Viihderavintoloissa (varsinkin yökerhoissa) käyvä väki on keskimäärin varmaankin nuorempaa kuin ruokaravintoloissa. Esimerkiksi hallituksen leikkaukset osuvat opiskelijoiden ja monien nuorten aikuisten ostovoimaan, joka heijastuu varmastikin myös ravintolakäynteihin.
Ainakin itse nuorena kaupunkilaisena olen havainnut myös sitä trendiä, että biletys siirtyy yhä enemmän yökerhoista ulko- ja yksityistiloihin. Reiveistä on Hesarikin uutisoinut:
Minun on itse henkilökohtaisesti vaikea nähdä, että nuorten aikuisten ostovoima olisi loppuvuodesta hirveästi paranemassa korkojenlaskusta huolimatta. Yhä harvempi nuorista kun asuu nykyisin omistuskämpissä.
Haluaisin toki uskoa, ettei yökerhojen parhaat ajat ole jo ohi, mutta paljon työtä mielestäni vaaditaan ravintola-alan toimijoilta. Nuoret aikuiset tarvitsevat jonkin erityisen syyn tulla sinne yökerhoon sen sijasta, että menevät maksuttomiin bileisiin. Ihmisiä voi nykyään tosiaan tavata ilmaisissa bileissäkin, joten yökerhojen on pistettävä mielestäni entistä parempaa pöytään.