Netum - Kun muutos on mahdollisuus

Tämähän voi olla ihan tyhmä kysymys, vaan kysynpä silti, kun en ensilukaisulla päässyt kärryille.

Miksi yhtiö on arvostettu tutkimusraportissa 29M€:n arvoiseksi (= ennen antia oleva hinta? 9M x 3,2€) eikä esim. täyteen menevän annin mukaisesti 37M€:n tasoon? (11,535M osaketta x 3,2€)

Onko tämän luvun perusteella tehty myös laskelmat 21e, 22e jne. luvuista?

Evlin analyysissa ensilukemalla MCAP on 37M€.

7 tykkäystä

Terve Addick!

Koko valuaatio ja myös ennusteet on laadittu pre-money-periaatteella eli ennen annin vaikutuksia. Tämä siksi, että näin saadaan parempi kuva yhtiön arvosta ennen uutta rahaa. Tällä tavalla ei myöskään tarvitse ottaa kantaa siihen, merkataanko anti täyteen vai ei.

21 tykkäystä

IT-konsultointi on siinä mielessä tylsää liiketoimintaa, että se ei skaalaudu vaan liikevaihto kasvaa orgaanisessa kasvussa henkilömäärää lisäämällä. Liikevaihto per henkilö lienee 100k€-150k€
Julkisella puolella lienee pienemmät tuntihinnat, siksi Netumin liikevaihto per henkilö on yllättävän korkea. Yritys taitaa saada pitkiä projektisopimuksia ja siksi laskutusaste per henkilö on korkea.

Tuota samaa Legacy to Digi-mallia kaikki nykyään tekevät.

  • Liiketoiminta-analyysi jonka perusteella…
  • …uuden kokonaisarkkitehtuurin suunittelu ja sen roadmap (mikropalvelu-, API- ja tapahtumapohjainen, ML-käytössä laajasti …)
  • roadmap, jolla On-premises pilveen (hybrid) uuteen arkkitehtuuriin
  • ketterä kehitysprosessi (Safe, Scrum, Kanban)
  • Tuotannon operointipalvelujen/jatkuvuuspalvelujen modernisointi tukemaan DevOpsia

Ihan oikeassa mallissa kaikki yllä mainitut tulisivat toimia yhtenä kokonaisprosessina. Tätä valitettavasti moni IT-talo ei osaa johdon osaamisen puutteen vuoksi.

Tässä toiminnassa keskeistä on yrityksen teknisen johdon osaaminen. On osattava muodostaa strategia, joka tukee tulevia trendejä sekä kyettävä muuttamamaan sitä ketterästi teknologian ja prosessien muuttuessa.
Tämän jälkeen on kyettävä rekrytoimaan strategian vaatimaa osaamista ja tämä on haasteellinen tehtävä.

Siksi itse alalla kaikissa yllä mainitsemissani alueissa toimineena katson ensin, onko yrityksessä teknistä- ja prosessiosaamista johdossa. Netumissa tässä keskeisessä roolissa lienevät ainakin Digipalvelujen vetäjät.

Netumin kohdalla keskeistä lienee ainakin se, riittääkö julkishallinnon projektit tulevaan kasvuun. Jos eivät, niin kykeneekö Netum siirtymään astetta vaativammalle yksityiselle puolelle.

Vanhemmat työntekijät lienevät julkishallinnon puolella arvostettuja, mutta yksityisellä puolella keskeistä on vain osaaminen.
Vanhemmilla henkilöillä uuden oppiminen on haastavampaa. Ne harvat, jotka siihen kykenevät, ovat erittäin tuottavia ja arvokkaita.
Varsinkin ohjelmistokielet ovat kehittyneet järjettömästi. Nykyään JavaScript-pohjaisilla tehdään suuri osa ja Python on keskeinen AI/ML:ssä. Sekä iso läjä muita: Dart, Kotlin…
Neuroverkot ovat jatkossa perustyökaluja sekä Data Scientist että koodarin rooleissa. Nämä vaativat jatkuvaa oppimista ja ovat Netumille myös haaste

29 tykkäystä

@Joonas_Korkiakoski Kiitos hyvästä yhtiöraportista. Tämän aamun analyytikon kommentissa mainitsit seuraavaa
“Pitkällä aikavälillä palvelutarjoaman arvokkaimmat alueet ovat mielestämme jatkuvuuspalveluihin ja integraatioihin liittyvät osaamiset”

Olisin kysynyt hieman tarkempia perusteita.

Jatkuvuuspalvelut eli ITSM/ITIL-palvelut eli tuotannon operointi eli …

  • Kun järjestelmä kehitetään ja ne siirretään tuotantoon, tämä sisältää järjestelmien tuotannossa toimivuuden varmistamiseen liittyvät kaikki prosessit 24/7. Valvonta, ongelmiin reagointi, palvelupisteet jne.
  • lähes kaikilla perinteisillä IT-taloilla tämä on ja näitä yrityksiä on lueteltu Netumin yhtiöraportin Markkinarakenne-kaaviossa “Ylläpito ja perinteinen IT-järjestelmäkehitys”
  • tuntihinta tämän alan asiantuntijoilla on usein alhaisempi kuin softakehittäjillä.
  • sopimukset ovat usein pitkäaikaisia ja siksi mahdollistavat ennustettavan laskutuksen asiantuntijoille.
  • pilvessä tämän palvelun rooli muuttuu verrattuna On-premises-järjestelmiin, johtuen HW:n poisjäännistä, järjestelmien automaattisesta toipumisesta ym.
  • itse pidän tällä palvelulla erottumista kilpailijoista vaikeana

Integraatiot

  • varsinkin kun tehdään On-premises siirto pilveen, seuraa aina integraatioita, koska osa järjestelmistä aina jää On-premises-saliin.
  • koska tulevaisuudessa yksi asiakas käyttää useita pilvipalveluja (omat järjestelmät, SaaS-palvelut…) sekä On-premises-järjestelmiä, integraatioiden rooli on tärkeää
  • Netumin käyttämät integraatioteknologia ovat samoja, mitä muutkin käyttävät.
  • eli mielestäni integraatiot ovat aika peruskauraa ja mielestäni niillä on vaikea erottua

Omasta mielestä erottumista muihin voisi saada vaikka Data ja Analyytiikka-alueella, koska koneoppimisesta varsinkin neuroverkot tuovat uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä itse datan analysointiin, mutta myös asiakassovelluksiin kuten verkkopalvelut.

10 tykkäystä

Minimimerkintä 700 osaketta, merkintä tehdään https://www.evli.com/fi/netum jonne tunnistaudutaan pankkitunnuksilla ja maksetaan, osakkeet saa sitten suoraan vaikkapa Nordnetin arvo-osuustilille.

7 tykkäystä

Ei onnistu, kannattaa tsekata tää ketju muutenkin aina kaikkiin listautumisiin liittyviin käytännön kysymyksiin mitkä ei liity ko. yritykseen tai sen liiketoimintaan (linkattu tähänkin ketjuun 3pv sitten viimeksi):

5 tykkäystä

Ostille voi ostaa vasta pörssistä tätä. Sinällään reilua, että anti ei suosi yhden palveluntarjoajan ost-asiakkaita.

4 tykkäystä

Ihan kelpo argumentteja täällä puolesta ja vastaan, mutta kaikenkaikkiaan Netum vaikuttaa ok firmalta. Ei mikään timantti, mutta sellanen kiva, jota ostaa mielellään tälläsellä arvostuksella. Timantit hiotaan sitten matkalla.

4 tykkäystä

Eikö tuo minimimerkintä 700 kappaletta ole aika suuri? Luulen että se karsii joitakin pois.

3 tykkäystä

On se melko suuri. Viime aikoina monet listautumiset ovat olleet niin paljon ylimerkittyjä, että järjestäjä varmaan hakee tätä kautta järkevämpää allokaatiota merkkaajille. Toinen vaihtoehto olisi nostaa valuaatiota korkeammalle, mutta se toki ei olisi listautumisannissa merkkaajille niin hyvä. All in all, mielestäni ihan hyvä liike.

9 tykkäystä

Olen aika yllättynyt, kuinka negatiivisia kommentteja täällä on Netumiin liittyen. Kirjoitin Netumin listautumisanti-analyysin tuossa samalla, kun katselin sivusilmällä yritysesittelyä ja talo on oikeastaan sitä, mitä mielestäni se lupaakin. Tylsää, varmaa ja erittäin kannattavaa - mielestäni erittäin huokealla arvostuksella.

Kuten kirjoituksessakin totean, TietoEvry taitaa olla ainoita IT-palvelutaloja samanlaisella arvostuksella tällä hetkellä ja mielestäni TietoEvrykin on oikeasti kroonisesti aliarvostettu kaikilla mittareilla, en oikein keksi mitään syytä sen matalaan arvostukseen (koska perinteinen Tieto on kamala työpaikka, ei riitä perusteluksi tähän).

Jenkeissä tällainen lafka menisi ainakin 2x markkina-arvolla pörssiin (kun miettii, että jonkun CGI:nkin PE huitelee 24:ssä) ja itsekin TJ:nä olisin kyllä varmasti puristanut paljon enemmän irti - annin halpuus on jopa hieman hämmentävää, kun miettii pörssin ja talouden yleistä tilaa.

Työskentelen itse päivätöissä juuri Netumin profiilisten firmojen kanssa (ostajan roolissa) ja vaikka Netum ei omalla listallani korkealla ollut ennen tätä, on juuri tällaisille firmoille koko ajan kasvava tarve Suomen IT-kentällä eli siitä kasvu ei varmasti ole kiinni.

Osallistun varmasti, vaikka minimithän tästä käteen vain jää.

42 tykkäystä

Hyvin summattu. Yhtiö on kehittynyt suotuisasti nykyisen johdon alaisuudessa eikä vielä tässä kokoluokassa ole niin välttämätöntä Goforen Timur Kärki -tyyppinen raikas ja terävä uusiutuvuus. Arvostus on maltillinen ja aion merkitä minimit, jos saan päätettyä mitä salkusta höylään.

6 tykkäystä

Ei kai tuo minimikään varma saanti ole, jos anti voidaan keskeyttää aikaisintaan 28.5. klo 16?

4 tykkäystä

Joo ei missään nimessä. Tästä voi tulla aivan samanlainen 400 euron anti, kuin näistä viime kerran anneista on tullut. Mutta Evli-merkkaus ja osakesäästötilittömyys “onneksi” vähän karsii edes yleisöantiin osallistuvia. Olen yllättynyt, jos tuon 2240 euroa saa, mutta will see.

9 tykkäystä

Pahoin pelkään että vain kourallinen lappuja tästäkin annista käteen jää, kuten nykyanneissa on tapana.

6 tykkäystä

Käyköhän tässä allokaation kanssa niin, että hallitus hyväksyy yleisöannissa tehdyt merkintäsitoumukset kokonaan esimerkiksi 50 (tai vastavaa) osakkeeseen saakka, ja ylittävältä osalta merkinnät hyväksytään x,xx prosentin suhteessa? Näissä pienissä anneissa on se kurja peli, että joutuu merkitsemään reilusti ylitse sen, mitä aikoisi oikeasti omistaa jälkipörssistä ostaessa. Näin voi teoriassa saada edes jotain järjellistä määrää allokaatiossa olettaen, että osan saa x,xx% suhteessa merkinnän mukaisesti. Aika ison potin pistin tällä tavalla taas viikoksi “syrjään”. Välillä pitäisi oikeasti laskea, että mikä on antiin osallistumisen vaihtoehtoiskustannus.

9 tykkäystä

Käyköhän tässä allokaation kanssa niin, että hallitus hyväksyy yleisöannissa tehdyt merkintäsitoumukset kokonaan esimerkiksi 50 (tai vastavaa) osakkeeseen saakka, ja ylittävältä osalta merkinnät hyväksytään x,xx prosentin suhteessa?

Todennäköisesti käy. Aika vain näyttää, mihin asti merkintäsitoumukset hyväksytään kokonaan kun minimimerkintä (700 kpl osaketta = 2240 €) on suurehko listautumisannille. Minimimerkinnän suuruus varmasti rajaa osan sijoittajista pois. Omasta salkusta minimimerkintä on n. 1/5 ja kyllähän näissä listautumisanneissa pitää eri tavalla miettiä osallistumista jos minimimerkintä on viidenneksen salkusta vs 1/10 tai vähemmän.

5 tykkäystä

Pystyykö joku rautalangasta vääntäen selventämään:

AOT on siis Nordnetissä ja tänne haluaisin merkkauksen suorittaa. Oma päivittäispankki OP.

Eli onnistuuko seuraavasti: OP:n tunnuksilla sisään, merkkaa sinne Nordnetin arvo-osuustilin numerosarjan ja tietty pitää huolen, että Nordnetin AOT:lla on riittävästi hilloa merkkaukseen?

Eihän se nyt niin voi olla, että pitäisi OP:lla olla AOT, että merkkaus onnistuisi…

2 tykkäystä

Juuri noin mutta lopuksi maksat sen vaikka OP:n tunnareilla normaalisti. Ota vain arvo-osuustilin numero ylös ja kirjaudu. Kaikki selviää

3 tykkäystä

Netumin yhtiöesittely oli ihan uskottava. Merkitsin myös osakkeita.

Tietoturvan eriyttäminen ja siihen panostaminen voi olla viisas veto.
Aika usein järjestelmätoimituksissa asiakas tilaa itse tuon tietoturva-auditin sekä -työt erilliseltä taholta kuten Nixu tai F-Secure
Tämä voi sujua joustavammin, laadukkaammin ja ehkä edullisemmin, kun järjestelmätoimittajalla tai isomman pilviarkkitehtuurin rakentajalla on itsellä myös tietoturvaosaamista.

Kiinnostavaa olisi saada tietoa, millaista osaamista yrityksessä on ja miten se on jakautunut.

11 tykkäystä