IT-palvelusektori sijoituskohteena

Lisätään myös Digian tuore esitys tänne👇

7 tykkäystä

Omaan korvaan ja silmään muutamia kyllä tarttui tuosta. Vähän tikulla nokkaan, mutta ihan mielenkiintoista kuinka hankalaa on erottua tässä markkinassa toisista vastaavista taloista. Suomessa on tällä saralla paljon laadukkaita firmoja, mikä on hyvä tietysti.

  • Osassa kuvaajista puuttui asteikko, vain aika-akseli (Henkilöstökokemus, Asiakastyytyväisyys). Toki esitettiin trendinä, mutta vaihtelun / trendin saa sopivalla asteikolla paljon hurjemmaksi kuin se oikeasti on.
  • Osaamisalueissa ei ole mitään erikoista - siis muihin verrokkeihin verrattuna. Taustajärjestelmät, integraatiot, data/design.
  • Puhuttiin paljon projektiliiketoiminnasta, mistä näin itse alalla olevana näen taas suunnan olevan menossa enemmän tuoteomaiseen pidemmän aikavälin tarkasteluun missä ei tehdä one-off -tyyppisiä ratkaisuja.
  • Offshoring (juuri-aloitettu kumppanuus) - onko jollakin hyviä kokemuksia näistä, tai että tässä olisi joku löytämätön viisasten kivi?

Hyvää kasvua toki tullut, samoin pärjääminen rekrymarkkinassa. Etenkin nyt kun markkinoilla on eloa suuntaan ja toiseen.

1 tykkäys

Muutamat suomalaiset Firmat ovat alkaneet kasvaa ulkomaille off-shoring tyyppisesti. Tai “offshoring” on ehkä vähän väärä termi, riippuu vähän miten sitä ajatettelee, mutta esim siilillä suht paljon toimintaa ulkomailla.

Tässä on analyytikko Joni Grönqvistin puheenvuoro IT-palveluyhtiöiden “sijoitusiltamissa”. Kannattaa kuunnella, mikäli ala kiinnostaa, tiivis, mutta kiinnostava puheenvuoro. :slight_smile:

EDIT: Tuolla ylempänä olevasta Mikaelin IT-palveluilta linkistä näkee koko esityksen ja Inderesin tubesta löytyy illan ohjelma “palasteltuna”.

7 tykkäystä

Kuvattiin tänään @Joni_Gronqvist kanssa video IT-palvelufirmojen Q1-yhteenvedosta. Videolla käydään läpi sektorin kasvua ja kannattavuutta, rekrytointien, osaajapulan ja palkkainflaation tilannetta sekä näkymiä loppuvuodelle. Joni kuvailee sektoria yhdeksi pörssin kuumimmaksi sektoriksi. :stuck_out_tongue::fire:

-Aiheet-
00:00 Aloitus
00:15 Q1-kasvu
01:14 Q1-kannattavuus
03:21 Rekrytointien, osaajapulan ja palkkainflaation tilanne
06:19 Loppuvuoden näkymät
07:30 Sektorin yhtiöiden arvostustaso

16 tykkäystä

Moi! Olen pitkään harkinnut IT-palveluyhtiöön sijoittamista. Nyt arvostukset alkavat olla houkuttelevia, joten alan olla viimein ryhtymässä tuumasta toimeen.

Mulla on vain yksi ongelma, joka on vaivannut pari vuotta. Siili vai Vincit?

Vincit vakuutti aikanaan, kun yhtiöön tutustuin. Toisaalta osakeoptiot ja muut säätämiset kulisseissa ovat hieman nakertaneet luottamusta.

Inderes myi Siilin pois Mallisalkusta. Jos yhtiötä läheisesti seuraavilla analyytikoilla ei ole uskoa, jätänkö minä jotain huomaamatta?

Mitäs mieltä muut foorumilaiset ovat? Kumman firman sinä ottaisit nyt salkkuun? Miksi?

3 tykkäystä

Ostin jo Vincittiä, tänään harkitsin josko ostaisin jälleen myös Siiliä. Molemmat hyviä. Mielestäni Vincit räikeämmin aliarvostettu kun huomioi että Bilot on sulautumassa siihen pian. Tämän vuoksi pidän Vincitin tankkaamista todennäköisempänä kuin hajauttamista.

3 tykkäystä

Vincit ollut itsellä monta kertaa mielessä, mutta kannattavuus on heitellyt paljon, ja yhtiö ei oikein saa tasaista tulosta aikaiseksi. Siili taas vuorostaan muodostumassa huippufirmaksi minkä arvosta inderes ei ole koskaan ollut kärryillä. Itsellä salkun suurin gofore joskus oli salkussa, mutta siinä kertoimet aivan liian kovat. Siilistä tulee yhtä huippu firma kuin goforesta se on ihan varma.

6 tykkäystä

Tekeekö Siili, Vincit, Gofore jne. “uuden aallon” IT-palvelufirmat myös oikeasti taustajärjestelmiä (ERP, CRM jne. esim. Microsoft/SAP/Oracle/IFS/jne)? Itse olen ajatellut, että tämä on isoimpia jakavia tekijöitä näiden “uuden aallon” vs. “perinteisten” IT-firmojen välillä. Esim. Digialla, TietoEvryllä ja Solteqilla on aika vahvat yksiköt juuri taustajärjestelmien ja integraatioiden tekemiseen, jos sitten taas nuo “uuden aalon” firmat on profiloituneet enemmän design/data/räätälikoodi-kärjellä. Puhumattakaan siitä, että ainakin TietoEvryllä taitaa olla vielä ihan perinteisiä konesalipalveluitakin portfoliossa.

Tekevät tietyissä määrin, tosin isommat SAP projektit jne taitavat olla ns legacy toimijoiden alaa.
Vincitille tuota kapaa kertyy sitten BILOT fuusion kautta.

Suosittelen lukaisemaan laajat raportit läpi. Näistä löytyy firmakohtaisesti lisää dataa.
Joni on mielestäni avannut niissä hyvin firmojen eroja ja toimintaa.
En osaa antaa yhtään parempaa tai tyhjentävämpää vastausta tästä ainaakaan itse.

2 tykkäystä

Siiliä aikanaan lähes vuosikymmenen ajan seuranneena Inderesin analyytikkona sallittaneen erimielinen näkemys kohdasta ”ei ole koskaan ollut kärryillä”. Ja Jonikin on jatkanut työtä hyvin.

Oon samaa mieltä, rakennuspalikat huippufirmaksi on olemassa ja tässä skenaariossa arvostuksen vipu potentiaalisesti kaunis :slight_smile:

31 tykkäystä

Tekee. Kaikki nuo mainitut firmat tekevät CRMiä, ERP projekteja yms taustajärjestelmä hommia. On aika vaikea löytää projekteja, joissa ei jossain määrin kytkeydyttäisi operatiiviseen ja toiminnanohjausjärjestelmiin. Odotustaso on, että asiointilayerissa nämä systeemit eivät sit näy vaan silloin tehdään usein pitkästä tavarasta fancyä käyttöliittymää päälle.

Webbisaitti designpläjäyksiä tekevät yleensä digitoimistot.

8 tykkäystä

Alla kuvassa arvioita IT-palveluiden kustannuksista ympäri maailmaa. Mikä on arvionne Suomen hintatasosta?
kuva

Kuva Tecnotreen esityksen sivulta 10.

1 tykkäys

Näitä tieto löytyy mm valtion julkisista hankinnoista, joista tiedot ovat julkisia.
Suurin osa firmoista toimittaa valtiolle jotakin koodia.

@MoneyWalker

Tässä täältä ketjusta löytynyt kilpailutus Verohallinnon softasta vuodelta 2020. Hinnat ovat varmaan hieman nousseet tuosta.
Hankintapäätös IT projektipäällikkö ja asiantuntija - receipt h7zr.pdf (293,5 Kt)
verohallinto-kilpailutus-tuntihinnat.xlsx (10,5 Kt)

TLDR: Hinnat oikeestaan 60€-170€ välillä.
Täytyy muistaa että yritykset hinnoittevat projektit eri tavalla. Kaikkiin liittyy erilaisia projektiriskejä, osaamista. Hinnoitteluvoimaa jne. Hinnoitteluun liittyy mm firman oma sen hetkinen henkilöstön käyttötaso-aste. Eikä hinnoittelut ole siksi kovin hyvin vertailtavissa.

170€ tuntihinnalla tuota projektin osaa ei välttämättä edes yritetä saada.
Jos jokin yksittäin projekti kiinnostaa, ei muuta kuin Hilmasta etsit projektin ja lähdet kyselemään noita tietoja. Jos kyseessä ei ole PV:n tai muuten salainen projekti, kyseiset tiedot pitäisi saada mm kilpailutuksesta.
https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/

Tässä ulosmyynti taso.
Sitten voi laskea firman kulutason iskemällä siihen kertoimen 0.75 tms riippuen firman kustannusrakenteesta. Löytyy aika selvästi. Katteet lienevät reilun 20% luokkaa.
Tuo luku nyt on täysin päästä revitty, tarkemman saa pienellä pohtimisella.

2 tykkäystä

Ratkaisu IT-alan osaajapulaan à la Vietnam. Kuka suomalaisista yhtiöistä uskaltaa ensimäisenä kokeilla vastaavaa?

Ainakin jokaisen itseään megakorporaatioksi kutsuvan yhtiön tulisi mielestäni sisältää myös yliopiston. :stuck_out_tongue_winking_eye:

37 tykkäystä

:eyes:

Aina kun on hiireilty, on säästetty rahaa.

7 tykkäystä

Mielenkiintoisestihan tuo ei edes ole mikään megakorporaatio vaan market cap on n. 280 MUSD. :sweat_smile:

5 tykkäystä

https://www.inderes.fi/fi/nyt-saatu-ajuri-purkamaan-aliarvostusta

6 tykkäystä

Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, että mihin IT-sektorin firmaan sijoittaisin ja tutkinut Helsingin pörssin ehdokkaita. Nyt haluaisinkin valjastaa joukkovoiman hyötykäyttöön, osittain omaa laiskuuttani sekä siksi, että olen nähnyt kommenteja samasta asiasta kuin itsekkin nyt aion kysyä. Kysymys kuuluu ytimekkäästi ketjun nimen mukaan: Mihin IT-palvelufirmaan sijoittaisit?

Kaikkia kommentit ja mielipiteet tervetulleita. Erityisesti viimeaikoina Siilin ja ympärillä on ollut keskustelua annin takia, joten näiden asioiden vaikutuksesta kuulisin erityisen mielelläni mielipiteitä, joko negatiivisia tai positiivisia.

Mukavaa kesää kaikille tällä palstalla pyöriville ja koitetaan löytää niitä helmiä it-sektorilta, koska kuten Mikaelkin on tainnut mainita niin se on kiinnostavin sektori. (Ps. Tästä lainauksesta en ota vastuuta, että muistinko Mikaelin näin 100% varmuudella sanoneen)

1 tykkäys

Joudutaan menemään IT-alan ulkopuolelle, mutta Finnairilla ollut jo 40-luvulta lähtien oma lentäjäkoulu eli Suomen (ent. Finnairin) Ilmailuopisto, joskin koronan myötä tämä tarina tuli päätökseen, ja omistus siirtyi kokonaisuudessaan valtiolle ja Porin kaupungille.

Myös mainitsemisen arvoista, että MOOCin ja muiden vastaavien kautta F-Serucet, Reaktorit yms ovat tarjonneet laadukkaita, avoimia kursseja.

1 tykkäys