Nexstim - Aivostimulaatiolla maailmanvalloitukseen

Aivovauriot tosiaan sisältävät myös halvaukset eli aivoinfraktit ja aivoverenvuodot. Ikävä kyllä näiden hoidossa TMS ei ole tehokas: vauriot ovat usein aika laajoja ja aivohalvaukset ovat aika vanhan väestön ongelma, jolloin aivot eivät enää toivu tekisi niille mitä tahansa. Toki lähtökohtaisesti aivovaurio on aika ikävä juttu, mutta epilepsiaa on hoidettu mm. poistamalla puolet aivoista ja osa niistä lapsista on selvinnyt ihmeen hyvin noinkin kovasta toimenpiteestä. Kyllä se tuo masennuksen hoito on varmasti isoin markkina ja TMS on siellä yksi varteenotettava hoitomuoto.

3 tykkäystä

Selvä. Kiitos. Sotkin asioita lahjakkaasti. Siis selkäydinvammasta johtuvan alaraajahalvauksen hoidossahan näitä lupaavia tuloksia saatiin. Tässä vielä linkki tähän ketjussa jo aiemmin esiteltyyn Anastasia Shulgan johtamaan tutkimukseen.

1 tykkäys

Alkoi kiinnostaa tuo muinainen aivohalvauspotilaiden kuntoutukseen liittyvä tutkimus ja floppaaminen. Kaikki tapahtui ennen tämän ketjun avaamista, joten sen ylivoimaista apua ei ollut saatavilla. Jotakin kuitenkin löytyi. Koska historian tunteminen auttaa ymmärtämään myös nykyhetkeä ja jopa tulevaisuutta, linkkailen nämä pläjäykset tähän.

Tässä yritysesittely kesäkuulta 2017. Aivohalvauspotilaan kuntoutus oli siis strategian keihäänkärki tuolloin. Ideana oli rajoittaa terveen aivopuoliskon toimintaa niin, että vaurioitunut aivopuolisko vastaisi paremmin fysioterapiaan. Sivulla 14 tästä havaintokuva. Muutenkin esitteen kuvat kannattaa tsekata jopa sanojen asemesta.

Tässä sitten suomeksi syyskuulta 2018 tulokset vaiheen III E-FIT-lisätutkimuksesta, joka oli suuri pettymys. Kliiniset tulokset olivat “ylivoimaisia”, mutta tutkimus ei sitten tukenutkaan tätä. Miten tällainen muuten on edes mahdollista? Tämän pettymyksen myötä Nexstimin linja muuttui välittömästi ja paukut kohdistettiin masennuksen ja kroonisen kivun hoitoon. Aivohalvauskuntoutus tippui pois.

Onnellista uutta vuotta kaikille! Jospa next year olisi Nexstimin vuosi, mutta ainakin se on meidän kaikkien vuosi.

7 tykkäystä

Ahaa, tuo lähestymistapa yrittää hoitaa aivohalvausta oli ainakin itselleni uutta infoa.

Kun tuossa aivohalvausasiassa puhutaan edellisen TJn ajoista ja joku päivä sitten kehuin nykyistä johtoa hyvästä työstä, on pakko mainita, että Jamiesonin aikana saatiin kuitenkin hyvälle alulle terapialeitteiden toimitukset, erityisesti USAhan. Se, että kurssi laski kovasti hänen aikana, liittyy tietenkin tuohon halvaustutkimuksen epäonnistumiseen ja lisäksi pienemmältä osalta siihen, että esim. tuo USAn myynnin aika hyvä käynnistyminen tuli kalliiksi, kun tuo sittemmin koronan alkaessa irtisanottu masennustiimi USAssa oli melko suuri. Miten olisi voinut tehdä asiat paremmin, sitä ei meikäläinen osaa sanoa.

Paljon odotettavaa on jo Q1 (parit pilotit, rahoitus, yhteistyökuviot? jne). Ja tietenkin mahdolliset laitetoimitukset, joihin pientä helpotusta saatiin loppuvuonna. Paineita olisi saada terapialaitteita useita toimitettua etenkin Q2 alkaen, jolloin ainakin USAssa varmaankin rokote alkaa tässä mielessä tehdä tehtäväänsä. Kuka Nexstimin masennuslaitetta USAssa markkinoi, siihen pitäisi mielestäni tulla lisätietoa myös, tai ainakin firman sisällä USAn markkinoinnissa tapahtua jotain, josta mahdollisesti kerrottaisiin vasta myöhemmin, en tiedä.

Hyvää uutta vuotta täältäkin!

3 tykkäystä

Olet oikeassa. Kyllä nuo USAn markkinointi ja myynti ovat kriittisen tärkeitä alueita, joista olisi hyvä saada lisää tietoa. Ylipäänsä sitä miettii, että miten pienen firmamme panokset riittävät markinnoinnin ja myynnin suhteen ympäri maailmaa. Ne kun ovat kuitenkin ne ratkaisevat segmentit.

2 tykkäystä

Vuoden 2020 TOP3

Toteutuneet kurssinousut em. ketjun mukaan ”voittajat” (greenhornet):

Yksi tämän ketjun profeettakin oli, nimittäin VK001.

image

Vuoden 2021 TOP3

Ennustetut kurssinousijat alkaneelle vuodelle (Ipelius)

”Nexstim -kokoaan suurempi”? Ei huano, mutta piti ympyröidä…

Nexstiä veikanneiden joukossa nyt ei tainnut olla tämän ketjun (meitä) fanihenkilöitä, joten jonkun muunkin on oltava uskossaan vahva.

6 tykkäystä

Soitin äsken asiakaspalveluun, ovat olleet lomalla ja tällähetkellä selvittävät mistä johtuu. Kuulema jopa tänään tulisi kuntoon.

5 tykkäystä

Helsingin osalta ei näy omistajuuksien muutokset ollenkaan?
Tukholman pörssistäkään ei näy joulukuun omistukset. Tukholmassa loka-marraskuussa ollut isojen omistajien myynnit päällä.

1 tykkäys

Terveisiä Lemiltä ja hyvää uutta vuotta 2021 kaikille Nexstim faneille!

Ihan näin vuoden aluksi haluaisin arvon sijoittajakollegoiden veikkauksia tai arvauksia tai vallan tietoa Nexstimin seuraavan osakeannin suuruudesta. Ajankohtahan on heti tässä Q1-Q2 aikana.

Oma arvioni on 10-12 MEUR nykyisellä markkina-arvolla (noin 43 MEUR per tänään 4.1.2021). Jos jää merkittävästi alle, niin heitän laput luiskaan. Tuon suuruisen arvion olen tainnut jo jossain aiemmassakin viestissä sanoa.

2 tykkäystä

Kyllä, merkintäoikeusantia nykyisille omistajille, sitä juuri tarkoitin.

Tuo luiskaanheitto -purkaukseni on yhtiön kasvuvauhtiin tuskastuneen osakkaan turhautunutta purkausta. Mutta taustalla on aito halu nähdä yhtiön menestyvän. Ja yhtiön menestymisen edellytykset ovat yksin omistajien käsissä. Me päätämme, millaista strategiaa yhtiö pystyy toteuttamaan: ei toimiva johto vaan yhtiön omistajat! Me olemme yhtiön strategian toteuttamisen mahdollistajat.

Ja miten se tapahtuu? Yksinkertaisesti huolehtimalla yhtiön pääomarakenteesta! Että yhtiöllä on riittävästi omaa pääomaa tukemaan kasvua.

Tällä hetkellä yhtiön tase ei mahdollista minkäänlaisen strategian toteuttamista. Omat pääomat on syöty ja rahoituksen saatavuus on täysin omistajien varassa. Se on fakta.

Nykyinen markkina-arvo, noin 43 MEUR (tilanne 4.1.2021), antaisi mahdollisuuden tukevaankin pääomittamiseen, jos omistajat vain sitä haluavat. Tuo 10-12 MEUR (saa omasta puolestani olla vaikka suurempikin anti) ei välttämättä täysin riitä kaikkien kasvusuunnitelmien toteuttamiseen, mutta antaisi yhtiölle mahdollisuuden uudelleen rakentaa kasvun perustan: vahvistaa myyntiorganisaatiota ja tuotekehitystä, tukea jakeluteitä, järjestellä rahoitusta, kattaa käyttöpääomatarvetta jne. Ja mahdollistaa analyysiennusteita nopeampi kasvu jo lähivuosina. Kasvu on ensisijaisen tärkeää kannattavan liiketoiminnan mahdollistamiseksi.

Tuo yllämainittu on täysin meidän omistajien käsissä. Me mahdollistamme, toimiva johto toteuttaa. Jos pääomitus jää alimittaiseksi, toteutuksen edellytykset ovat heikommat ja kasvu hitaampaa ja kannattava liiketoiminta kauempana tulevaisuudessa.

Tämä oman ajatusmallini taustalla. Eli tämä seuraava osakeanti (merkintäoikeusanti) testaa, olemmeko me oikeat omistajat tälle yhtiölle. Jos minulle jää kuva, että me emme ole valmiita antamaan yhtiölle sen ansaitsemaa mahdollisuutta osoittaa kykynsä, omat osakkeeni saavat uuden omistajan.

Kommenttinne ovat enemmän kuin tervetulleita.

4 tykkäystä

Se on vaan totta se vanha hokema, että usko ei muutu todeksi ilman panostuksia. No pain, no gain!

4 tykkäystä

Varmin tapa kiihdyttää laitemyyntiä on onnistunut anti. Muutoin yhtiö pystyy myymään yksittäisiä laitteita yhden silloin toisen tällöin. Nyt ei riitä kohdistusammunnat, nyt tarvitaan vaikutusta!

1 tykkäys

https://nexstim.com/fileadmin/Downloads/Share-information/Suurimmat_omistajat.pdf Tuolta näkyy 31.12 tilanne. Eivät jostain syystä saa lisättyä omille sivuilleen.

3 tykkäystä

Aiempaan rahoituspohdiskeluun jatketta.

Nexstin tulevaisuus voi olla ok- suorituksissa, kunhan niitä tulee riittävän monelta alueelta. Nexstin laite on kai ihan yhtä hyvä kuin kilpailijoilla, mutta jos ostava yksikkö hoitaa useita eri sairauksia TMS-laitteella, riittää, että edes yhden sairauden hoidossa on navigaatiosta merkittävä hyöty, jolloin valinta kohdistuisi Nexstiin. Erottautuminen on tärkeää. Neurokirurgiassa (kasvaimet, epilepsia, verisuonten anomaliat) leikkausta edeltävänä kartoituksena näyttää hyvältä tämä erottautuminen, kilpailua taitaa olla vähemmän kuin hoitopuolella.

Laitteiden myynti tieteelliseen tutkimuskäyttöön sairauksien tai ylipäätään aivojen toiminnan tutkimukseen on Nexstin vahvuusalue kilpailijoihin nähden MRI-navigaation vuoksi. Tätä tulemme todennäköisesti näkemään tasaisesti.
Selkäydinvammakuntoutus saattaa saada siivet alleen. Kilpailijat hoitavat pakko-oireista häiriötä, tupakoinnista vieroitusta. Tinnituksen yksilöllisen hot spotin etsinnässä käytetään Nexstin laitteita, fb:ssa N:n sivuilla video.

Tai sitten tulevaisuus voi olla ruusuinen, jos tulee break through navigaation ansiosta vaikea-asteisen vakavan masennuksen hoidossa nopeutetulla purskehoidolla, KYSissä on pilotti menossa tai kroonistuneessa kivussa, HUSissa on pilotti menossa. Vaatisikohan mitä, että saadaan FDA-hyväksyntä kipuun? Piloteista tuloksia H1/2021. Redeyen raportissa todetaan, että ”The company has said that the data from the two pilot studies will steer prioritization of new studies. Depending on the investigator-funding amount, we deem it likely that Nexstim will prioritize the indication that shows the best evidence… If the study shows promising data, Nexstim hopes to conduct a larger multi-center trial and to file for de novo FDA approval in this new indication aimed towards psychiatric hospitals during 2023-2024”

Jos Nexsti joutuu yksin rahoittamaan satunnaistetut monikeskustutkimukset ja vielä molemmista indikaatioista, on kallista ja miljoonille on käyttöä. Jos ko. yliopistosairaaloiden tutkijat saavat tutkimusrahoitukset vaikkapa joltakin säätiöltä/Akatemialta, hurraa, ja kymmentä miljuunaa ei tarvita? Satoisimmat kaudet tulisivat tässä ruususkenaariossa kuiteski vasta 2023-24 jälkeen?

5 tykkäystä

Nordea vähentää, Kakkoset eli Kakkonen, K22, JS K&K lisänneet nyt viime kuussa 701000 kpl jos oikein laskin.


4 tykkäystä

Milloin nuo Nordean ja danskebankin potit syntyivät? Liittyvätkö ne aikaisempiin rahoitusjärjestelyihin? Danske hoiti viime annin. Maltillisesti ovat irtaantuneet, muuten olisi kurssissa näkynyt iso lovi…

Vaikea sanoa, minkälainen tulisi rahoitusratkaisun olla. Enempi ajattelen, että eri tilanteissa päädytään erilaisiin ratkaisuihin (kuten taisivat muutkin jo tämän suuntaisesti kirjoittaa). Varmaan ihanteellista olisi, että haettaisiin kerralla sellainen rahamäärä, jolla päästään “maaliin”. Veikkaanpa jälleen, että jos nyt Nexstim olisi listautumassa pörssiin, saataisiin korkealla arvostuksella helposti suuri määrä rahaa. Toisaalta arvostus pörssissä on nyt vähintäänkin hyvä (+ korkea potentiaali ja näytöt lisääntymässä), ja tämä auttaa isonkin summan hankkimisessa, jos sellaista keväällä halutaan.

Etenkin jos tutkimuksia noista molemmista indikaatiosta jatketaan, silloin tosiaan vaaditaan isompaa summaa jo kevään kierroksella. Ratkaisu rahan saamiseen olisi osin sisäänrakennettu, sillä oletettavasti vain onnistunutta pilottia jatketaan ja tällöin rahoittajia oletettavasti riittäisi. Sinällään voi joskus myös olla perusteltua mennä eteenpäin keveämmällä rahoituksella, jos esim. on vaikeampi, kiire tilanne (kuten oli keväällä) tai arvellaan, että seuraavaa kierrosta varten saadaan lisänäyttöä (kuten osin keväälläkin varmaan oli tilanne).

Ja tosiaan tässä itse kukin painottaa sitä myyntiin panostamista. Tilanne on tietenkin selvin USAssa masennuslaitteiden osalta, missä kaikki tiedämme, ettei tilanne voi olla jatkumassa nykyisellään. Koronatilanteen osin selvitessä USAssa muutaman kk sisällä tarkoitus varmaan on, että joku myy laitetta vähintään isohkolla panostuksella. Jos markkinoija on joku muu kuin Nexstimin palkkaama henkilöstö, niin tämä vähän vähemmän vaatisi pääomaa. Tässä tapauksessa tietenkin yhdestä laitteesta saatavaan tuloon tulee lovi, mutta ei välttämättä se huonoin ratkaisu olisi. Mutta sanonpa vaan, etten itse osaa sanoa, miten rahoitus tulisi Nexstimin ratkaista. Edelleen veikkaan, että joku VC-rahasto on yksi merkittävä rahoittaja, sitä en osaa arvata, pääsemmekö me mukaan kierrokselle myös.

Nopeasti katsottuna Danske on suuresti vähentänyt ja kurssi ollut silti kovasti nousussa, mikä kyllä kertoo muiden (myös jo mainittujenkin) sijoittajien uskosta. En sitten tiedä kuka Tukholmassa on kauppaa käynyt, mutta siellä arbitraasia harjoittava LAGO on ollut kuukauden ylivoimainen netto-ostaja (ja siten varmaan nettomyyjä Suomessa, mitä en tsekannut) eli ehkäpä Ruotsissa on enempi ollut myyntihalukkuutta ja Suomessa vastaavasti enemmän ostajia liikkeellä (millä ei liene niin väliä, kunhan kauppa käy).
DI Trader

5 tykkäystä

Kaksi uunituoretta Lääkärilehden 51-52/2020 katsausartikkelia, kirjoittajina Tero Taiminen, dosentti, TYKS psykiatrian ylilääkäri ja Satu K. Jääskeläinen, professori, TYKS kliinisen neurofysiologian ylilääkäri, summaavat 12 sivun verran (maksumuurin takana):

Sarjamagneettistimulaatio kivun ja neurologisten sairauksien hoidossa

• Eurooppalaisessa näytönastekatsauksessa rTMS on arvioitu varmasti tehokkaaksi hermoperäiseen kipuun ja alle 6 kuukautta kestäneen aivohalvauksen kuntoutukseen (näytönaste A).

• Sarjamagneettistimulaatio on todennäköisesti tehokasta Parkinsonin taudin liikehäiriöihin, MS-potilaiden alaraajojen spastisuuteen, tinnitukseen ja fibromyalgiaan.

• Se saattaa olla tehokasta hoitoresistentin epilepsian, monimuotoisen alueellisen kiputilan (CRPS) ja neglect-oireiston hoidossa.

Neuronavigoivilla rTMS-laitteilla (navigoiva-TMS, nTMS) magneettipulssit kohdennetaan potilaan aivojen magneettikuvan mukaisesti haluttuun kohteeseen … Navigointi parantaa hoitotuloksia sekä masennuksessa että hermovauriokivussa (2)

————-

Kommentti: Onkohan tuota vahvinta näytönastetta aivohalvauskuntoutuksessa (eri asia kuin menossa oleva selkäydinvammakuntoutustutkimus) katsoen v. 2018 tapahtunut Nexstin kurssin romahdus silloisen tutkimuksen perusteella ollut peräti liioilteltu? Nyt ymmärtää miksi jotkut klinikat jatkavat aivohalvausten kuntoutusta yhä. Jenkit ilmeisesti eivät katsele eurooppalaisia näytönastekatsauksia, jotta vakuutukset kattaisivat kipu- ja aivohalvaushoidot?

————-

Sarjamagneettistimulaation mahdollisuudet psykiatriassa ja tulevaisuuden näkymät

• Eurooppalaisessa näytönastekatsauksessa sarjamagneettistimulaatio (rTMS) on arvioitu varmasti tehokkaaksi masennuksen hoitomuodoksi (näytönaste A). Teho sijoittunee lääkehoidon ja sähköhoidon välille.

• rTMS on todennäköisesti tehokasta (näytönaste B) kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusjaksoissa, traumaperäisessä stressihäiriössä ja skitsofrenian negatiivissa oireissa.

• Menetelmän tekninen kehitys on nopeaa, ja lähitulevaisuudessa hoito todennäköisesti nopeutuu, tehostuu ja sen vaikuttavuus paranee edelleen.

————

Aivojen anatomia vaihtelee yksilöllisesti, joten magneettikuviin perustuvalla neuronavigoinnilla hoidon tulokset paranevat (2,9).

Navigoivien laitteiden ja niillä tehtävän tutkimuksen yleistyessä löydetään todennäköisesti monia nykyistä parempia stimulaatiokohteita.

Jos TBS osoittautuu lisätutkimuksissa tehokkaaksi useammissa hoidonaiheissa, se nopeuttaisi magneettistimulaatiohoitojen toteutusta, säästäisi henkilöstökustannuksia ja tehostaisi kalliiden navigoivien laitteiden käyttöä parantaen hoidon saatavuutta.

Sarjamagneettistimulaation tulevaisuus

rTMS-hoito on nykyisin käypää hoitoa masennukseen, neuropaattiseen kipuun ja aivohalvauksen kuntoutukseen. Näiden sairauksien yleisyyden takia on selvää, että laitetekniikan kehittyessä ja hinnan laskiessa rTMS-hoito yleistyy (5). Laitteiden määrän kasvaessa niillä tehtävä tutkimus lisääntyy, mikä todennäköisesti kasvattaa näytönastetta monissa tällä hetkellä epävarmoissa hoidonaiheissa lisäten edelleen hoidon kysyntää. rTMS-hoito soveltuu toteutettavaksi sairaaloiden ohella myös psykiatrian poliklinikoilla ja yksityisillä lääkäriasemilla.

—————

Kommentti: Maksumuurin vuoksi epätäydellisesti referoitu, mutta tuossa mielestäni on case summattuna!

2 Lefaucheur JP, Aleman A, Baeken C ym. Evidence-based guidelines on the therapeutic use of repetitive transcranial magnetic stimulation (rTMS): an update (2014-2018). Clin Neurophysiol 2020;131:474–528.

5 Taiminen T. Neuromodulaatiohoidot yleissairaalapsykiatriassa. Kirjassa: Pesonen T, Aalberg V, Leppävuosi A, Räsänen S, Viheriälä L, toim. Yleissairaalapsykiatria. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2019:574–84.

9 Fitzgerald PB, Hoy K, McQueen S ym. A randomized trial of rTMS targeted with MRI based neuro-navigation in treatment-resistant depression. Neuropsychopharmacology 2009;34:1255–62.

8 tykkäystä

Hyvällehän se tuntuu, että tiedemaailmalla on näin positiivinen suhtautuminen “meidän” laitteen nykyisyyteen ja tulevaisuuteen, siis myös navigoinnin osuuteen hoidoissa. Kuten aiemminkin toit esille, niin navigointi, kun se yhteen asiaan/indikaatioon havaitaan järkeväksi TMSssä, niin navigoivan laitteen hankkiminen noin “yleislaitteeksi” tulee ainakin teoriassa entistä järkevämmäksi. Siis etenkin kun ymmärrys ja näyttö lisääntyvät vähitellen eri sairauksissa.

Suhteellisen hidasta kehitys kokonaisuudessaan varmaan jatkossakin on (kun mm. hoitokäytännöt muuttuvat hitaasti). Mutta jotenkin voisi ajatella (varmaan enempi haaveilla?), että joku isompi taho näkisi tällaisen monitoimitäsmäkoneen potentiaalin SmartFocus-laitteessa ja ottaisi “omakseen”. (Enkä tuolla tarkoita yrityskauppaa, mutta ei sekään poissuljettua olisi.) Lähdetään nyt kuitenkin realistisesti tähänkin vuoteen ja toivotaan pieniä askelia menestyspolulla. (Ja tarkoitan edelleen sitä, ettei liian suuria odotuksia kannata pitää tässäkään osakkeessa. Tai en ainakaan halua olla se joka ketään yllyttää tähän :slightly_smiling_face:)

Tuosta vuoden 2018 romahduksesta tietenkin on mainittava, että tuolloin oli firman taloudellinen tilanne aika tiukka, kun kulutkin olivat isot ja rahoitus loppumassa. Eli vaikka ainakin teoriassa joitain toiveita jäi jopa aivohalvauksesta ja masennukseen päätettiin alkaa panostaa (liki nollatilanteesta lähtien), tilanne oli vaikea. Onneksi iso panostus masennukseen alkoi antaa ensi merkit onnistumisen mahdollisuuksista jo varsin pian.

6 tykkäystä

Noita VK001 ja Vino Pinon kommentteja on helppo kompata. Ja samalla ne ovat niitä syitä, miksi yhtiön tase on laitettava kuntoon ja mielellään vahvasti. Tase mahdollistaa kasvun. Tase mahdollistaa noiden hyvien asioiden toteutumisen. Kasvu tehdään taseella. Ugh!

5 tykkäystä