitenkin tämä Raulin kommentti ansaitsee tulla lainatuksi: ”Kansainvälisen kasvun onnistuminen on se, jota sijoittajan kannattaa pitää silmällä. Siihen kulminoituu Marimekon tarina.”

19 tykkäystä

The management is continuing it’s path to destination… “confusion.” They claim that the economy is challenging, but at the same time more employees than last year and promises for new store openings ahead. How many times have they said about these new stores, I wonder how complicated it is to open a store to sell already avaliable inventory? By the way, inventories again up big, +22%. Either the economy is challenging and we wait, or it’s not, and we go ahead with new stores next month. Management please decide.

Furthermore, we have been noticing here that since fall 2022 Marimekko is overdoing it with discounts. Some said it was just “seasonal.” Today we see the hit on the margins. Margins were almost slashed in half.

Cash and cash equivalents down big, which means they are burning down valuable cash instead of holding it for difficult times ahead (they said the economy is challenging).

The IKEA collaboration with all the noise is not giving any ground breaking results. The management hasn’t understood yet that IKEA is using Marimekko to elevate their IKEA collection. Next to the expensive Marimekko products, IKEA presents their cheaper options. It’s like asking the customer directly, why would you pay 3-4 times more for a Marimekko thing when we also do colored and flower-patterned things for a fraction of the price?

Adidas “limited” edition no 5… OK! It can’t be that “limited” when in two years you already did 5 of these. Some of the previous collaboration clothes were selling like -50% until lately. What’s the point to do so many of these when you can’t sell them?

All this noise a year now about the Asian expansion and no serious difference in the bottom line. I don’t think people in Asia, regardless how big countries are over there, care to buy things from some Finnish brand, but still made in China or Thailand. Why should they overpay when they produce them domestically for a fraction of the price for H&M, IKEA or their own brands?

I don’t see a way forward for Marimekko with this management team. This management has hit the ceiling for ideas and execution. I don’t see how the stock price can ever move higher when margins will be shrinking like this, waiting for some Asian stores to start profiting or IKEA collaboration no 2,3,4,5 (or adidas no. 6,7,8,9…) to make any serious difference.

You need few stores with extraordinary customer service, few nice and durable collection made somewhere you fully control and with mention on sustainability, fair wages and good working conditions so you can then charge premium prices. Then you have a plan about improving margins and expanding to new locations where exclusivity and luxury are appreciated.

9 tykkäystä

Tämä tulee olemaan pitkässä juoksussa haaste myös Marimekolle. Toki he nähdäkseni yrittävätkin jo osaltaan päästä tähän trendiin kiinni muun muuassa aiemmin järkätyllä Pre-Loved kamppiksella.

5 tykkäystä

Tässä on Raulilta tuore Marimekon yhtiöraportti. :slight_smile:

Marimekon Q1 oli odotetusti vertailukautta heikompi, joskin tuloksen osalta myös ennusteiden alapuolella. Leikkasimme tämän johdosta kuluvan vuoden tulosennusteita 5 %. Yhtiön ohjeistus vuodelle 2023 pysyi ennallaan ja näemme myös pidemmän aikavälin potentiaalin olevan edelleen hyvä.

image

https://www.inderes.fi/fi/q1-jai-heikoksi-nakymat-edelleen-hyvat

16 tykkäystä

Hyvä nosto ja ihan aiheellinen huoli Marimekon vaatesegmentin näkövinkkelistä. Jos miettii tätä vastuullisuusteemaa, niin muutama eri tulevaisuuden skenaario tulee mieleen.
a) Mikäli vastuullisen kuluttamisen trendi vahvistuu entisestään, kuluttajat tulevat muuttamaan kulutuskäyttäytymistään kohti vastuullisempaa kuluttamista. Tämä tarkottaisi siirtymistä ”pikamuodista” entistä enemmän kohti vastuullisempia ja laadukkaampia tuotteita, tässä tapauksessa vaatteita.
b) Sen sijaan, että ostetaan uusia vaatteita, suositaan kierrätettyjä vaatteita.

Sitten jos miettii miten tällaiset kuluttamisen trendit voisi vaikuttaa mekkoon, niin äkkiseltään ensimmäisen skenaarion kaltaisen kulutuskäyttäytymisen lisääntyminen sataisi yhtiön laariin, kun taas toinen skenaario voisi laskea kysyntää. Tämä ensimmäinenkin skenaario vain silloin ja silloin mikäli kuluttajat pitävät Marimekon vaatteita vastuullisina ja laadukkaina. Nythän täällä palstalla on ollut paljon negatiivistakin puhetta Marimekon tuotteiden laadukkuudesta. Itsellä on vaatteiden osalta yksi unisex-paita, joka on ollut käytössä varmaan yli 5 vuotta ja on kyllä edelleen hyvässä kunnossa. Osaisiko esimerkiksi @Aili kommentoida Marimekon vaatteiden laatua enemmän? Lopuksi on todettava, että vaikka yleinen ilmapiiri kuluttamisen ympärillä muuttuisi, ei se vaikuttaisi kaikkien kulutuskäyttäytymiseen. Kaikilla ei tule jatkossakaan olemaan rahaa siinä määrin, että pystyisi tehdä ostopäätöksiä muun kuin hinnan perusteella.

4 tykkäystä

Anniina Nurmen kirja kuin ”Rakastan ja vihaan vaatteita” on kaikille vaateteollisuuden eettisyyskeskustelusta kiinnostuneelle mielenkiintoinen lukukokemus. Kirjoittajalla itsellään on ollut eettinen Nurmi-brändi ja tajusi itsekin, että vaatteiden eettisyyden määrittely on nykyisellään haastavaa. Vaikeus piilee läpinäkyvyydessä.

Jonkin australialaistutkimuksen mukaan vaatteelle syntyisi 25snt lisähintaa, mikäli se tuotettaisiin siten, että sen tekijät saisivat elämiseen riittävää palkkaa, Eli siis hieman enemmän kuin minimipalkka ja vaatteet tuotettaisiin missä päin maailmaa.

Itseasiassa kovin huonosti. :face_with_hand_over_mouth: Suomalainen tekstiiliteollisuus eli Neuvostoliiton romahtamisen ja vaatekaupan maailmankaupan aukeamisen jälkeen siinä määrin murrosta juuri noina hetkinä kun itse olen ollut teini-iässä.

Silloinen Marimekko panosti varttuneempaan väkeen ja nuorille rantautui ulkomailta Hennesin, VeroModan, Onlyn ja Lindexin tapaisia vaatemerkkejä/taloja, joista oma ikäpolvi on tottunut vaatteensa ostamaan. Ikävästi Marimekolla oli silloin vielä turkistarhauksia ja Verimekko polttomerkattiin liian monen verkkokalvoihin. Sanotaan, että teini-ikäänsä 90-l puolivälistä 2010-luvun alkuun viettänyt ikäpolvi ja tästä vanhemmat miehet on hieman menetettyä asiakaskuntaa ja Marimekko profiloitui heidän silmissään tätimerkiksi.

Mutta hyvälaatuiseksi sellaiseksi.

Nykyään on ollut mielenkiintoista seurata, miten Marimekko on selkeästi nuorentunut. Se on suunnannut selkeästi tuotteitaan nuorille. Itse olen huuli pyöreänä ihmetellyt, miten sen ovat tehneet.

Brändi profiloituu nykyään tylsän tätimerkin sijaan rohkeaksi, laadukkaaksi unisex-malliksi, mikä lupaa todella hyvää tulevalle. Rohkeudessa ei ole mitään tylsää. Se kestää myös hyvin aikaa.

Se, miten itselle on Marimekko polttomerkattu yhdellä tavalla, tulee olemaan polttomerkattu toisille toisella tavalla. Nuo nuoret varttuvat vanhemmiksi ja vaikka moni asia muuttuu, tietynlaiset mieltymykset ja ajatusmallit ei. Mikäli nykyiset asiakkaat jatkavat löytöjen tekemistä, he jatkavat Marimekon shoppailua. Kun merkki on nuorentunut, se todennäköisesti saa jatkossakin uusia asiakkaita. Marimekossa on jännä, miten vaatteet on tunnistettavia, vaikka kaikissa ei olisikaan unikkoa.

Ulkomailla varmaankin olisi myös lisäpotentiaalia.

Vaatteiden uusiokäytöstä ei pidä olla huolissaan. Mikäli vaatteelle löytyy ostajia käytettynäkin, sen jälleenmyyntiarvo kasvaa. Mikäli vaatteen jälleenmyyntiarvo kasvaa, siihen voidaan panostaa uutta ostaessa vähän enemmänkin. Se helpottaa monien muutospaineiden toteutumisen mahdollisuuksien kierrettä. Jossain kohtaa ne käytetyt vaatteet ostetaan uutena kiertoon. Joku sen kumminkin tekee.

On kahdenlaisia vastuullisia vaatteiden ostajia:

  • niinkuin Anniina Nurmi, joka punnitsee vaateostoksensa hyvin tarkkaan, mitä hän oikeasti tarvitsee ja mikä täyttää hänen kriteerinsä
  • niinkuin toimittaja Iina Mikkola, jolla on paljon vaatteita, mutta ostaa kaiken käytettynä.
26 tykkäystä

In Scandinavia with just +1 store from Q1 2022 the sales are up 16%. In Asia Pacific the same growth was achieved by +5 stores. Even though total sales in Asia Pacific are two-and-a-half times more than in Scandinavia, Marimekko is having 77 stores totally in Asia Pacific, while in Scandinavia the stores are only 8.

Marimekko does 437 000 sales per store in Scandinavia vs 109 000 per store in Asia Pacific.

This means that stores in Asia Pacific are barely profitable (some of them maybe aren’t at all), with terrible margins and tremendously risky. Instead of having just 8 stores in Scandinavia they should invest to get 8 Marimekko stores in every Scandinavian country. It is more than clear where the brand is popular and what is needed to drive sales.

10 tykkäystä

Minulla on henkilökohtainen suhde Marimekkoon, vaikka olen mies. Aluksi :ox: -argumentteja henkilökohtaisesta näkövinkkelistä.

Suvussamme on ollut kaksi Marimekko-yrittäjää / franchise-myymälän vetäjää. Sitä kautta minulla on pienestä pitäen ollut paljon Mekon tuotteita.

Isoäitini on myös aikamoinen Marimekko-fani. Häneltä löytyy 70-80-luvulta olevia yhtiön raitapaitoja, jotka ovat edelleen käytössä. Niiden värit eivät ole vieläkään haalistuneet. Voitteko kuvitella? Tätä voi kutsua laaduksi.

Hyppäsin Marimekon osakkeenomistajaksi koronadipissä 2020, kun yhtiö otti muiden mukana voimakkaasti osumaa. Tätä ennen olin lukenut Mika Hyttisen kirjasta ylistävää analyysiä yhtiötä koskien.

Lisäksi Marimekon kuosit ovat rohkeita, tunnistettavia ja innovatiivisia. Katteet on nykyjohdon alaisuudessa saatu kuntoon.

Lopullisen ostopäätöksen viimeisteli yhtiön uusi johto, jonka track record on tosiaan vertaansa vailla. Marimekko on onnistunut luomaan brändinsä uudelleen ja on nyt trendikäs myös nuorten keskuudessa sekä erityisesti Aasian markkinalla.

Seuraavaksi :bear: - argumentteja. Moni on todennut, että brändiä on hankala arvottaa numeroiksi ja siten muotiyhtiöiden arvon määrittäminen on hankalaa. Muodissa erilaiset trendit tunnetusti tulevat ja menevät.

Kun kerroin Marimekko-omistuksesta paremmalle puoliskolle, niin hän oitis julisti tuotteet karmeiksi. Kukaan itseään kunnioittava nuori tai nuorehko nainen ei pukeudu hänen mielestään Mekon tuotteisiin, jotka ovat kuin lakanoita päällä peittäen kaikki naiselliset muodot. Mummomainen oli yksi atribuutti, jonka hän mainitsi.

Esimerkkejä Marimekon tuotteista:

IMG_7980
IMG_3599
IMG_4421
IMG_4961

Esimerkkejä kilpailijoiden tuotteista (Mekon yhteistyökumppani Adidas, Dolce&Gabbana):


Marimekon tuotteissa ei ole vyötäröä lainkaan ja ne ovat lakanamaisia. Ne piilottavat kaikki naiselliset muodot alleen. Puolison mielestä kukaan alle mummoiän oleva nainen ei tällaista käyttäisi.

Jäljempänä olevat kuvat ovat toista maata: istuvia, hyvännäköisiä ja seksikkäitä. Jopa Adidas x Marimekko tuotteet eivät näytä puolison mielestä ollenkaan hyvältä.

Olen ollut Japanissa vaihdossa ja tiedän, että naiset tykkäävät siellä korostaa sääriä rintojen sijaan. Niinpä lakanamainen mekko ehkä myy siellä hyvin.

Kaikesta tästä herää kysymys, että onko Marimekolla lopulta enää juurikaan kasvun varaa länsimaissa, jolleivät uudista tuotteidensa malleja. Mielestäni puoliso on oikeassa siinä, että moni nainen haluaa tuntea itsensä kauniiksi ja seksikkääksi eikä peitellä vartaloaan.

39 tykkäystä

Vaikea näistä on sanoa juuta tai jaata, hyvä kommentti joka tapauksessa ja kiitos siitä!

Olen myös kuullut kommentteja tuosta mummomaisuudesta, mutta jotenkin kuvittelisi että kyllä Marimekon mekoistakin saa muotoja korostavia vaikka lisäämällä vyön tai jotain? Adidas-yhteistyöstä ainakin lähipiirissä on hameväki tykännyt kovasti.

Mielestäni hyvännäköisiä vaatteita eikä tarkoituksella super ”seksikkäitä”. Varmaan kuitenkin valtaosalla sellainen vartalo ettei nämä huippumallin päällä hyvännäköiset Dolce&Gabbanat välttämättä näytä hyvältä ja Mekko tarjoaa hyviä väljempiä vaihtoehtoja.

Yksi asia mitä olen pohtinut on miesten muodin lisääminen Marimekon tarjontaan. Jotain unisex tuotteita löytyy, mutta uskoisin kysyntää olevan enemmänkin.

1 tykkäys

Täysin samaa mieltä! Marimekolla tosi hyviä ”printtejä” ja siten paljon potentiaalia. Oikeasti vaikea ymmärtää miksi vaatteissa edelleen tehdään vain säkkejä ja kaapuja. Ei pitäisi olla vaikeaa palkata muutama vaatesuunnitelija joka osaa hommansa? Ja ”kulttuurikaapuja” voi toki jatkossakin tehdä ja myydä Suomessa mummoille, eli ei pitäisi olla mitään hävittävää!

6 tykkäystä

Mielenkiintoinen ja hyvä pointti @miljonaariksi tuosta Marimekon suosimasta muotokielestä. Suomessahan nuo vaatteet ovat kuitenkin todistetusti myyneet viime vuosina hyvin myös monille nuorille naisille. Tosin onhan Suomi myös yksi maailman ylipainoisemmista kansoista, eikä täällä muutenkaan keskimäärin pukeuduta yhtä rohkeasti ja naisellisesti kuin vaikka E-Euroopassa.

Siitä olenkin siis ehdottomasti samaa mieltä, että kansainvälistymistä ajatellen tämä nykyinen muotokieli voi olla haaste. Vaikka kaikenlainen ”non-binary”-pukeutuminen kasvattaa sinänsä suosiotaan, niin suurin osa ihmisistä pukeutuu silti edelleen sukupuolittuneesti. Eikä Marimekon mallistojen muotokieli ole tosiaankaan se kaikista naisellisin.

1 tykkäys

That’s actually a really good point. It’s quite interesting that the only store locations in our neighbour are in Gothenburg and Stockholm when considering that Marimekko is somewhat hot stuff in Sweden and is also at least twice as big market.

15 tykkäystä

Tämä on hyvä nosto ja kuvastaakin aika hyvin erilaisia mieltymyksiä. Oma subjektiivinen kokemukseni on, että Marimekko on ottanut edellisen 15-vuoden aikana ihan mielettömän nuorennusharppauksen. Brändi edustaa hillittyä tyylikkyyttä JA se puhuttelee nykyään molempia sukupuolia. Hep! Mutkat suoraksi: markkinakoko tuplattiin tällä liikkeellä, kun mallistoissa on puskettu läpi unisex-mallistoa ja vielä onnistuneesti!

Jos miettii minkälaisia brändejä maksukykyiset käyttäjät etsii, niin koen, että ei ihonmyötäisiä makkarankuorimekkoja, vaan ajatonta tyylikkyyttä ja funktionaalisuutta. Tunnen läjäpäin 25-40v korkeasti koulutettuja ja maksukykyisiä naisia (ja miehiä!), jotka arvostavat brändin erittäin korkealle. Tältä osin havainnot arjesta poikkeaa täysin puolisosi vastaavista.

Jos menee Aleksanterinkadulle tarkastelemaan ihmisvilinää, niin tyylikkäästi ja ajattomasti pukeutuvat ei pukeudu ihoa myötäileviin vaatteisiin, ainakaan pohjoismaissa. Se ei kuulu myöskään japanilaiseen pukeutumiskulttuuriin.

Ehkä Marimekkolla on tästäkin ihan hyvä käsitys ja on järkevää olla erilainen vs. D&G kaltaiset ihonmyötäiset mekot. Mieltymyksiä on monenlaisia, mutta arvokkaasti pukeutuvat henkilöt (oman subjektiivisten havaintojeni perusteella) eivät ole kiinnostuneet pukeutumaan niin, sillä sitä ei mielletä tyylikkääksi.

Style never goes out of fashion.

23 tykkäystä

@Eicca The fact that the management is opening stores in Thailand like there is no tomorrow and not in Berlin, where so many Finns live and travel every year it’s difficult for me to understand. GDP per capita in Thailand is barely 7000$ while in Germany is 51000$. Yes, Finns travel to Thailand as well for a few months every year, but nowhere close to the frequency of going to Germany or having relatives in Germany, or working or studying in Germany.

So mamy Finns live in Norway, and still only one store. It’s a disappointment. In the richest country in the region where people pretty much dress the same as the people in Finland, we have almost no presence.

We need stores in Europe and big European capitals where young people are closer to young people from Finland. I don’t expect any 20 year old Thai person working 15 hours a day for 10$ to be buying anything Marimekko, unless we are talking about the very few affluent in the country. I don’t get the management’s strategy there. I don’t get the fetishism about going big in Asia Pacific while skipping the Nordics and the EU markets.

13 tykkäystä