IT-palvelusektori sijoituskohteena

Omia huomioita sektorin yhtiöiden raporteista yleensä:

  • Liiketoimintaan Q1:llä epidemialla oli vain vähäisiä vaikutuksia. Siirtymä etätyömoodiin on operatiivisesti sujunut hyvin. Jos Q1 tulosluvuissa oli ongelmia, syyt niihin todennäköisesti olivat olemassa jo ennen koronaa.
  • Uusmyynti on vaikeutunut, mutta tässäkin suhteessa Q1 armahtaa, koska iso osa neljänneksestä oli vielä pääosin ”normaalia elämää”. Q2 tulee olemaan armottomampi.
  • Myynnin mahdollinen sakkaus heijastuu etenkin H2:n liikevaihtoon ja käyttöasteisiin, eikä kukaan oikein osaa tai halua arvioida, kuinka pahasti. Samaan aikaan asiakkaiden mahdolliset konkurssit heijastuisivat kadonneena liikevaihtona, ja lisäksi tuloksiin voi tulla toinen takapotku saamisten alaskirjauksista. Ylläpito ja jatkuvat palvelut eivät ole jatkuvia jos asiakas joutuu vetämään töpselin seinästä.
  • Niille, keiden tase ja bisnes kestää, loppuvuonna saattaa tarjoutua kohtuuhintaista yritysostettavaa. Pandemian jälkeiselle ajalle sektorin kasvunäkymät ovat parantuneet. Kriisistä voittajina selviävät yhtiöt korjaavat hedelmät.
13 tykkäystä

Ensimmäinen kurkkaus Q2:een tällä sektorilla. Goforen huhtikuun luvuissa ei heikkouksia. Laskutuksen kehitys odotetulla tasolla, ja henkilöstömäärä ja alihankinnan käyttö kasvoivat edellisestä kuukaudesta. Loppuvuoden kommenteissa on ymmärrettävää varautuneisuutta.

6 tykkäystä

Tähämän ketjun otsikkoon viitaten sijoittaisin itse tällä hetkellä Digiaan :slightly_smiling_face:
Toki odottaisin, että pieni lasku tuosta tulisi ensin nyt parin päivän suurien nousujen jälkeen.

Q1-tulos oli vahva ja tulevaisuudennäkymät hyvät. Koronankaan ei arvioida huonontavan/muuttavan Digian tulosta merkittävästi. Turvallisin mielin uskaltaisin hypätä mukaan kelkkaan :smile:
Digiasta keskustelua, tietoa ja neuvoa täältä: DIGIA Oyj -ketju

4 tykkäystä

Sijoittajatoverit, nyt on Inderesiltä tullut uutta videota koskien IT-sektoria :slightly_smiling_face:
Sisältö seuraavanlainen:
00:20 Miten koronavirus ehti vaikuttaa alan yhtiöiden liiketoimintaan ensimmäisellä neljänneksellä?
02:00 Jatkuvaluonteinen versus projektiluonteinen liiketoiminta, asiakasmix
03:20 Miten kulurakennetta pystytään tarvittaessa sopeuttamaan?
05:00 Liikkumavara taseissa ja yritysjärjestelyissä
07:20 It-palvelusektorin arvostustaso
09:25 Minkä yhtiön nostaisit erikseen esiin nykytilanteessa?

4 tykkäystä

Joku taisi innostua inderesin videosta kun osti 325 000kpl Siiliä 9.25 hintaan :slight_smile: Aika iso kauppa, lähes 5% osakkeista selvästi yli markkinahinnan.

12 tykkäystä

Goforelle luotu nyt oma ketju varsin raflaavalla nimellä :sunglasses:

2 tykkäystä

Viikon sisällä pari uutta sopparia Innofactorille. Ei taida korona paljon vaikuttaa, ainakaan negatiivisesti.

3 tykkäystä

Julkispuolen toimijoiden meno vakuuttavaa. Innofactor, Digia, Gofore rokkaa.

Voittajat erottuu varmasti todella selvästi mitä pidemmälle mennään. Jo nyt viitteitä.

2 tykkäystä

Innofactorista uusi rapsa, tavoitehinta 0,95 ja lisää…

Nähdäänkö huomenna Inderes-efektiä…?

Hyvin on tilauskantaa tullut viimeaikoina…

1 tykkäys

Minä ainakin näin tämän jo ennalta ja tankkasin takaisin salkkuun n. 0.82 eurolla/osake.

Miksi ei kurssi korjaantuisi, paitsi siitä paskanmausta joka tuli pari vuotta sitten, kun jokunen varoitus oli peräkkäin.

Mutta kuka se nyt vanhoja muistelee??

1 tykkäys

Joo Innofactorille kävi vähä kuin Nokialle.
Kun ostaa skeidaa silmät kiinni, niin väkisin tulee sulateltavaa ja kehitettävää.
Nyt Ensio on taas niskan päällä ja rauta on kuumenemassa.

Joko Ension on pankkilainalla ostetut osakkeet on plussalla? Mikähän se hinta taannoin oli. Muistaako kukaan?

Muistelisin, etta 82 sentin nurkilla oli hinta sen haastattelun aikoihin. Eli pinnalla on jo ollut hyvan aikaa.

Et varmaan vielä myynyt, vaikka 1 euro ylitettiin
:wink:, eiköhän vetäistä samantien sinne 1,3-1,5 loppu vuodelle.

1 tykkäys

Joo en ole myynyt ja täytyy potkaista myyntitölkkiä eteenpäin.
Tässä on nousuvaraa edelleen, ei pidä hötkyillä…
Softabisnes on vaan saanut tuulta purjeisiin Korona-digiloikasta :+1::+1:
Innofactor rule the Skandinavia :v:

1 tykkäys

Tähän sopisi pieni äänestys, kuinka leveä hymy Ensiolta saadaan Q2 tuloksen jälkeen.

2 tykkäystä

No kyllä Ensiolta saattaa päästä pieni hörhö-nauru jopa…

1 tykkäys

Paljonkohan IT-palvelusektorilla oli matkustuskustannuksia keskimäärin suhteessa liikevaihtoon ennen koronaa ja mitä se on ollu maaliskuun jälkeen? Voi olla merkittävä kustannussäästö kun lähes kaikki on tehty etänä?

Onko IT ja pelitalojen nousuvara jo syöty kun eivät pysy indeksin mukana?

Aika moni kotimainen IT-talo on pienivaihtoinen pikkuosake jotka liikkuvat lähinnä kerran kvartaalissa. Q2 tulosten tippuessa nähdään sitten liikettä taas.

Itse tuossa poimin Siiliä reppuun kun näytti juuri tällaiselta “koronapainunut, mutta ei toipunut muun markkinan mukana läheskään yhtä hyvin” -caselta. Noussut tähän mennessä huikeat 2% hankinnan jälkeen ja Q2 tulee parin viikon päästä - oletan että ehkä hieman piristyy lisää kun ennen rapsaa aina jotkut hankkii pelilappuja ja sitten rapsasta riippuen heilahtaa taas jonnekkin jossa voi jatkaa flattia viivaa seuraavat 3kk :smiley:

9 tykkäystä