Nixu sijoituskohteena

Omia fiiliksiä tilinpäätöstiedotteesta. Isoin positiivinen asia oli kannattavuus. Firma todisti, että hankalammassakin ympäristössä luvut saadaan kuntoon, jos jalkaa nostetaan vähän kaasulta. Näkymät varovaiset, mutta positiiviset. Rahoitusasema hyvä.

Liikevaihto oli sen sijaan iso pettymys. Oli selvää, että kasvun osalta tulee rauhallisempi vuosi, mutta olisin odottanut esim. case Vastaamon tuovan merkittävän lisäbuustin. Saattaa toki olla pitkiä projekteja ja näkyvän konkreettisemmin vasta tänä vuonna. Tilauskanta kuitenkin nyt erinomaisella tasolla.

Pitkässä juoksussa itselle merkittävin huomio oli tuo aivovuoto. Kuten toimitusjohtaja haastattelussa sanoi, niin toki mieluummin asiakasyrityksiin kuin kilpailijoille, mutta alalla on käsittääkseni hurja pula (ja siten kilpailu) osaajista, joten varmasti vaikeuttaa kasvua ja nostaa palkkatasoa tulevaisuudessa. Veikkaisin myös, että samaan tapaan kuin muulla IT-alalla firman brändi työnantajana on supertärkeä ja ottiko Nixu sitten tässä isoa kolhua parin viime vuoden aikana. En tiedä…

Summattuna enemmän negatiivista kuin positiivista. Tämä toki näkyy kurssireaktiossakin. Uskon kuitenkin pitkässä juoksussa alan kasvuun ja siihen, että kovin moni ei ole vielä Nixun osaketta löytänyt.

2 tykkäystä

Kuten @Petri_Kairinen kommentoi, ettei tapana ole kommentoida yksittäisten asiakkaitten tapauksia. Kuitenkaan Vastaamo ei mennyt välittömästi nurin, niin todennäköisesti sieltä jotain saatiin. Asiastahan saa tulevaisuudessa halutessaan tarkkaakin tietoa kunhan konkurssipesän velkojalista valmistuu, siis siinä tapauksessa että saatavat valvotaan.

2 tykkäystä

Nixun kurssi tullut yllättävänkin paljon alas tulosjulkistuksen jälkeen. Jännä nähdä suurimmat omistajat kuun vaihteessa. @Johannes_Sippola varmaan muistaa, että nostin tämän omaan top 3 -listaani tälle vuodelle. Ainakin tällä hetkellä pääsee YTD + 0 % kurssilla kyytiin, jos uskoo caseen.

3 tykkäystä

Pyydetäänpä täältä myös apua, jos joku on ajatutunut samaan tilanteeseen.

Olen hankkinut Nixun osakkeita ennen Nixun listautumista pörssiin. Juuri ennen listautumista Nixu jakaantui Nixu Oyj ja NSW Global Oy yhtiöihin, joista Nixu siis listautui, mutta NSW Global ei.

Onko täällä joku samassa tilanteessa ollut, joka on onnistuneesti päässyt eroon NSW:n osakkeista?

Tänään klo 17 alkavassa kyberturvaillassa Nixu esiintymässä:

5 tykkäystä

Mitä veikkaat @Atte_Riikola että koska kyberturva-ala on siinä kypsässä vaiheessa kun alkaa kilpailu vähenemään? 3, 5, 7 vuotta?
Lisään tähän kun @Petri_Kairinen sanoit että TOP 100 Nixun asiakkaita on jossain määrin 60% on asiakkaita, niin tarkoitatko tässä kohtaa liikevaihtokohtaisesti?

Kilpailu ei varmaa sinänsä vähene, mutta kilpailijoiden lukumäärä todennäköisesti, jos ja kun toimialan konsolidaatio jatkuu. Tieteellistä vastausta tähän on vaikea antaa, mutta veikkauksena heittäisin, että markkinan kypsyminen alkaa näkyä vahvemmin tämän vuosikymmenen loppupuolella.

3 tykkäystä

Sama ongelma, privanetissa oli joskus kauppaa, tosin hyvin harvakseen. Mahtaako olla noissa juuri arvoa

Miten päädyitte omistajiksi ennen listautumista? Myivätkö aikoinaan ulkopuolisille vai annettiinko työntekijöille?

Tarkoitin, että TOP100 yrityksistä 60 % käyttää jotain Nixun palveluja - ei ota siis kantaa liikevaihdon määrään ko yrityksissä!

7 tykkäystä

NSW Global on holding-yhtiö, joka omistaa Fusion Layer nimistä tuoteyhtiötä (entinen Nixu Software). Olen myös itse NSW Global omistajia saman kuvion kautta ja minulle nuo ovat edustaneet lottokuponkia mahdollisen Fusion Layer exitin tapahtuessa. Valitettavasti tietysti osakkeiden makuuttaminen ao-tilillä vähän maksaa ja tuotto tuossa on tietysti nykyisellään negatiivinen. Paras vinkki lienee NSW Globalin isoimpien omistajien kontaktointi ja kysely ostaisivatko?

9 tykkäystä

Nixulla oli ennen listausta useita satoja omistajia. Osakkeita oli vuosien saatossa jaettu henkilöstölle, oli tehty yrityskauppoja ja ulkopuolisia sijoittajia oli tullut mukaan. Vaiherikas historia siis. Tästä johtuen osakkeella käytiin ihan kauppaakin Privanetin listoilla tuolloin. Tämä olikin yksi tärkeä syy 2014 listaukseen: lisätään läpinäkyvyyttä omistajille ja likviditeettiä.

6 tykkäystä

Tässä Nixun pätkä tuosta teemaillasta: Nixu sijoituskohteena (Kyberturvailta, 15.3.2021) - YouTube

Katsoin nyt jälkikäteen läpi. Eipä tuo juuri uutta tarjonnut, mutta ihan hyvää perussettiä.

Itsellä särähti korvaan Petrin maininta, että kulut pidetään kurissa ja Nixu ei maksa alan kovimpia palkkoja. Liikaa ei tietysti pidä maksaa, mutta alalla, jossa on kova kisa parhaista tekijöistä, pitäisi pystyä maksamaan niin hyvää liksaa, ettei sen takia synny vaihtuvuutta. Usein ne kalleimmat kaverit on kuitenkin ylivoimaisesti parhaita työntekijöitä myös taloudellisesti, kun osaaminen ja tehokkuus on niin kovalla tasolla. Ei palkka tietysti kaikkea ratkaise, mutta kyllä se taitaa vieläkin olla se yksittäinen tärkein vaikuttaja tekijä työpaikkaa valitessa.

Pystyisitkö @Petri_Kairinen avaamaan yleisluonteisesti teidän sitouttamis/palkkiomalleja ihan rivityöntekijätasolla? Esityksessä mainitsit, että pyritte sitouttamaan työntekijöitä osakeomistuksen kautta ja jos oikein tulkitsin yli puolella henkilöstöstä on suoraa osake-omistusta? Olettaisin, että näistä suurin osa on saatu erilaisten palkkiomallien kautta vai kannustetaanko työntekijöitä kaupoille esim. optioilla? Osakkeilla sitouttaminen on hieno juttu ja huikea luku tuo yli puolet työntekijöistä!

Näetkö vaihtuvuuden ja aivovuodon Nixulle haasteena, kun kisa tekijöistä on kovaa?

@Atte_Riikola kysymys tietoturvamarkkinasta ja koronasta. Nixu on perustellut nihkeää (suhteessa aiempaan) kasvua viime vuonna koronalla. Onko mut tietoturvayhtiöt ja ala ylipäänsä viestinyt vastaavaa? Jotenkin asiasta tietämättömän korvaan kuulostaa erikoiselta, kun kaikki muut IT-palvelufirmat tuntuivat ottavan ison harppauksen viime vuonna ja nimenomaan hyötyivät koronan tuomista muutoksista.

10 tykkäystä

Listatuista kyberturvan palveluyhtiöistä brittiläisen NCC Groupin viimeisimmässä tulosraportissa kommentit olivat samansuuntaisia kuin Nixulla:

Viime marraskuun loppuun päättyneellä puolivuotisjaksolla NCC Groupin kasvu jäi 2 %:iin.

Jenkkiläisen Secureworksin tammikuun 2021 loppuun päättyneellä tilikaudella kasvu jäi myös vaisuksi:

F-Securen konsultointiliiketoiminnan liikevaihto laski viime vuonna puolestaan 8 %, joten ainakin näiden kolmen verrokin perusteella korona on näkynyt kyberturvapalveluiden kysynnässä.

Tuoteyhtiöiden kohdalla kehitys on ollut vaihtelevaa. Osa yhtiöistä on jatkanut vahvaa kasvua, kun taas joillakin kasvuvauhti hidastui viime vuonna.

9 tykkäystä

Kiitos - erinomainen huomio toki, ottaen huomioon, että haluamme olla paras työpaikka kyberturva-ammattilaisille. Tuo kuluhuomio liittyi siihen, että kaltaisellemme kasvuyhtiölle olisi helppo langeta ansaan, jossa kasvua otetaan markkinoilta aina vaan halvemmilla hinnoilla, mutta samaan aikaan työntekijöitä haalitaan palkkakilpailulla - lopulta saavutettaisiin tilanne, jossa asiakkailta saadut rahat eivät riitä edes konsulttien palkkojen maksuun.

Me emme lähtökohtaisesti kilpailu palkoilla, koska markkinasta löytyy aina se yli-investoija tai tuoteyhtiö, joka voi maksaa todella kovaa palkkaa asiantuntijoille, koska tuotot tulevat muualta. Meille tämä ei ole mahdollista, jolloin meidän täytyy rakentaa houkuttelevuutemme kulttuurin, työssä oppimisen ja inhimillisen kohtelun ympärille. Toistaiseksi olemme tässä onnistuneet ja toki kyllä mekin ansioista hyviä liksoja maksamme.

Palkitsemismalleissa pyrimme malleihin, jotka tukevat tiimityötä eivätkä yksilön onnistumista. Tästä johtuen meillä on koko firman bonusmalleja sekä osakeohjelmia, joissa henkilöstö voi tulla mukaan omistajaksi. Näiden käyttö ja mallit vaihtelevat tapauskohtaisesti. Tosiaan yli puolet nixulaisista omistaa Nixun osakkeita jossain muodossa.

Aivovuoto on tottakai riski, mutta samalla tietyllä tasolla uusiutuminen on hyvästäkin. Samoin voinee todeta, että mitä enemmän nixulaisia asiakkaille päätyy, sitä enemmän meillä on siellä ihmisiä, jotka ymmärtävät hyvän päälle ja puskevat asiakkaita eteenpäin investoinneissaan. Perinteisesti vaihtuvuus Nixussa on ollut pientä (n. 10% vuodessa), viime vuonna tuo luku tuosta nousi, mutta uskon, että meillä on taas eväät siihen, että vaihtuvuus on pienempää jatkossa.

24 tykkäystä

Kiitokset erinomaisesta vastauksesta! Hienoa muutenkin, että osallistut täällä keskusteluun :+1:

Tuo ei ole ongelma niin kauan, kun hyvää porukkaa löytyy töihin ja kokeneita asiantuntijoita saadaan myös sisään eikä vain kokemattomia nuoria. Molempia tarvitaan.

Nixuun sen enempää ottamatta kantaa omalta työuralta löytyy yksi paikka, jossa maksettiin alan palkkatasoon nähden suht matalia palkkoja. Muuten työntekijöihin panostettiin todella paljon ja jengi kyllä tykkäsi olla töissä. Vuosien varrella firmasta kehittyi ponnahduslauta: saivat paljon hyviä nuoria töihin, jotka olivat 1-5v töissä ja vaihtoivat eteenpäin. Itsellä ja lähes kaikilla tutuilla oli sama syy: palkkataso. Tilalle palkattiin aina vain (edullisia) nuoria. Firma junnaa yhä paikallaan eikä pysty houkuttelemaan kovia tekijöitä isoihin rooleihin, jotka saisivat kunnolla vietyä bisnestä eteenpäin. Toki tuottaa yhä erittäin hyvää työvoimaa alalle, mutta se tuskin on firman tarkoitus :smiley: En ole töissä IT-alalla ja tuskin sopii esimerkkinä sinne, mutta itse olen tuosta lähtien enemmän digannut firmoista, jotka ilmoittavat, että haluavat alan parhaat tekijät ja tekevät kaikkensa sen eteen. Toki kuten Petrin viestistä käy ilmi, on niin paljon erilaisia firmoja, että kaikkia ei voi niputtaa yhteen. Ei posteljoonille kannata maksaa 10 k€/kk vaikka olisi kuinka hyvä jakamaan postia…

Ja siis selvennyksenä, että kuten Petrikin yllä kirjoitti, Nixu ei maksa mitenkään huonoja palkkoja, mutta ei ehkä niitä alan kovimpiakaan.

Jossain toisessa ketjussa joku seuraa tasaisesti sen firman avoimia työpaikkoja ja sitä kautta ennustaa firman kehitystä. Tsekkasin nyt Nixun tilanteen heidän saitiltaan https://nixu.verismohr.com/jobs ja positioita on auki 24 kpl, joista useammassa haetaan selvästi useampaa henkilöä. Nixun esityksessä oli mainittu pääluvuksi 373 eli karkeasti vajaa 10% olisi paikkoja auki, joka lupailee ihan hyvää. Koitan muistaa käydä silloin tällöin tsekkaamassa tilannetta ja muutkin saa toki raportoida. Toivottavasti löytyy hyviä työntekijöitä.

8 tykkäystä

Nixu on käynyt ostoksilla, tosin ilmeisesti sen verran pieni putiikki (Linkedinin mukaan 10-työntekijää), että tiedotuskin hoidettiin lehdistötiedotteella (ei pörssitiedotteella). Liekö siis laskettavissa rekrytoinniksi enemmänkin.

9 tykkäystä

Nixulta ei taida varsinaisia osavuosikatsauksia tulla (vaan puolivuotiskatsaukset), mutta tänään tuli ulos toimitusjohtajan katsaus Q1:ltä.

Nixu Oyj:n tammi-maaliskuun 2021 tilintarkastamaton liikevaihto laski 6 prosenttia edellisvuoden vastaavasta kaudesta ja oli 13,1 miljoonaa euroa (Q1/2020: 14,0 miljoonaa euroa). Käyttökate (EBITDA) nousi 367 tuhanteen euroon (Q1/2020: -365 tuhatta euroa). Oikaistu käyttökate oli 437 tuhatta euroa (Q1/2020: 8 tuhatta euroa)."

Ketjussa spekuloituun henkilöstövaihtuvuuteen liittyen löytyi myös kommentti:

Vuonna 2020 toteutettujen kustannussäästötoimenpiteiden jälkeen aloitimme vuoden 2021 puolustusasemista ja pienemmällä henkilöstömäärällä, mikä vaikutti merkittävästi liikevaihtoomme hyvistä myyntituloksista huolimatta.

Ilmeisesti eivät itsekään ole laskeneeseen liikevaihtoon (kun tavoite on orgaaninen kasvu) tyytyväisiä:

Vaikka aloitamme vuoden 2021 pienempänä kuin vertailukaudella, olemme edelleen täysin sitoutuneita tavoitteeseemme kasvattaa liikevaihtoamme orgaanisesti ja samalla parantaa käyttökatettamme vuoden 2021 aikana. On selvää, ettemme ole tyytyväisiä ensimmäisen vuosineljänneksen tasoomme kummassakaan.

https://www.inderes.fi/fi/tiedotteet/nixu-oyj-vuoden-2021-ensimmaisen-neljanneksen-toimitusjohtajan-katsaus

2 tykkäystä

Tuntuu, että saadaan joko hyvää kasvua mutta heikkenevää käyttökatetta tai sitten hyvää käyttökatetta ja heikkenevää liikevaihtoa. Sitten vuoden välein vaihdetaan kumpaa skenaariota tehdään :sweat_smile:. Ehkä pian saadaan molemmat kuntoon niin sit lähtee :rocket:

8 tykkäystä

Mikäli 2021 tähdätään kasvuun ja saadaan tehtyä oikeita asioita, Nixulla on mahdollisuudet yllättää. Toimiala on sellainen, josta ei tule työt loppumaan ja sen tarpeellisuus tiedostetaan tämän päivän maailmassa. Osoituksena olkoon vaikka tuo alla oleva uutinen.

Inderes näyttää antaneen 11.50 euron tavoitehinnan ja lisää suosituksen.

5 tykkäystä