Mikset olisi omistaja? (Blogi)

Oli tarkoitus vetää ihan ajan kanssa jonkinlainen yhteenveto Q2:sta sekä koko H1:stä, mutta kun kaikenlaista touhua tässä niin hirveän kattavaa yhteenvetoa ei jaksa tehdä. Mutta oli tämä Q2 henkisesti niin raskas että pakko tästä on muutama sana kirjoittaa.

Lyhyestä virsi kaunis, koko portfoliosta käytännössä Admicom jaksoi painaa ulos tyydyttävää tai jopa hyvää tulosta, vaikka juuri ADMCMia rangaistaan tälläkin hetkellä markkinoilla ihan surutta äärimmäisen synkän rakennustilanteen (tai median kirjoittamien uutisten) johdosta. Tässä on tosin syytä muistaa, että markkinathan katsovat tulevaisuuteen, mutta ei yhtiö kamalan huonossa kunnossa ole. Vaikka markkinat saattavatkin nyt ennakoida rakennussektorin tuomaa notkahdusta yhtiöön niin itse pyrin katsomaan yhtiötä tämän taantuman yli ja odotan mielenkiinnolla, minkälainen yhtiöstä lähivuosien aikana kuoriutuu, kun rakennusalakin elpyy tästä.

Efecten luvut eivät täysin yltäneet ennusteisiin, tosin kannattavuus oli odotettua parempi (onko se sitten hyvä vai huono juttu). Efecte kans rämpii poikkeuksellisen haastavassa maantieteellisessä ympäristössä, mutta se ei ainakaan tällä hetkellä kauheasti tunnu haittaavan. Edelleen, hyvin mielenkiintoinen tarina pidemmässä juoksussa, varsinkin sitten kun eurooppalaiset yritykset uskaltavat investoida runsaammin uusiin järjestelmiin. Olen myös Inderesinkin lukuihin ainakin itse semi tyytyväinen.

Mutta loput menivät penkin alle. Fiskars, Tieto ja Revenio pettivät enemmän tai vähemmän. Talenomin kannattavuus ja myynnin kehitys oli myös lievä pettymys. Samoten Qt, Harvia ja Fortum antoi niin ikään melko pehmeät luvut. Ja Orthex, typeränä katsoin ensinäkemällä yhtiön tehneen ihan hyvän tuloksen Q2:lla, mutta sähkötuesta oikaistuna kannattavuus jäi ennusteista heittämällä. Samoten myynnin kehittyminen muualla euroopassa oli odotettua vaisumpaa. Orthexin Q2 oli sittenkin täysi epäonnistuminen. Tämän oivaltaminen oli kyllä viimeinen isku tässä kvartaalijaksossa ja täytyy sanoa, että ehkä enimmäistä kertaa ketutti ja turhautti sijoittaminen. Kaikkien näiden romahdusten ja sivuliikkeiden jälkeen, tässä kohtaa meni itsellänikin tunteisiin. Onneksi vain hyvin lyhytaikaisesti.

Kaikkia näitä onnistujia/epäonnistujia tosin yhdistää se, että varsinkin euroopassa taloustilanne on kieltämättä harvinaisen synkkä. Näitä caseja on vain pakko katsoa heikkojen aikojen yli ja arvioida jatkuvasti, onko yhtiöistä luomaan arvoa pitkällä aikavälillä sekä onko heikot luvut toimintaympäristön vai yhtiön sisäisten asioiden syynä. Se tästä hommasta tekeekin hyvin haastavan.

Ajattelin joskus naiivina sijoittamisen olevan sitä, että kun rytisee kunnolla, silloin ostetaan, koska romahdukset eivät tunnetusti mitään pitkäaikaisia ole, ja sitten taas nautitaan noususta. Nyt korkokuplan puhjettua joo on rytissytkin ja olen laittanutkin käteistä laulamaan, mutta ongelma tulee vastaan siinä, kun sitä uutta nousua ei kuulukaan ja alkaa jo epäillä omia yhtiövalintoja. No, ei tässä nyt sentäs kirvestä kaivoon olla heitetty. Pitää vain arvioida yhtiöitä objektiivisesti alvariinsa parhaan kykynsä mukaan ja potkia salkusta pois ne osakkeet, jotka eivät omia kriteerejä sekä tuottovaadetta täytä. Jos jokin yhtiö on itsellä liipaisimella tällä hetkellä se on luultavimmin Fiskars.

Uusia yhtiöitä en ole juuri jaksanut etsiskellä. Näen kuitenkin osakkeet sen verta mielenkiintoisesti kokonaisuudessaan hinnoiteltuna varsinkin Helsingissä, että otin tosiaan omxh25gi indeksirahastoa pienellä vivulla sekä laitoin isomman siivun yhteisestä tilistä laulamaan indeksiin. Uskon liikkeiden olleen odotusarvoltaan tarpeeksi positiivia että niihin uskalsi tarttua.

25 tykkäystä

Tiedustelukurssin ensimmäinen osa käyty

(Blogisarja Takaisin maanpuolustuksen pariin, osa 3)

Tuli viikonloppuna avattua varsinainen peli mpk-toiminnassa Hälvälässä, ja hyvä kun ehdin edes saapua mestoille sain ensitöikseni suorittaa jonkin haastattelun johonkin paikallislehteen (elämäni ensimmäinen kerta kun minua ylipäätänsä haastatellaan mihinkään mediaan pl. Alokas haastattelee). Kertokaa jos näette sen haastiksen jossakin eteläsuomen paikallislehdessä.

Osallistuin tällaiseen kahden yön kestävälle tiedustelukurssille, jossa käytiin melko (hyvin) nopeallakin tahdilla tiedustelun aivan perusteiden perusteita. Muutamia aiheita siellä ehdittiinkin vetää jotka käytiin läpi aivan pintaraapaisulla, mutta onhan tiedustelu jo itsessään oma taiteenlaji niin kuin mikä tahansa koulutushaara, jota voisi opiskella jossain maanpuolustuskorkeassakin pilvin pimein. Eli onhan se nyt selvä, ettei yhdessä viikonlopussa mitään mahdottomia saa aikaiseksi. Pelkästään jonkin lämpötähystimenkin syvälliseen opetteluun saisi helposti kulumaan viikonlopun.

Mutta mielenkiintoista oli ja avasi aika hyvin silmiä kaiken suhteen. Olen jotenkin aina ajatellut, että siis sotiminen on pääosin jotain rynkyllä ampumista piippu punaisena, mutta oikeastihan sota koostuu pitkälti epäsuorasta tulesta. Esim Ukrainassa arviolta 80 prosenttia siitä itse toiminnasta on koostunut epäsuorasta tulesta, loput prosentit ovat sitten jotain lähitaistelua tms muuta kosmetiikkaa, ja voidaan melko turvallisesti olettaa, että osapuilleen tällä jakaumalla se tahtoo yleensä mennä. Ja jokaisenhan epäsuoran tuliannoksen takana on aina tiedustelijapartio (ellei sitten tykitellä joitain kaupunkeja tms), joka ilmoittaa tulenjohtoon vihollisen kohteesta ja sen koordinaateista. Antaa tulikomennon. Sitten vasta annetaan tulta.

Oman aluetoimiston edustajilta sain ennen kurssiin liittymistä vinkkeliä, että ei kannata opetella Pirkanmaalla tiedustelua koska niillä ei tehdä täällä mitään, ja jos tehdään niin sitten olemme kusessa. Näin se varmasti on, mutta kurssilla sain käsityksen, että tiedustelijoita tarvitaan silti kaikkialla, jopa kaukana vihollisalueesta. Jälleen Ukrainassa (käytimme Ukraina-casea melko paljon esimerkkinä), niillä Ukrainan omillakin tiedustelijoilla on ollut heidän sisämaassaan yllättävänkin paljon kaikenlaista duunia.

Tietenkään tämä “ketä tarvitaan ja missä” -ajattelu tuskin koskaan tulee aikuisten oikeasti koskemaan minua. Ensinnäkin se, mikä on turvallisuustilanteen totaalisen heikentymisen todennäköisyys täällä niin tässä iässä sitä muutenkin siirrytään vähitellen pois ensisijaisista operatiivisista tehtävistä. Tietenkin pääasia tässä touhussa on, että se menee mielenkiintoisesta harrastuksesta joka tukee mahdollisesti myös omia touhuja siviilielämässä. Esimerkiksi kurssilla iskostettu kehäajattelu voi osoittautua todella hyödylliseksi, jopa välttämättömäksi, omissa metsäretkissä.

Ja toki kun tykkään maastossa joskus kulkea kartan kanssa niin ajattelin tiedustelun hyvinkin sopivan minulle. No en nyt osaa sanoa sopiiko se sittenkään, mutta ehdottomasti olen ilmoittautumassa jatkokurssille kun semmosta tulee. Lisäksi kun juttelin maakuntakomppanioiden heppujen kanssa tuolla, niin jonkinlainen mielenkiinto heräsi myös tuohon paikallisjoukkojenkin toimintaan. Niilläkin (ehkä jopa Pirkanmaallakin?) on omat tiedustelijat ja kaikki siellä. Tuo on oikeasti tuollainen varteenotettava vaihtoehto, jota voisi vaikka joskus vakavissaan harkitakin.

Maakkilaisten lisäksi hauskoihin ihmisiin tuli muutenkin tutustuttua + numeroita vaihdettua ja muutenkin yllätyin, kuinka rento ja toimiva meininki tuolla yleensä oli. Ja täytyy kyllä propsit antaa kaikille jotka siellä häärivät meidän kurssilaisten eteen, sillä nähdäkseni tuo homma perustuu käytännössä täysin vapaaehtoisuuteen. Muutenkin siinä missä johonkin työpaikalle raahaudutaan lähinnä pakon sanelemana tuolla kyllä huomasi, että siellä ollaan kaikki omasta halusta. Sen takia ehkä toi onkin niin kutsuvaa, kun siellä pääsee kunnolla sellaisten ihmisten kanssa tekemisiin, jotka ovat aidosti motivoituneita siitä mitä tehdään. Kaikin puolin todella hyvä mieli jäi viikonlopusta ja kaikesta.

Katsellaan nyt kurssitarjontaa ja vaikka tuolla tiedustelukurssilla olikin hauskaa, voisihan niitä muitakin kursseja kokeilla. Koska noita itselle kiinnostavia kursseja ei joka tapauksessa varmasti paljon pulpahtele esille (eikä nyt muutenkaan ole joka vklp aikaa itselläkään), tämä blogisarja saattaa toistaiseksi hiljentyä tämän kirjoituksen jälkeen hetkeksi aikaa. :slight_smile:

Lisäksi toi kurssille lähtö oli mitä erinomaisin tapa irrottautua hetkeksi arjen ja kaiken stressin pyörteistä. Eli kunnon stressiloma siis. Ennen kurssia funtsin nimittäin todella intensiivisesti, pitäisikö yhteen avoimeen yliopistokurssiin osallistua (koskien kasvatustieteitä) ja joo, osallistuin sitten. Toki kauhean stressin ja epävarmuuden saattelemana. Katsotaan mitä tuostakin tulee. Samoten tuli just käytyä höpöttelemässä paikallisen nuorisotoiminnan edustajan kanssa ja päätinkin kokeilla töiden hiljenemisen myötä hieman vapaaehtoishommiakin nuorten parissa, koska nuoret ovat aivan parhaita. Samoin sijaisuusovet ovat nyt kouluihin auki, mutta katsotaan miten niihin ehtii. Yhtä kaikki, nyt on päivät mukavasti täynnä, joten osakkeiden seuraaminen saattaa jäädä hieman vähälle. Ei siis johdu aneemisesta markkinasta, päinvastoin nyt olisi himohelmi tonkia Helsingin roskalaaria oiken urakalla jos olisi aikaa ja rahaa, mutta kun ei ole. Ollaan silti nykyisissä osakkeissa mukana - olihan blogillakin vähän ideana osoittaa sijoittamisen olevan mahdollista kaikille elämäntilanteesta riippumatta.

Olipas mukava kirjoitella tämä setti paikallisessa kahvilassa kaikessa rauhassa (ja korjailla typot kotona :smile:).

21 tykkäystä

Ylämäkitreeniä turpa kiinni

Otsikko saattaa vaikuttaa hämmentävältä, mutta todellisuudessa se on hyvinkin paikkansapitävä, sillä tänään tuli kirjaimellisesti juostua turpa rullalla. Lähdin nimittäin koittamaan joissain määrin hengästymisen rajoja juoksemalla rinnettä ylös nenähengityksen avulla.

Mikähän tämänkin treenin tarkoitus oli (mitä treenivariaatiota ihminen ikinä tekeekään, täytyyhän sille jokin juurisyy olla)? Ainakin muutama asia oli itsellä motiivina:

→ pahan olon sietämisen harjoittelu
→ nenähengitykseen totuttautuminen, nenähengitykseen kohdistuvan luottamuksen vahvistaminen myös rasituksessa
→ hengityslihasten vahvistaminen
→ maksimaalisen hapenottokyvyn (=yleiskunnon?) ensisijainen harjoittaminen.

Kuten olen aiemmin maininnut, olen pyrkinyt opettelemaan nenähengitystä 247 ja varsinkin nukkuessa tämä oli aluksi hyvin, hyvin omituista, jopa unta häiritsevää. Mutta jo viikon kuluessa olin melko tottunut tähän ja olen huomannut jopa jonkinlaista unenlaadun parantumista, koska aivot saavat enemmän happea yöllä ja autonomisen hermoston parasympaattinen puoli pääsee aktivoitumaan helpommin.

Kuten tiedämme, nenän kautta suoritettu palleahengittäminenhän aktivoi parasympaattista hermostoa, joka on itsessään jo syy opetella tämä luontainen hengitystapa. Se miksi näin tapahtuu parhaiten nenähengityksellä, syy tähän saattaa olla nenäonteloiden tuoman alipaineen muodostuminen keuhkoihin. Jostain olin lukevinani, mutta varma en ole. All in all, ajattelin että jos menen laskettelurinteelle kunnolla rääkkäämään itseäni, ehkä se nenähengityskin menee kunnolla jakeluun, kun siihen oppii luottamaan myös pahassa paikassa.

Ja vahvistaahan nenähengitys myös hengityslihaksia sekä kehittää rasituksen alla hapenottokykyäkin täydellisen tehokkaasti - pitäen samalla treenin kuin itsestään melko matalaintensiteettisenä. Näin ollen luulisi palautumisenkin olettaisi olevan melko nopeaa, sillä lihakset eivät tällä tavalla pääse aivan failureen asti missään kohtaa.

Mutta käydään nopeasti läpi, miten treenit sujuivat.

Parilla ekalla juoksulla maksimivauhti oli 4:25min/km ja maksimisyke 157. Vauhti oli melko hidas (sattuneesta syystä - nenähengityksen tuoma ‘rajoitin’), mutta syke oli silti suht korkea. Ajattelin tämän johtuvan yksinkertaisesti siitä, että rajoitetun hengityksen johdosta sydän joutuu tekemään enemmän työtä, että saa kuljetettua happea lihaksiin.

Sitten kolmas juoksu, kun oltiin saatu jo pienimpiinkin keuhkorakkuloihin veri virtamaan: maksiminopeus 3:38min/km ja maksimisyke 150. Selvää parantumista. Tämä on se syy, miksi esim ennen Cooperiakin pitäisi vetää aina hengästyttävä alkulämpö. Juostessa yritin pitää hengityksen tasaisena ja runsaana, niin että kaikki mahdolliset keuhkokapasiteetit olisivat parhaan kyvyn mukaan käytettävissä. Tavallisestihan ihminen pystyy käyttämään parhaimmillaankin about 80% keuhkoistaan hengittämiseen, mutta joillakin huippu-urheilijoilla lukema saattaa olla jopa lähellä sataa. Eli keuhkoja saa - ja pitääkin käyttää kovassa rasituksessa.

Neljäs juoksu, jonka nyt vertailun vuoksi juoksin suu auki: nopeus 2:34min/km, maks syke 176. Aika parani, totta kai, mutta syke, sehän nousi uudelle levelille! Tässähän voi olla syynä selvästi, että lihakset pääsivät nyt oikeuksiinsa, koska saivat nyt happea enemmän, joka näkyi vauhdin roimana parantumisena - ja tästä syystä myös syke koheni. Tästä voidaan tehdä selvä havainto, miten suu kiinni treenaaminen pitää hapenottamisen kovilla, mutta muuten pitää treenaamisen hyvinkin matalaintensiteettisenä: pienempi riski vammoille, lyhyempi palautumisaika, mutta silti keuhkot kovilla. Nerokasta!

Eli voitaisiin sanoa, että nenähengitys osaltaan nostaa sykettä, koska hengitys on rajoitetumpaa, mutta toisaalta se pitää sykkeen alhaisena, koska lihakset eivät pääse silloin täysillä töihin. Olisiko yhteensummaus kuitenkin se, että syke jää sittenkin alhaisemmaksi nenähengityksessä?

Sitten ylös päästyään välittömästi suu kiinni ja nenähengitys taas päälle. Tässä kohtaa alkoi jo tuntua astetta pahempaa oloa, mutta koska syke laski ihan maksimeista todella nopeasti normaalitasoille (nähdäkseni tuollainen äärillinen maksimisyke on muutenkin lähinnä sellainen lyhytaikainen piikki), otin suu kiinni -tekniikalla vielä yhden juoksun.

Nyt alkoi tuntua jo suorituksen aikana vähän joka paikassa, ja aloin hieman jo pelätä jotain tuupertumistakin juoksun aikana (tämä tuupertumisen pelosta pois pääseminen eli nenähengitykseen luottaminen olikin yksi treenitavoitteista). Lukemat olivat: maksimivauhti 3:42min/km, maksimisyke jostain syystä jopa 180. Varmaan johtui jo siitä, että takana oli jo rehkimistä tarpeeksi. Nyt alkoi mäen päällä jo lihaksetkin tutisemaan ja samalla alkoi toden teolla mieli haukkoa henkeä suun kautta, mutta pidättäydyin houkutuksesta, sillä tiesin olon helpottavan nopeammin kuin voisi kuvitellakaan. Sitten vielä yhdet punnerrukset maitohappojen sallimissa rajoissa (normaalisti suu auki haukkoen) ja himaan.

Jälkitunnelma

Joskus saattaa niin käydä, että syke jää jylläämään hieman korkeammalle tasolle treenin jälkeen, mutta nyt sykkeet laskivat rivakasti kotio päästyäni. Syynä saattaa olla toki myös kylmä suihku ja pienet krokotiilihengitykset, joilla väkisin laskettiin syke sinne siedettäville tasoille.

Muutenkin lähtökohta treenille oli melko lailla optimaalinen tai lähelle sitä, sillä tankkasin käytännössä pelkkää hiilaria koko aamupäivän ennen huhkimista ja sain ajoitettua treenin keskipäivään päiväunien jälkeen (ja illaksi jäi hyvin tilaa palautumiselle, periaatteessa klo 16-> jälkeen ei kannattaisi enää tällaisia tehdä). Viime yökin oli erinomainen ja sää lisäksi oli oikein kuulas syyspäivä.

Jalkalihaksetkaan eivät ole niin tulessa kuin normaalisti muutaman ylämäkivedon jälkeen. Vaikken varma olekaan, miten suositeltavaa tai yleensä tehokasta nenähengittäminen urheillessa on, hyvä fiilis siitä jäi kaikin puolin.

Niin juu, alla oleva biisi toimi muuten ehdottomasti tämän harjoittelun motivaatiobiisinä/videona:

Ps. Ennen kuin lähtee suorittamaan tällaisia omia rajoja koettelevia harjoitteita, tai ylipäätänsä kun jotain liikunnallista tekee, ja miksei muutenkin - kannattaa varmistaa, että mukana on pieni annos aspiriinia. Itsellä on esim sellainen suuhun hajoavia rakeita sisältävä annospussi lähes aina mukana. Jos jotain sattuu, tulee esim jotain äkillistä sydänoireilua, aspiriinin ottaminen oikeaan aikaan voi olla ratkaisevassa asemassa vaikka pelastamaan hengen.

10 tykkäystä

Kaksi vuotta omistajuusblogia takana

Rakkaat lukijat, kaksi vuotta siitä tosiaan on, kun pistin tämän blogin aluille.

Kun perustin tämän blogin, muistan varsinkin foorumilla olleen melko railakkaan menon spacien, kryptojen ja mitä kuumimpien ilmiöiden suhteen. Ajattelin, että nyt on korkea aika muistuttaa ihmisiä osakesijoittamisen perusteista, kun markkina on villi kuin mikä, ja liikkeellä on varmaan ennätysmäärä uusia sijoittajia.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin voidaan hyvin todeta sen strategian, jota lähdin julkisesti esittämään, osoittautuneen lyhyellä aikavälillä liki täysin epäonnistuneeksi, tai ainakin omien poimintojen. Vaikka jokaisen sijoittajan pitäisi kestää vähintään -50% lasku, omassa portfoliossa nykyinen lasku on ollut sulaa kuplan poksahtamista, suhteettomien yliarvostusten purkaantumisia sekä yksinkertaisesti vääriä osakevalintoja. Jo pelkästään muuttuneen korkoympäristön vuoksi ei voida olettaa, että kohta oltaisiin salkussa takaisin ath-lukemissa ihan automaattisesti. Korttitalo täytyy rakentaa uudestaan - ja se vaatii oppia virheistä, ajattelutavan muutoksia ja lisää kovaa työtä - sekä vanhaa kunnon pitkäjänteisyyttä. Pitkäjänteisyys ei silti tarkoita hampaat irvessä holdaamista ajasta ikuisuuteen, vaan asioiden tekemistä niin, että se pitkällä aikavälillä palkitaan. Raha tulee odottaessa, ei toimiessa.

Kahdessa vuodessa sentimentti on kallistunut aivan päälaelleen. Ihmiset kuulevat toisiltaan, ettei osakkeita kannata nyt omistaa, sillä laskuahan voidaan vaikka nähdä vielä (viimeaikaisuusharha) ja Jumalan hylkäämää Helsingin pörssiäkin haukutaan lööpeissä. Kuten todettua, tähän sentimenttiin havahtuminen on vähintään mielenkiintoista ja osin jopa tärkeää, koska silloin siihen ei itse tule hypättyä niin helposti mukaan. Nyt, jos koskaan, tämänkaltaisille blogeille olisikin tarvetta, sillä nyt niitä osakkeen puolestapuhujia vasta kaivataan. Markkinoilta voi löytyäkin tällä hetkellä vaikka mitä mielenkiintoista, joka varmasti toimii myös lyhyellä aikavälillä, mutta itse edelleen pysyn omalla polulla: laadukasta kasvua pitkällä sihdillä kohtuuhinnalla. Jokainen silti valitkoon myrkkynsä itse.

Vielä kaksi vuotta sitten olin innoissani osakeharrastuksesta. Silloin oli tosin myös paljon enemmän aikaa sijoituksille. Tänä päivänä arki täyttyy monenlaisesta intohimoisesta askareesta sekä velvollisuudesta, jonka vuoksi myönnän osakeharrastuksen ajautuneen hieman passiiviseksi. Sijoittaminen ei ole minulle maailman tärkein asia, eikä edes toiseksi tärkein. Mutta näin se elämä kuljettaa. Vuosien saatossa arvot ja ajattelutavat muuttuvat, ja se on ihan ok. Ei tarvitse kovinkaan montaa vuotta mennä ajassa taaksepäin niin olin kiinnostunut täysin eri asioista kuin nykyään. Jossain vaiheessa koin koko identiteettini hajonneen sirpaleiksi, jonka kasaaminen uudestaan ei käynyt aivan yhdestä yöstä.

Koen siis osakeharrastuksen elävän jonkinlaista suvantovaihetta tällä erää, mutta varmasti se lähtee vielä kukoistamaan jonain päivänä. Harvoin mistään asiasta voi ollakaan täysin tasapaksusti kiinnostunut vuodesta toiseen. Pääasia kuitenkin on, että sijoittaminen kulkee silti elämässä jämäkästi mukana, vaikka into siihen saattaa vaihdella. Tämä on ehkä tärkeimpiä blogin oivalluksia, mitä yritän tuoda esille. Älkää lannistuko, jos osakkeet eivät aina nappaa. Korkoa korolle -lankaa ei kannata katkaista hetkellisen hiipumisen takia.

Jos totta puhutaan, en edes tiedä viimeaikaisten uutisten siivittämänä, kaipaanko mitään taloudellista ylivertaisuutta, mihin osakesijoittaminen usein linkitetään. Vaivalla kerätyn rahan menettäminen aina harmittaa ja liiallinen omaisuus kerää vain ongelmia. Jos nyt edes mukavan työn jostain löytäisi jolla elättäisi itsensä ja perheen, se olisi minulle ihan riittävä. Ei luulisi olevan liikaa vaadittu. »Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle…». Puritaaninen elämä ja rahan perässä juoksemisen lopettaminen kunniaan.

Olen miettinyt viime aikoina tätä blogia. Tykkään osakesijoittamisesta ja tykkään kirjoittamisesta, mutta en ole viime aikoina enää kovin osannut yhdistää näitä kahta komponenttia keskenään. Täytyy todeta, että on vaivannut pieni ideapula. On luontevampaa ja tehokkaampaa kirjoittaa siitä, mikä sillä hetkellä sattuu kiehtomaan. Varsinkin tässä elämäntilanteessa, kun teksti on syytä tuottaa lähes yhdeltä istumalta, ei ole yksinkertaisesti aikaa kuluttaa kauhean montaa tuntia yhteen kirjoitukseen. Jotain Assa Abloyn kaltaista yhtiöesittelyä en tällä vuosikymmennellä vain pysty tekemään, koska ajoissa nukkumaan meneminen on minulle tärkeämpää.

Periaatteessa tekisi mieli perustaa oma blogspot tai jokin, jonne purkaa omia ajatuksia, ilman mitään suurempaa näkyvyyttä tai kiiltäväksi asti hiottua suunnitelmaa. Ajatuksena se voisi olla hauska, mutta toisaalta jos blogin perustaa, täytyisi siihen jaksaa myös panostaakin. Katsotaan edes mikä tämän blogin kohtalo tulee olemaan, mutta muutama asia on varma; kirjoittamisesta, sijoittamisesta ja kansankapitalismin ilosanoman levittämisestä tuskin koskaan tulen luopumaan.

Suuret kiitokset kaikille tykkääjille, keskusteluun osallistuneille, haastajille ja tsemppaajille sekä erityisesti lukijoille. Olisihan tämän kaiken kirjoittaminen melko tyhjää, jos ei kukaan lukisi näitä höpinöitä. Kiitos myös kaikille, joiden kanssa olen saanut vaihtaa ajatuksia yksityisviesteihin ja jotka ovat vilpittömästi tarjonneet neuvoja milloin mihinkin asiaan. Se on totta, yksin tässä maailmassa ei pärjää kukaan.

-Kimi

Ps. Luotto on tällä hetkellä kova, että blogi tulee olemaan sittenkin Helsingin karhumarkkinaa vahvempi. Viime päivinä on ainakin näyttänyt lupaavalta. Mutta olisi ihan kiva, jos indeksin lisäksi myös omat poiminnat lähtisivät nousemaan.

39 tykkäystä

Mutta eikös omistamissa ole pointtinakin pitkäjänteisyys. Mitä nyt pienistä dropeista pari vuoden aikana!

Toisaalta on perin tavallista, että mielenkiinnon kohteet ja energiatasot vaihtelevat. Jos salkku on pitkässä moodissa, ei sillä niin väliä ole, vaikka muutamaksi vuodeksi asia unohtuisikin. Tai sitten voi hyvällä omallatunnolla siirtää osan salkkua johonkin aidosti aktiiviseen rahastoon / täysin passiiviseen indeksiin ja harrastella pienemmällä summalla suoria silloin, kun sattuu sellainen olo tulemaan.

Että jatka vaan. Sijoittaminen ja kansankapitalismi ovat tärkeitä teemoja.

7 tykkäystä

Aterioinnista…

Piti pitää vuoskarin jälkeen pientä breikkiä bloggailusta, mutta tässä onkin ihan leppoisaa ollut niin jatketaan hyvinvointiteemalla.

Olen nimittäin jo pitkään halunnut avata hieman omaa näkemystä siihen, miten ruokavaliolla voi edistää omaa hyvinvointia ja mitä kannattaa suosia mihinkäkin kellonaikaan. Kaikki varmaan tietää perus ruokakolmiot ja sellaiset, mutta jos tästä joku saa jotain uutta omaan elämään niin hyvä. Suhtautukaa lukemaanne terveellä kriittisyydellä.

Lähdetään vaikka liikkeelle siitä, kun ihminen saa ruhonsa irti sängystä ja on valmis kohtaamaan päivän haasteet. Eli aamu, mitä aamupalaksi?

Aamu on kulinaristin paras hetki. Proteiinia, hitaita hiilareita, rasvaa, niin paljon kuin lähtee. Aamulla et yksinkertaisesti voi syödä liikaa. Kananmunia, pekonia, kinkkua, puuroa. Ota aamulla myös mahdolliset vitamiinit, joilla voi olla piristäviä vaikutuksia. Kunhan muistat yhden säännön aamuisin, niin se kompensoi varmaan 90% muista kämmeistä: ei sokeria eikä muutenkaan mielellään nopeita hiilareita ensimmäisellä aterialla. Jos saat verensokerin bongahtamaan taivaisiin heti aamusta laukaisten insuliinitasot koholle, päivä alkaa heti kättelyssä tokkuraisella ololla.

Lounaalla vähän sama linja kuin aamulla. Tämä on monelle usein lämmin ruoka. Nyt voi ottaa myös vihanneksia ja kasviksia mukaan, joista saa kerättyä päivän magnesiumit. Vähähiilariset vihannekset ovat myös hyviä korvamaan järkyttävää lihan ja perunan määrää. Itse tein taktisen liikkeen ja vähensin lounasruoassa perunan/pastan määrää melkein puolella. Tällä tavoin olen välttänyt hyvin turvotuksen sekä iltapäiväväsymyksen. Kauheeta peruna/pastakekoa kannattaa välttää. Muutenkin suomalaiset syövät usein aivan liikaa kerralla. Opettele syömään vähemmän, totut siihen kyllä.

Välipala. Vähän tilanteen ja oman kulutuksen mukaan. Jotain tummaa leipää esim sitkeää ruisleipää voi ottaa, mistä saa hitaita hiilareita ja kyytiä purulihaksille, jotka usein jäävät nykyhomosapiensilla liian vähälle käytölle. Sokeroitu jogurttipurkki - ei! Tietää insuliinikoomaa.

Päivällinen. Riippuu taas vähän kellonajasta ja kulutuksesta, mutta vähän lounaan kaltainen. Jos haluaa kevyen iltapalan, nyt on vielä aikaa syödä kuin kuningas.

Iltapala. Tämä on helppo. Ei enää proteiinia. Vältä voimakkaasti sokeroituja ja suolattuja sekä yleensä raskaita tuotteita. Miksi? Koska ne saavat janottamaan ja janoisena ei ole kiva saada unta. Kun janoon juo vettä juuri ennen sänkyyn menoa, saa herätä virtsalle keskellä yötä. Itse käyn joka yö kerran kusella, mutta itselleni yön pitkäjaksoisin ja laadukkain syväuni ajoittuu 2200-2300 nurkille, joten sen aikana ei mielellään saa tulla katkoksia. Sanotaan että jos aamu yhteen asti saan nukkua katkeamatonta unta, sen jälkeen voin huoletta poiketa vessassa. Olen nykyään hyvin menestyksekkäästi viivytellyt kusihätää juomalla viimeiset janot pois noin tunti ennen nukkumaanmenoa (esim iltapalan jälkeen) ja kusemalla sen pois juuri ennen sänkyyn pujahtamista.

Mitäs sitten illalla? Kevyesti luonnon omaa unilääkettä eli hilihydraattia; puuroa, leipää, banaania. Hiilari kun nostaa verensokerin ja sen jälkeen elimistö tuottaa mm serotoniinia ja insuliinia, joka laskee verensokerin ja saa samalla aikaan saman raukean olon, mikä on monelle tuttu raskaan lounaan jälkeen. Hitaat hiilarit pitävät myös nälän loitolla hyvin yön aikana. Ilta on myös hyvää aikaa ottaa esim rauhoittavaa magnesium-ravintolisää tai vaikka ashwagandhaa.

Jos kuitenkin herään yöllä nälkään, käyn ainakin itse nappaamassa jotain jääkaapista. Sillä ei ole kaiketi suurta merkitystä mitä se ‘jotain’ on, koska se kuitenkin kykenee siirtämään nälkää kauemmaksi ja helpottaa unensaantia. Joku baanani tai näkkileipä on erittäin hyvä.

Sitten pari tärppiä. Monelle (kuin myös allekirjoittaneelle keskivaikeasta kofeiiniriippuvaisesta kärsivälle) kahvi on yksi arjen elinehto. Jotkut väittävät kahvin ehkäisevän mm dementiaa, mutta joidenkin mielestä se ei kuulu ihmiselimistöön. En ihmettelisi, jos joskus 50 vuoden päästä kahvi luokitellaan jokskin yleisvaaralliseksi huumeeksi tai muuksi aineeksi, mutta nykyajan näytöillä sen terveysvaikutukset lienevät melko neutraalit. Aamulla kahvi toimii itsellä hyvin. Vaikka kofeiinin on tutkitusti todettu lisäävän pirteyttä, jonkin tutkimuksen mukaan varsinkin aamulla nautitun kahvin pirteysvaikutus perustuu suureksi osaksi psykologisiin syihin. Yksi lysti, aamukahvi on hauska rutiini joka tapauksessa. Mutta kauhean myöhään iltapäivällä en uskalla enää kahvia juoda. Kofeiini vaikuttaa aivoissa yllättävän pitkään, joidenkin laskureiden mukaan jopa klo 1400 aikoihin nautittu kahvi voi vaikuttaa vielä yöuniin. Itsellä kriittinen takaraja kahville menee jossain 15 korvilla, viikonloppuna ehkä 16.

Jotkut väittävät kahvin estävän raudan imeytymistä, jolloin sitä ei kannata juuri ennen tai jälkeen aterian ottaa, mutta mene ja tiedä.

Jäkiruoat; makeiset, leivonnaiset. Näiden syöntiä on vaikea argumentoida, joten kannattaa vain välttää. Olisi hyvä, jos viikossa olisi edes muutama herkkuvapaa päivä, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että ‘sallittuina päivinä’ saa vetää vaniljakierteitä koko viikon edestä. Ei, jokainen skipattu karamelli ja leivos on aina voitto. Jos haluat makeisista mahdollisimman vähän epäterveellisiä vaikutuksia, nauti ne heti ruoan jälkeen samaan happohyökkäykseen. Pahin virhe on naposkella herkkuja nälkään silloin, kun ei ole ruoka-aika.

Mutta ei muuta. Mahdollisimman puhdasta, ei-prosessoitua ruokaa kun pystyisi suosimaan, se on jo hyvä. Ei vaaleaa leipää, limsoja eikä fruktoosia sisältäviä mehuja. Jokaiselle sopii omat ruokakuviot, mutta itselleni tämä systeemi on suht toimiva. Kauheasti muistettavaa, mutta loppupeleissä melko loogisia eikä vaadi rutiinisoituessaan juuri yhtään muistamista.

8 tykkäystä

Tuo onkin mielenkiintoinen ilmiö. Olen itse huomannut, että pitäessäni illalla riittävän pitkän tauon syömisestä nukun paljon paremmin. Aikansa tuohon meni oppia ja tottua tiedostamaan onko sitä oikeasti nälkä vai kuvittelenko vain olevani nälkäinen

Samaan syssyyn olen silloin tällöin ruvennut paastoamaan lyhyempiä pätkiä ja välillä pitempiä. Iltapäivästä tulee tällä kertaa vuorokausi täyteen ja ei mitään ongelmia. Olen hiljalleen oppinut, ettei siihen pieneen näläntunteeseen kuole ja ei ole mitään tarvetta syödä vähän ekstraa mikäli vaikkapa aamupäivästä jotain ohjelmaa. Viikonloppuna syön kyllä ns. normaalisti, mutta ajattelin ottaa tuon tavaksi ainakin arkisin

Kait tuolla jotain terveydellistä vaikutustakin on. Evoluution pohjalta ajatellen ihmistä tuskin on luotu laiduntamaan (eli syömään jatkuvasti), vaan elimistö on kehittänyt omat hienot prosessinsa ajoittaisia ruoattomia jaksoja varten

2 tykkäystä

Hyvä viesti, kiitos tästä. Et ole ensimmäinen jolta olen kuullut samaa. Jos on tottunut aina vetään mahan täyteen juuri ennen unta niin hieman tyhjemmällä mahalla voi olla vähän hassua mennä nukkumaan, mutta tähän varmasti tottuu hyvin nopeasti. En ole perehtynyt olisiko oikeasti parempi mennä kuinka tyhjällä mahalla nukkumaan, mutta olen itse kans pyrkinyt syömään iltapalan reilusti ennen nukkumaanmenoa ja kevyen kaavan kautta. “Syö aamulla kuin kuningas, illalla kuin kerjäläinen” kertoo tarpeeksi. Kai se ihmisen suolistokin tarvitsee lepoa yöllä ja raskas ateria kannattaa muutenkin ajoittaa vuorokaudessa niihin hetkiin, kun sen aikoo kuluttaa pois. Olettaisin.

Muutenkin itsellä on joskus ollut paha tapa joskus syödä huvikseen. Olisi suht tervettä tunnistamaan se oikea nälkä. Paastoamisesta kans kuulee toisinaan puhuttavan ja sitä olisi hauska kokeilla. Senkään terveysvaikutuksista en osaa sanoa mitään. Olen aina ajatellut, että säännöllisellä syömisellä pärjää jo yllättävän pitkälle. Joku saattaa olla viikon syömättä ja sitten hän ihmettelee, miksei hän laihdu, kun kurvaa viikon paaston jälkeen kebabille juuri sillä hetkellä, kun elimistö on päässyt säästöliekkitilaan. Mutta täytyy oikeasti perehtyä oikeaoppiseen paastoon, on se sen verta kauan pyörinyt mielessä silti.

1 tykkäys

Minulle itselleni on toiminut parhaiten se, että illalla jonkin verran hiilihydraattejakin (=ruisleipää) ja “normiannos” proteiinia esim. rahkan muodossa. Olen syönyt eri tavoin iltaisin ja tämä on mulle toimivin, ei toki kaikille. :slight_smile:

1 tykkäys

Hieman ristiriitaista infoa tuosta tuntuu olevan. Joidenkin tutkimusten mukaan painonpudotuksessa ei välttämättä olisi hyötyä muuten kuin “huijaamalla” syömään vähemmän päivän aikana. Muissa tapauksissa suotuisat vaikutukset verenkiertoelimistöön, aivojen toimintaan, suoliston mikrobeihin ym. ovat kait ilmeisiä. Ilmeisesti myös painonpudotuksessa lihasmassaa ei katoa niin herkästi

Mutta joo. Kaipa näissä pitää vähän tarkastella omaa kehoa. Kaffehuoneen puolelle taisin joskus aikaisemmin kirjoitella omista tottumuksista. Paino pysynyt jonkin aikaa hyvin vakaana, mutta ajattelin saada tuosta höylättyä pikkaisen vielä pois. Perinteisellä tapaa pienentämällä annoskokoja homma toimi, mutta edistys aika pientä myöhemmässä vaiheessa ja herkästi tahtoi olla nälän tunne aika lailla pitkin päivää miinuskaloreilla oltaessa. Pidemmillä syömättömillä jaksoilla tuo näläntunne helpottaa jossain vaiheessa ja ruokailuaikana voi sitten syödä pikkaisen enemmän silti pysyessä tiukasti miinuksen puolella. Vaikuttaa omalla kohtaa toimivan ja sopivan hyvin elimistölle. Tulee nukuttuakin paremmin siinä sivussa

2 tykkäystä

Okei toi onkin loogisen kuuloista. Täytyy perehtyä kans tuohon paastohommaan. Vedin muuten eilen puuron iltakahdeksan aikaan ja ai saakeli, perinteisesti vielä tunnin parin päästä pari näkkileipää just ennen nukkumaan menoa (tottumus). Tuli heti eilisistä keskusteluista mieleen, että senkin olisi voinut skipata. Täytyy kyllä opetella iltasyömisestä pois, hitzi.

Kiitos tästä kommentista, juuri tällaisia maan päälle palauttavia kommentteja aina välillä tarvitaan. Hassua että just kun marmatin osakepoiminnan kiinnostuksen vähentyneen, yhtäkkiä homma on alkanut taas kiinnostamaan. Mikään intohimo tai harrastus tuskin koskaan kivalta aina tuntuu eikä sen pidäkään. Mutta olen muutamia firmoja tutkinutkin tässä puhtaasta mielenkiinnosta. Goforea ajattelin sipaista mutta huolettaa sen aidosti kestävät kilpailuedut, sekä riskit kv-kasvussa ja yksityissektoriin siirtymisessä. Lisäksi tässäkin huolena trendinomainen marginaalin lasku, niin kuin varmaan monella it-kioskilla. Periaatteessa tekisi mieli vaihtaa Tieto Goforeen. En tiedä onko Tieto sittenkään pitkään holdiin hyvä, mutta toisaalta ei tekisi näillä hinnoilla myydä. Jäinkö kiinni arvoansaan?

Sitten Fiskars. Se on sijoituskohteena hieman murentunut mutta en usko sen pettävän pitkässä juoksussa, koska ne joille luksustuotteet ovat tärkeitä, ne ostavat luksustuotteita, vaikka kuinka talous kyykkäisi. Arvostuksen puolesta nyt voisi olla hyvä myynti-ikkuna mutta…pitkä juoksu? Haittaako tuo pitkälle katsominen liikaa tekemistäni? Arg, pitää miettiä mitä teen näiden kanssa. Fiskars ulos, Tieto ulos, Gofore sisään? Tiedossakin tosin etuja mitä Gofolla ei ole. Fiskarsissa en ole muuten edes vilaissut olenko voitolla, koska en halua vaikuttavan sen sijoituspäätökseeni.


Käväsin taas Cooperin kipittään. 2640 ja rapiat! Täytyy sanoa että kehitys on ollut erittäin mieluisaa tässä syksyn aikana. Edelleenkään ei mitään kauhean mieluisaa tekemistä, mutta tällä kertaa keuhkot eivät suinkaan vetäneet viimeisiään.

Nyt 2400m (eli 6 kierrosta) ylittyi aikaan 11:10 muistaakseni, eli loppukirin ratanopeusvauhti oli 1m23s. Vertauksena 3000m Cooperissa ratanopeus on 1,6 minuuttia. Eli loppukirivauhti oli hyvä.

Maksaa muuten tämä treeni itseään takaisin hyvin. On todennäköistä, että olisin eilen pari saunaolutta ottanut tai vähintään siipiä hakenut, mutta tiesin Cooperin koittavan taas tänään niin en edes harkinnut sitten.

4 tykkäystä

Heh, juuri tästä syystä olen yrittänyt siirtää fokusta (indeksi)rahastojen suuntaan ja antaa aidosti aktiivisten rahastojen hoitaa sitten sen satelliitin virkaa. Ei silti, en tuohon ikinä täysin kykene, koska firmojen omistaminen on itseisarvollisesti mukavaa.

Ja hienot Cooperit, muuten. Itselleni nämä terveys/epäterveysasiatkin menevät vähän kausittain. Mutta niin se on, että kun liikkuu, ei oikein edes tee mieli syödä ja juoda huonosti. Ja päinvastoin.

1 tykkäys

Firmojen omistaminen on mukavaa, mutta jos näkee kauheasti aliarvostusta isoissa firmoissa (tai ei ainakaan massiivista yliarvostusta) on indeksinkin omistaminen mukavaa. Jännä ajatella miten markkinoiden näennäinenkin seuraaminen helpottaa indeksisijoittamista; mukava merkata omxh25:ta kun tietää osapuilleen joidenkin Koneen, Nesteen, Nokian ja Nordean arvostuskuvan ja sellaisen. Jonkinlaista fundamentti-indeksisijoittamisen kaltaista. Olisihan se hassua merkata indeksiä jos ei ole sitä vetävistä firmoista millään muotoa perillä. Pitäisi vain kylmästi luottaa indeksin olevan hyvä sijoitus. Ja usein se onkin se perusolettamus.

Kiitos, ja juuri noin se taitaa mennä. Mielenkiintoista myös tämä liikunnan psykologinen vaste. Kun käy pari kertaa lenkillä niin sitä yhtäkkiä luulee olevansa kunnossa, jolloin myös töissäkin jaksaa eri tavalla. Paljon asioita tapahtuu myös puhtaasti korvien välissä. :smile: Viime viikonloppuna tosin tuli syötyä lähes kokonainen britakakku (ihan laittoman hyvää, mutta harmillisesti tämä versio lässähti uuniin), mutta eipä se toistaiseksi suurempaa terveyskriisiä aiheuttanut. :smile:

5 tykkäystä

Luin lähes koko ketjun lyhyen ajan sisään ja haluan kiittää sinua monista mielenkiintoisista postauksista. Olen itsekkin kahden pienen lapsen isä keskellä ruuhkavuosia ja pystyn samaistumaan moneen kirjoittamaasi asiaan.

Löysin ketjun nimenomaan hakusanalla omistaja ja haluaisin siitä kirjoittaa muutaman ajatuksen.

Toisaalta voidaan ajatella, että kaikki osakkeita(tai indeksejä) ostavat sijoittajat ovat firman omistajia riippumatta siitä omistavatko he kyseisiä yrityksiä minuutin tai 20 vuotta.

Jos kuitenkin ajatellaan omistamista jonain tiettynä tapana, kokisin, että sillä on eroa ns. fundamentteihin perustuvaan tai pitkäaikaiseen sijoittamiseen.

Ajatellaan, että perustat firman 10 henkilön kanssa. Yksi omistajista päättää myydä osuutensa reilusti voitolla, kun firmalla menee hyvin. Firmalle löytyy uusi omistaja tai jäljelle jääneet ostavat osuuden itselleen. Lasku suhdanteessa firmalla menee huonosti ja kaksi osakasta ei usko enään firman toimintaan ja myyvät osuutensa pois ja ensimmäisenä voitolla myynyt ostaa nämä osuudet itselleen. Seuraavan noususuhdanteen kynnyksellä kaksi kyydistä jäänyttä haluaisi takaisin firmaan, mutta kukaan ei myy ennen kuin mukaan haluvat maksavat reilusti ylihintaa, jolloin joku omistaja päätääkin jälleen myydä. Samaa rataa jatketaan suhdanteesta toiseen, jolloin suurin osa firman omistajista on muuttunut firman arvolla ja tuloksentekokyvyllä keinottelijoiksi.

Ehkä vähän kökkö esimerkki, mutta haen tällä sitä ajatusta, mistä mielestäni omistamisessa on kyse, vaikka kyseessä olisi pörssiyritys. Kun löytyy itselle taloudellisista tai muista syistä (esim. maailman parannus vihreänsiirtymän kautta) mielenkiitoisen yhtiön osakkeita, alkaa niitä ostamaan. Suhdanteesta riippumatta yhtiön mukana pysytään. Kun menee tarpeeksi huonosti ja hinta tippuu, ollaan yhdessä muiden omistajien kanssa koppaamassa kiinni ostamalla lisää ja kasvattamalla positiota. Jos yhtiö alunperin valittu huolella, voidaan suhdannevaihtelut ottaa ilolla vastaan, vaikka kurssi sulaisikin 50%, koska omaa omistusosuutta saadaan kasvatettua halvempaan hintaan. Kurssikehityksen sijaan tuijotetaan mieluummin omaa omistusosuutta firmassa.

On helppo miettiä paperilla, että omistan tätä firmaa tai indeksiä seuraavat 10-25 vuotta, mutta sen toteutuksessa harvat onnistuvat. Asunnon kohdalla ihmiset kykenevät tähän, koska haluavat olla aidosti sen oman kodin omistajia, vaihtelee arvo miten tahansa syklistä toiseen. Kodista luovutaan, kun sitä ei syystä tai toisesta ei enään tarvitse. Yhtiön omistuksesta luopumisen syinä näkisin, että rahat tarvitsee johonkin muuhun asiaan elämässä tai yhtiön alkuperäiset omistajatkin päättävät luopua omistuksistaan, jolloin tarina ei ole enään sama. (Mitä tekisin Applen tai coca-colan osakkeilla, kun Buffet niistä päätää luopua, vaikka eihän hän mikään aluperäinen omistaja tietenkään ole. Enkä omista Applea tai coca-colaa :slight_smile:

En tiedä onko tästä postauksesta mitään hyötyä, mutta halusin tuoda omia ajatuksia liittyen omistamiseen. Osakkeiden myynnissä ja ostamisessa ei mielestäni ole mitään väärää. Omaa toimintaa peilanneena tähän blogiin olen tullut siihen tulokseen, että numeroihin perustuva sijoittaminen toimii hyvin noususuhdanteessa ja huonosti laskusuhdanteessa. Tarkoitan tällä sitä, että jos haluaa olla menestyvä pitkäaikainen omistaja, pitää yhtiö löytää ennen isoja massoja ja pystyä ennustamaan, miten firma tulevaisuudessa pärjää. Nähdä niitä lukuja pidemälle ja luottaa omaan visioon yhtiöstä niin lasku, kuin noususuhdanteissakin. Tämän kombinaation toteuttaminen on varmasti todella vaikeaa ja ketkä siinä onnistuu, niistä saamme lukea tarinoita tulevaisuudessa.

Haluan vielä korostaa, ettei tällä viestillä ole tarkoitus krtisoida ketään tai mitään sijoitustyyliä.

Pahoittelut kirjoitusvirheistä, hankala keskittyä, kun ryhmä hau pauhaa taustalla :slight_smile:

15 tykkäystä

Moi ja lämmin kiitos viestistä! Olen iloinen, että blogi on herättänyt jossakin lukijassa näin paljon mielenkiintoa.

Hieno teksti ja voin vain jakaa noi ajatukset kanssasi. Olen myös samaa mieltä, että teknisesti ottaen jokainen omistajalistalla oleva henkilö on yhtiön omistaja, kaikkine oikeuksine ja velvollisuuksineen, vaikka holdausaika olisikin miten lyhyt tahansa. Mutta toisaalta näen myös itsekin omistamisen syvimmän olemuksen olevan juurikin sitä, että perusteellisen taustatyön jälkeen omistetaan osakkeita suhdanteesta toiseen, mikäli yhtiö vain kykenee arvoa luomaan.

Mutta olen hieman hellittänyt nykyään tuota puritaanista holdaamista ja sallinut pienet keventelyt, jos osakkeen tuotto-odotus on kaventunut liian ohueksi ja muualta saisi parempia tuottoja. Periaatteessahan ideaalihan olisi se, että omistetaan hyvää bisnestä, mutta kasvatetaan osakemäärää ajan saatossa, joka toteutuu kun myydään suhdanteen huipuilla, ostetaan takaisin halvemmalla karhumarkkinassa. Niin kuin myös mainitsit, kurssikehityksen sijaan tuijotetaan mielummin omaa omistusosuutta. Eli siis samaa mieltä kanssasi, mutta otetaan kuvioon mukaan myös mahdollinen myyminen.

Ja toimeksiannothan eivät vaadi kurssien tuijottamista (itseasiassa hyvissä firmoissa kannattaa jopa suosia nouseviin kursseihin ostamista jos kurssien katsomista harrastaa). Kun nähdään että markkina on kuuma ja kertoimet ovat korkealla, silloin voi olla hyvä ikkuna keventelylle. Samoten kun tunnelma on yleisesti aneeminen ja arvostukset todella alhaisia, on hyvä aika tankata osakemääriä isommiksi. Tämä on mielestäni varsin sallittua eikä suinkaan keinottelua.

Mutta usein se aito halu pysyä hyvän firman omistajalistalla ei useinkaan vaadi varsinkaan ostotoimeksiantoja. Kyllähän sellainen tavoite on itsellä edelleen haaveena, että salkusta löytyisi samoja osakkeita vuosien, jopa vuosikymmenten, holdaamisen jälkeen ja se olisi vielä palkittukin ruhtinaallisesti (myydessähän ne vanhat laput aina lähtee ekana fifon mukaisesti). Tähän olisi jokaisella syytä tähdätä, pörssiyhtiössä pitkäaikainen kyydissä pysyminen on yllättävän vaikeaa ja moni sortuu turhaan tarkoituksenmukaiseen keinottelemiseen polttaen vain näppinsä.

Lisäys: totuushan on se, että suurin osa pörssiyhtiöistä eivät ole pitkässä juoksussa kovinkaan hyviä sijoituksia. Toisaalta jos ei osakkeita yhtään valitse salkkuun, ei myöskään niitä voittajia voi löytää. Kun niitä voittajia lähtee metsästämään tulee väkisinkin myös virhearviointeja ja vääriä valintoja, jolloin toimeksiantoja syntyy tietenkin väkisinkin. Se on pelin henki.

Hieno viesti sinulta eikä missään nimes turha, anna palaa vaan uudestaan mikäli juttua tulee. :slight_smile: Itselläkin mieli ihan virkistyi kun sai pohtia näitä asioita taas.

6 tykkäystä