Media and Games Invest - Kasvava kassakone Ruotsista

2 tykkäystä

5 tykkäystä

Warburg-25-04-2022.pdf (1,0 Mt)

2 tykkäystä

Yritysostoksilla. Hmm.

3 tykkäystä

Yhtiö vaikuttaa ainakin luvuiltaan hyvälle. Ostohinta vissiin jonkin verran M8G omaa arvostusta korkeampi (laskin että markkina-arvo/EBITDA olisi noin 5,33). Pelkällä kiinteällä hinnalla tuon ostohinta olisi 9,2 ja pälle tuntematon määrä myöhempiä maksuja.
Mutta hyvä että löysivät jotain ostettavaa, uskon että yhtiön johto on kärryillä tuon yhtiön yhteensopivuudesta.
Ilmeisesti kuitenkin aika pieni ostos M8G:n kokoon verrattuna?

2 tykkäystä

Aika kalliillahan tuo meni varsinkin kun leijonanosa rahoituksesta järjestettiin annilla ostettavan yhtiön ollessa M8G kertoimia ylempänä. Kiinnostavaa nähdä katsooko markkina sormista läpi keskittyen synergiahyötyihin.

Tosiaan oston rahoittamiseksi tehtiin myös suunnattu anti viime yön aikana. Ihan hyvää kiinnostusta instikoilla, kun hinnaksi saatiin 31,5SEK. Antaa hyvää tukea kurssille ja luottoa tehdylle ostolle :ok_hand: Nämä ostot kuuluvat kuitenkin oleellisesti MGI:n strategiaan, ja niitä kuuluu tehdä hyvällä tahdilla (mutta toki ei millä tahansa hinnalla).

3 tykkäystä










2 tykkäystä


2 tykkäystä

Mediamainonnan kehitys oli pirteää huhtikuussa | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

Vaikka tämä vain Suomen osalta, niin tuskin huonosti M8G:kään mennyt Q1 ainakaan media puolen osalta.

Ja aiempi tiedote, jota ei ole vielä laitettu:

1 tykkäys

En ehtinyt vielä tarkemmin perata läpi, mutta muistaakseni ennusteet oli samaa luokkaa ja kurssireaktion perusteella myös suht hyvin odotuksiin.

Redeyen mukaan hyvä orgaaninen kasvu

Joku tiedote taas, joka ei itselle täysin avautunut.

Pareton mietteet Q1 jälkeen (13.6.2022)

Nasdaq Stockholm ilmoitti muutoksista First North 25 -indeksiin 1. heinäkuuta alkaen.

Indeksiin lisätään seuraavat osakkeet: Akelius Residential Property serier D, Svenska Nyttobostäder, Implantica SDB, Stenhus Fastigheter i Norden, Karo Pharma, SkartaNYAB , Kempower ja Viva Wine Group.

Indeksistä poistuvat osakkeet: Acast, Modulight, CoinShares International, Smart Eye ja Media and Games Invest

3 tykkäystä

Pientä yritysostoa jälleen:

2 tykkäystä

Toimari ostoksilla yhteensä 456 847SEK arvosta (noin 42,5kiloeuroa). Vuoden alkupuolella taisi viimeksi tankkailla jos en väärin muista

EDIT

Ilmesesti Remco ostanut myös Frankfurtin pörssistä 75,7kiloeuron arvosta, joten yhteensä semmonen 118,2k€ potti

3 tykkäystä

Toimitusjohtajalla riittää luottoa yhtiöön vaikka markkinoilla ei

2 tykkäystä

3 tykkäystä

Marketscreenerissä olevat Q2 ennusteet ylitettiin melko mukavasti, mutta 2022 ohjeistus samaa luokkaa kuin ennusteet.

Liikevaihto 78.1m, +37% ja tulosrivit net resultia lukuunottamatta kasvoivat sitäkin kovempaa. Net result vain +7% :thinking:

4 tykkäystä

Ehdit ensin :sweat_smile:

Samaa pienehköä nettokasvua ihmettelin myös. Firmahan tekee käsittääkseni melko aktiivisesti poistoja, koska strategiaan kuuluu “kuluttaa ja mainostaa toisten tekemät pelit loppuun”. Näin ollen, kun viime aikoina ei ole tehty isoja ostoksia, kasvaa poistojen suhteellinen osuus hetkellisesti hieman suuremmaksi. Kuulostaako loogiselta?

Aktiivinen kulujen karsiminen ja nettovelan pienentäminen :+1:

Veikkaan myös, että marketscreenerin ennusteet ovat arvioineet loppuvuodelle yritysostoja, jotka jäisivät (yllä mainittujen tavoitteiden myötä) nyt hieman vähemmälle.

Muutenkin rapsasta jäi ihan hyvä kuva tässä ympäristössä. Mainittiin mm, että mainostaminen on vähentynyt asiakaskunnassa jonkin verran, mutta silti saatiin kasvua aikaan sielläkin.

Kun kurssi on tullut jo 50% alas ilman mitään negaa, niin luulisi että tänään nähtäisiin hieman korjausta.

4 tykkäystä

Warburgin päivitetty analyysi

Toimitusjohtaja jälleen tankannut. Tällä kertaa 49,2k€ edestä Frankfurtin pörssin kautta
https://www.avanza.se/placera/telegram/2022/09/02/media-and-games-invest-media-and-games-invests-vd-remco-westermann-okar-sitt-aktieinnehav.html

4 tykkäystä