Onneksi ns. “oranssi markkinahäiriö” ei kestä täältä ikuisuuteen vaan loppuu viimeistään Yhdysvaltain seuraavien presidentinvaalien jälkeen, ellei mahdollisesti ja toivottavasti sitäkin aikaisemmin, välivaaleihin:
Onneksi ns. “oranssi markkinahäiriö” ei kestä täältä ikuisuuteen vaan loppuu viimeistään Yhdysvaltain seuraavien presidentinvaalien jälkeen, ellei mahdollisesti ja toivottavasti sitäkin aikaisemmin, välivaaleihin:
Trumpin kärsivällisyys loppui taas:
Useat maat saavat pian kirjeitä, joissa kerrotaan uusien tullien suuruus…
…Syksyn tuulesta seurani saan
Ajomies, älä kiirehdi suotta
Pakoon, ei pääse, kohtaloaan…
Doomahtavaa deathiä, sillä se auttaa aina vaivaan kuin vaivaan, on se sitten fyysinen tai henkinen.
Tämäkin toimii.
Olen hieman hämmentynyt, ettei tätä mestariteosta langasta vielä löytynyt nopealla CTR + F -haulla. Toisaalta biisi saattaa olla epäonnisten sijoitusten jälkeen kuin kääntäisi veistä haavassa.
Pekka Pohjola, Suomen kaikkien aikojen paras basisti soitti tuossa piisissä! Siis tossa jälkimmäisessä…
Vallan mainioista basisteista & kitaristeista puheen ollen, oranssien mysteerikirjeiden sisältöä odotellessa, yhden aikakauden loppuna:
…haalean oranssin sävyisistä paidoistaan tahi kitaroistaan huolimatta…
Maukka Perusjätkä - Koske mua
“”
Sotilaat! kuunnelkaa
Me pelastamme tämän maan
Sotilaat! kuunnelkaa
Me tuhoamme tämän maan
Mikään, mikään ei oo mitään
Koska koneet, koneet sanoo niin
…
“”
Tää Jack Blackin ja nuoriso-orkesterin Mr. Crowley -coverhan on hyvä! (Tehty Ozzyn jäähyväiskonsertin kunniaksi)
Oli kyllä hieno versio yhdestä Ozzyn soolotuotannon parhaista kappaleista! Ja kitara samanlainen kuin Randy Rhoadsilla aikoinaan.
Oon ite kuunnellut nyt Black Sabbathia pitkästä aikaa ja laitanpa tähän pari helmeä ekalta levyltä
Yksi iso helmihän toi koko albumikin on. Levy soimaan ja viskilasin kanssa nojatuoliin istumaan
Tämä epäilemättä on suomalaisen rap-musiikin merkkiteos:
Ja ehdottomasti katu-uskottavampi kuin täysi-ikäisten lökäpöksyjen höpötykset.
Jack Blackin(=kunnianosoituksen) ja omalla tavallaan myös oranssin pörssihäiriömenon “innoittamana” siinä reunalla:
…with all due respect, this is the best song ever recorded. Thank you Randy Rhoads & Ozzy…