NoHo Partners sijoituskohteena

Unkari vetäytynyt ensi vuoden MM-kisojen ehdokkuudesta. Huhut vievät kisoja Tampereelle ja Riikaan. Asia päätetään perjantaina.

“Buy the rumor, sell the news”. Tämä ei ole sijoitussuositus. :grin:

Lisäys: TJ Aku Vikström q1 haastiksessa: “MM-kisoilla on suuri myyntivaikutus ja se on hyvin kannattavaa.”

16 tykkäystä

Todellakin. Hinnat on ihan älyttömät mitä kahdessa pelissä tein kartoitusta.

Aku avannut hiukan Areenan lukuja Kauppalehdelle.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ravintolakonserni-takoi-vain-yhtena-mm-kisapaivana-700-000-euron-myynnin-leijonien-pelipaivana-noin-17-000-annosta-olutta/20f62c94-1b08-4205-92d0-a6426a9bfb35

Tampereella sijaitseva Nokia Arena on Vikströmin mukaan yksittäisistä kohteista NoHon suurin ravintolainvestointi, arvoltaan noin kuusi miljoonaa euroa.

Vikströmin mukaan yhtiön parhaan yksittäisen MM-kisapäivän myynti on ollut noin 700 000 euroa.

15 tykkäystä

Myyntiennätykset paukkuu!

3 tykkäystä

Ao. jutussa mielenkiintoisia lukuja Nohosta, jotka antaa jeesiä @Porssi-Petteri n laskelmiin. Näyttää siltä, että vaikutus koko vuodelle voisi olla huomattavasti suurempi kuin arvioimasi 6-12meuria.

Liikevaihto
Kuten aikasemmin mainittua, kisojen suurituottoisin päivä ollut tähän asti 700k€. Pleijareissa suurin tuotto oli 400k€/peli!
Itse olin laskeskellut, että jos Suomi pelaa 10 peliä, niin se voisi tuoda ehkä ~10 x 500k€ = 5meuria lv:tä. Jutussa mainitaan, että toukokuun lv:stä 15% tulee Nokia Areenalta. Huhtikuussa lv oli 29.5meuria. => x/(30+x) = 0.15 <=> x = 5.3meuria. Tähän toki vaikuttaa se, että huhtikuussa oli paljon pleijaripelejä myös, mutta on kisoissakin Suomettomia pelipäiviä.

Sauli&Matias ja TIKR:n tarjoama konsensus tarjoaa q2:n lv:ksi 88meuria ja q3:lle 82meuria. Eli ehkä ollaan samalla pelikentällä?

Kannattavuus
Tämä on mielenkiintoinen juttu. Yrityksen tavoite taitaa olla 10% kannattavuus. Vikström sanoi Saulin haastattelussa, että Areena on “hyvin kannattava”. Kuinkahan kannattavaa se voi olla?

Jutussa mainittiin, että vuokrat ovat lv-sidonnaisia. Saulin&Matiaksen q2 EBIT-ennuste on 9 meuria (10% margin) vs konsensus jopa 11 meuria (12.5% margin). Saulin&Matiaksen Q3 EBIT on 6,8 meuria. Konsensuksella sama. Eli tämä 6 miljoonan lv-kasvu toisi 2,2-4,2 meuria lisää ebittiä. Aika paljon!! En tunne yhtiötä tai alaa kyllin hyvin ja en tiedä onko siellä muita kovakatteisia tulonlähteitä, mutta voisiko tästä päätellä, että Nohon kannattavuus Areenalla voisi olla jopa jotain 30% luokkaa!? @Sauli_Vilen ja @Matias_Arola olenko tämän suhteen samalla pelikentällä teidän kanssa?

Pohdintoja

Ensi vuonnakin on MM-kisat Treella! Toistaiseksi myös areenakeikat suuntautunee sinne. Jos yksi pleijaripeli pystyy tekemään 400k€ lv:tä 20-30% kannattavuudella, niin Nohon melkein kannattaisi sponssata Ilvestä ja Tapparaa sen verran tukevasti, että ne saisivat muutaman vahvistuksen ja pitkän pleijarikevään. :wink:

14 tykkäystä

Nohon Q1 Lähetyksessä näytettiin tämä kuva missä on jonkun sortin arvio Nokia Arenan vaikutuksesta tämän vuoden liikevaihtoon.

Näin paikallisasukkina mitä olen tuota ravintolakulutusta seuraillut näiden mm-kisojen aikana niin olen varma että liikevaihtoa tulee enempi kuin tuo 5m€ toukokuulle areenasta. Ja onhan Noholla tampereella ja tietysti muuallakin paljon rafloja jotka ovat hyötyneet kisoista ja hyvästä säästä näin toukokuussa.

20 tykkäystä

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/janoinen-kiekkokansa-kantoi-viikonloppuna-1-5-miljoonaa-euroa-areenan-ravintoloihin-sen-enempaa-ei-siita-mokista-pysty-ulos-myymaan/0d9a278e-8fa8-4479-9bcf-08c2f930a32e

“Varmasti mennään yli viiden miljoonan euron”, Vikström sanoo.

17 tykkäystä

Kun tätä MM-kisojen liikevaihtoa haarukoidaan, niin muistakaa tosiaan se, että NoHolla on Tampereella ihan hurja markkinaosuus. Kun huomioidaan asiakaspaikat ja pidemmät aukioloajat (vs. Areena), niin kyllähän tuo MM-kisojen efekti on isompi Tampereen ravintoloiden kautta, kuin itse Areenan kautta. Hurja efekti tästä kokonaisuudesta on tulossa Q2:lle ja Q2:lla NoHo kyllä pistää kaikki ennätyksensä uusiksi :trophy:

Areenan kannattavuuden osalta pitää muistaa, että vuokra on liikevaihtosidonnainen, eli se syö skaalautumispotentiaalia. Lisäksi ravintolat skaalautuvat lopulta aika rajallisesti, sillä vaikka materiaalikate onkin aika korkea, niin henkilökunta ja asiakaspaikkoihin liittyvät kulut seuraavat aika tiukasti myyntiä. Itse olen siinä käsityksessä, että tuon Areenan kannattavuus on normaalitilanteessa konsernin 10 %:n liikevoittotavoitetta tukeva. Jos pitäisi arvata, niin puhutaan normaalioloissa jostain 10-12 %:n marginaalista. Hetkellisesti mm-kisojen aikana marginaalit voivat toki olla hurjalla tasolla, mutta hyvä muistaa, että Areenan aukioloajat ovat kuitenkin suhteellisen rajatut (paljon hetkiä missä myynti nollissa ja kulut juoksevat). Mutta joka tapauksessa onhan tuo Areena ollut hurjan hyvä investointi. Investointi oli muistaakseni 6 MEUR ja jos esim. 15 MEUR liikevaihdolla tehtäisi 10% EBIT-%, niin se tarkoittaisi staattisesti käännettynä ~20% sijoitetun pääoman tuottoa.

41 tykkäystä

100 000 litraa olutta
10 000 pulloa viiniä
26 000 Friends & Brgrsin areenahampurilaista
Vegetuotteita 17 kappaletta
16 000 laatikkoa popcorneja

Yhteensä kahden viikon aikana myynti oli yli viisi miljoonaa euroa. Kustannukset ja lopullinen voitto selviävät myöhemmin osavuosikatsauksesta.

Aku: Olemme tosi tyytyväisiä jos asiakaskokemus on hyvä. Suomi voitti maailmanmestaruuden, ja ainoa keskustelu on käyty oluen hinnasta.

K18-anniskelukatsomot mahdollisesti tulossa, lisää myyntikapasiteettia tapahtuman aikana.

9 tykkäystä

Huuva valtaa todella kovalla vauhdilla Cloud Kitchen-markkinaa. Mielenkinnolla jään odottamaan, mikä on NoHon vastaus tähän kasvavaan trendiin. Saulin haastattelussa Akuhan puhui, että heillä on Woltin kanssa joku projekti tähän kotiinkuljetukseen liittyen kehitysputkessa.

6 tykkäystä

Harmillisesti tämä hanke meni puihin, ihan ymmärettävistä syistä kylläkin. Tuo on ollut kyllä muutenkin hankala liiketila NoHolle, vaikka kaikenlaista konseptia on tuossa yritetty. Olisikohan nyt sitten seuraavaksi vuorossa ukrainalainen ravintola Haapasalon toimesta?

6 tykkäystä

Milloinkas tiedot toukokuun myynneistä tulee? Onko sille tarkempaa päivää? Viimeksi taisi tulla 10.5.

1 tykkäys

Tässä vähän ravintoloiden työvoimapulasta koronan jäljiltä HOK-Elannon näkökulmasta: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008875208.html

7 tykkäystä

Nyt puhutaan paljon ravintoloiden työvoimapulasta. Onko kenelläkään Nohoa tai alaa lähemmin seuraavalla käsitystä, miten työvoimapula vaikuttaa Nohoon? Onko esim. ravintoloita jouduttu pitämään kiinni tai auki puoliteholla?

Nohon osakkeen vaihto on vähäistä, ja itse olenkin ollut laskupäivinä ostopuolella. Swing-treidi mielessä. Uskon q2 yllättävän markkinan positiivisesti. Mahdollisesti saadaan kuulla hyvää myös q3 myynnistä. Kenttätutkimus kaupungeissa ja uutiset mm. lätkän mm-kisoista vahvistavat uskoa kovaan myyntiin. Uskon, ettei isoilla ulkomaalaisilla sijoittajilla ole ihan samanlaista tatsia tähänkään fimraan. Myös korona näyttää näin suomalaisen silmin aika taputetulta (ulkkari saattaa vielä pitää tätä korona-riskin osakkeena).

Ulkomaalaisia turisteja lienee vielä vähän (mutu) pl. lätkän mm-kisat, mutta uskon ja näen kaupungeilla, että suomalaisella kuluttajalla on nyt suuri tarve päästä ravintoloihin tuhlaamaan koronan aikana kertyneitä säästöjä. Uskon, että ongelmia mm. ostovoiman suhteen nähdään palvelualoilla 1-2- vuoden päästä.

8 tykkäystä
13 tykkäystä

Itsellä ei ole mitään tietoa, että mikä se työvoiman tilanne todellisuudessa on. Mietin vain, kun NoHo on puhunut paljon työntekijöistä, että onko nämä tilanteita missä on voitu voittaa näitä alan ammattilaisia puolelleen. Vaikeuksia on kaikilla, mutta loppupeleissä työnantajakuva on tärkeä. Voisiko Noho olla onnistunut siinä paremmin.

S-Ryhmän ravintoloista on moni varmasti siirtynyt kaupan alalle, koska se mahdollisuus tuli koronan aikana.

Toivotaan, että näihin saadaan vastauksia Q2 tilaisuudessa sekä saadaan loistavat tulokset, mitä tämän päivän tiedotus antaa olettaa.

5 tykkäystä

Aihetta sivuttiin Talouselämän jutussa, jossa Akua oli haastateltu.

Pari nostoa siitä:

  • 55% NoHo liikevaihdosta tehdään perjantaisin ja lauantaisin
  • Yhtiö panostaa myös kotiinkuljetusmarkkinaan, jonka kysyntäpiikit ovat samat
  • Lopputuloksena tarvitaan paljon joustavaa (=osa-aikaista) työvoimaa
  • ravintoloiden sulkemisesta tms ei ollut puhetta suoraan NoHon osalta, mutta työntekijäpulaa ja alan huonoa mainetta Aku piti myös ongelmana ja peräänuulutti työntekijäpuoltakin innovoimaan uusia malleja (esim sunnuntailisiin liittyvän keskustelun jatkoksi) miten asiaa voisi parantaa

Toisessa jutussa taas puhuttiin siitä, että NoHo on taipunut omien kotiinkuljetusyritysten jälkeen Woltin (ym) kumppaniksi. Siitä jutusta taas voi nostaa esiin tämän lauseen:

”Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että pitää tehdä tilaa sille komissiolle sinne tuloslaskelmaan”, Vikström sanoo. ”Pitää lähteä isoimmista kulueristä ja saada ne toimimaan tehokkaammin.” Isoimmat kuluerät ovat vuokra ja henkilöstökulut.

Eli painetta on toisaalta ajaa kuluja henkilöstön osalta alemmas. Ei ole helppo yhtälö tuokaan mutta toki koko alan yhteinen ongelma. Osaltaan NoHo jutun mukaan ratkoo tätä eriyttämällä elämysravintolat ja “mättöravintolat” yhä selkeämmin erilleen.

7 tykkäystä

Itse kun käytän treamer-nimistä sovellusta jossa Nohokin tarjoaa työvuoroja eri ravintoloihin niin sen perusteella henkilökunnan puute näkyy sen perusteella ainakin ravintolakohtaisesti erittäin selvästi, päivittäin haetaan uutta henkilökuntaa samoihin ravintoloihin ja usein viime tingassa joudutaan tekemään 50% tai 100% korotuksia alkuperäisen työtehtävän palkkatarjoukseen kun ei tekijöitä meinaa löytyä.

En tiedä mikä tilanne on Tampereella, mutta vaikea kuvitella ettei tilanne näkyisi asiakastyytyväisyyden laskuna jos ruokaa joutuu odottamaan liian pitkään tai henkilökunnan liiallisena kuormituksena kun työmäärä on yksinkertaisesti liian suuri.
Mitä näiden havaintojen lisäksi tähän tilanteeseen tulee niin olen konsultoinut alalla työskenteleviä kavereitani niin siellä tuskaillaan ihan samojen rekrytointihaasteiden parissa ja jos on itse harkinnut vaihtavansa työpaikkaa niin uuteen työsopimukseen saa erittäin helposti neuvotelta yli 10% palkankorotuksia verrattuna edelliseen työsopimukseen.

Ei tarvitse ihmetellä miksi terassiolut tuntuu tänä kesänä maksavan jo melkein kymmentä euroa Helsingin keskustassa kun raaka-aineiden hinnat nousevat ja henksustakin on verinen kilpailu. :slightly_smiling_face:

18 tykkäystä

Yökerhojen ja muiden ilman keittiötä toimivien ravintoloiden työvoimakulut pitäisi pystyä painamaan sinne 20 prosentin hujakoille liikevaihdosta ja ruokapuolella on hyvä jos päästään alle 30 prosenttiin. Vuokrakulut alle 10% liikevaihdosta niin ollaan terveellä pohjalla.

2 tykkäystä

NoHo positiivisena :slight_smile: Positiivinen tulosvaroitus: NoHo Partners Oyj nostaa vuoden 2022 tulosohjeistustaan | Kauppalehti

21 tykkäystä