Nokia sijoituskohteena (Osa 2)

Mitä tulee 21.1. asetettuihin optiopeleihin, niin holdarinakin on mielestäni hyvä olla tietoinen mitä markkinoilla tapahtuu. Tuolle päivälle asetettujen optioiden yhteenlaskettu arvo on todennäköisesti suurin koskaan Nokian tai ylipäänsä Suomen pörssihistoriassa. Ei tosin liene yllätys, jos pelurit onnistuvat eliminoimaan yksitysisijoittajien voitot ja maksimoimaan omansa. En jaksa uskoa, että kukaan voi sitä estää tai siitä koituisi kellekään mitään seuraamuksia. Olemassa olevaan markkinatietoon (positiivinen tulosvaroitus) nähden on sangen erikoista että kurssi romahtaa, mutta tälläkin palstalla merkit olivat nähtävissä jo hyvän aikaa sitten hyödyn valuessa yksityissijoittajien näpeistä instituutioille.

Vastavoimana nähtävään yksityissijoijoittajien ryntäykseen en myöskään usko. Toisaalta aihe on nähdäkseni hyvä nostaa keskusteluun ihan siitäkin syystä, että markkinoilla säilyisi läpinäkyvyys. Nokian kannalta jokunen sijoittaja saattaa alkaa tarkastelemaan yritystä analyyttisesti ja päätyä omistajaksi. Vaikka 5G onkin trendin huipulla, niin jostain syystä tuntuu että Nokia on edelleen varsin unohdettu osake etenkin jenkeissä. Pitkäaikaisten sijoittajien näkökulmasta itse kukin voi harkita ostopaikkoja, jos näin parhaaksi näkee.

Kuten @Kerttu totesin, niin pian optiorumba on saatu päätökseen ja voidaankin keskittyä seuraamaan 3.2. julkaistavan osavuosikatsauksen antia ja muutoinkin markkinauutisia. Luulisin kurssinkin palaavan noususuuntaan ja analyytikoiden hiljattain nostettuja tavoitehintoja kohti.

17 tykkäystä

Nokiaa ei ole tullut juurikaan seurattua niin mitä nuo 21.1 asetetut ”optiopelit” käytännössä lyhyesti kuvattuna tarkoittaa?

1 tykkäys

Kuinkahan paljon dollareina/euroina?

1 tykkäys

Kuten @Kerttu totesin, niin pian optiorumba on saatu päätökseen ja voidaankin keskittyä seuraamaan 3.2. julkaistavan osavuosikatsauksen antia ja muutoinkin markkinauutisia. Luulisin kurssinkin palaavan noususuuntaan ja analyytikoiden hiljattain nostettuja tavoitehintoja kohti.

Paitsi että vastaavan kokoluokan kiinnostusta on ollut myös 20.1.2023 erääntyviin optioihin, joten mielenkiintoista seurata miten tätä peliä pelataan instituutioiden toimesta. Tuleva viikko ei jääne ainutkertaiseksi.

5 tykkäystä

Yhteensä pelissä on yli miljardi dollaria. Tarkalleen ottaen $1,065,708,150.00. Normaalisti summa on murto-osa tästä. Expiration päivät ovat tyypillisesti aina perjantaisin.

Kyse on siis johdannaisista, joita instituutiot ovat laskeneet liikkeelle ja joita sijoittajat voivat ostaa eri tavoitehinnoilla. Jos esimerkiksi arvioi Nokian kurssin olevan 21.1. vähintään kuusi dollaria tai yli, niin voi ostaa $6.00 call -optiota. Kurssin ylittäessä tämän arvon saa sijoittaja tuottoa. Jos kurssi jää tasan kuuteen dollariin tai alle, niin optio raukeaa arvottomana. Toki sijoittaja voi myös ostaa put -optiota ja arvata ettei kurssi ylitä kuutta dollaria jne. Max pain teorian mukaan asetettujen sijoitusten keskipisteessä johdannaisten liikkeellelaskijat saavat maksimaalisen tuoton ja etenkin Nokian kohdalla kurssi löytää sinne usein tiensä.

Aikamoista riskipeliä suoraan osakesijoittamiseen verrattuna. Etuna on se, että pienemmällä pääomalla voidaan “vivuttaa” tuottoja. Joidenkin tahojen kannalta voi olla kannattavaa painaa kurssia expiration päivän lähestyessä esimerkiksi osakkeita myyntilaitaan dumppaamalla, koska siten kurssilaskun seurauksena raukeavat johdannaiset ja mahdollisesti omat shortit tuovat voitot kotiin. Naked shortteihin ja muihin liittyy vielä omia erikoisuuksia, joista en edes kaikista voi väittää olevan täysin perillä.

57 tykkäystä

Tällä palstalla ruodittu Max Pain / optiorumba on osuvin näkemistäni selityksistä Nokian kurssin mysteeriselle kyntämiselle, ja tämä Chillerin viesti väänsi ilmiön selkokieliseksi rautalangalla. Kiitos siitä, ja kiitos muillekin asiaa ruotineille. En ole törmännyt missään muualla tähän analyysiin, etenkään analyytikoiden en ole nähnyt avaavan Nokian kurssiliikkeitä tuon vivutuksen kautta. Eikö ilmiö ole tuttu tai vakavasti otettu ammattipiireissä?

16 tykkäystä

Niitä call ja put optiotia voi myös myydä. Tosin optioiden myymiseen ns. nakuna (naked) ei kenenkään piensijoittajan kannata sitten lähteä ikinä. Pari päivää sitten sivusinkin näitä asioista yleisellä tasolla. En ole tutustunut Max Pain sivustoon, joten en tässä kommentoi sen sisältöä. Meni vähän off topic, jatketaan Nokiasta puhumisesta. Foorumilla on varmaankin optio- ja johdannaisketju jossa näitä voi jatkaa.

3 tykkäystä

Päivätason trendi on nyt laskeva. Kuvaajan viikkotason trendi on nouseva, kunhan low tehdään edeltävän @ 4,891 € päälle. Riippuen miten nouseva trendi piirretään - jos pohjasta pohjaan - tänään on siihen kosketus saatu. Samaan osuu myös 100 päivän liukuva. Nykyinen markkinatilanne on kuitenkin niin erikoinen, että poikkeuksellisen vähän on varmuutta mihin suuntaan osake tästä suuntaa lyhyellä aikavälillä. Pitkän aikavälin tilanne on kuitenkin hyvä, edelleen. Päivätasolla on jäänyt gappeja yläpuolelle.

21 tykkäystä

DNB:n analyytikko kyselee hyvää kysymystä Mike Danon jutun pohjalta. Kuitenkin lienee selvää ettei kaikkia todisteita ole voitu tuoda julki, lisäksi ZTE on kooltaan paljon pienempi uhka.

image

image

The United States is very concerned about the risks posed by untrustworthy vendors such as Huawei," said Ruth Berry, director for Digital Technology Policy and International Economics and Competitiveness for the White House’s National Security Council. “To address these threats, governments around the world are encouraged to craft rules and regulations ensuring that untrustworthy and high-risk suppliers are unable to participate in providing network equipment and software in these next-generation networks.”

Based on the new comments from Berry of the Biden White House, it appears that Huawei remains squarely in the sights of US officials. She said a goal of the administration is to work collaboratively with other governments to secure not only 5G infrastructure but also wired networks, data centers and other Internet equipment.

13 tykkäystä

ZTE on omistajiensa kautta valtionomisteinen mutta silti vapaa ostamaan komponentteja USA:sta toisin kuin (vain) teoriassa työntekijöiden omistama Huawei. Tätähän Light Reading ihmetteli jo viime huhtikuussa:

Being answerable to Xi Jinping has not stopped Huawei from protesting it is privately owned, with zero links to the Chinese state, in response to US sanctions. ZTE, the smaller of China’s two 5G equipment makers, can table no such defense. Its latest annual report lays bare the grisly details of its parentage. Xi’an Microelectronics and Aerospace Guangyu, two of its main shareholders, are themselves government-owned. For any freedom-loving Westerner, ZTE has always looked dodgier and riskier than Huawei ever did.

Ei voi USA:n politiikkaa moittia liiallisesta johdonmukaisuudesta…

18 tykkäystä

Muistaako foorumilaiset oliko nokian q4 2020 jotenki erityinen? Nyt jos vertaa Nokian posaria niin sen varjolla tulee q4 2021 olemaan liikevaihdollisesti heikompi ja vertailukelpoinen tulos kertaeristä putsattu noin 300 miljoonaa heikompi.(q4 2020 nähden). Jos muut yksiköt on porskuttaneet kuten alkuvuonna niin langattomat on melkoinen pettymys?

Verizonin menetys näkyy q4.

3 tykkäystä

Jos on epäilyksiä manipulaatiosta, niin rikosilmoitus voisi toimia paremmin kuin markkinavalvojien herättely.

Jep tämä on asia joka on Nokian osalta kerrottu ja ohjattu alusta lähtien. Mitään yllätystä ei ole asiassa.

Aiemmin Nokian koko vuoden tulos tehtiin H2 ja ennen kaikkea q4 aikana. Nyt tulos jakautuu enemmän koko vuodelle. Jos vertaa Nokian 2020 tulosta 2021 tulokseen, on ero 2021 hyväksi suurehko. Ja se on suuri vaikka ei ottaisi ylimääräisiä tuottoja huomioon. Ja kaiken lisäksi massiivinen ero on siinä et Nokia tekee myös oikeasti tulosta ja positiivista kassavirtaa - oikaistussa ja raportoidussa tuloksessa ei enää viime vuosien kaltaista suurta eroa.

20 tykkäystä

Niinhän tuo näyttää. Arvio kuluvan vuoden liikevoittoprosentista on myös hyvä mikäli puolivälin paitteilla pysytään. Liikevaihdon kasvusta loput kiinni, mulle riittäisi jatkuva 5%.

4 tykkäystä

Itse uskon puoliväliä parempaan, mikäli chippipula ei aiheuta kasvavaa ongelmaa. Alla oleva kehityksen tulisi mahdollistaa yli 13 %:n marginaalin, toki epävarmuuksia on edelleen. Mutta onneksi ne epävarmuudet eivät enimmäkseen ole sisäisiä, toisin kuin ennen.

11 tykkäystä

Minusta tuntuu siltä, että osa tässä ketjussa viime tiedotuksen jälkeen hakemalla hakee posarista negaria. Miksihän näin? Onko syy siinä, että tuo kurssin lasku ei sovi omaan mieleen posarin kanssa?

Onhan siinä kietämättä ristiriitaa, jos suoraviivaisesti ajattelee. Kurssihan voi olla hyvin irti reaalitilanteesta. Mutta en itse mitenkään voisi kuvitella positiivista tulosvaroitusta käänteisesti.

Kurssin laskulle voi olla syynä esim. ns. optiopeli, yleinen sentimentti, teknojen alavire, komponenttipula, Nokian historia, epävarmuus tulevasta, Nokian tiedottaminen, kurssiin on laskettu jo liikaa “hyvää” sisään jne

Mutta negari tuo posari ei ollut. Ei mielestäni mitenkään. Nyt kun Nokia on hyvässä vauhdissa niin pitää myös malttaa. Jos toteaa, että tämä on ostopaikka niin sitten kannattaa toimia. Tai sitten myydä, jos alamäki on omasta mielestä vasta alussa.

Tämä ei ole mikään bumbtsibum- ym. rakettiosake joka kimpoas taivaisiin joka rasahduksesta. Lähempänä savupiippua.

Itse olen tässä kyydissä ollut jo 10 vuotta. Hyviä ostopaikkoja on ollut ja myös käytetty. Myynyt en ole koskaan. Mutta on myös jäänyt hyviä pelipaikkoja käyttämättä. Osinkoja odotellessa…

32 tykkäystä

Itse uskoisin Huawein osalta olevan selkeitä ja toistuvia. ZTEn osalta ilmeisesti tiedetään riittävän hyvin mitä se touhuaa, mutta joistakin syistä katsotaan sen bannaamisen olevan haitallisempaa kuin sallimalla sen touhujen jatkamisen.

Voiko tätä enää uskoa todeksi. Lähelle noustiin vielä 6 $ … eli reipasta laskua odotettavissa ennen 21.1

1 tykkäys

Uuden taajuushuutokaupan tulokset on saatu. AT&T investoi paljon - Verizon ei mitään. Toki Verizon oli aktiivisin edellisessä huutokaupassa. Joka tapauksessa Nokian suuntaan tämä lopputulos käy hyvin - lisätyötä tulossa.

AT&T agreed to spend roughly $9 billion on midband spectrum licenses for 5G, while Dish agreed to spend $7.3 billion.

Tosiaan ADR -versio purkaantui laskutrendistä ulos. Nyt katsellaan pitääkö nuo pohjat. Nasdaq teki yleisesti samankaltaisen liikkeen - intralaskutrendi rikottiin illalla.

31 tykkäystä