Outokummussa markkina “pelasti” yhtiön ja nykyinen tulostaso osoittaa, että puheet 250 - 300 m€:n kulusäästöistä vuodessa ovat kovin kaukaa haetuilta, koska niin syvällä jälleen kynnetään. Eiköhän Americaksen tulos paljolti perustu korkeisiin tulleihin, joka parantanut olennaisesti kotimarkkinoiden asemaa.
Joka tapauksessa hyvän johtajan Neste sai seuraavaksi 2-3 vuodeksi.
Itseäni tämä nimitys ihmetyttää. Mitä uutta Malinen tuo taloon Lehmuksen tilalle? Jotenkin tuntuu, että tässä nyt vain otettiin nopeasti valtion yhtiöissä palvellut tj. Outokummun osalta Malinen aloitti tutustumisen yhtiöön aikanaan vasta toimitusjohtajana, vaikka oli ollut hallituksessa iät ja ajat. Kuinkahan kauan nyt tutustumiseen menee? Minulla ei ole sinänsä Malista mitään vastaan, mutta jotenkin olisin toivonut Kaisa Hietalaa tai jotain muuta nimeä Nesteen johtoon. Nyt Malisen osaaminen joutuu todelliseen testiin, sillä Outokummun hyvää kehitystä vauhditti, kuten edellä on mainittu, poikkeuksellisen hyvä markkinatilanne.
Edit. Malisella on kokemusta UPM-Kymmenestä toki. Mietin myös sitä, että onko Malinen väliaikainen ratkaisu, sillä hän on ikänsä puolesta jo muutaman vuoden päästä eläkeiässä.
Samat mietteet! Kaisa Hietala:n nimitys, paluu Nesteen leipiin olisi ehkä saattanut olla mahdollista. Onhan hän varmaankin tottunut elämään Suomessa ja pakkasenkin keskellä. Sekä KH olisi ollut korkean profiilin luottamusta herättävä nimitys, joka olisi varmasti huomattu markkinoilla.
Malisen nimitys tapahtui aika nopeasti, tuskin edes yritettiin saada parasta mahdollista Toimaria Nesteelle. Vedettiin vaan perinteisellä valtionyhtiöiden korruptoituneella Hyvä Veli pelikirjalla toimarin nimitys maaliin. Nesteen yrityskulttuuri ei taida sittenkään erota kovin paljoa Fortumista.
Olisi niin hienoa, jos Suomella olisi Norjan Equinorin kaltainen energia-alan kansainvälinen “Voimanpesä” joka tuottaa vuodesta toiseen kasvavaa osinkoa valtiolle ja lisääntyvää varallisuutta kotitalouksille. Mutta ehkä olemme kuitenkin vuosikymmeniä jäljessä Norjalaisia.
Malisesta tulee mieleen vain mediakohu Postissa työehtosopimuskikkailusta, golf-osakkeesta ja siitä, että “potkujen uhalla” vaati että hallituksen pj:lle erityiskohtelua postin jakamisessa. Hän on ilmeisesti kohuista huolimatta ollut ihan pätevä johtaja, joka ei pelkää leikata ja vaatia muutosta (vuoden Muutosjohtaja 2022). Olisin mieluusti nähnyt vähän tuoreempaa verta toimarina, esim. täällä useaan kertaan mainittu Hietala, tai joku muu uusi kasvo ulkoa tai sisältä. Tällä kuitenkin mennään seuraavat pari vuotta ennen Malisen eläkettä.
”Meanwhile, analysts are becoming increasingly bullish on Neste, a Finland-based oil refiner, saying they expect that the company will lead the global sustainable aviation fuel (SAF) market over the next 2-3 years.
This dominance is anticipated to sustain robust SAF margins and support their forecast for a +12% above-consensus EBITDA in 2025.”
Maanantai-iltana saapui merkittävä ilmoitus. Nesteen toimitusjohtaja Matti Lehmus ilmoitti lähtevänsä. Lehmus on ohjannut Nestettä vain kahden vuoden ajan, mikä on varsin lyhyt aika. Torstaina saatiin sitten tieto, että Teräsyhtiö Outokummun toimitusjohtaja Heikki Malinen on valittu Nesteen uudeksi toimitusjohtajaksi.
Varsinkin “siinä mielessä”, että Neste Corporation on hyvinkin pitkälti kuitenkin samanlainen yhtö kuin Fortum eli sitä ei täysin myydä kolmansille osapuolille, ikinä koskaan…
Sikäli vähän tragikoomista, että syklipoukkoilija Outokummusta haalitaan uusi toimari Nesteeseen, juuri nyt näin H2:sen eli uuden tulemisen aattona, ellen sanoisi jopa vallan varsin outoa, jos ilmaisu sallitaan, kyllä…
Ihan sääliksi käy Jussi Halmetta ja monta muuta sijoittajaa, jotka ymmärtävät kyllä, että Nestettä kannattaisi nyt näillä hinnoilla ostaa, mutta kun salkun hajautusstrategia ei anna siihen mahdollisuutta.
Juurikki myöhästyi covid-halvennusmyynnistä ja pääsi Nesteen osalta mukaan peliin vasta nyt melkein 4 vuoden odottelun jälkeen.
Nesteen tulostuotto (E/P) näyttäisi olevan Q2/23 - Q1/24 1,77 € / 22,07 € = 8,02 % ja Kauppalehtioikaistuna 9,98 %. Onhan kasvuolettamastakin jotain maksettava, joten saa kelvata. Muut ne vaan yksityiskohtia tutkivat, mutta Juurikki ei viitsi vaivautua vaan luottaa globaalin markkinajohtajan pärjäävän tässä suosiollisessa pitemmän ajan megatrendissä.
Keskihinnat AOT 24,00 € ja OST 22,74 € eli vaikka alle pellehinnan, niin tappiolla molemmat. Ei haittaa, alennetaan. Elämme harmillista aikaa, kun pörssissä on lähes kaikki niin halpaa ja tietysti aina yhtä aikaa. Alkavat järkevästi hinnoitellut, kuten Mandatum, olla vähissä ennen kuin loppuvat, Mandatumin tapauksessa ilmeisesti Q1-osarissa 8.5.2024, jos hyvin käy.
Mihinköhän tuo ROE-ennuste perustuu? Äkkiseltään kuulostaa kovalta, jos öljybisneksestä ei enää tule poikkeuksellisia tuottoja ja pakosti kai nuo uusiutuvienkin marginaalit ovat paineessa. Kysyn puhtaasta mielenkiinnosta. Tuollaisia 15-20% työlukuja olen itse pyöritellyt, mutta en ole tuohon ylälaitaan hirväesti uskoa antanut.
Yli yksi asiaan perehtynyttä on miulle väittänyt, että Nesteellä on kilpailuetua jätteiden keräämisessä eli polttoaineensa hankinnassa. Kai sitä sitten on?
Ottaisin varmaan muuten ainakin semi-isosti, kuten aina mielestäni edullisesti hinnoiteltuja yhtiöitä paniikkiaikoina, mutta pelkään vähän mitä Malinen mahtaa Lehmuksen varjosta löytää. En edes viitsi yrittää arvailla mitä se voisi olla, mutta jonkunvärinen joutsen sieltä saattaa kuitenkin vielä kurkistaa.
Singapore Airlines ja Scoot ovat ensimmäiset Changin lentoasemalla operoivat lentoyhtiöt, joille toimitetaan Nesteen Singaporen jalostamolla tuotettua uusiutuvaa lentopolttoainetta.
Neste toimittaa sekoitettua uusiutuvaa lentopolttoainetta suoraan Changin lentoaseman jakelujärjestelmään, mikä vahvistaa uusiutuvan lentopolttoaineen toimitusketjun kaikkia vaiheita Singaporessa.
Neste ja Singapore Airlines (SIA) Group ovat solmineet sopimuksen, jonka myötä SIA Group ostaa 1 000 tonnia sekoittamatonta Neste MY Uusiutuva Lentopolttoaine™ -tuotetta. Konsernin kaksi lentoyhtiötä, SIA ja Scoot, ovat ensimmäiset lentoyhtiöt, joille toimitetaan Nesteen Singaporen jalostamolla tuotettua uusiutuvaa lentopolttoainetta Changin lentoasemalle.
Nesteen uusiutuva lentopolttoaine sekoitetaan tavanomaiseen fossiiliseen lentopolttoaineeseen, jotta se vastaa lentopolttoaineita koskevia turvallisuusvaatimuksia*. Neste toimittaa polttoaineen Singaporen Changin lentoaseman jakelujärjestelmään kahdessa erässä – kerran vuoden 2024 toisen neljänneksen aikana, sekä kerran vuoden neljännellä neljänneksellä.
Sopimuksen myötä Nesteen uusiutuvaa lentopolttoainetta toimitetaan lentoyhtiöille ensimmäistä kertaa suoraan Changin lentoasemalle, mikä vahvistaa uusiutuvan lentopolttoaineen toimitusketjun kaikkia vaiheita Singaporessa. Nesteen Singaporen jalostamon laajennus valmistui toukokuussa 2023. Nesteen uusiutuvan lentopolttoaineen tuotantokapasiteetti Singaporessa on miljoona tonnia vuodessa, mikä tekee jalostamosta maailman suurimman uusiutuvan lentopolttoaineen tuotantolaitoksen.